Ihan pöllöt sukat

Syyskesä on ollut opiskelujen puolesta ennätysmäisen kiireinen ja se on heijastunut suoraan neulomiseen: en muista, milloin viimeksi olisin neulonut näin vähän ja innottomasti. Syyskuun alkupuolella tuli kuitenkin tilanne, että tarvitsin taas jotakin neulottavaa pysyäkseni vireänä harjoitteluun liittyvien luentojen aikana. Koska harjoitteluni ohjaaja on ollut tähänastisen opiskelu-urani ehdotonta eliittiä, halusin neuloa hänelle jotakin kiitokseksi. Hetken asiaa tuskasteltuani ja lankalaatikkoja innottomasti pengottuani hoksasin yhdistää ohjejonossa olleen Owlie Socks -mallin vajaat puolitoista vuotta sitten retriitin lahjoituspöydästä haalimaani vaaleanvihreään Anttilan Coralloon.

Puikkokooksi valitsin 2,25 mm ja silmukkamääräksi pienimmän koon 56 s. Menneen kesän Tour-de-Sockia silmällä pitäen hankitut meripihkan väriset tsekkiläiset siemenhelmet kokoa 6/0 saivat luvan toimittaa silmien virkaa, sillä en edes kuvitellut yrittäväni saada pienempiä vihreitä helmiä pujoteltua virkkuukoukulla työhön. Nämä isommat menivät mukavasti 1,00 mm koukulla, joskin helmien välillä oli paljonkin eroa, etenkin reikien koossa. Pienireikäisimmät pitänee säästää fingering-paksuiselle langalle ja pienemmälle koukulle.

En tapani mukaan pystynyt noudattamaan ohjetta kaikilta osin. Suurimman muutoksen koki kärkiosa, jossa alkuperäisestä mallista poiketen jatkoin pöllöjä loppuun saakka. En ole varauksettoman ihastunut sukan keskietusaumaan, ja jälkikäteen ajatellen pöllöjä olisikin voinut ottaa kokonaisuudessaan vähän keskemmälle, mutta meneehän se näinkin - etenkin kun sukat eivät jää minulle itselleni.

Lahjaksi äidille ja vauvalle

Nekolaan syntyi hiljattain uusi perheenjäsen. Kun tieto odotuksesta kiiri neuleporukassamme, pyörähti ideointikoneisto käyntiin, sillä pitihän uutukaista tulokasta ja tuoreita vanhempia muistaa käsintehdyin lahjoin. Minä tarjouduin tällä kertaa ompeluhommiin.

Synnytykseen liittyy tiettyjä epämukavuustekijöitä, yhtenä niistä jopa viikkoja kestävä jälkivuoto tai vähintäänkin tiputtelu. Siinä vaiheessa kankaiset pikkuhousunsuojat ovat mukavinta, mitä pöksyihinsä voi laittaa. Minä ompelin kahdeksan ohutta phs:aa kaikenlaisista kaapista löytyneistä kankaista, lähinnä flanellista ja ohuesta joustofroteesta. Kosteussulkukangasta näissä ei ole, mutta eipä sitä oman kokemukseni mukaan ensimmäisten jälkivuotopäivien jälkeen juuri tarvitakaan. Muovinepit löytyivät Altocumuluksen varastoista, joten vältyimme pähkäilemästä mahdollista nikkeliallergiaa.

Myös liivinsuojissa kangas hakkaa mennen tullen paperikuidun, ainakin käyttömukavuudessaan. Näihin liivinsuojiin upposi sekalainen seurakunta pieniäkin tilkkuja puuvillaa ja bambua. Mikäli liivinsuojille ei ole tarvetta, pyörylät toimivat myös pesu- ja pyyhintälappuina, onhan useimmissa toinen pinnoista joustofroteeta.

