Pus!

Tässäpä toistaiseksi viimeiset knot bag -projektipussit.

SPR:n Kontin Tuunaustorilta bongattu kukkakangas sai parikseen äidin varastoista peräisin olevaa oranssia verhoa.

Kukkakangaspalanen samoin kuin oranssi verho riittivät juuri sopivasti kahteen pussukkaan, niinpä piti ommella toinenkin.

Samaiselta Tuunaustorilta lähti mukaan myös turkoosi-ruskea-valkoista puuvillakangasta, johon ruskea pellava sopi oivallisesti kaveriksi.

Lienee sanomattakin selvää, ettei yksikään ompelemistani knot bag -pussukoista jäänyt itselleni. Minulle on nimittäin kertynyt aikojen saatossa liuta muiden neulojien ompelemia projektipusseja, joita on jo nyt tarpeeseeni nähden ylimäärin. Harvoinpa minulla on kesken enempää kuin kolme neule- tai virkkuutyötä, jotka kaipaisivat pussukkasäilytystä. Pussukoita on kuitenkin niin hauska ommella, etteivät nämä varmaan ihan vihonviimeisiksi jää, vaikka palo pussukkaompeluksiin on tältä erää sammunut.

Crescent over Lothlorien

Ihastuin Crescent over Lothlorien -huivimalliin välittömästi nähtyäni sen ensimmäisen kerran. Kun sitten sain maksullisen ohjeen lahjaksi kanssaneulojalta, tiesin neulovani huivin puolisentoista vuotta sitten Tiinan kanssa tekemäni vaihtokaupan yhteydessä saamastani Madelinetoshin tosh merino lightista. Aika pitkään lopulta vei tarttua puuhaan.

Huivimallin erityishienoutena on se, että se on aidosti kaksipuoleinen. Puolet ovat erilaisia keskenään, mutta kumpikin kauniita. Vaan siihenpä mallikehut päättyvätkin, sillä tämä oli kyllä harvinaisen ärsyttävä huivi neuloa ja pingottaa. Langassa ei ollut mitään vikaa, se on aivan ihastuttavaa väriltään ja tunnultaan, mutta se ohje... No jaa, olisin ehkä tehnyt itse monin paikoin toisenlaisen ratkaisun kavennusten suhteen. Kaikkein raivostuttavinta oli neuloa kaksi nurin yhteen takareunoistaan. Vaan kun kerran olin päättänyt neuloa huivin, taistelin sen loppuun saakka. Vielä pingotusvaiheessa kirosin raskaasti, kun en tahtonut saada huivia asettumaan millään muotoonsa.

Lopputulos on kyllä kaunis kaikesta huolimatta. Sirppimäinen muoto on erinomainen puettavuuden kannalta ja noin yleisesti ottaen pidän tällaisista pienistä huivikkeista, joita voi käyttää kuvan mukaisesti kevyesti hartioilla tai ihan vaan kaulaliinan tyyliin. Jokin kuitenkin tökkii, enkä ole lainkaan varma, että tämä jää osaksi omaa huivikokoelmaani. Eiköhän se siinäkin tapauksessa käyttäjänsä löydä ajan mittaan.

Pussittaa

Kauppakassimanian jälkimainingeissa innostuin ompelemaan pienempiä kaksipuoleisia pussukoita mallilla, jota en ollut tähän mennessä tullut kokeilleeksi. Ensin otin työn alle netissä jaossa olevan kaavan:

Kanakankaan palasen olen saanut joskus lahjoituksena kanssaneulojalta, vuoriksi nappasin tummansinistä puuvillapopliinia. Lopputulos oli ihan ok, mutta jokin kuitenkin jäi vaivaamaan. Vähän liian kapeat sangat, vähän turhan hankalasti ommeltava sankojen juuri.

Seuraavaksi kaivelin esiin Suuren Käsityölehden 2007/11-12 kaavan vastaavanlaiseen pussukkaan. Muokkasin sitä suoralta kädeltä sankojen ulkojuuresta niin, että saatoin ommella pussukan samaan tapaan kuin isot kauppakassit, täysin käännettäväksi.

