Sutta ja sekundaa

Tyhmästä päästä kärsii ja idioottimaisista ideoista syntyy vain sutta ja sekundaa. Pitäisihän sitä jo tähän ikään mennessä tietää, että mitään ei pitäisi ryhtyä tekemään väsyneenä ja nälkäisenä iltamyöhällä kelloa vastaan taistellen. Alunperin ajattelin vain etsiä kankaat valmiiksi ja selailla käsityölehdet läpi, sillä tiesin yhdessä lehdessä olevan puikkopussin ohjeet (Suuri Käsityölehti 11-12/2001) - mielestäni viisaasti ajattelin ottaa valmiit mitat ja säästää suunnittelun vaivan. Kun kankaat ja malli löytyivät, piru vei molemmat kädet ja kädet alkoivat leikata ja ommella.

Omasta puikkopussistani (vasemmalla) tuli aivan liian suuri: en omista puikkoja täyttämään puoliakaan lokeroista, jotka nekin ovat liian suuria. Pitäisi siis jaksaa vielä jakaa puikkolokerot kahtia ja joko lyhentää pussia toisesta päästä tai ostaa lisää puikkoja täytteeksi (ei huono idea huomioiden surkea puikkotilanteeni). Äitini pussukan ompelin vahingossa väärin päin, joten kankaan kauniimpi raitakuosi jäi sisälle. Kun vielä tästä versiosta tuli liian matala pitkille puikoille, piti suunnitelmaa vaihtaa lennossa ja kääntää pussukka vaihtoehtoiseen orientaatioon. Tästä johtuen puikkoja mahtuu todellakin vain rajallinen määrä - paradoksi sinänsä, sillä äidilläni on taatusti parempi puikkovarasto kuin minulla.

Miksen sitten ota pienempää itselleni ja anna isompaa äidilleni? Kas kun satuin tykästymään juuri tuohon kaapin kätköistä löytyneeseen hiekanväriseen verhoilukankaaseen, joka mukavasti riitti juuri ja juuri tähän tekeleeseen kangas "poikittain". Sen sijaan äitini puikkopussin farkkukangas (jonka ex-työkaverini minulle ystävällisesti lahjoitti) on omaan makuuni liian kirjava. Silkkaa itsekkyyttä siis.

Pitänee ns. paremmalla ajalla (mikä vitsi!) ommella paremmat versiot - ja tällä kertaa erikseen pussit pitkille ja sukkapuikoille. Ylimääräiset pussit voi aina lahjoittaa vaikkapa SPR:lle (tiedä sitten, miten iloisia ovat lahjoituksesta, eh).