Kangas on naapurin lahjoittamaa mustaa pellavaa eikä laukussa ole alavarojen lisäksi varsinaista vuoria, sen sijaan pieni vetoketjullinen tasku avautuu toiseen sivuun. Lyhyt (olisiko ollut 10 cm) vetoketju oli ainoa musta, jonka omistin, mutta eipä tähän laukkuun olisi oikeastaan pidempi soveltunutkaan. Kassi on mukavasti kainalomallia, sen saa siis ongelmitta olalle pohjan yltäessä tällaisella hukkapätkällä jonnekin lonkan tienoolle.
Kassista tuli sen verran näppärän oloinen, että ajattelin ommella tällaiset lahjaksi ainakin ensi vuoden alkupuolella 11 ja 15 vuotta täyttäville veljentyttärilleni. Sen verran mukavaa tämän mallisen kassin ompelu on, että yritän blogimiehen suosiollisella avustuksella saada skaalattua kaavat myös välikoon kassiin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti