Erään kauppakassin tarina

Tarina alkaa siitä, kun vaihdoin savolaisessa neuleretriitissä petrooli-turkoosin Stripe Study Shawlini lupaukseen parista-kolmesta reilun kokoisesta kauppakassista. Huivi oli kuin vartavasten uudelle omistajalleen tehty, ja oli sykähdyttävää nähdä se arvoisessaan käytössä jo heti retriitin aikana.

Jonkin aikaa myöhemmin vastaanotin oman osani vaihtokaupasta: kolme erilaista, kaksipuoleista kauppakassia. Ihastuin sekä niiden kuoseihin että käytännölliseen malliin kuten myös ajatukseen siitä, että kassien ompelija oli valinnut kankaat ja ommellut kassit juuri minua ajatellen. Jossain ajatusten perukoilla pohdin, mistä löytäisin kaavan tuohon kassimalliin - kunnes se tarjoiltiin minulle kuin tilattuna: Finlaysonin 2-puoleinen kääntökassi. Kaukaa viisaana tulostin ohjeen heti, mutta itse ompeleminen ei houkuttanut yhtään.

Kesän alkupuolella kanssaneuloja lähestyi minua kysyen, haluaisinko osallistua jotenkin Hopeasäikeen Pirren yllättämiseen. Tietysti halusin, pidänhän kovasti Pirren värjäystyylistä ja Hopeasäikeen langoista ylipäänsä. Tuskasteltuani hetken sopivan lahjaidean puutetta muistin kääntökassin kaavan ja päätin ommella yhden kassin kokeeksi. Se onnistui ja lähti Pirrelle ennen kuin ehdin edes kuvata kassia. Onnistumisen tunne oli sen verran voimakas, että asiat johtivat kohti vääjäämätöntä, kun löysin SPR:n Kontista tämän kankaan:

Iso kangaspala maksoi vain 3,50 €, luultavasti siksi, että siinä oli pienenpieniä ruskeita pilkkuja siellä täällä. Ovatko pöllöt kenties roikkuneet joskus jonkun opiskelijan keittiössä, vai mikä lie kankaan tarina. Joka tapauksessa tiesin kankaan nähdessäni, että siitä tulee kaksipuoleinen kääntökassi, tai kenties useampikin. Ensimmäiseen kassiin valitsin toiseksi puoleksi kirpparilta löytämäni vaaleanvihreäsävyisen kiekurakankaan.

Kun sovittelin kangaskappaleita yhteen, kassi suorastaan huusi kuuluvansa Vynnelle. Ommellessani ajattelin lämmöllä Vynneä ja muistelin myös retriittiä.

Kassi on sen verran suuri, että sinne mahtuivat kuvausrekvisiitaksi kaikki taannoiselta Tallinnan reissulta ostamani langat, päällimmäisenä toinen niistä vihreistä, joista Vynnekin pitäisi. Lisäksi kassi on kaksipuolisuutensa ansiosta paitsi moni-ilmeinen, myös riittävän tukeva painavillekin ostoksille, vaikka käytetyt kankaat olisivat kevyehköä puuvillaa kuten tässä kassissa.

Tähän kassiin kiteytyy kovin monta minulle tärkeää asiaa. Kankaat ovat kierrätettyjä, niillä on jo meille salaisuuksiksi jääviä tarinoita kerrottavanaan. Tunsin suurta iloa ommellessani jotakin omasta mielestäni kovin kaunista ja käytännöllistä ihmiselle, josta pidän kovasti. Ajatus siitä, että kassi muistuttaa Vynneä minusta, tuntuu lämpönä sydänalassa. Tiedän, etteivät pienet ruskeat pilkut pöllökankaassa häiritse Vynneä, vaan hän arvostaa niitä kauneuspilkkuina aivan kuten minäkin.

On niin paljon antoisampaa tehdä käsitöitä jollekin muulle kuin itselle, silloinkin, kun lopputulos on itselleni niin mieluinen, että melkein haluaisin pitää tekemäni käsityön. Aivan samalla tavalla kaikilla niillä käsin tehdyillä asioilla, jotka olen saanut, on erityisarvo juuri niiden tunteitten ja ajatusten vuoksi, joita saamani käsityöt herättävät.