Ensimmäisessä versiossa lyhyemmän sangan pujotusaukko jäi todella pieneksi. Toimii, mutta oli hankala tikata. Vuoriksi valitsin samaa tummansinistä kangasta kuin kanapussukassa. Ja sitten muokkaamaan kaavaa lisää.

Seuraava versio (jossa vuori on valkoista kierrätyslakanaa ja päällinenkin monen vuoden takainen kirppariostos) oli jo parempi, mutta vieläkin jäi toivomisen varaa ompelun helppouteen.

Kolmas kerta toden sanoi, ja siitähän se riemu repesi. Kuvan kankaasta ompelin kaksi lähes samanlaista pussukkaa, molemmissa vuorina jo aikaisemmin vilahdellutta beigeä kiekurapuuvillaa.

Tätä ruskea-turkoosia verhoa riittää edelleen, tälläkin kertaa vuorina beigeä kiekurapuuvillaa. Tästä tuli kyllä vähän sekunda ompelujäljeltään, mutta eipä anneta sen häiritä etenkään, kun huonon ompelujäljen ansiosta sain viimeinkin purettua ompelukoneeni puolakotelon, puhdistettua 20 vuoden ompelumoskat ja säädettyä alalangan kireyttä. Kaikkea sitä oppii, viimeistään pakon edessä.

Tämä kirpputorikangas sai vuorikseen äidin punaisen joulukapan palasen. Tällaiseen pussiin olisi mukava piilottaa vaikkapa pieni joululahja.

Eivätkä nämä ehkä sittenkään ole viimeiset knot bag -pussukat, jotka ompelen. Mutta maaninen palo on sentään tähänkin hommaan jo sammunut.

Sano Romppanen vaan

Ei ole enää oikein neulotuttanut sukkia. Vaan pitihän sitä edes yhdet sukat saada Suuren sukkahaasteen elokuun haasteeseen, jossa toisena vaihtoehtona oli käyttää suomalaista lankaa. Samalla työnsin nokkani Kahelien Cookie A -haasteeseen, jossa tehosarjan elokuun haastesukkina oli joko Rick tai Rhombus. Minä valitsin jälkimmäisen, kun kerran olin sopivasti lainannut sukkia.rakkaudella. -kirjan kirjastosta. Koska olen joko tehokas tai laiska (miten sen nyt ottaa), yhdistin molemmat elokuun haasteet neulomalla Rhombukset eli tuttavallisemmin Romppaset Louhittaren Luolan Väinämöisestä. Vaikkei Väiski kirjaimellisesti suomalaista lankaa olekaan, katsoin suomalaisen käsinvärjäyksen täyttävän kahelikriteerit riittävässä määrin.

Lanka-mallikombinaatio onnistui odotetusti - eihän semisolidilla, keltaiseen taittuvalla vihreällä voi mennä metsään, vaikka väri nimenomaan metsäinen onkin. S-koko ja 2 mm puikot tuottivat juuri sopivan koon. Malli on kaunis, mallineule nopeasti ulkoa opittu ja ihan mukava neuloskella, joten mikäs näitä neuloessa. Tourin jälkeen näihin sukkiin käytetty yhdeksän päivää tuntui todella hissuttelulta, melkein ikuisuudelta, mikä oli erinomaisen rentouttava kokemus.

Ja sitten se rivien välissä roikkunut mutta.

Cookie A:ta pidetään sukkaguruna, ja eittämättä hänellä on monia, monia upeita ja monimutkaisia sukkamalleja. Hän selvittää ja analysoi kirjoissaan sukan rakennetta ja ovatpa ohjeetkin varsin laajoja ja yksityiskohtaisia. Vaan Rhombuksissa molemmista sukista olisi pitänyt neuloa samanlaiset, vaikka kantalapun kohdistus oli pienemmässä koossa mallikertaan nähden epäsymmetrinen. Ei näin, sanoi minun logiikkani.

