Merihevosten paluu ja muita ryijylankajämätöitä

Saatuani edellisessä postauksessa esitellyn peiton valmiiksi en päässyt irti ryijylankajämien työstämisestä. Peitosta hylkäämääni luonnonvalkoista sekä peittoon liian ohutta ruosteenoranssia oli sen verran paljon, että päätin kokeilla, taipuisivatko ne yhdessä merihevoslapasiksi.

Taipuivathan ne, mutta vain hädintuskin. Aloitin lapaset väliaikaisella aloituksella poikittaisen kirjoneuleraidan alapuolelta ja neuloin lapaset peräti 2,5 mm puikoilla. Kun peukalotkin oli tehty, neuloin pin stripe -rannekkeet toiseen suuntaan, kunnes valkoinen lanka loppui. Lapasen suun neuloin rullaantuvaksi ruosteenoranssilla.

Löperöt ja todella isothan niistä tuli, sekä luokattoman epäsiistit. Mitä opin tästä: langan laadulla on väliä, ei ole ryijylankaa tarkoitettu kirjoneuleeseen. Onnetonta neulejälkeä ei pelastanut edes kunnon liottelu ja viruttelu. Pohdin vielä, yrittäisinkö lievää huovuttamista koneessa, vai kelpaisivatkohan nämä oman mieheni isoon lapiokouraankin mahtuvat lapaset johonkin keräykseen tällaisenaan. Aina ei voi voittaa, totisesti, mutta tulipahan tämäkin nyt kokeiltua.

Ryijylankajämien joukossa oli jo valmiiksi käyttöpituuteenkin leikattuja pätkiä muiden pikkujämien lisäksi. Kokoilin erilaisia omasta mielestäni kivoja väriyhdistelmiä ja virkkasin tuttuja kukkaneulatyynyjä, jotka täytin hyvin hillotuilla päättelylanganpätkillä.

Heikohko kuvausvalo ei anna oikeutta kauniille luonnonsävyille. Sekalaisten nappien laatikosta kaivelin edes etäisesti lankojen väreihin soveltuvia orpoja.

Toiset puolet ovat tietysti jokaisessa neulatyynyssä eri värisiä nekin. Eivätkä nämä kolme yksilöä ainokaisiksi jääneet, seuraava(t) vain odotta(v)a(t) täytteeksi sopivien päättelylanganpätkien kertymistä. Taidan itse pitää näistä vihreä-ruskean, mutta kaikille muille pitäisi ajan kanssa löytää loppusijoituspaikka.

Isältä tyttärelle

Isältä jäi toista kiloa ryijylankoja hänen ompelemistaan neljästä ryijystä: Valon varjo, Syysaamu, Vuokot ja Viimeinen lämmin. Näistä kaksi viimeistä on meidän kotimme seinällä, ensimmäinen äidilläni ja toinen sisarellani. Jo kesällä ryijylankapussin mökin aitasta löytäessäni päätin, että tekisin langoista isäni kuoltua jonkinlaisena surutyönä mökille peiton muistoksi. Koska eri värisiä lankoja oli todella paljon ja hyvin erilaisia määriä, päätin käyttää peittoon myös joskus aikoja sitten kirpputorilta löytämääni luonnonruskeaa villalankaa. Hetken jos toisenkin sopivaa mallia mietittyäni päätin tehdä ryijylangoilla mahdollisimman yksivärisiä neliöitä, jotka reunustaisin tummanruskealla.

Päädyin neulomaan palat 3 mm puikolla: aloitin 3 silmukalla ja lisäsin jokaisella kerroksella yhden silmukan keskellä kerrosta, kunnes silmukoita oli 60. Sen jälkeen poimin kahdelta muulta sivulta tarvittavat silmukat ja neuloin ruskean reunuksen aina oikein -pyöröneuleena. Kulmissa lisäsin joka toisella kerroksella kaksi silmukkaa. Kerroksia reunukseen tuli 8 ennen päättelyä.

Tummanruskeaa lankaa oli käytössä noin 500 g, ja sen määrä osoittautui peiton kokoa rajoittavaksi tekijäksi. Hyvä niin, sillä ryijylankojakin riitti täsmälleen 40 palaan niin, ettei yhtään palaa tarvinnut tehdä kaksivärisenä. Lopulta tummanruskea lanka kului niin tarkalle, että ainokaista kiintein silmukoin virkattua reunuskerrosta tehdessäni jouduin liittämään Russian joinilla kaikki vähänkin pidemmän langanpätkät, joita oli jäänyt yli palojen liittämisestä. Liittämisen tein ommellen, ja saumoista tulikin varsin huomaamattomat, kun palojen viimeiset kerrokset ennen päättelyä olivat nurjaa.

