Tour-de-Sock: kuudes etappi

Neuloin minä sukkakisan viimeisenkin etapin sukat ihan aikataulussa. Hetken aikaa tosin näytti siltä, että heitän pyyhkeen kehään, kun ensimmäinen aloitus Double Flake Squirrel Socks -onteloneulesukista oli suorastaan järkyttävä lörppänä. Kuuluminen Päivin kipparoimaan Finnish Sisu -joukkueeseen sai minut kuitenkin yrittämään vielä kerran uusilla langoilla ja toisilla puikoilla.

Aloitin 1,5 mm Addin metallisella pyöröpuikolla sekä keltaisella Opalilla ja ruskealla California Salidalla. Värikombinaatio miellytti, mutta jälki oli surkean löysää ja epätasaista. Kun olisi ollut aika aloitella kantapäätä, päätin itkua nieleskellen hylätä ruskea-keltaisen lörön ja luovuttaa - tai ehkä sittenkin yrittää uudelleen. Uusintayritykseen otin Hiya Hiyan teräksiset 1,75 mm pyöröpuikon sekä vihreäkirjavan Pro Lana Pro Socks Harmonyn ja vaaleanpunaisen Roosa Nauha -sukkalangan. Päätin varmuuden vuoksi kiristellä oikein urakalla, että saisin aikaan siistiä jälkeä. Neuletiheys ja sitä myötä neulejälki totisesti muuttui!

Onteloneule ei ole vaikeaa, alkuun tosin aika hidasta. Tämä projekti olikin oikein oivallinen tekniikan ja nopeuden harjoitteluun, ja lopulta neuloin sukkia lähes normaalilla neulomisnopeudellani. Välillä kellotin huvikseni kerrosaikoja nopeuden kehitystä seuratakseni, välillä kokeilin pysyä mökillä tikittävän seinäkellon tahdissa (silmukka sekunnissa). Kovin pitkiä yhtäjaksoisia neulesessioita en jaksanut pitää, mutta niin vain sukat valmistuivat reilut neljän vuorokauden kuluttua uuden yrityksen aloittamisesta. Sillä irtosi etapilla peräti yhdeksäs sija, sillä työläs sukkamalli oli saanut suurimman osan kisaajista luovuttamaan heti kättelyssä. Tourin kokonaistuloksissa taisin sijoittua reilusti kymmenen parhaan joukkoon, ja Sisu-joukkueemme oli hienosti toinen Speedy Finnsien voitettua suvereenisti. Ei sinne yksilökisan kympin sakkiin tainnut lopulta kovin montaa ei-suomalaista mahtuakaan...

Tässä mallissa on taas uudenlainen variaatio lyhennetyillä kerroksilla tehtävästä kantapäästä. Se olikin mallin mielenkiintoisinta neulottavaa kuvio-osuuksien lisäksi, mutta istuvuus rintavaan jalkaan ei ole paras mahdollinen. Sukista tuli muutenkin itselleni liian tiukat, mutta onneksi suomalaisista kanssakisaajista löytyi sirojalkainen neuloja, joka lupasi antaa sukille arvostavan kodin.

Niille, joille onteloneule ei ole tuttu tekniikka: sukat ovat siis kaksinkertaiset ja niitä voi käyttää kummin päin hyvänsä, joko vihreä tai vaaleanpunainen puoli ulospäin. Tämä vaaleanpunainen-vihreäkirjava -väriydistelmä ei ole ehkä ihan tyypillisintä minua, mutta ei se lopulta ihan kammottavimmastakaan päästä ole.

Tämä oli ensimmäinen onteloneuleeni fingering-paksuisista langoista. Koska näemmä pystyn neulomaan löysästä käsialastani huolimatta melko tiivistä ja siistiä onteloneuletta, taidan tosissani harkita joskus neulovani onteloneulelapaset jollakin reilusti monimutkaisemmalla kuviolla. Mutta sitä saanee odottaa talvipakkasille, sillä näillä helteillä neulominen ei kiinnosta sitäkään vähää kuin vielä jokunen aika sitten.