Myös vauvalle piti ommella kestävää ja pestävää kuiviketta. Nämä ovat vastasyntyneen kokoisia sisätäyttövaippoja, joissa sisäpintana on joustofroteeta ja ulkopintana joko flanellia (kissa-koirakangas) tai joustofroteeta (ruskea). Varsinaista imukerrosta vaipoissa ei ole, vaan ne voi täyttää mielensä mukaan. Minä surautin loput armeijaflanellit pieniksi lisäimuiksi, jotka voi sujauttaa vaippoihin vaikkapa harsopötkön tai muotoonommellun imun kaveriksi. Flanelliliinoja voi toki käyttää ihan muuhunkin, vaikkapa pyllypyyhkeinä.

Kangasvarastojani siivotessani törmäsin isohkoon palaseen luonnonvalkoista collegekangasta, josta keksin ommella unipussin koossa 56/62 cm. Hullulla on hullun tuuri, sillä varastojeni kätköistä löytyi myös sopivan pituinen valkea vetoketju valmiina. Unipussin kaava on Suuren Käsityölehden numerosta 11-12/2005; oma versioni on tehty ilman vuoria, sen sijaan ompelin pääntielle alavaran. Koristeeksi virkkasin rintapieleen pöllön, kuinkas muuten. Kuvassa nukella oleva, jo aikaisemmin neulottu norjalaismyssykin päätyi tähän pakettiin.

Kaiken tämän (sekä 0-2 -vuotiaille tarkoitetun hammastahnan) sain pakattua Finlaysonin Hip Hop -kankaasta ompelemaani pussukkaan. Pussukka on vuoritettu samalla kankaalla, joten se kestää vähän reilumpaakin menoa. Luonnollisesti myös tämä kangaspalanen löytyi varastojeni ehtymättömistä uumenista, ja pussin koko määräytyi kangaspalan koon mukaan. Nyörit pyörittelin puuvillaisesta jämälangasta, päihin lisäsin punaiset puuhelmet, jotka olin ottanut talteen jostakin tähän päivään mennessä jo unohtuneesta purkuprojektista.

Minun osuuteni taisi ihan hiukan karata käsistä, kun innostuin pitkästä aikaa kestoiluompelusta. Innostusta lisäsi se, että sain vihdoinkin käytettyä pitkään hillottuja kankaita järkevästi ja loppuun saakka.

Näiden ompelusten myötä lähetän Nekolaan paljon lämpimiä ajatuksia ja onnentoivotuksia!

Pus!

Tässäpä toistaiseksi viimeiset knot bag -projektipussit.

SPR:n Kontin Tuunaustorilta bongattu kukkakangas sai parikseen äidin varastoista peräisin olevaa oranssia verhoa.

Kukkakangaspalanen samoin kuin oranssi verho riittivät juuri sopivasti kahteen pussukkaan, niinpä piti ommella toinenkin.

Samaiselta Tuunaustorilta lähti mukaan myös turkoosi-ruskea-valkoista puuvillakangasta, johon ruskea pellava sopi oivallisesti kaveriksi.

Lienee sanomattakin selvää, ettei yksikään ompelemistani knot bag -pussukoista jäänyt itselleni. Minulle on nimittäin kertynyt aikojen saatossa liuta muiden neulojien ompelemia projektipusseja, joita on jo nyt tarpeeseeni nähden ylimäärin. Harvoinpa minulla on kesken enempää kuin kolme neule- tai virkkuutyötä, jotka kaipaisivat pussukkasäilytystä. Pussukoita on kuitenkin niin hauska ommella, etteivät nämä varmaan ihan vihonviimeisiksi jää, vaikka palo pussukkaompeluksiin on tältä erää sammunut.

Crescent over Lothlorien

Ihastuin Crescent over Lothlorien -huivimalliin välittömästi nähtyäni sen ensimmäisen kerran. Kun sitten sain maksullisen ohjeen lahjaksi kanssaneulojalta, tiesin neulovani huivin puolisentoista vuotta sitten Tiinan kanssa tekemäni vaihtokaupan yhteydessä saamastani Madelinetoshin tosh merino lightista. Aika pitkään lopulta vei tarttua puuhaan.