En ole noin keskimäärin mikään suuri palapeittojen ystävä, mutta tästä peitosta tuli kyllä kerrassaan ihana. Paloja neuloessani muistelin paljon isääni, ja itse neulominen oli väsyneelle mielelle terapeuttisen yksinkertaista ja palkitsevaa. Värimaailma on juuri niin minua kuin vain voi olla, jätinhän suoralta kädeltä peitosta pois kaikki siniset ja valkoiset. Pelkäsin peiton jäävän kooltaan turhan pieneksi, mutta kyllä tuo kokoluokka 105 cm x 170 cm on kuitenkin ihan kohtuullinen sohvallekäpertymispeitoksi. Nyt voin kääriytyä halutessani peittoon kuin isän lämpimään syliin konsanaan ja muistella kiitollisena niitä lähes 40 vuotta, jotka sain jakaa isäni kanssa.

Kraut omin maustein

Neuloinhan minä sukat myös sille toiselle työkaverille, joka jäi ensimmäisestä työpaikan taukohuoneen neuleidenjakosessiosta paitsi. Langoiksi valikoitui kaikenlaisia ihanuuksia kuten Lanitium ex Machinan ja Kraft Hand-Dyedin käsinvärjättyjä sukkalankoja. Päätin aloittaa sukat joidenkin omien kirjoneulesuunnitelmien perusteella ja jatkaa sitten sopivalla valmismallilla loppuun.

Aloitin 66 silmukalla ja 1,75 mm puikoilla, tein kaksinkertaisen pykäreunan ja siirryin sen jälkeen 2,25-millisiin puikkoihin ja kirjoneuleeseen. Kun kirjoneulomukset oli tehty, etsiskelin Ravelrysta Kraut-sukkamallin, joka sai luvan kelvata jatkoksi. Ihan orjallisesti en ohjetta tosin noudattanut, mutta noin pääpiirteissään kyllä.

Sukkien saajalla on varsin siro koon 35-36 jalka, joten jouduin luottamaan yksinomaan mittanauhaan sopivaa terän pituutta arpoessa. Aika napakat sukista taisi tulla, mutta paljaaseen jalkaanhan ne on tarkoitettu vedettäviksi, ja käytössähän ne vähän venähtävät.

Enkä sano enää mitään näistä onnettoman pimeistä kuvista. Muuta kuin että äh ja plääh.

Sairaan nopeet sukat

Kun asuu samassa taloudessa sekä ala- että yläkouluikäisen kanssa, saa takuuvarmasti rautaisannoksen nuorisokielenkäyttöä suoraan kotisohvalle tarjoiltuna. Niinpä opin, että liekkikuvioita kutsutaan täkäläisen nuorison keskuudessa termillä sairaan nopeet. Minä siis neuloin sairaan nopeet sukat veljelleni äidiltä haalimistani Nalle-jämistä.

Olisivathan nämä sukat olleet myös nopeat neuloa, ellei olisi tullut mutkia matkaan. Aloitin suunnitelmien mukaisesti kaurapuurobeigellä värillä, 66 silmukalla ja 2,25 mm puikoilla varrensuusta vain todetakseni ensimmäisen sukan kärkeä lähestyttäessä, ettei vaalea lanka tulisi riittämään toiseen sukkaan. Niinpä purin joustimen ja neuloin sen viininpunaisella toiseen suuntaan. Sama systeemi piti tietysti toistaa toiseenkin sukkaan, tosin purkamisoperaatiota ei tarvinnut tehdä, aloitin vain vaalean osan väliaikaisella aloituksella ja neuloin siitä joustimen lopuksi toiseen suuntaan. Ihan vain siksi, että sain sukista kaikin puolin symmetriset.

Sitten loppui musta lanka kesken; sitä onneksi löytyi Ravelry-neulojatoverilta, vaan postilakon vuoksi lanka teki matkaansa luokseni reilun viikon. Lopulta lanka kuitenkin löysi tiensä perille ja minä sain sukat neulottua loppuun. Lankoja kului kokoluokan 42-23 sukkiin vähän reilut 100 g.