Ai niin, se langankulutus. Kokoluokan siro 37 sukkiin kului kumpaakin väriä noin 55 g, omiin sukkiin olisi siis pitänyt olla ainakin 5-10 g/väri enemmän.

Ja eräänä päivänä intohimo hiipui

Palo on sammunut, pakottava tarve tehdä käsitöitä kadonnut jäljettömiin.

Pikkuhiljaa vuosien varrella kehittynyt rannekanavaoireilu paheni kevään lopulla niin, että epäilin mahdollisuuksiani osallistua Tour de Sock -kisaan. Lopulta sukkien neulominen aikataulussa ei ole tuottanut ongelmia, mutta intohimo neulomiseen on poissa. Tulkitsen sen niin, että alitajuntani on päättänyt suojella fysiikkaani, sillä neulomattomuus ja virkkaamattomuus on selvästi parantanut oikean käden tilannetta. Tällä kädellä toivoisin pystyväni tekemään töitä, mikäli niitä jostain löytyisi muutenkin kuin kauas kotoa reissulaiseksi lähtemällä.

Käsitöiden tilalle on pitänyt keksiä muita tapoja kuluttaa aikaa. Vasta nyt huomaan, miten paljon olenkaan käyttänyt aikaa paitsi lankojen ja kankaiden, myös käsitöihin liittyvien nettisivujen parissa. Välillä olo on ollut jopa turhautunut: mitähän sitä oikein tekis! Jotakin pientä olen neuloskellut ihan vain siksi, etten ole muutakaan tekemistä keksinyt. Niin kuin esimerkiksi nämä tiskirätit ja pesusienet:

Näille Novitan puuvilla-pellavaisesta Linneasta neulotuille räteille ja kolmelle pesusienelle (yhdelle virkatulle ja kahdelle neulotulle) on jo saaja valmiiksi katsottuna: ystäväni anoppi on ihastunut ystävälleni tekemiin tiskirätteihin, joten ajattelin ilahduttaa häntä omilla räteillä. Yhdestä 50 gramman kerästä sai sopivasti yhden rätin ja yhden pesusienen. Tämä lankahan päätyi minulle vaihtokauppana, ja sitä oli alunperin reilusti toistakymmentä kerää.

Käden oireilun sekä yleisen innottomuuden myötä olen pohtinut käsityöharrastustani enemmänkin. Voi olla, että jatkossa teen vähemmän, mutta laadukkaampaa. Se tarkoittaa myös harvenevaa bloggaustahtia: enää ei ole tiedossa liukuhihnatehtailua ja postauksia säännöllisesti pari kertaa viikossa. Mikä ehkä omalta kannaltani surullisinta, tiedossa ei liene ihan heti uusia neulemallejakaan, sillä intohimon katoamisen myötä myös luovuus ja kiinnostus suunnitteluun on vaipunut horrokseen. Tilalle on kuitenkin tullut uusi aikakausi, jolloin nautin uudella tavalla perheeni kanssa yhdessä viettämästäni ajasta. Enää ei veri vedä uppoutumaan käsitöihin, vaan olen vapaa innostumaan vaikkapa vanhasta harrastuksestamme, geokätköilystä.

Oodi Veeralle

Veera Välimäki on kiistattoman lahjakas neulesuunnittelija, joka on inspiroinut muitakin kuin minua. Ravelrysta bongasinkin jo aikaa sitten maksuttoman ode to veera -huivimallin, jonka suunnittelija antaa kiitoksensa inspiraatiolähteelleen jo mallin nimessä. Kuten niin monesti aikaisemminkin, ohje odotti jonossani juuri sopivia lankoja. Kun tulin hankkineeksi ensin retriitistä Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia värissä Black Mamba ja myöhemmin Tour-de-Sockin alekoodien sekä kimppatilauksen innoittamana Lanitium ex Machinan BFL Twist Sockia värissä Sterling, tiesin ohjeen kohdanneen sille tarkoitetut langat. Koska musta-harmaa värimaailma suorastaan huusi anoppini nimeä, hankin paikallisesta kivijalkalankakaupasta kontrastiraitoja varten kerän Regian Extra Twist Merinoa.

