Ilona

Tammikuussa lupauduin testineulomaan Niinan suunnitteleman huivin, joka on jo ehditty julkaista uusimmassa Ullassa nimellä Ilona. Minä päädyin valitsemaan langaksi ohjeessa mainitun fingering-paksuisen langan sijaan kirpparilta löytämäni rouhean mysteerivillalangan, joka oli selvästi suositusta paksumpaa. Niinpä jouduin lopulta aloittamaan reunan reilusti aikaisemmin, ettei lanka olisi loppunut kesken.

Huivin reunus on suorastaan nerokas, sillä huivi päätellään neulomalla sydänten kaaret yksi kerrallaan, eikä lankaa tarvitse katkaista missään vaiheessa. Minä päättelin kaaret joustavalla Jeny's suprisingly stretchy bind off -tekniikalla, mutta sittenkin hieman liian tiukasti. Niinpä kaaret tahtovat reilusta höyrysilittämisestä huolimatta rullautua jonkin verran.

Helmiksi valitsin tavalliset puuhelmet, jotka mielestäni sopivat rouhean villalangan pariksi paremmin kuin pienemmät lasiset. Jouluisessa kalakukkovaihdossa saamani taottu huivineula kruunaa koko komeuden. Huivi on kuitenkin omaan makuuni sittenkin liian paksu, joten sen kohtalona on päätyä johonkin arvostavampaan kotiin: eihän kaunis huivi saa jäädä pelkästään kaapintäytteeksi.

Raitahullaannus

Alkuvuoden suunnitteluhuumassa sain vision pitkästä ja kapeasta aina oikein -raitahuivista. Tartuin muitta mutkitta lankalaatikoihini kirpputorilta ja lahjoituksena päätyneisiin leijonankeltaiseen ja tummanvihreään Novita Floricaan. Virkkasin näppituntumalta aloitusreunaksi pitkän ketjusilmukkaketjun ja ryhdyin raidoittamaan ilman turhia etukäteissuunnitelmia. Joskus hullulla on hullun tuuri, ja jo ensimmäinen versio ylitti omat odotukseni.

Siitä tuli pitkä, mutta kuitenkin riittävän leveäkin, ettei lopputulos ole totaalisen ruikula. Sitä voi raidoittaa ihan miten haluaa, minä raidoitin alkuosan ja tein loppuosan yksivärisenä, jotta ulkoasuun tulisi riittävästi eloa ja särmää. Rakenteensa vuoksi huivin voi raidoittaa vaikka kokonaan, tai raitoja voi tehdä vain johonkin osaan, muoto pysyy joka tapauksessa samana.

Se, mihin tässä huivissa pyrin, oli puettavuuden monimuotoisuus, ja siinä mielestäni onnistuinkin. 

Ihanaisen mallini ja luottokuvaajani yhteistyö toi tästäkin huivista esiin sen parhaat ominaisuudet.

Neuloin heti perään toisenkin raitahuivin täsmälleen samoista langoista ja samanlaisella raidoituksella, mutta neuloen yläreunaa hieman kaarevaksi. Niinpä minäkin sain oman raitahuivin, kun ensimmäinen versio jäi kuvauspalkkioksi Vynnelle. Ullassa julkaistussa mallissa on luonnollisesti ohje sekä suora- että kaarevareunaiseen huiviversioon. Siinä on myös ohje koon muuttamiseksi, sikäli mikäli neuloja sattuisi tahtomaan oman huivinsa selvästi paksummasta tai ohuemmasta langasta kuin mallihuivien Florica.

Hovineito ja hovineidon hienommat

Aivan vuoden alkupäivinä puraisi sukkasuunnittelukärpänen. Kun 10-vuotisjuhlavuottaan viettävän verkkoneulelehti Ullan vuoden ensimmäisen numeron aineiston deadline oli sopivasti 26. tammikuuta ja lankalaatikossa oli joutavaa Seiskaveikkaa, suunnitelma oli toteutamista vaille valmis: paksulankasukkamalli Ullaan. Ruutupaperisuttailun ja parin pienehkön neulo-pura -kierroksen jälkeen tulostakin alkoi syntyä vauhdilla, jopa siinä määrin, että ehdin testineulotuttaa ohjeen ennen sen lähettämistä. Mikä vielä parempaa, rakas pelastava enkelini lupautui kuvaamaan sukat, jotta (omasta mielestänikin) hieno ohje saisi tuekseen arvoisensa kuvat.

