tiistai 23. syyskuuta 2008

Lahjasniikereitä

Lahjoituslangat ja Sukkasato laukaisivat pakkoneuloosin. Sen seurauksena syntyivät myös elämäni ensimmäiset parit varrettomia sukkia, sniikereitä.



Ensimmäiset neuloin Petäjä-sukista yli jääneestä ruskeasta Nallesta ja lenkkikaverin lahjoittamasta pinkistä langasta, joka taisikin olla Seiskaveikkaa. Malli on oma, silmukoita 48 ja puikot 3 mm. Koko on jokseenkin 37, mikä on toivottavasti tarpeeksi sopiva helmikuussa 11 vuotta täyttävälle veljentyttärelle, jolle suunnittelin antavani nämä lahjaksi yhdessä (vielä ompelemattoman) pikkulaukun kanssa. Lankaa kului yhteensä noin 50 g. Virheiltä ei tämäkään neulomus säästynyt, raidoitin nimittäin väsymyksen suossa velloessa toisen sukan terän väärin, joten jouduin purkamaan sen kantapäähän asti. Kärjen päättelykään ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta sai luvan välttää.



Samalla periaatteella nyhersin paria numeroa suuremmat sniikerit veljeni vanhemmalle tyttärelle, joka täyttää 15 vuotta tammikuussa. Lankana oli lahjoitettu kauniin keväänvihreä Nalle, jalkaterän mallineule on napattu Ullan Strawberry Field -sukista. 48 silmukalla ja 3 mm puikoilla lankaa näihin (arviolta) koon 39 sukkiin kului jotakuinkin 40 g. Toisen sukan mallikuvioon jäi yksi virhe, jonka huomasin vasta pääteltyäni langat. Harmittaahan se, mutta onneksi virhe on melko siedettävä. Vielä enemmän harmitti se, miten epätasaiseksi koko neulepinta jäi; osasyynä lienee pakkoneuloosin aiheuttama rasitusvamma oikeassa kädessä. Neuleita taitaa kuitenkin vielä syntyä, kunnes särky on jatkuvaa ja vaatii kipulääkitystä...

1 kommentti:

  1. I have forgotten to tell you something. I read this in chronological order. That means my comments may seem strange, but I am writing "from the future", so to speak. That explains the "weirdness" of some comments.

    VastaaPoista