Huivi on epäsymmetrinen kaari, jossa on Veeran huivien tyylisesti lyhennettyjä kerroksia. Tässä huivissa harmaat sektorit ovat tosin aina oikein -neuleen sijasta sileää neuletta, mikä korostaa kapeita valkoisia aina oikein -raitoja kauniisti. Mustanharmaata reunusta olisi voinut jälkikäteen ajatellen neuloa vähän enemmänkin, mutta taisin olla viimeisten kerrosten aikana jo hieman malttamaton saamaan huivin pois puikoilta. Käytin tähän muuten 3 mm puikkoa, kuten lähes aina tämäntyyppisiä huiveja fingering-paksuisista langoista neuloessani.

Huivi neuloutui nopeasti pitkälti luksuslankojen ja lyhennettyjen kerrosten ansiosta. Kraftin Black Mamba on upean elävä mattamusta tai tumma hiilenharmaa, ihan miten vain, joka tapauksessa ilman merkittävää taittamista violettiin, siniseen tai ruskeaan. Lanitiumin Sterling on kaunis semisolidi keskiharmaa, jossa siinäkään ei ole häiritsevää muuta sävyä. Yläkuva on selvästi liian sininen, mutta ei tuo alakuvakaan ole sävyiltään ihan täsmälleen oikea. Ehkä totuus on jotakin noiden kahden väliltä, lähempänä alakuvaa kuitenkin.

Huivin yläreuna, neulottaessa siis molemmat sivut, olivat osoittautua murheenkryyneiksi, sillä reuna jäi varsin kireäksi. Kaukaa viisas olisi tehnyt reunoissa ylimääräisiä langankiertoja, jotka olisi voinut pudottaa seuraavalla kerroksella, mutta enhän minä sitä muistanut kuin jälkikäteen. Onneksi kastelu ja kuosittelu tasolle pelasti paljon, ja huivi onkin kaarevuutensa ansiosta helposti puettava joko avoimemmin hartioille tai ihan vain kaulahuiviksi.

Toivottavasti malli ei ole liian graafinen anopilleni; ainakin värit ovat hänen lempivärejään. Itselleni voisin tehdä tämän saman huivin (niiden sivulangankiertojen kera) vähän värikkäämpänä versiona. Tai ehkä sittenkin juuri jotakin tämän tyyppistä, niitä värikkäitä huiveja kun on kertynyt jo jonkinlainen kokoelma..

Langankulutuksesta sen verran, että tähän minun versiooni mustanharmaata Kraftia kului 60 g, harmaata Lanitiumia 55 g ja valkoista Regiaa 10 g.

Tour-de-Sock: viides etappi

Sukkakisan viides etappi alkoi minun kannaltani suotuisaan aikaan, 10.7. klo 17 Suomen aikaa. Olin hiljalleen kypsytellyt ajatusta yöneulomisesta, ja ilmoitin hyvissä ajoin muulle perheelle, etten olisi torstai-iltana käytettävissä yhteisiin aktiviteetteihin. Arch-Nemesis -ohjeen nähtyäni tuumasin, että maratonneulonta voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto. Hetken arvoin lankoja, arvelinhan tarvitsevani vaaleahkon langan yön pimeimpiä tunteja ajatellen, ja lopulta päätin raaskia käyttää paikallisten neulojien jouluvaihdossa saamani Louhittaren Luolan omenanvihreän Väinämöisen näihin sukkiin. Puikoksi valikoitui tämänhetkinen ehdoton suosikkini, Hiya Hiyan teräksinen 1,75 mm pyöröpuikko pituudeltaan 80 cm.

Arch-Nemesis on malli, jossa tapahtuu melkein koko ajan jotakin. Toisaalta mallineuleen oppii nopeasti ulkoa, ja hyvin kirjoitettu ohje tukee loogisesti etenevää rakennetta. Pitsi-palmikkokuvio on omaan makuuni ehkä hieman levottoman näköinen, mutta ei häiritsevästi.