Ja mitkä kuvat kolahtivatkaan sähköpostiini! Ja kyllä, sukatkin ovat kovin kauniit, kuin joukko alekkain riippuvia medaljonkeja.

Takanakin on muutama medaljonki, mutta niiden jälkeen ei tule sileää, vaan joustin jatkuu muuttuakseen vahvistetuksi kantalapuksi. Rakenteeltaan sukat ovat siis lopulta varsin perinteiset: varresta aloitetut, vahvistettu kantalappu ja sädekavennuskärki. Vain kantapääkäännös on pyöreä perinteisen laatikkokantapään sijaan.

Samalla draivilla, ja vähän yleisönkin pyynnöstä, laajensin mallin myös keskipaksulle sukkalangalle sopivaksi.

Hovineidon hienompiin sukkiin löytyi varastostani vain luonnonvalkoista Opal 6-fachia. Lopputulos oli herkän juhlava, joskin aika epäkäytännöllinen helposti likaantuvan värinsä vuoksi.

Malli on aivan sama, vain silmukoita on enemmän. Ohuemmalla langalla neulottuihin sukkiin tein takakuvion jälkeen muutaman kerroksen pelkkää joustinneuletta ennen kantalappua, ettei varsi jäisi liian lyhyeksi.

Tämä on pitkästä aikaa malli, johon olen kokonaisvaltaisen tyytyväinen. Malli on paitsi kaunis, myös helppoa, nopeaa ja todella koukuttavaa neulottavaa. Ja se Ullan kansikuvaneuleeksikin äänestetty ohjehan löytyy suomeksi täältä.

Lämmintä kättä

Neulottuani kahdet kelta-oranssi-punaiset huovutetut tumput päätin samoilla tulilla selvitellä SPR:n Kontista joskus aikoja sitten huostaanottamani tummanruskean hahtuvakiekon. Hahtuvalanka oli kiekolla yksisäikeisenä, ja uloimmat kerrokset olivat vähän sotkussa ja osin katkeilleet. Ongelma oli vain pinnallinen, ja nopeasti pääsin kerimään uusia palleroita, joista puolestaan kerin uusia, kaksisäikeisiä keriä. Kun kerran homma oli hyvin hallussa, neulominenkin kävi ketterästi.

Ensin neuloin pienemmät tumput 3,5 mm puikolla ja 32 silmukalla aloittaen. Päätin yrittää samalla käyttää vaaleamman punaruskean hahtuvanjämän raitoihin. Tumput huovutin 40 asteen peruspesussa muun pyykin mukana, lopputulos oli virolaista hahtuvaa tiiviimpi, muttei onneksi kova. Nämä tumput siirsin varastoon odottamaan sopivaa lahjoituskohdetta.

Kun anoppi tuli sitten maininneeksi, että on parsinut minun hänelle vuosia sitten neulomani huovutetut tumput useampaan kertaan, päätin hänen tarvitsevan ehdottomasti uudet tumput kovassa käytössä kuluneiden tilalle.

Samaisesta ruskeasta hahtuvasta neuloin kaksinkertaisena ja 3,5 mm puikolla, mutta tällä kertaa 36 silmukalla aloittaen yksiväriset tumput. Koska anopin käsi on omaani selvästi kookkaampi, tein tumpuista muutenkin isommat kuin tavallisesti. 40 asteen pyykissä pyörimisen jälkeen huovutustulos oli oikein mainio, mutta koosta en ollut aivan varma. Onneksi näissä huovutetuissa jutuissa on aina säätövaraa, lisähuovuttamisella saa pienemmät, kastelemalla ja venyttelemällä hieman suuremmat.

Kahelineulojien suuren asustehaasteen helmikuun haasteena oli puolestaan neuloa jotakin asustetta eri suunnasta kuin tavallisesti. Minä olen neulonut pipoja ylhäältä, alhaalta ja poikittain, samoin lapasia ja erilaisia huiveja ja sukkiakin sekä kärjestä että varresta aloittaen. Koska sukkien neulominen poikittain ei kiinnostanut, keksin vihdoinkin kokeilla anopilta saadusta ET-lehden numerosta 17/2011 talteen ottamaani dominolapasten ohjetta.