Huivimallin erityishienoutena on se, että se on aidosti kaksipuoleinen. Puolet ovat erilaisia keskenään, mutta kumpikin kauniita. Vaan siihenpä mallikehut päättyvätkin, sillä tämä oli kyllä harvinaisen ärsyttävä huivi neuloa ja pingottaa. Langassa ei ollut mitään vikaa, se on aivan ihastuttavaa väriltään ja tunnultaan, mutta se ohje... No jaa, olisin ehkä tehnyt itse monin paikoin toisenlaisen ratkaisun kavennusten suhteen. Kaikkein raivostuttavinta oli neuloa kaksi nurin yhteen takareunoistaan. Vaan kun kerran olin päättänyt neuloa huivin, taistelin sen loppuun saakka. Vielä pingotusvaiheessa kirosin raskaasti, kun en tahtonut saada huivia asettumaan millään muotoonsa.

Lopputulos on kyllä kaunis kaikesta huolimatta. Sirppimäinen muoto on erinomainen puettavuuden kannalta ja noin yleisesti ottaen pidän tällaisista pienistä huivikkeista, joita voi käyttää kuvan mukaisesti kevyesti hartioilla tai ihan vaan kaulaliinan tyyliin. Jokin kuitenkin tökkii, enkä ole lainkaan varma, että tämä jää osaksi omaa huivikokoelmaani. Eiköhän se siinäkin tapauksessa käyttäjänsä löydä ajan mittaan.

Pussittaa

Kauppakassimanian jälkimainingeissa innostuin ompelemaan pienempiä kaksipuoleisia pussukoita mallilla, jota en ollut tähän mennessä tullut kokeilleeksi. Ensin otin työn alle netissä jaossa olevan kaavan:

Kanakankaan palasen olen saanut joskus lahjoituksena kanssaneulojalta, vuoriksi nappasin tummansinistä puuvillapopliinia. Lopputulos oli ihan ok, mutta jokin kuitenkin jäi vaivaamaan. Vähän liian kapeat sangat, vähän turhan hankalasti ommeltava sankojen juuri.

Seuraavaksi kaivelin esiin Suuren Käsityölehden 2007/11-12 kaavan vastaavanlaiseen pussukkaan. Muokkasin sitä suoralta kädeltä sankojen ulkojuuresta niin, että saatoin ommella pussukan samaan tapaan kuin isot kauppakassit, täysin käännettäväksi.

Ensimmäisessä versiossa lyhyemmän sangan pujotusaukko jäi todella pieneksi. Toimii, mutta oli hankala tikata. Vuoriksi valitsin samaa tummansinistä kangasta kuin kanapussukassa. Ja sitten muokkaamaan kaavaa lisää.

Seuraava versio (jossa vuori on valkoista kierrätyslakanaa ja päällinenkin monen vuoden takainen kirppariostos) oli jo parempi, mutta vieläkin jäi toivomisen varaa ompelun helppouteen.

Kolmas kerta toden sanoi, ja siitähän se riemu repesi. Kuvan kankaasta ompelin kaksi lähes samanlaista pussukkaa, molemmissa vuorina jo aikaisemmin vilahdellutta beigeä kiekurapuuvillaa.

Tätä ruskea-turkoosia verhoa riittää edelleen, tälläkin kertaa vuorina beigeä kiekurapuuvillaa. Tästä tuli kyllä vähän sekunda ompelujäljeltään, mutta eipä anneta sen häiritä etenkään, kun huonon ompelujäljen ansiosta sain viimeinkin purettua ompelukoneeni puolakotelon, puhdistettua 20 vuoden ompelumoskat ja säädettyä alalangan kireyttä. Kaikkea sitä oppii, viimeistään pakon edessä.

Tämä kirpputorikangas sai vuorikseen äidin punaisen joulukapan palasen. Tällaiseen pussiin olisi mukava piilottaa vaikkapa pieni joululahja.