Parasta tässä sukkamallissa on terän "arch shape" ja se, miten sitä hyödynnetään palmikkokuvion lopetuksessa. Jalkapohjassa tehtävät lisäykset ja etuosan kavennuslinja saavat aikaan sen, että neuleen suunta on osassa terää diagonaalinen. Tällainen rakenne sopii minun jalkojeni anatomialle erinomaisesti: sukat istuvat terästä melkein kuin toinen iho. Neuloin sukat minimimittaan, joten ne ovat kaikin puolin napakat, puikkotuoreina melkein liiankin pienet - eli juuri sellaiset, kuin villasukkien tuleekin olla.

Tämän Omppu-Väiskin neuletuntuma oli selvästi pehmeämpi kuin aikaisemmin neulomieni Sammalen ja Viljan, jotka olivat reilusti vanhempaa vuosikertaa. Pääsin neulomisessa pitkästä aikaa hyvään flow-tilaan, ja kun sekä kädet että selkä tuntuivat kestävän vain lyhyesti tauotettua maratonneulontaa, tein sukat valmiiksi melkein yhdeltä istumalta. Aktiivista neulonta-aikaa käytin vajaat 10 h, ja pääsin kuvaamaan sukat raportointia varten noin klo 3.20, juuri ennen virallista auringonnousuaikaa.

Oli hienoa toteuttaa haave läpi yön neulomisesta. Pilvetön kesäyö on taianomainen, huumaannun valoisien öiden viileänkosteasta tuoksusta ja lempeästä valosta. Tällä kertaa kesäyö ja neuleflow siivittivät minut peräti etappivoittoon saakka.

Leftie, kolmas otto

Kolmannen Leftien neuloin kälylleni Hedgehog Fibresin Twist Sockista (värissä Truffle) ja Louhittaren Luolan Väinämöisestä (värissä Vilja) 3 mm puikolla.

Siitä tuli ihana. I h a n a . Siitäkin huolimatta, että mieheni mielestä värit olivat jotenkin likaiset, hän kun omien sanojensa mukaan pitää "puhtaammista väreistä". Pääväri loppui kesken viimeisen raidan viimeisen kerroksen, mutta onneksi jämäpussissani oli toista punaruskeaa, käsinvärjättyä lankaa, joka pelasti minut purkamiselta.

Minusta näiden värien liitto on taivaassa sinetöity. Kysäisin varmuuden vuoksi kälyltä, kelpaavatko värit hänelle. Elleivät olisi kelvanneet, olisin ilolla ja mielihyvällä pitänyt huivin itselläni. Ja olisinpa tiennyt suoralta kädeltä jokusen muunkin, joka olisi osannut arvostaa sekä käytettyjä lankoja että niiden värejä.

Tour-de-Sock: neljäs etappi

Sukkakisa on kääntymässä loppupuolelle. Neljännen etapin ohje julkaistiin ajankohtana, jolloin olimme mökillä parin ystäväperheen kanssa, enkä siten pitänyt kiirettä aloituksella. Vilkaistessani viimein Dazzle them from behind -ohjetta olin ehkä hieman pettynyt mallin yksinkertaiseen yleisilmeeseen. Nirkkoreunus oli alkuun tuskastuttavan hidasta nyhertämistä ja mukaan ottamani läpikuultavat harmaat koon 8/0 tsekkiläiset siemenhelmet hukkuivat harmaakirjavaan Sukka-Puffaan, joten viime aikoina vallalla ollut käsityöplääh ei ainakaan helpottanut. Pikkuhiljaa kuitenkin neuloskelin eteenpäin mökkeilyn ja mökkivieraiden kanssa seurustelun lomassa. Kotiin tultua innostuin jo vähän enemmän, ja lopulta sain sukat valmiiksi noin 52 tuntia ohjeen julkaisun jälkeen.

Sukissa on siis nirkkoreunus ja helmiä sisältävä pitsi-/palmikkokuviointi varren takaosassa, etuosassa on pelkkää joustinneuletta. Aika tarkkaan saa todellakin katsoa, että minun sukistani helmet erottaa, mutta siellä ne ovat, kaikki 128 kappaletta. Kantapään jälkeiset kavennukset on sijoitettu jalkapohjaan, mikä sopii ihan hyvin oman jalkani anatomialle.