Sen pituinen se.

Aallonmurtaja

Tour-de-Sockin ohella olen tullut neuloneeksi kesän aikana jokusen parin muitakin sukkia. Ravelrykahelien suuren sukkahaasteen kesäkuun toisena haastevaihtoehtona oli neuloa sukat omalla mallilla. Extremehaasteeksi heitettiin ohjeen kirjoittaminen juuri kehitetystä mallista. Mitäpä minä olisin voinut muuta tehdä kuin tarttua haasteisiin.

Mallineuleen nappasin taas kerran 25 vuotta vanhasta Burdan mallineulelehdestä, muokkasin vain silmukkamäärät sopimaan 2 o, 2 n -joustinneuleeseen. Tavoilleni uskollisesti sijoitin sukan varteen pitsikaistaleen niin, että varren jälkeen toinen puolisko neulotaan kantalapun reunassa ja toinen jatkaa matkaansa jalan ulkosyrjässä kohti varpaita. Toisin sanoen ei mitään uutta auringon alla.

Jotain pientä erityistä piti keksiä, niinpä suunnittelin kärkikavennukset siten, että pitsi jatkuu aivan sukan kärkeen saakka. Enkä kai minä olisi minä, jos vasen ja oikea sukka eivät olisi peilikuvia keskenään. Neuloin sukat tarkoituksella itselleni liian suuriksi, jotta minulla olisi suurempi mahdollisuus päästä niistä eroon joko vaihtokaupoilla tai lahjoitusmentaliteetilla.

Lankana käytin Opalin 4-säikeistä, puikkona tavalliseen tapaan 80-senttistä 2 mm pyöröpuikkoa. Lopputulos ei aiheuttanut minussa itsessäni sen erityisempiä värinöitä, mutta kun esittelin sukkakuvat kanssaneulojille, sain useampia pyyntöjä kirjoittaa ohje. Tässä tapauksessa ohjeen kirjoittaminen oli melko helppo homma, joten haastetta päin, loppuun saakka.

Ystävälliset kanssakahelit auttoivat sukkien nimeämisessä, niinpä sukkien nimeksi tuli Aallonmurtaja.

Baby blue(s) ja muita vauvapipoja

Sytomyssyjen sivutuotteena on valmistunut myös lisää vauvapipoja sairaalalle.

Neulon yleensä isommat erät puuvillalankoja ensin sytomyssyiksi ja käytän jämät vauvapipoihin. Kirpputorilta ostamassani puuvillalankapussukassa ollut reilu satsi vaaleansinistä lankaa näytti kuitenkin jo kerällä aivan vauvapipoilta, joten annoin mielihaluni viedä. Ylhäällä vasemmalla on Excess-mukaelma, kolme muuta ovat oman otsaluun takaa. Viimeiseen myssyyn sininen lanka ei yksin riittänty, mutta ihan hauskahan tuo valkoinen pilvi päälaella on.

Pienistä nöttösistä vaaleanpunaisia ja pinkkejä lankoja tuli valkoisen langan avustamana tämä minikokoinen hattarapipo, suloisen sokerinen pläjäys kenties vähän ennenaikaisesti syntyneelle pienokaiselle (mallinuken pään ympärysmitta on noin 27 cm). Langat uhkasivat loppua kesken, joten purkamiselta välttyäkseni tein päälakikavennukset niin tiuhatahtisesti, että päälaki jää rypyille. Päätin kutsua sitä virheen tai puutteen sijaan malliin kuuluvaksi ominaispiirteeksi.

Ja aina kun ajattelen, että vauvapipoihin sopivat langanloput alkavat käydä vähiin, niitä ilmestyy jostain lisää. Niinpä olen neuloskellut lisää pieniä jämälankaraitapipojakin.