Eivätkä nämä ehkä sittenkään ole viimeiset knot bag -pussukat, jotka ompelen. Mutta maaninen palo on sentään tähänkin hommaan jo sammunut.

Sano Romppanen vaan

Ei ole enää oikein neulotuttanut sukkia. Vaan pitihän sitä edes yhdet sukat saada Suuren sukkahaasteen elokuun haasteeseen, jossa toisena vaihtoehtona oli käyttää suomalaista lankaa. Samalla työnsin nokkani Kahelien Cookie A -haasteeseen, jossa tehosarjan elokuun haastesukkina oli joko Rick tai Rhombus. Minä valitsin jälkimmäisen, kun kerran olin sopivasti lainannut sukkia.rakkaudella. -kirjan kirjastosta. Koska olen joko tehokas tai laiska (miten sen nyt ottaa), yhdistin molemmat elokuun haasteet neulomalla Rhombukset eli tuttavallisemmin Romppaset Louhittaren Luolan Väinämöisestä. Vaikkei Väiski kirjaimellisesti suomalaista lankaa olekaan, katsoin suomalaisen käsinvärjäyksen täyttävän kahelikriteerit riittävässä määrin.

Lanka-mallikombinaatio onnistui odotetusti - eihän semisolidilla, keltaiseen taittuvalla vihreällä voi mennä metsään, vaikka väri nimenomaan metsäinen onkin. S-koko ja 2 mm puikot tuottivat juuri sopivan koon. Malli on kaunis, mallineule nopeasti ulkoa opittu ja ihan mukava neuloskella, joten mikäs näitä neuloessa. Tourin jälkeen näihin sukkiin käytetty yhdeksän päivää tuntui todella hissuttelulta, melkein ikuisuudelta, mikä oli erinomaisen rentouttava kokemus.

Ja sitten se rivien välissä roikkunut mutta.

Cookie A:ta pidetään sukkaguruna, ja eittämättä hänellä on monia, monia upeita ja monimutkaisia sukkamalleja. Hän selvittää ja analysoi kirjoissaan sukan rakennetta ja ovatpa ohjeetkin varsin laajoja ja yksityiskohtaisia. Vaan Rhombuksissa molemmista sukista olisi pitänyt neuloa samanlaiset, vaikka kantalapun kohdistus oli pienemmässä koossa mallikertaan nähden epäsymmetrinen. Ei näin, sanoi minun logiikkani.

Hetken ohjetta tutkailtuani huomasin, että kantalapun sijoittaminen toisessa sukassa vastakkaiselle puolelle vartta korjaisi symmetriaongelman niin, että sukista tulisi peilikuvat keskenään. Ja kun peilikuvaa ruvettiin vääntämään, piti tietysti palmikonkierrotkin kääntää peilikuviksi. Olen lopputulokseen tyytyväinen, mutta pidin symmetriaongelmaa kuitenkin selkeänä puutteena ohjeessa. Tosin samaan hengenvetoon on todettava, että ohjeen kirjoittaminen peilikuvasukille olisi paisuttanut ohjeen pituutta kohtuuttomuuksiin, joten ehkä parempi näin. Kokeneemmat sukanneulojat, joihin itsenikin uskallan jo laskea, osaavat kyllä ratkaista tämänkaltaiset haasteet melko pienin ponnistuksin - ja suurta osaa sukanneulojistahan tällaiset asiat eivät edes häiritse.

Vaan kylläpä Romppasista tuli kertakaikkisen kauniit ja juuri sopivat omiin jalkoihini. Yli vuoden sukkalankalaatikossa suurella hartaudella hillottu lanka pääsi viimeinkin arvoiseensa käyttöön. Ylikin jäi vielä 35 grammaa, mutta eiköhän sillekin löydy aikanaan asianmukainen käyttökohde.

Kas, lisää kasseja

Ja tietysti samalla mallilla kuin ennenkin: kun on yhden asian ihminen kerrallaan niin sitten kertakaikkiaan on.