Sukkien kuvaaminen omissa jaloissa on aika haasteellista puuhaa. Näidenkin kuvien vuoksi hiippailin talomme vieressä olevassa leikkipuistossa mitä mielenkiintoisimmissa asennoissa. Lopulta parhaimmiksi osoittautuivat kuvat, jotka on otettu hiekkalaatikon reunalla.

Kaikista neulomisen aikaisista tunnelmista huolimatta olen alkanut pitää näistä sukista yllättävänkin paljon. Neuloin sukat 1,75 mm puikoilla, ja koska neuloin varsin maltillisella tahdilla, jälki oli kohtuullisen napakkaa. Niinpä sukat ovat aivan täydellisen kokoiset itselleni, ja harmaahan on uusin lempivärini. Jokohan nämä sukat olisivat sellaiset, jotka todellakin pidän itse, kolmen ensimmäisen etapin sukat kun venähtivät kastelun ja kuosittelun jälkeen enemmän tai vähemmän turhan väljiksi omaan makuuni.

Laiskanpulskean neulomistahdin vuoksi sijoitukseni neljännellä etapilla oli vasta 28, mikä ei ole aivan huono sekään. Rahkeissa kyllä riittäisi parempaankin, jos vaan innostus heräisi horroksestaan. Sitä ja 10. päivää odotellessa...

Elämän värit

Vihreä edustaa minulle elämää, keltainen puolestaan elämää ylläpitävää aurinkoa. Voisiko symboliarvoltaan parempia värejä ollakaan sytomyssyihin ja vauvapipoihin.

Kuvan Cleome Hat on neulottu oliivinvihreästä Novita Tennesseestä 2,75 mm puikolla ja 88 silmukalla, lankaa kului 55 g. Malli on helppo ja nopea, ja silmukkamäärää on helppo vaihdella langan ja puikkojen paksuuden mukaan, sillä mallikerta on vain 8 silmukan levyinen. Englanninkielisiä ohjeita pelkääville kerrottakoon, että ohjeessa on hyvä ja yhdessä kuvien kanssa helposti ymmärrettävä kaavio, joka riittää vallan mainiosti pipon neulomiseen, vaikkei muusta ohjeesta ymmärtäisi sanaakaan.

Neulovan ystävän lahjoittamasta Katia Caprista syntyi 2,25 mm puikolla ja 120 silmukalla sytomyssy, jossa on alareunassa Oi Ihana Toukokuu -sukistani tuttua mallineuletta. Hetken aikaa harkitsin, olisinko kirjoittanut tästä ihan ohjeenkin, mutta kuka tahansa voi kyllä helposti istuttaa sukkaohjeessa olevan mallineuleen mihin tahansa silmukkamäärältään kuudella jaolliseen peruspipoon.

Samaista Katia Capria oli toinenkin vihreä kerä, josta neulottuun sytomyssyyn otin pitsi-ideaa Erika Knightin kirjasta lace & eyelet stitches. Oma variaationi tosin on niin paljon muuttunut alkuperäisestä, ettei sitä juuri tunnista kirjan mallineuleeksi. Lopputulos ei ole ihan omaan makuuni, mutta jospa joku siitä tykkäisi.

Raitojakin on taas pudonnut puikoilta parin pipon verran.

Vauvapipon vihreä on edellisistä sytomyssyistä jäänyttä Katia Capria yhdistettynä saman merkin keltaiseen lankaan. Sytomyssyn vaaleankeltainen ja oranssi ovat retriittilahjoituksia, ja alunperin ajattelin, että ne ovat ihan liian ohuita neulottaviksi. Vaan kun hoksasin neuloa langat kaksinkertaisina, niistä tuli yhdessä ihanan pehmoinen raitamyssy.