Liekkikuvio on jostain Novitan vanhasta mallista, värien asetteluidean nappasin suomalaisen Ravelry-neulojan sukkaprojektista. Harmittamaan jäi vain se, että sukat olisivat olleet niin paljon hienommat, jos joustimetkin olisivat olleet vaaleat niin kuin oli alunperin tarkoitus. No, jämälangoilla toimiessa on omat rajoituksensa, enkäpä usko veljeni edes ymmärtävän moisen yksityiskohdan päälle. Hänen kannaltaan oleellisinta taitaa olla, että hänellä on nyt sukat, joissa on enemmän sukkaa kuin reikää...

Taas se pöllöili

Viime lauantaina tuli tilanne, että piti nopeasti keksiä jotain uutta neulottavaa varastolangoista. Niinpä nappasin projektipussukkaan harmaan merinosilkkisen Katri-jämän ja kerän luonnonvalkoista TeeTee Helmiä, tutun Night Owl Mittens -ohjeen sekä 1,75- js 2,25-milliset pyöröpuikot. Neuloin kirjaimellisesti kilpaa kuoleman kanssa isäni viimeisen vuoteen vierellä ja hävisin: isä kuoli, kun ensimmäinen lapanen oli peukaloa vaille valmis. Ehdin näyttää pöllökuvion isälle, mutta en tiedä, näkikö hän sitä enää. Minä neuloin lapasparin loppuun hissun kissun viikon varrella.

Semmoisethan niistä tuli, melkein samanlaiset kuin ensimmäisistä, jotka neuloin esikoiselleni ja jotka varastettiin koulussa tunnin aikana takin hihasta (tai mikäli lapaset olivat tipahtaneet hihasta lattialle, ne olivat kelvanneet siitä jonkun ohikulkijan matkaan). Valkoista lankaa kului 37 g ja harmaata 23 g, joten molempia jäi vielä reilut jämät jäljelle. Pahoittelen taas heikkoa kuvanlaatua, siitä on näköjään tulossa pimeän vuodenajan vakionormi, kun en jaksa täsmätä kuvaamista viikonloppuihin, jolloin olisin kotona vähiten hämärään vuorokaudenaikaan. Lapasiakaan en jaksanut kastella ja kuositella, päätin puikkotuoreen kirjoneulejäljen kelpaavan ainakin pikakuvausta varten.

Vaikka näihin lapasiin liittyykin merkittävä henkilökohtainen muisto, lähtevät nämä silti todennäköisesti Joulupuu-keräykseen. Luulenpa, että tulen muistamaan isän viimeisen viikonlopun ilman yhteisistä tunneista muistuttavia lapasiakin, ja toisaalta haluan muistaa hänet mieluummin sellaisena kuin hän oli vielä ollessaan voimissaan kuin sairauden runtelemana, hauraana ja matkaansa jo väsyneenä. Rakkauteni käsitöihin on isäni perintöä, ja sen tuottamaa iloa haluan jakaa mahdollisimman laajalle.

Woodruff - tuoksumatara

Erään synkän marraskuisen viikon perjantaina päätin ilahduttaa itseäni ja työkavereitani viemällä taukohuoneen pöydälle korillisen neulomiani sukkia ja lapasia, ihan noin vain, maksutta. Arvelin sillä tavalla pääseväni eroon ainakin osasta ylimääräneuleita, loput päätin viedä johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen. Vaan niin kävi, että kaikki neulomukset menivät kuin kuumille kiville, ja rahaakin niistä tarjottiin. Kieltäydyin ottamasta vastaan rahaa tai muutakaan vastinetta, mutta sanoin halukkaiden voivan lahjoittaa parhaaksi katsomansa summan haluamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Win-win-win -tilanne: minä pääsin eroon kaikista tuomistani neuleista, työkaverini saivat itselleen (tai jollekin läheiselleen) mieluisia asusteita ja jokunen hyväntekeväisyyskeräys kenties pienen rahallisen lahjoituksen.

Paitsi että kaksi työkaveria olivat sinä perjantaina toisessa toimipisteessä, joten he jäivät kokonaan paitsi tästä huvista. Asia piti tietysti korjata, ja päätin aloittaa siitä työkaverista, joka on lähdössä vuodenvaihteessa kohti uusia haasteita ja uutta työpaikkaa. Hänelle neuloin General Hogbufferin Woodruff-sukat luonnonvalkoisesta sekä Kraftin uniikkivärjäämästä Regiasta.

Alkuperäisessä mallissa sukansuun joustin on neulottu tummemmalla värillä, minä halusin yleisilmeestä hieman kevyemmän ja valitsin joustimen väriksi valkoisen. Voi että malli olikin ihanaa neulottavaa, eikä vähiten nappiin osuneen väriyhdistelmän vuoksi.