Kokeiluun langoiksi valitsin kirpputorilta haalimiani kahta beigen sävyä Novita Floricaa ja puikoiksi 2,5 mm ebenpuiset sukkapuikot. Lapaset neulotaan dominopalasista kärjestä aloittaen niin, että työn edetessä seuraavan palasen silmukat poimitaan edellisten reunoista. Hauska tekniikka, johon lisäsin mielenkiintoa neulomalla aina kaksi peräkkäistä palasta samalla värillä. Niin sain aikaan tuollaiset hauskat kiertävät raidat, jotka tein väreiltään eri päin oikean ja vasemman käden lapasiin.

Alkuperäisessä ohjeessa peukalo olisi neulottu suorana pötkynä palasten väliseen viistoon saumaan, mutta minä päätin suoristaa peukalolinjaa tekemällä ensin peukalon tyveen lyhennettyjen kerrosten avulla kiilan ja vasta sen jälkeen varsinaisen peukalon.

En oikein osaa päättää, onko lopputulos täysin mummotyylinen vai ihan kiva. Joka tapauksessa lapasista tuli minun käteeni liian pitkät, enkäpä tämän tyylisiä lapasia muutenkaan käytä, joten nämä menevät johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen, kun sopiva vastaan tulee. Harkitsen vakavasti, että tekisin lapasille kaveriksi vielä joko huivin tai myssyn, tai kenties molemmat, mutta niiden neulominen odottaa lopullista päätöstä siitä, ovatko nämä lapaset kivat vai kamalat.

Kaarisillan päässä

Kun sain Kaarisilta-huivin itselleni mieluisaan muotoon, sain idean huivin kanssa yhteensopivasta hatusta. Tuumasta toimeen, ja niin syntyi Kaarisillan päässä -myssy. Langoiksi valikoituivat itseoikeutetusti samat kuin ensimmäisessä villaisessa Kaarisilta-huivissa eli kirpparilta haalitut harmaa ja luonnonvalkoinen Novita Florica.

Myssy neulotaan pyöröneuleena ja sen muoto ja raidoitus syntyvät osittain lyhennettyjen kerrosten avulla. Minä käytin puikkona 2,5- ja 3-millisiä, ohjeeseen laitoin 3- ja 3,5-milliset. Siitä huolimatta useammalla testineulojalla oli ongelmia päästä riittävän harvaan neuletiheyteen, joten lisäsin ohjeeseen pari alkuperäistä suurempaa aloitussilmukkamäärää. Silti myssystä voi helposti tulla pään myötäinen uimalakki, jos kerrostiheys on merkittävästi ohjeessa ilmoitettua tiheämpi. Ei mikään täydellinen malli/ohje, mutta kun sen kerran kirjoitin, sen myös härkäpäisesti julkaisin.

Ensimmäiseen versioon neuloin takaraivolle asettuvat kavennukset tähtimäisesti. Kun joku kuvan kommentoinut sanoi, että saattaisi pitää enemmän pyöreämmästä kavennustavasta, purin kavennukset ja neuloin uudet pyöreämmät.

Nyt malli sisältää ohjeet molempiin kavennustyyleihin. Itse taidan pitää sittenkin enemmän tuosta tähtimäisestä kavennustavasta.

Mitä tästä muuta sanoisi? Kyllä siitä sellainen tuli kuin ajattelinkin, mutta ei mikään tajunnan räjäyttävä innovaatio kuitenkaan. Sitkeästi käänsin ohjeen myös englanniksi ja julkaisin ohjeen sen kummemmin asiaan enää paneutumatta. Ilmassa on todella selvästi totaalikyllästymistä omien ohjeiden kirjoittamiseen...

Vaihteeksi sukkia

On tässä alkuvuodesta tullut neulottua sukkiakin, milloin milläkin verukkeella. Muutamat sukista päätyvät aikanaan hyväntekeväisyyteen, kun sopiva keräys sattuu tulemaan vastaan.