Koulu loppui jo aikoja sitten

Muistettiinhan sitä tänäkin vuonna opettajia ja iltapäiväkerhon vetäjiä pienillä omatekoisilla kiitoslahjoilla. Koska kaikki lapsiamme kaitsevat opetus- ja kasvatushenkilöt ovat jälleen vaihtuneet, saatoin turvautua vanhaan ja hyväksi todettuun lahjaideaan: tiskirätteihin. Muistan toki, että joskus taannoin joku kommentoi vastaavaan blogipostaukseen jotenkin siihen tapaan, että on epäkohteliasta antaa opettajille pyyhkeitä ja että tiskirätin sijaan käytännöllisempi olisi tiskiharja vaihtopäillä. Kommentti herätti minussa kovasti hilpeyttä, enhän itsekään käytä tiskirättiä tiskaamiseen, vaan keittiön pöydän ja tasojen pyyhkimiseen. Niinpä laitoin näihin tiskirätteihin mukaan käyttöohjeen, jonka otsikkona oli "Tiskikukkaset eli kestävät ja pestävät keittiöluutut".

Rätin malli on sama kuin aina ennenkin, oma versioni The Windmill Dishclothista (väliaikainen aloitus, kokonaan aina oikein -neuletta ja lopuksi silmukointi sekä virkattu ripustuslenkki keskelle). Tällä kertaa tein jokaiselle kaksi rättiä, toisen oliivinvihreästä puuvilla-pellavaisesta Novitan Linneasta sekä täyspuuvillaisesta Novitan Alabamasta. Molemmat langat olen hankkinut second handina, Linnean vaihtokauppana projektipussukkaan ja Alabaman kirpparilta. Asettelin rätit sisäkkäin ja sidoin ne kimpuksi juuttinarulla, näin rättipari näyttää todellakin kukalta terä- ja verholehtineen.

Jotta kiitoskukkaefekti korostuisi, pakkasin rättikimpun sellofaaniin ja sidoin sen kuin kukkapaketin konsanaan. Jokaisen lahjan mukana annettiin sekä rättien käyttöohjeet että omatekoiset kortit. Esikoisen opettaja oli ensin hieman ihmetellyt lahjaansa, mutta esikoisen kerrottua mistä on kyse ja kenen tekemiä rätit ovat, opettaja oli todennut, ettei raaski niitä lainkaan käyttää, vaan laittaa pelkästään koristeeksi. Toivottavasti näin ei käy, sillä kyllä nämä rätit ovat ihan käyttöön tarkoitettuja.

Jos opettajat eivät vaihdu, ensi keväänä pitänee lahjoa heitä toisella vakioartikkelilla: kankaisilla kauppakasseilla!

Tour-de-Sock: kolmas etappi

Sukkakisan kolmannen etapin ohje julkaistiin melko haasteelliseen aikaan: juhannusaattoaamuna klo 4. Moni suomalainen neuloja heräsi neulomaan sukkiaan heti aamuyöstä, mutta minä olin päättänyt ottaa tämän etapin juhannusmökkeilyn vuoksi leppoisammin. Uni karkasi kuitenkin joskus aamuviiden jälkeen, ja kävin kurkkaamassa Roll the Bones -ohjeen. Ilahduin kovasti, kun huomasin sukkien olevan ihan perinteistä kirjoneuletta pahaenteisistä ennakkoaavistuksista huolimatta. Langoiksi valikoituivat harmaakirjava Regia Allround color sekä semisolidi oranssi Inaya Creations Skinny Sock. Joskus aamupalan jälkeen ennen kahdeksaa loin silmukat L-koon sukkiin ja aloittelin sukkien neulomista mökkeilypakkaamisen lomassa.

Sukkien etuosan kuvio muodostuu 10 x 10 ruudun kirjoneulekuvioista, joita saattoi yhdistellä kaavionoppia heittämällä. Minä käytin ohjeessa olevia valmiita satunnaiskaavioita, sillä paperinoppien käyttäminen vaihtelevissa mökkiolosuhteissa olisi ollut melkoisen haastavaa; jo pelkkä kaaviosivukin oli kerran lentää järveen, kun yritin neuloa rantanuotion äärellä. Onneksi nuorempi lapsistani oli riittävän nopea koppaamaan tuulen riepotteleman paperin ennen sen joutumista veteen...