Hetken ohjetta tutkailtuani huomasin, että kantalapun sijoittaminen toisessa sukassa vastakkaiselle puolelle vartta korjaisi symmetriaongelman niin, että sukista tulisi peilikuvat keskenään. Ja kun peilikuvaa ruvettiin vääntämään, piti tietysti palmikonkierrotkin kääntää peilikuviksi. Olen lopputulokseen tyytyväinen, mutta pidin symmetriaongelmaa kuitenkin selkeänä puutteena ohjeessa. Tosin samaan hengenvetoon on todettava, että ohjeen kirjoittaminen peilikuvasukille olisi paisuttanut ohjeen pituutta kohtuuttomuuksiin, joten ehkä parempi näin. Kokeneemmat sukanneulojat, joihin itsenikin uskallan jo laskea, osaavat kyllä ratkaista tämänkaltaiset haasteet melko pienin ponnistuksin - ja suurta osaa sukanneulojistahan tällaiset asiat eivät edes häiritse.

Vaan kylläpä Romppasista tuli kertakaikkisen kauniit ja juuri sopivat omiin jalkoihini. Yli vuoden sukkalankalaatikossa suurella hartaudella hillottu lanka pääsi viimeinkin arvoiseensa käyttöön. Ylikin jäi vielä 35 grammaa, mutta eiköhän sillekin löydy aikanaan asianmukainen käyttökohde.

Kas, lisää kasseja

Ja tietysti samalla mallilla kuin ennenkin: kun on yhden asian ihminen kerrallaan niin sitten kertakaikkiaan on.

Yhden pöllökassin esittelinkin jo aikaisemmin, tässä sen seuraaja, jossa vuorina on ruskeaa pellavaverhoa.

Kolmaskin pöllökassi piti tehdä, kun kangasta riitti ja varastoissa oli vuoriksi sopivaa vihreää popliinikangasta.

SPR:n Kontin Tuunaustorilta löytyi puolestaan retrohenkistä kelta-ruskeaa kangasta, joka sai kaverikseen samaa ruskeaa verhopellavaa kuin ylimmän kuvan pöllökassi.

Sini-kelta-turkoosista kukkakankaasta olen tehnyt aikaisemmin jokusen projektipussukan, tällä kertaa siitä tuli toinen puoli isoon kassiin. Sisäpuolella on tummansinistä pikkuruutuista puuvillapopliinia.

Tämänkin kassin päällikangas on jo kertaalleen nähty, tällä kertaa vuorina samaa vihreää popliinia kuin toisessa pöllökassissa.

Kaikenkaikkiaan tulin tehneeksi ainakin 15 kaksipuoleista kauppakassia, joista yksikään ei jäänyt itselle, vaan päätyi mikä minnekin. Ja niin oli tarkoituskin, sillä nyt voin tarvittaessa ommella taas lisää kasseja. Tosin kauppakassi-innostus laantui lähes yhtä äkillisesti kuin alkoikin, joten toistaiseksi nämä olivat tässä. Vaan eiköhän se kassimania taas joskus iske uudelleen. Jospa sitten jaksaisin taas säätää kameran valkotasapainoa, näistä kuvista kun tuli luokattoman harmaita.

Tiikeri vaanii suolla

Toiset Kotitiikeri-sukat olivat melkein unohtua esittelemättä. Se olisi ollut vahinko, sillä toisella yrittämällä onnistuin sekä lankavalinnan että koon suhteen lähes täydellisesti. Lankana käytin viime vuoden kalakukkopikkujouluissa saamaani mysteerisukkalankaa.

Tällä kertaa neuloin käänteen 2 mm puikoilla eikä siitä löysän neulekäsialani huomioiden tullut lainkaan liian tiukka. Jo käännettä neuloessani huokasin ihastuksesta: voi mitkä värit!

Varsinaisen sukkaosan neuloin 1,5 mm puikolla ja 64 silmukalla, eikä koko olisi voinut osua oikeampaan. Ensimmäisessä sukassa värit läikittyivät kauniisti, toisessa sukassa ne sekoittuivat ihan yhtä kauniisti. En oikein osaa päättää, kummasta sukasta pidän enemmän, niin paljon molemmat viehättävät. Vyyhdissä oli puolivälissä solmu, joten ilmeisesti kyseessä olikin kaksi erillistä 50 gramman värjäystä, jotka oli yhdistetty samalle vyyhdille.