Työkaverillani on vähintään numeron verran pienempi jalka kuin minulla, joten en hennonut venyttää sukkia omiin jalkoihini edes kuvausta varten. Yhtään pienempiä sukkia kuin nämä noin koon 37 sukat en olisi pystynytkään tekemään, sillä näissä sukissa kärkikavennuskaavio on aloitettu suoraan kiilakavennuskaavion jälkeen - suoraa terää ei siis välissä ole käytännössä lainkaan! Sukista tuli omaankin makuuni niin hienot, että ne olisivat kyllä ansainneet kunnon poseerauskuvat, mutta pääasia lienee sittenkin se, että työkaverini tuntui tykkäävän sukistaan ihan aidosti. Ja koska kyseessä oli tavallaan läksiäislahja, kielsin tekemästä rahalahjoitusta mihinkään kohteeseen nimenomaan näiden sukkien vuoksi (muuten toki kannustan osallistumaan hyväntekeväisyyskeräyksiin omien mieltymysten ja taloudellisen tilanteen huomioiden).

Teinipojan toivesetti

Esikoiseni on jo vuosia osannut arvostaa neulomani villasukat, pipot ja lapaset varsin korkealle. Niinpä oli jälleen kerran iso ilo toteuttaa hänen toiveensa uudesta paksusta kirjoneulepiposta ja -lapasista. Nuorimies valitsi itse mieluisen pipomallin sekä langat siihen, minä sain vapaat kädet miettiä lopuista langoista lapaset.

There's a Rabbit on my Head on neulottu 3,5 mm ja 4 mm puikoilla Louhittaren Luolan Pohjan Akasta väreissä Itämeri ja Porkkana. Esikoinen halusi hattuunsa vähän lisäpituutta, joten neuloin pipoon yhden ylimääräisen kirjoneuleraidan. Voi sitä tyytyväisyyden määrää (puolin ja toisin!), kun pipo valmistui ja osoittautui kaikki toiveet täyttäväksi! Olen ihan valtavan ylpeä lapsestani, joka osaa arvostaa paitsi käsinvärjättyjä lankoja ja käsityötä ylipäänsä, myös yksilöllisyyttä ja "massasta" erottumista vaikkapa sitten äidin neulomien asusteiden avulla.

Lapasia suunnitellessa oli pakko huomioida lankojen rajallinen määrä. Päädyin soveltamaan Bird Mitten chartia niin, että tein peukalon kiilalliseksi ja koko kämmenpuolen peukaloineen oman pääni mukaan. Aloitin lapaset väliaikaisella aloituksella juuri ennen kirjoneuleen alkua ja neuloin ensin kirjoneuleen peukaloineen. Sen jälkeen oli pakko tehdä pipoon tupsu, jonka piti olla oranssi. Jäljelle jääneellä oranssilla langalla neuloin rannejoustimia väliaikaisesta aloituksesta "alaspäin" sen, mitä lankaa oli jäljellä. Lyhyethän noista joustimista tuli siitäkin huolimatta, että käytin pipotupsuun osittain oranssia ryijylankaa Pohjan Akkaa lapasiin säästääkseni. No, jos lyhytvartiset lapaset osoittautuvat epäkäytännölliseksi, neulon oranssilla ryijylangalla tuohon alle pidemmät rannejoustimet, alkuperäinen saa jäädä päälle koristeeksi.

Pohjan Akka oli kyllä sen verran mainio tuttavuus, että taidan hankkia sitä jatkossakin, jos tarvitsen paksua pipo- ja lapaslankaa. Mukavan pehmoistakin se on, mutta edelleen selvästi villan tuntuista, ei mitään pumpulihöttöä.

String of Pearls

Neulo varastolangoista -projekti eteni vaihteeksi yhden huivillisen verran. Päätin nimittäin yhdistää harmaan Katri-merinosilkin ja sinapinkeltaisen Cascade Heritagen String of Pearls -huiviksi. Pahoittelen masentavan marraskuisia kuvia: paitsi että valoa ei ole, minua ei myöskään huvita miettiä mitään kivaa asettelua kuvausta varten. Tympii, mutta olkoon, en välitä, ainakaan kovin paljoa.

Oman versioni neuloin 2,25 mm puikoilla, ja huivista näyttikin tulevan toivottua pienempi. Laiskana kuljetin raitalankoja työn sivussa pidempiäkin matkoja, ja vaikka yritin vahtia, ettei reuna kiristä, en saanut pingotettua ylälaitaa riittävästi. Niinpä alkuperäisen ohjeen mukaan tehtynä huivi oli vähän epäkäytännöllisen muotoinen, ja päätin lisätä toiseen reunaan lyhennetyin kerroksin neulotun raitaosion. Pariin kertaan neuloin ja purin sitä, eikä se vieläkään ihan optimaalinen ole, mutta parantaa kuitenkin hieman huivin käytettävyyttä. Toivottavasti ainakin.