Yhden pöllökassin esittelinkin jo aikaisemmin, tässä sen seuraaja, jossa vuorina on ruskeaa pellavaverhoa.

Kolmaskin pöllökassi piti tehdä, kun kangasta riitti ja varastoissa oli vuoriksi sopivaa vihreää popliinikangasta.

SPR:n Kontin Tuunaustorilta löytyi puolestaan retrohenkistä kelta-ruskeaa kangasta, joka sai kaverikseen samaa ruskeaa verhopellavaa kuin ylimmän kuvan pöllökassi.

Sini-kelta-turkoosista kukkakankaasta olen tehnyt aikaisemmin jokusen projektipussukan, tällä kertaa siitä tuli toinen puoli isoon kassiin. Sisäpuolella on tummansinistä pikkuruutuista puuvillapopliinia.

Tämänkin kassin päällikangas on jo kertaalleen nähty, tällä kertaa vuorina samaa vihreää popliinia kuin toisessa pöllökassissa.

Kaikenkaikkiaan tulin tehneeksi ainakin 15 kaksipuoleista kauppakassia, joista yksikään ei jäänyt itselle, vaan päätyi mikä minnekin. Ja niin oli tarkoituskin, sillä nyt voin tarvittaessa ommella taas lisää kasseja. Tosin kauppakassi-innostus laantui lähes yhtä äkillisesti kuin alkoikin, joten toistaiseksi nämä olivat tässä. Vaan eiköhän se kassimania taas joskus iske uudelleen. Jospa sitten jaksaisin taas säätää kameran valkotasapainoa, näistä kuvista kun tuli luokattoman harmaita.

Tiikeri vaanii suolla

Toiset Kotitiikeri-sukat olivat melkein unohtua esittelemättä. Se olisi ollut vahinko, sillä toisella yrittämällä onnistuin sekä lankavalinnan että koon suhteen lähes täydellisesti. Lankana käytin viime vuoden kalakukkopikkujouluissa saamaani mysteerisukkalankaa.

Tällä kertaa neuloin käänteen 2 mm puikoilla eikä siitä löysän neulekäsialani huomioiden tullut lainkaan liian tiukka. Jo käännettä neuloessani huokasin ihastuksesta: voi mitkä värit!

Varsinaisen sukkaosan neuloin 1,5 mm puikolla ja 64 silmukalla, eikä koko olisi voinut osua oikeampaan. Ensimmäisessä sukassa värit läikittyivät kauniisti, toisessa sukassa ne sekoittuivat ihan yhtä kauniisti. En oikein osaa päättää, kummasta sukasta pidän enemmän, niin paljon molemmat viehättävät. Vyyhdissä oli puolivälissä solmu, joten ilmeisesti kyseessä olikin kaksi erillistä 50 gramman värjäystä, jotka oli yhdistetty samalle vyyhdille.

Nappivarastoistani kaivelin ruskeankirjavat napit, joita oli kahdeksan pienempää ja kaksi vähän isompaa. Isoimmat laitoin molempien sukkien ylimmäisiksi, mikä ehkä on pieni kauneusvirhe, onhan ylin nappi kovin lähellä käännettä. Ehkäpä se isoin nappi olisi ollut parhaimmillaan alimpana? Asia ei ole häirinnyt sitä vähää, että olisin viitsinyt siirtää nappien paikkoja.

Sukista tuli ihanat, ihanat, ihanat! Värit tuovat mieleen suon, onpa tuossa vasemman jalan sukassa muutama kirkkaampi oranssi pilkkukin, aivan kuin lakkoja konsanaan. Nämä tiikerit ovat minun!

Kassimania

Kesän perinteiset käsityöaktiviteetit - virkkaaminen ja ompeleminen - ovat loistaneet poissaolollaan kuluneena kesänä. Vaan jo aikaisemmin esitelty kaksipuoleinen kääntökassi avasi lopulta kaikki padot.