Nappivarastoistani kaivelin ruskeankirjavat napit, joita oli kahdeksan pienempää ja kaksi vähän isompaa. Isoimmat laitoin molempien sukkien ylimmäisiksi, mikä ehkä on pieni kauneusvirhe, onhan ylin nappi kovin lähellä käännettä. Ehkäpä se isoin nappi olisi ollut parhaimmillaan alimpana? Asia ei ole häirinnyt sitä vähää, että olisin viitsinyt siirtää nappien paikkoja.

Sukista tuli ihanat, ihanat, ihanat! Värit tuovat mieleen suon, onpa tuossa vasemman jalan sukassa muutama kirkkaampi oranssi pilkkukin, aivan kuin lakkoja konsanaan. Nämä tiikerit ovat minun!

Kassimania

Kesän perinteiset käsityöaktiviteetit - virkkaaminen ja ompeleminen - ovat loistaneet poissaolollaan kuluneena kesänä. Vaan jo aikaisemmin esitelty kaksipuoleinen kääntökassi avasi lopulta kaikki padot.

Kirpputorilta löysin isokukkaisen Finlaysonin pesulapulla varustetun sivuverhon ja beigekiekuraiset paneeliverhot. Tästä kombinaatiosta ompelin ensin kassin Hopeasäikeen Pirren ilahdutuspakettiin (tosin niin, että näkyvimmällä paikalla oli punainen ja oranssi kukka punaisen ja keltaisen sijaan) ja lopulta myös ihan muuten vaan, koska kuosi kohdistuu niin mainiosti juuri tähän kassimalliin.

Rinkulakuosinen kangas on vanhempaa kirpputorisatoa, vihreäkiekurainen vuori tämänkesäistä. Tuota päällikangasta olen hillonnut vuositolkulla, vuosi sitten taisin raaskia ommella siitä yhden kassin. Nyt totesin, että kankaita tulee ja kankaita menee, turha niitä on säilytellä odottamassa aina vain parempaa käyttökohdetta.

Tänä kesänä nappasin (muistaakseni) SPR:n Kontin Tuunaustorilta tämän kassin kuosikankaan, pieni verho lie ollut sekin. Vuorina jokunen kesä sitten naapurilta saatua pellavaa, jota oli juuri sopiva palanen tähän nimenomaiseen kassiin.

Ruskea-turkoosi kangas on jo esiintynyt aikaisemmin projektipusseissa muutamaan otteeseen, tällä kertaa Tiinan verhosta tuli kauppakassi yhdessä beigekiekurapuuvillan kanssa. Vielä tuota kangasta riittää, pitää vaan pikkuhiljaa ryhtyä täsmäilemään, miten lopun kankaan saisi käytettyä mahdollisimman hyödyllisesti.

Naapurin joskus aikaa sitten lahjoittamasta Ikean puuvillasta tuli kaksi lähes samanlaista kassia. Kuvassa vuorina on omien arkistojen paksuhkoa beigeä puuvillaa (second hand -ostosten mukana tullutta sekin), toisessa vastaavassa kankaassa vuori on vaaleanharmaata popliinikangasta, luultavasti samasta hankintaerästä kuin kuvan kassinkin vuorikangas.

Lisää naapurin lahjoittamaa ikealaista puuvillaa, tällä kertaa sekä päällisenä että vuorina. Kummatkin kangaspalat olivat sen verran pieniä, että sankojen juureen oli tehtävä saumat, mutta eipä tuo mitenkään erityisesti pistä silmään.

... ja tämähän oli vasta ensimmäinen kassipostaus. Ihan noin vain varoituksena kerrottakoon.

P.S. Ompelin minä Pirrelle myös pienen tarvikepussukan:

Haastoin itseni kokeilemaan pitkästä aikaa vetoketjun ompelua pyöreän kappaleen reunaan. Tämä versio on kaiken lisäksi vuoritettu, joten haastetta riitti kiitettävästi. Vetoketjun toiseen päähän ompelin lenkin, johon laitoin avainrinkulan, ja koristeeksi virkkasin mysteeripuuvillasta pyörylän 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin -kirjasta. Siinäpä taisi ollakin tämän kesän ainoa varsinainen virkkaustyö ellei paria satunnaista pikkupöllöä lasketa mukaan.

Kun neuloja ei osaa lopettaa ajoissa...

... syntyy aikamoinen kasa tiskirättejä.