Tammikuun alkupuolella innostuin kehittelemään uutta mallia paksuille sukkalangoille. Kuvan sukkapari on neulottu Novitan 7 Veljeksestä ja se on ensimmäinen prototyyppi mallista, jonka seuraavasta kehitysversiosta tulee ohjeet vuoden ensimmäiseen Ullaan. Malli tulee sisältämään ohjeet myös keskipaksulle sukkalangalle, joten tästä mallista enemmän Ullan 1/14 ilmestymisen jälkeen.

Seiskaveikkajämistä tuli neulottua fiilispohjalta kuvan sukat, joissa tavoittelin ajatusta järvestä tai merestä ja vettä ympäröivästä metsästä. Ihan kivat sukat, mutta eivät aiheuttaneet minussa odotetunkaltaisia väristyksiä. Kaikkia kolmea väriä jäi vielä jämälankapussiin pyörimään, vaan eivätköhän ne joskus joihinkin raitasukkiin saa kulutettua.

Sain myös sukkien suunnittelutoimeksiannon, jonka seurauksena syntyivät tummanharmaat palmikkohässäkkäsukat Opalin 6-säikeisestä. Jalkapöydän päällä on yhdenlainen kimara pieniä palmikoita ja lehdyköitä / silmuja...

... ja varren takaosassa vähän samantyyppinen, mutta eri suuntaan taipuva. Tuo varren takaosan alempi viisto silmukkalinja yhtyy etuosan alempaan linjaan, kantapää on ihan perusranskis.

Kyhäsin kyllä näistäkin kaaviot valmiiksi, mutta sitten keksin toimeksiantoa varten mielestäni onnistuneemman mallin, joten tästä sukkaparista ei toistaiseksi ole kaavioita kummempaa ohjetta. Kokonainen ohje olisi kyllä ihan mahdollisuuksien rajoissa, mutta minuun iski niin totaalinen ohjeenkirjoitusähky, ettei moista ole vielä tässä osoitteessa aikaisemmin koettu. Joka tapauksessa nämä harmaatkin sukat joutavat tarvitsevammalle, minulla kun on edelleen sukkakorissani myös täysin käyttämättömiä villasukkia odottamassa vuoroaan.

Kaarisilta

Tammikuun luovuudenpuuskassa toteutin viimeinkin mielen perukoilla pyörineen raitahuivi-idean. Ensimmäinen versio epäonnistui, kuten tuli jo blogissakin julistettua, mutta toinen olikin jo sen verran onnistunut, että neuloin samalla mallilla kaksi huivia ja kirjoitin siitä ohjeen.

Ensimmäiseksi neuloin kakkosversion samoilla langoilla kuin epäonnisen ykkösen: ruskea on DROPS Safrania ja vihreä Solberg Garn fiolia, molemmat 100 % puuvillaa. Huivista tuli juuri sellainen kuin olin toivonutkin, passeli lämpimille kevätkeleille tai viileisiin kesäiltoihin.

Tällä kertaa mittasuhteet ovat omaan makuuni kohdillaan, ja huivin saa aseteltua helposti kaulalle niin, että näkyviin jäävät niin tiheämmät raitaosuudet kuin leveätkin raidat. Kapeita liehukkeita saakin huivissa olla siltä varalta, että haluaa solmia huivin tiiviimmin, ja irtaallaankin liepeet ovat sopivan daideelliset.

Pitihän huivimalli testata myös villalangalla, kuinkas muuten.

Mitäpä muuta olisin valinnut huivikokeiluun kuin kirpputorilta haalittua lankaa, tällä kertaa Novitan Floricaa. Värit ovat ehkä vähän pliisut, mutta kauniisti mallin idea tulee mielestäni siitä huolimatta esille.

Olin poikkeuksellisen tyytyväinen kokonaisuuteen, joten testineulotutin ohjetta pitkään ja hartaasti. Lopulta kuitenkin tuli hetki, kun tunsin tarvitsevani jonkinlaisen palkinnon suunnittelusta ja varsinkin ohjeen kirjoittamisen vaivasta, joten julkaisin ohjeen ennen kuin sain englanninkielisestä versiosta palautetta. Ehtiihän sitä sitten korjailla julkaisemisenkin jälkeen.