Rakastan kirjoneuletta, eikä tämä malli tehnyt poikkeusta. Juhannusaattona neuloskelin vähän silloin tällöin, vasta illalla istahdin vähän pidemmäksi aikaa sillä seurauksella, että minulla oli yksi sukka kärkeä vaille valmiina. Juhannuspäivänä innostuin entistä enemmän ja sukat valmistuivatkin melko tarkkaan puolessatoista vuorokaudessa juhannuksenvieton tai perheen siitä sen suuremmin häiriintymättä. Käsissä neulominen tuntui lähinnä pelkällä harmaalla neuloessa, sillä käytin aloitusjoustimessa, kantapäässä ja kärjessä 1,5 mm puikkoja kirjoneuleosuuksien 2,25 mm puikkojen sijaan.

Sukista tuli taas kerran selvästi omaan jalkaani liian isot. Harmi sinänsä, sillä pidän mallista ja väriyhdistelmästä. Tai ehkä sittenkin onni, sillä nyt näistä sukista on helppo luopua - ainahan minulla on mahdollisuus neuloa itselleni uudet, sopivamman kokoiset sukat (melkein) samalla mallilla.

Nelosetappi alkaa 1.7., jolloin olen jo valmiiksi mökillä ja meillä on pari ystäväperhettä siellä vieraina. Saapa nähdä, miten hyvin mökkeily, vieraat ja ennakkotietojen mukaan helmiä sisältävien sukkien neulominen sopivat yhteen.

Neuloo se perussukkiakin

Vielä minä neulon ihan tavallisia perussukkia paksustakin langasta. Tällä kertaa otin käsittelyyn neulojatoverin värjäämän oranssi-ruskeakirjavan Seiskaveikan ajatuksena neuloa siitä sukat joko omalle miehelle tai hyväntekeväisyyteen.

En ole yleensä kirjavien lankojen ystävä, mutta tämä värjäys tuotti jostain syystä omaa silmääni miellyttäviä kuvioita. Parasta käytetyssä värjäystavassa oli se, että värien asettuminen pysyi hämmästyttävän samankaltaisena riipumatta silmukkamäärän vaihteluista kantapäässä, kiilakavennusosassa ja kärjessä. Nämä sukat on neulottu löysän käsialani huomioiden 2,75 mm puikolla ja 54 silmukalla kokoon 45-46. Vieläkin napakampaa olisi saanut neuloa, mutta kädet eivät tahdo nykyisin kestää yhtään kiristelyä. Ehkä siirryn seuraavaksi neulomaan worsted-paksuisia lankoja vielä varttimillisen pienemmillä puikoilla.

Mies ei suoralta kädeltä ihastunut kirjaviin sukkiin, mutta hänelle villasukkien ulkonäöllä ei ole minkään valtakunnan merkitystä, joten eivätköhän nämä hänelle jää. Mies on nimittäin viimeinkin saanut kulutettua puhki äitini hänelle neulomat ja minun jo muutamaan kertaan parsimat paksulankasukkaparit, joten pääsen vihdoinkin neulomaan hänelle uusia sukkia.

Tätä postausta kirjoitellessa muistin neuloneeni miehelleni aikaisemmin keväällä kahdetkin paksulankaperussukat. Hiihtolomareissulla neulotuista jämälankasukista tuli niin susirumat, etten viitsinyt niitä edes kuvata, mutta toiset perussukat olen näemmä dokumentoinut:

Puikko- ja silmukkaspeksit lienevät samat kuin kirjavissa sukissa, mutta lankana näissä harmaissa käytin villatakkiprojektista yli jäänyttä Lauri-sukkalankaa, joka on tuntumaltaan nykyistä Seiskaveikkaa paksumpaa ja siten nämä sukat ovat kirjavia sukkia napakammat ja tiiviimmät. Koska mies toivoi lämpöä ja kulutuskestoa erityisesti sukkien pohjiin, pujottelin kantapään alle sekä kärkeen ja päkiän kohdalle nurjalle lankaa melko tiheästi (sen vuoksi päällimmäisen sukan kärjen pohjapuoli näyttää epätasaiselta kuvassa). Raitalangaksi anastin äidiltäni vanhoja siniharmaita Seiskaveikan jämiä, ne kun sointuivat mukavasti päävärin sävyyn.