Ylärivin piposet ovat perussileitä, alarivin raitoihin lisäsin vähän eloa nurjilla silmukoilla. Punaisessa pipossa on kolmen kerroksen raidat, kunkin raidan viimeinen kerros on nurjaa. Lilaraitaisen pipon raidoissa on puolestaan kaksi kerrosta, luonnonvalkoiset raidat ovat sileää, lilassa raidassa jälkimmäinen kerros on 1 o, 1 n.

Näiden valmistuttua vauvapiposaldoni on noin 50 tältä vuodelta. Tähän se taitaa jäädäkin toistaiseksi, sillä pesaisin hatut kevyesti ja toimitin eteenpäin sairaalalle vietäväksi.

Tour-de-Sock: kuudes etappi

Sukkakisan viimeiselle etapille oli kehotettu varaamaan joko liukuvärjättyä tai raidoittuvaa lankaa tai jämälankoja. Koska tiesin neulovani sukkia kesälomareissun aikana milloin missäkin, hylkäsin heti jämälankavaihtoehdon. Vaan värirajoitteisena minulla ei ollut lainkaan raidoittuvia tai liukuvärjättyjä sukkalankoja, joten ryhdyin hankintapuuhiin. Lankakauppoihin asti ei tarvinnut vaivautua, vaan sopivia lankavaihtoehtoja löytyi kanssaneulojien varastoista lahjoituksena ja rahaa vastaan.

Kuudes etappi starttasi heinäkuun 20. päivä klo 15.30 Suomen aikaa. Tällä kertaa olin mallin julkaisun aikoihin kotona ilman mitään ylimääräisiä järjestelyjä, joten pääsin aloittamaan sukat jo heti lauaintai-iltapäivästä. Edessä oli kuitenkin arviolta viikon mittainen kesälomamatka, joten en lähtenyt yrittämäänkään nopeaa valmistumista. Euclid-sukkamallin nähtyäni päätin lahjoituksena saamani Jawoll Magic Degradé -langan olevan sopivin.

Sukka muodostuu aloitusjoustinta, kantalappua ja kärkeä lukuunottamatta tasasivuisista kolmioista, jotka neulotaan ulkoreunasta sisäänpäin. Minä käytin silmukoiden luomiseen väliaikaista aloitusta: virkkasin jämälangalla sopivan silmukkaketjun ja poimin siitä tarvittavat silmukat. Tekniikka vaatii tavallista enemmän näpertelyä ja se tuottaa aika monta langanpäätä pääteltäväksi, mutta vaikeaa se ei ole. Sukista tuli langan värityksen myötä aika psykedeeliset, jollain kierolla tavalla rumankauniit.

Neuloin sukat tapani mukaan 2 mm puikolla. Käytän todella harvoin yksisäikeisiä lankoja, enkä erityisemmin pidä niistä, en siis tästäkään. Ensimmäisestä sukasta tuli lörppänä, enkä suunnitellut värejä mitenkään, joten tässä värikombinaatiossa likaisenvihreältä näyttävä väri kasaantui vahingossa isoksi alueeksi. Kun toisesta sukasta tuli selvästi napakka, ainakin pari numeroa pienempi, päätin neuloa vielä kolmannenkin sukan. Siitä tuli vielä toistakin napakampi, mutta sentään kohtuullinen pari toiselle sukalle. Niinpä ensimmäinen harjoituskappale jäi parittomaksi ja sen kohtalona lienee päätyä roskikseen.

Näitä sukkia on neulottu vähän siellä ja täällä: kyläpaikoissa, Piritan hiekkarannalla Virossa, Tallinnan vanhassa kaupungissa sijainneen hostellimme leveällä ikkunapenkillä (hostellihuoneessa ei ollut yhtään tuolia ja ikkunalla oli aamutuimaan paras valo) sekä Linnanmäellä. Valmis sukkapari lähtee Hyvän Mielen Sukat -keräykseen.

Tour-de-Sock on nyt suoritettu kunnialla ja hauskaa on ollut. Odottamaani tyhjyyden tunnetta ei tullut, kiitos pitkäksi venähtäneen kutosetapin. Nyt on hyvä ryhtyä tekemään jotain ihan muuta.