Kirpputorilta löysin isokukkaisen Finlaysonin pesulapulla varustetun sivuverhon ja beigekiekuraiset paneeliverhot. Tästä kombinaatiosta ompelin ensin kassin Hopeasäikeen Pirren ilahdutuspakettiin (tosin niin, että näkyvimmällä paikalla oli punainen ja oranssi kukka punaisen ja keltaisen sijaan) ja lopulta myös ihan muuten vaan, koska kuosi kohdistuu niin mainiosti juuri tähän kassimalliin.

Rinkulakuosinen kangas on vanhempaa kirpputorisatoa, vihreäkiekurainen vuori tämänkesäistä. Tuota päällikangasta olen hillonnut vuositolkulla, vuosi sitten taisin raaskia ommella siitä yhden kassin. Nyt totesin, että kankaita tulee ja kankaita menee, turha niitä on säilytellä odottamassa aina vain parempaa käyttökohdetta.

Tänä kesänä nappasin (muistaakseni) SPR:n Kontin Tuunaustorilta tämän kassin kuosikankaan, pieni verho lie ollut sekin. Vuorina jokunen kesä sitten naapurilta saatua pellavaa, jota oli juuri sopiva palanen tähän nimenomaiseen kassiin.

Ruskea-turkoosi kangas on jo esiintynyt aikaisemmin projektipusseissa muutamaan otteeseen, tällä kertaa Tiinan verhosta tuli kauppakassi yhdessä beigekiekurapuuvillan kanssa. Vielä tuota kangasta riittää, pitää vaan pikkuhiljaa ryhtyä täsmäilemään, miten lopun kankaan saisi käytettyä mahdollisimman hyödyllisesti.

Naapurin joskus aikaa sitten lahjoittamasta Ikean puuvillasta tuli kaksi lähes samanlaista kassia. Kuvassa vuorina on omien arkistojen paksuhkoa beigeä puuvillaa (second hand -ostosten mukana tullutta sekin), toisessa vastaavassa kankaassa vuori on vaaleanharmaata popliinikangasta, luultavasti samasta hankintaerästä kuin kuvan kassinkin vuorikangas.

Lisää naapurin lahjoittamaa ikealaista puuvillaa, tällä kertaa sekä päällisenä että vuorina. Kummatkin kangaspalat olivat sen verran pieniä, että sankojen juureen oli tehtävä saumat, mutta eipä tuo mitenkään erityisesti pistä silmään.

... ja tämähän oli vasta ensimmäinen kassipostaus. Ihan noin vain varoituksena kerrottakoon.

P.S. Ompelin minä Pirrelle myös pienen tarvikepussukan:

Haastoin itseni kokeilemaan pitkästä aikaa vetoketjun ompelua pyöreän kappaleen reunaan. Tämä versio on kaiken lisäksi vuoritettu, joten haastetta riitti kiitettävästi. Vetoketjun toiseen päähän ompelin lenkin, johon laitoin avainrinkulan, ja koristeeksi virkkasin mysteeripuuvillasta pyörylän 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin -kirjasta. Siinäpä taisi ollakin tämän kesän ainoa varsinainen virkkaustyö ellei paria satunnaista pikkupöllöä lasketa mukaan.

Kun neuloja ei osaa lopettaa ajoissa...

... syntyy aikamoinen kasa tiskirättejä.

Kaksi beigeä, kolme vaaleansinistä, neljä oranssinruskeaa ja seitsemän oliivinvihreää tiskirättiä sillä samaisella mallilla kuin aina ennenkin. Koristeena kakun päällä virkattu pesusieni. Beige ja oliivinvihreä lanka on Novitan Linneaa (sitä puuvilla-pellavasekoiteversiota), sininen tuntematonta puuvillaa ja oranssinruskea Marks&Kattensin Magnoliaa, puuvillaa sekin.

Siinä oli aika monta kolmen rätin settiä lahjoiksi ja viemisiksi kesän lukuisiin kyläpaikkoihin. Myös tiskirätti-pesusieni -setti on aika mukava pikkutuliainen.