Kaksi beigeä, kolme vaaleansinistä, neljä oranssinruskeaa ja seitsemän oliivinvihreää tiskirättiä sillä samaisella mallilla kuin aina ennenkin. Koristeena kakun päällä virkattu pesusieni. Beige ja oliivinvihreä lanka on Novitan Linneaa (sitä puuvilla-pellavasekoiteversiota), sininen tuntematonta puuvillaa ja oranssinruskea Marks&Kattensin Magnoliaa, puuvillaa sekin.

Siinä oli aika monta kolmen rätin settiä lahjoiksi ja viemisiksi kesän lukuisiin kyläpaikkoihin. Myös tiskirätti-pesusieni -setti on aika mukava pikkutuliainen.

Haalistunut tiikeri

Voitin keväällä savolaisen neuleretriitin lankalotosta 25 € lahjakortin Puffalan Puotiin. Kesäkuussa oli pakko toimia, sillä lahjakortin voimassaoloaika oli käymässä vähiin. Niinpä valikoin ostoskoriini ensin Tour-de-Sockin viitosetappiin jo käyttämäni Pikkaraisen, minkä jälkeen päätin ottaa toisenkin Sukka-Puffan ja maksaa itse ne muutamat eurot, joita lahjakortti ei kattanut. Tavoistani poiketen päädyin 2:1-pätkävärjättyyn värjäykseen nimeltä Banaanisuklaa, joka kuvan perusteella oli melko intensiivinen lämpimän keltaisen ja kullanruskean yhdistelmä. Kun suuren sukkahaasteen heinäkuun haasteena oli neuloa sukat jostakin suomalaisesta neulekirjasta, näin jo silmissäni hehkuvan keltaruskeat Kotitiikerit.

Vaan kun sain Banaanisuklaan käsiini, olin vallan hämmentynyt: värit olivat vaaleita ja haaleita, kovin kaukana siitä, mitä kuvittelin tilanneeni. En kuitenkaan halunnut reklamoida langasta, sillä olin saanut lahjakorttiin liittyvien laskutushankaluuksien vuoksi myös postikulut ja kolmen euron välirahan anteeksi - olisi tuntunut vähintäänkin tylyltä valittaa väärästä värisävystä. Pitäydyin siis alkuperäisessä suunnitelmassani neuloa langasta Kotitiikerit.

Päätin neuloa käänteen 2,5 mm puikolla ja loput suurimman silmukkamäärän (72 s) mukaan 1,5 mm puikolla. Aina oikein -käännettä neuloessani minulle tuli mieleen mummolan räsymatot, kymmeniä kertoja mäntysuovalla ja juuriharjalla harjatut, auringossa kuivatut ja vuosikymmenien aikana herttaisesti haalistuneet. Ei niin, että muistaisin oman mummolani mattoja - tai ukkilaksihan minä sitä kutsuin, olihan biologinen mummoni kuollut ainakin parikymmentä vuotta ennen syntymääni, ja ukilla oli uusi vaimo, "varamummo". Muistan kyllä hämmästyttävän paljon Välikylän ukkilasta, vaikka ukkikin kuoli ollessani alle 10-vuotias. Joka tapauksessa näiden sukkien käänteessä on jotakin samaa tunnelmaa kuin ukkilassa kaappikellon raksutuksineen, päästävedettävine varasänkyineen ja jyrkkine vintinrappusineen.

Vaan jo kantapään tienoilla alkoi käydä selväksi, että sukista olisi tulossa itselleni liian väljät, joten päätin tehdä terään reilusti pituutta, onhan ystävä- ja tuttavapiirissäni merkittävästi enemmän omiani selvästi isompia jalkoja. Jossain vaiheessa tajusin, että lanka tulisi kaiken kukkuraksi loppumaan kesken, niinpä jätin toisen sukan kesken ja neuloin toisen samaan vaiheeseen terää, siirsin sukat samalle puikolle ja neuloin ensimmäistä kertaa elämässäni kahta sukkaa yhtä aikaa samalla puikolla langan juostessa saman kerän molemmista päistä. Näppärä tapa varmistaa, että molempiin sukkiin riittää lankaa yhtä pitkälle. Kärjet neuloin valkoisella Novitan Tico Ticolla, joka oli varastoni ainoa Banaanisuklaa-Puffaan sopiva lanka, kaikki muut sukkalankani kun ovat paljon värikylläisempiä tai aivan eri värimaailmaa. Oikeastaan valkoiset kärjet ovat aika herttaiset; hetken aikaa suunnittelin jopa neulovani muutaman viimeisen kerroksen tummanharmaalla tai mustalla, ikään kuin kuonoksi. Laiskuus kuitenkin voitti.