P.S. Kävin minä Karnaluksissakin kääntymässä sillä seurauksella, etten ostanut mitään. En kokenut mitään suurta tunnekuohua tai ihastusta; minulle se oli vain iso varastomyymälä. Varmasti Karnaluks palvelee niitä, jotka neulovat isompia neuleita laadukkaista langoista, silloin lankojen jonkin verran edullisempi hinta tuntuu jossakin, mutta minä viehätyn paljon enemmän ihan toisen tyyppisistä putiikeista. Sadamarketista sentään kävi pikaisesti nappaamassa muutaman virolaisen villalankavyyhdin ja kiekon hahtuvaa, mutta aivan yhtä hyvin olisin voinut nekin langat jättää kaupan hyllylle.

Lupaus

Edellisen myssypostauksen omasta mallista innostuneena neuloin toisen, vähän pidemmän version vihreästä Rellanan Bambus Plus bambu-puuvilla-polyakryylisekoitelangasta.

Kakkosversion neuloin yhden mallikerran pidemmäksi, sillä lankaa oli käytettävissä 100 g. Omalla löysällä käsialallani 2,25- ja 2,75-milliset puikot olivat oikein passelit, mutta kun kirjoitin myssyyn ohjeen, laitoin suosiolla puikkojen kooksi 3 ja 3,5 mm.

Malli sai nimekseen Lupaus. Toivottavasti se on lupaus paremmista päivistä ja parantumisesta, sillä tämä(kin) mallipipo lähtee sytomyssyksi paikalliseen sairaalaan.

Punapäät

Punaisten päähineitten kavalkadi saa edelleen jatkoa.

Tummanpunaisesta Tennesseestä neulottu Ruusa henkii ihanaa menneen ajan tunnelmaa. Neuloin myssyn 3,25 mm puikolla ohjeen mukaisin silmukoin, joten siitä tuli ehkä hivenen niukka, vaikka neulekäsialan onkin löysä. Mutta kaunis se on silti, ja pidän erityisesti siitä, että lieri on kaksinkertainen ja siten ryhdikäs.

Puuvillaisesta Pirta Caritasta neuloin myssyn omalla mallilla. Mallineuleen nappasin jostain vanhasta Novitan lehdestä (olisiko ollut Kesä 2007?), jossa mallineuletta oli käytetty useisiin erilaisiin neuleisiin, lähinnä toppeihin ja puseroihin. Puikolla mallineule näytti todella ankealta, mutta onneksi olin liian laiska purkaakseni puolivalmista hattua. Sisulla neuloin loppuun - ja päähän aseteltuna myssystä kuoriutuikin ihan katseenkestävä, jopa vallan kiva. Niinpä kirjoitin myssystä ohjeen, mutta siitä sitten tarkemmin tuonnempana.

Tummanpunaista Tennesseetä riitti vielä Lilacs for Lila -vauvamyssyyn. Käytin muistaakseni 2,75 mm puikkoa ja toiseksi pienimmän koon silmukkamääriä, jolloin myssystä tuli sopiva tuollaiseen 38-senttiseen (tai vähän isompaankin) päähän. Sen verran oli pakko sooloilla ohjeen kanssa, että tein takaraivon kavennusosuuden pyöröneuleena, kun en halunnut ommella saumaa. Olisi oikeastaan pitänyt siirtyä pyöröneuleeseen jo viimeisen pitsimallikerran ajaksi, sillä istuvuuden parantamiseksi ompelin lopulta hieman saumaa takaraivolta niskaan.

Kaikki kolme päähinettä menevät luonnollisesti paikallisesn sairaalaan, kaksi ensimmäistä sytomyssyiksi ja viimeisin vauvateholle tai synnyttäneiden osastolle.

Tour-de-Sock: viides etappi

Sukkatourin viidennen etapin alku osui haasteelliseen ajankohtaan, sillä meille oli tulossa mökkivieraita eikä mökillä tavallisesti ole miehen kännykän lisäksi nettiä käytössä. Vaikka miehellä on joskus vaikeuksia ymmärtää ja jaksaa maaniseksikin yltyvää neuleharrastustani, hän ehdotti, että voisimme viedä mökille vanhan tulostimemme ja läppärin, jonka voisi yhdistää kännykkään ohjeen tulostamisen ajaksi. Niinpä pääsin neulomaan Little Deschutes -palmikkosukkia muutama tunti ohjeen julkaisuajankohdan jälkeen. Langaksi valikoitui Puffalan Puodin Sukka-Puffa värissä Pikkarainen.