Ohje on saatavilla maksutta täällä. Kannattaa todellakin kurkata mallisivulle, siellä on kuvia parista erityisen kauniista toteutuksesta (ja mallista). Nämä omat kuvanrääpäisyt eivät todellakaan tee huiville oikeutta; onneksi on ihania ystäviä, jotka testineulovat ohjeitani kauniista langoista ja näkevät vielä vaivan kuvata neuleet kauniisti.

Tahdon pelkkää hyvää sulle

Ennen ystävänpäivää sain valmiiksi vielä yhden sytomyssyn ja muutaman vauvapipon sairaalalle toimitettavaksi.

Myssy on neulottu 2,25 mm puikolla ja 120 silmukalla kirpputorilta hankitusta The Cotton Gardenin Violasta. Toisella puolella myssyä on mallineuletta, jonka olen itse suunnitellut ja jota testasin tähän myssyyn. Testaus onnistui siinä määrin hyvin, että haluan pitää mallineuleen toistaiseksi salassa, sillä käytän sitä osana myöhemmin julkaistavaa sukkaohjetta. Tämän myssyn myötä sain neulottua hyväntekeväisyyteen korvamerkityt puuvillalangat niin, että neuloin lopuista pelkkiä vauvapipoja.

Loput oranssit Violat ja muutama pienempi nöttönen muita puuvillalankoja muuttuivat alkuvuodesta kuudeksi vauvapipoksi. Nämä on neulottu pääsääntöisesti 2,25 mm puikolla ja joko 64 tai 72 silmukalla aika fiilispohjalta, ei mitenkään kovin tarkkaan etukäteen sommitellen ja harkiten. Toiset ovat siis kauniimpia kuin toiset, mutta toisaalta makujakin on niin monia, että jokin minusta vähän tökerön näköinen voi jostakusta toisesta olla hyvinkin houkutteleva. Toivottavasti nämä pikkupiposet kuitenkin ilahduttavat niin vauvatehon henkilökuntaa kuin teholla hoidettavien vauvojen vanhempiakin.

Eivät hyväntekeväisyyslangat varastoistani tähän suinkaan loppuneet, mutta ainakin hetken aikaa neuloskelen mieluusti pelkkää villaa. Eiköhän taas kevään ja viimeistään kesän koittaessa taas puuvillamyssyilykin lähde uudemman kerran käyntiin. Jospa silloin tulisi kehiteltyä myös jokin uusi sytomyssymalli.

Älä koskaan ikinä

Tammikuussa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja suunnitella viimeinkin miehille sopivan sukkamallin keskipaksulle sukkalangalle. Aikani palmikkokuvioita ruutupaperille sutattuani ryhdyin tositoimiin, ja kun suunniteltu palmikkokuvio alkoi näyttää puikoilla aika kivalle, päätin tarjota keskeneräistä suunnittelutyötä kahelineulojien haastekisaan mysteeriohjeeksi. Tämä toimi takuuna sille, että saisin varmasti mallin neulottua itsekin loppuun saakka kohtuullisessa ajassa.

Langaksi valikoitui Opalin 6-säikeinen, sitä kun olin saanut Lankakauppa Kujeelta viime keväänä yllin kyllin "toimeksiantosuunnittelun" inspiraatioksi. Tuolloinhan suunnittelin lopulta Opalin 4-säikeiselle Kujeillen-kämmekkäät, ja keskipaksu lanka jäi odottamaan aikaa parempaa. Aika pitkään siinä sitten lopulta meni, että sain aikaan unisex-sukkamallin sport-vahvuiselle langalle - vaan parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Älä koskaan ikinä -nimensä malli sai monestakin syystä. Ensinnäkin jo pitkään pyörineeseen aakkoshaasteeseen kaivattiin jollakin skandivokaalilla alkavaa ohjetta. Toisekseen malli on sitä samaa perushuttua, mitä monet muutkin suunnittelemani miesten sukat: palmikkokuvio kulkee sukan ulkosyrjässä jakautuen kahtia kantapään kohdalla. Egotrippihän laulaa "Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot" - nämä sukat noudattavat totisesti tuota pyyntöä. Muista ohjeistani malli poikkeaa lähinnä kiilakavennusten paikan suhteen: näissä sukissa kiilakavennukset tehdään jalkapohjassa ns. riverbed gusset -tyyliin. Viimeisimpänä, eikä kenties ihan vähäisimpänä syynä nimelle on oma neuleprosessini, joka oli takkuinen monessakin mielessä. Nimeä voikin pitää jonkinlaisena varoituksena: älä koskaan ikinä neulo tätä mallia.