Napeiksi kaivoin varastoistani kaikenlaisia pronssinruskehtavia ja vähän muitakin tummia nappeja, osa parillisia ja osa parittomia. Eripariset napit ikään kuin täydentävät kokonaisuuden.

En ole erityisemmin ihastunut yhden kerroksen raitoihin enkä etenkään raitaryhmiin, jotka lätäköityvät. Potentiaalisesti nämä sukat voisivatkin olla kaikin puolin vastenmieliset, mutta jostain syystä olen alkanut pitää niitä melko sympaattisina ja herttaisina. Vähän niin kuin pehmotiikeriä, joka on unohtunut 1970-luvulla liian pitkäksi aikaa Datsunin takaikkunalle auringonpaahteeseen. Ehkäpä näillekin tiikereille löytyy onnellinen adoptiokoti.

Teemaväri: oranssi

Kesä on kulunut aika tarkasti vuorotellen sukkia ja hyväntekeväisyyspäähineitä neuloen. Aina kun olen epäillyt, että sopivat sytomyssylangat loppuvat pian varastoistani, niitä on päätynyt minulle lisää tavalla tai toisella. Ei voi valittaa, näin on juuri hyvä.

Eräänä heinäkuun alun päivänä kuopus kantoi sisälle postilaatikosta löytämänsä paketin. Se oli minulle, enkä tunnistanut lähettäjän nimeä. Aavistelin saaneeni SYT-postia, ja asia varmistui, kun avasin paketin: sisältä löytyi kolme kokonaista ja yksi vajaa kerä puuvilla-bambusekoitelankaa, tummaa suklaata, vetoketjuja, käsintehtyjä lasihelmiä, nappeja, yrttijuomapusseja ja kortti, jossa kiitettiin maksutta tarjoamistani neuleohjeista ja ilmaistiin ihailu ahkeraa hyväntekeväisyyneulontaani kohtaan. Ravelrykaheliksi paljastuneen lähettäjän kokoama paketti ilahdutti kovasti ja langat tulivat juuri sopivasti tarpeeseen, jälleen kerran, olivathan sytomyssylankani käymässä vähiin.

Oransseista Rellana Bambus Plus -langoista syntyi kaksi sytomyssyä itse kehitellyillä malleilla.

Ensimmäiseen pipoviritelmään nappasin pitsimallikuvion jostain vanhasta Novitan lehdestä, jossa kyseinen mallineule oli sijoitettu paidan helmaosaan. Olen viime aikoina neulonut enimmäkseen löysiä myssyjä, mutta myös päänmyötäisemmille pipoille on suosijansa, joten päätin välillä tehdä vähän pienemmän pipon. Löysän neulekäsialani huomioiden neuloin pipon 2,25- ja 2,75-millisillä hiilikuitupyöröpuikoillani, joista on tullut suosikkipuikkoni. Aika reikäinenhän tämä pipo on, mutta ehkäpä sillekin löytyy ottajansa, ainakin väri on pirteä ja langan tuntuma herkullisen pehmeä.

Toisesta piposta halusin syvemmän ja isomman, mutta edelleen enemmän pipo- kuin myssymallisen. Kaivelin taas vanhoja Novita-lehtiä ja nappasin sieltä pitsimallikuvion, jonka istutin päälaelta aloitetun pipon alaosaan juuri ennen reunajoustinta. Lopputulos oikeastaan aika onnistunut. Puikot olivat samat kuin edellisessä pipossa.

Loppujämä oranssia Bambus Plus -lankaa riitti vielä yhteen vauvapipoon, joka jäi kuvaamatta ennen kuin laitoin sen eteenpäin sairaalalle toimitettavaksi.