Kauempaa katsottuna huivi näyttää ihan perusraitahuivilta, mutta lähempi tarkastelu paljastaa ohuiden raitojen olevan todellakin "helminauhoja". Lankoja tähän kului 85 + 46 g, joten sinapinkeltaisesta jäi enää pikkujämä vaikkapa jämälankasukkiin ja harmaata puolestaan riittävästi kirjoneulelapasiin.

Pipo päässä pakkasella

Jo melko pieneksi kuihtuneessa lankavarastossani odotteli vielä pari vyyhtiä Malabrigon Merino Worstedia ahaa-elämystä käyttökohteesta. Lopulta innostuin neulomaan niistä pari kirjoneulepipoa.

Stephen Westin There's a Rabbit on my Head -pipossa viehätti erityisesti epäsymmetrinen aina oikein -reunus. Neuloin reunuksen 3,5 mm puikoilla ja kirjoneuleen 4-millisillä, ja hatusta tulikin oikein mainiosti vähän isompaankin päähän sopiva ihan vain täysin ohjeen mukaan neuloen.

Alkuperäisessä mallipipossa taitaa olla jonkinlainen pupunhäntä tupsuna, minä tein konservatiivisesti ihan vain perinteisen pallotupsun. Lanka oli ihanan pehmoista ja helppoa neulottavaa, eikä ilokseni juurikaan löpsähtänyt viimeistelyvaiheessa. Harmi, ettei tämän mallinen pipo sittenkään sopinut omaan päähäni; esikoinen sen sijaan innostui mallista ja tilasi itselleen samanlaisen, mutta vielä vähän pidemmän ja eri värisen, niinpä tämä ei varmasti jää viimeiseksi laatuaan. Ruskeaa lankaa tähän pipoon (kun tupsuun kulunutta lankaa ei huomioida) kului 50 g ja oranssia 26 g.

Ennen tupsun väsäämistä neuloin kuitenkin toisenkin kirjoneulepipon, ettei vain kävisi niin, että lanka loppuisi kesken kaiken

Snow Stars -pipo neulotaan päälaelta aloittaen, joten malli sopii mainiosti tilanteisiin, joissa langan riittävyys on epävarmaa. Minä neuloin oman versioni muuten täysin isomman koon mukaan, mutta taisin tehdä enemmän yksivärisiä kerroksia ennen kirjoneuleosuutta ja joustintakin sen verran kuin sillä hetkellä hyvältä tuntui. Hyvä tuli, ja tykkään tuosta yksityiskohdasta, että päättelykerros on tehty kontrastivärillä.

Kospa perhekunnasta ei näille pipoille käyttäjää löytynyt, taidan lahjoittaa ne joko Hope-yhdistykselle tai Joulupuu-keräykseen.

Marraskuu on musta hauta

Kun maailma on kuollut ja aurinko sammunut, on marraskuu. Minun sisäinen marraskuuni alkoi tosin jo lokakuussa, sen verran aamujen märässä ja kaikennielevässä pimeässä töihin ajaminen alkoi painaa mielialaa pakkasen puolelle. Oli aika neuloa jotakin auringonkeltaista, ihan vain vastaiskuksi vuoden masentavimmalle ajanjaksolle. Niinpä Inaya Creationsin Sport Sock värissä Variegated golden muuttui December sockseiksi.

Tein tapani mukaan alkuperäiseen malliin muutamia muutoksia, lähinnä sukansuun ja varren takaosan joustimeen, minkä lisäksi kantapään käännös on pyöreä alkuperäisen "laatikkokäännöksen" sijaan. Neuloin sukat 2,25 mm puikoilla melko napakoiksi, kokoluokka lienee siro 36-37; En uskaltanut riskeerata vielä yhden mallikerran verran lisäpituutta terään, sillä tähänkin kokoon meni 90 grammaa lankaa.

Aurinkoiset ja kauniit sukathan niistä tuli, mutta minulle itselleni liian pienet ja muutenkin tarpeettomat, joten nämä siirtyvät monien muiden lajitoveriensa tavoin jossain vaiheessa tyrkylle työkavereilleni, heissä kun on onneksi useampikin pienijalkainen sukankuluttaja.