Malli sisältää ohjeet 66 ja 72 silmukalle, joten naisten sukat saa helpohkosti neulomalla fingering-paksuisesta langasta ohuemmilla puikoilla. Koska suurin osa on sileää neuletta, silmukkamäärää on varsin helppo skaalata kuuden (tai jopa kolmen) silmukan välein ylös- tai alaspäin. Muutama haasteneuloja tekikin miesten koon sukat paksusta sukkalangasta 54 silmukalla ilman sen kummempia ongelmia.

Minä neuloin mallisukat kokoon 46 eli omalle miehelleni. Olen usein saanut mieheni sukkamalliksi, mutta tällä kertaa päätin säästää hänet pakkasessa poseerauksen vaivalta ja askartelin todella, todella vanhasta solumuovisesta kirjoitusalustasta isot sukanpingottimet. Materiaali olisi voinut olla jämäkämpääkin, mutta toisaalta tällainen taipuisa materiaali taipui vähän kaarevampaan muotoon, mikä on visuulisesti mukavamman näköinen kuin litteä taso. Kylläpä olikin tyydyttävä projekti saada askartelukaapissa ainakin kymmenen vuotta jemmassa maannut kirjoitusalusta prosessoitua tarpeelliseksi kuvausavuksi!

Niin, se maksuton sukkaohje löytyy täältä.

Lämpöö ja valoo

Tammikuun lopulla, keskellä paukkuvia pakkasia, päätin vihdoinkin tarttua kahelineulojien tammikuun suureen asustehaasteeseen neuloa jotakin asustetta erityisen lämpimällä tekniikalla. Alunperin olin suunnitellut onteloneuletta, mutta päädyin lopulta huovuttamaan tumppuja viime kesänä Tallinnasta hankkimastani hahtuvalangasta. Hahtuva oli poikkeuksellisesti melko paksua, joten neuloin sen yksisäikeisenä. Alku oli takkuista, oikeaa puikkokokoa ja aloitussilmukkamäärää ei tahtonut löytyä ja purin kertaalleen muutamankin aloituksen. Lopulta päädyin neulomaan tumput 3,5 mm puikolla ja vain 32 silmukalla aloittaen.

Ensimmäisenä hahtuvakiekko luovutti väriliukua yllä olevan kuvan vasemman käden lapaseen ja sen jälkeen alla olevan kuvan vasempaan. Kun yritin kikkailla selvästi eriparisille lapasille pareja, päädyin lopulta purkamaan yhden kokonaisen lapasen ja yhden aloituksen ihan väärän värisinä. Lopulta sain jokseenkin mieleisen lopputuloksen molempiin pareihin. Huovutus vaati kaksi kierrosta 40 asteen peruspyykin mukana, että lopputulos oli sekä riittävän tiivis että riittävän pieni.

Tämä lapaspari on minusta ihan selvästi pari, vaikka tumput eri värisiä ovatkin. Nämä ovat ihan kuin esikoiseni suosikkisukat, ja esikoisen käyttöön nämä päätyivätkin. Ylemmän kuvan tumput menevät lasten serkkutytölle, jonka edelliset huovutetut tumput ovat ehtineet hajota peukalohangasta. Ja värithän ovat talven monokromaattisuuteen silkkaa lämpöä ja valoa!

Nämä hahtuvaprojektit ovat kyllä koukuttavia. Päättelylanganpäistä olen huovuttanut lisää pieniä huopapalloja, ja varsinainen jämälankakin meni heti tuoreeltaan työn alle. Hyvä niin, tuleepahan varsin nopeasti lisää tilaa lankalaatikoihin, jotka ovat viime aikoina uhanneet ratketa liitoksistaan erinäisten kirpputoriostosten vuoksi...