Olin toivonut runsaasti palmikoita ja tällä kertaa toiveeni toteutui.

Ohje oli hyvin kirjoitettu, mutta vaati aika lailla keskittymistä. Pidin kovasti langan väristä ja muodostuvasta palmikkopinnasta, joten eipä näidenkään sukkien neulominen vienyt kahta vuorokautta pidempään. Onneksi mökkivieraamme olivat hitaan lomaelämän kannalla, olivatpa he myös kiinnostuneita sukkakisasta ja näistä nimenomaisista sukistakin.

Koska kyse oli Tour-sukista, olin ohjeen orja - ilman muokkaamattomuusrajoitetta olisin tehnyt kantapään käännöksestä ohjetta pyöreämmän ja luultavasti muokannut hiukan palmikkokuvion lopetusta. Nyt jouduin neulomaan sukan terän haluamaani pidemmäksi, sillä viimeisille palmikonkierroille oli asetettu minimimäärä. Sukista tulikin itselleni liian isot, joten jätin kärjestä langan päättelemättä ajatuksena purkaa terää lyhyemmäksi ja neuloa uusi kärki kisakuvien jälkeen. Vaan niinpä nämä sukat olivat täydellisen sopivan kokoiset mökkiveraana olleelle kälylleni, joten purkaminen oli tarpeetonta ja sukille löytyi onnellinen, arvoisensa omistaja.

Neuloin muuten sukat pienimmän koon mukaan 2 mm puikolla, langanmenekki oli jokseenkin 80 g. Vaikka pääsin raportoimaan sukat lopulta vasta 20 tuntia niiden valmistumisen jälkeen, olin etapin 17.

Kuudes ja viimeinen etappi alkaa 20. päivä kuluvaa kuuta, Suomen aikaa klo 15.30. Taas kerran jännitän sitä, pääsenkö aloittamaan heti tuohon aikaan (tai voinko edes tulostaa ohjetta), ja vaikka saisinkin ohjeen käsiini, onko minulla mahdollisuuksia neuloa sukat ennen deadlinea. Voi olla, että perherauha on asetettava sukkakisailun edelle... sitä paitsi minulta puuttuu toistaiseksi viimeiselle etapille sopiva raidoittuva tai liukuvärjätty lanka; en oikein innostu ajatuksesta neuloa potentiaalisesti erikoista sukkarakennetta jämälangoista, ainakaan reissun päällä.

Pitsimyssyjä

Välipalaneuleina on valmistunut edelleen pikkuhiljaa sytomyssyjä. Viime aikoina puikoilla on ollut tavallistakin enemmän pitsiä.

Keväisen retriitin lahjoituspöydästä nappasin kerän punaista Pirta Caritaa, luultavasti lähestulkoon vintageksi luokiteltavaa puuvillalankaa. Siitä puolet eli noin 50 g kului tähän Novitan Kesä 2009 -lehden pitsimyssyyn, jota muokkasin sen verran, että neuloin oikeat silmukat joustimessa ja pitsisoirojen välissä kiertäen. Myssy on neulottu 108 silmukalla, joustimessa puikossa mittaa 2,25 mm ja pitsiosassa 2,75 mm. Tein myssystä myös ohjetta muutaman sentin lyhyemmän, kun en halunnut myssystä superroikkuvaa ja toisaalta ajattelin, että saisin lopusta kerästä vielä toisenkin yksivärisen myssyn.

Samaisesta retriitin lahjoituspöydästä otin huostaani myös ison kerän luonnonvalkoista puuvillaa, jossa ei ollut vyötettä mukana laisinkaan. Siitä neuloin 2,25 mm puikolla Rosalindan uusimmasta Ullasta. Tai no, tämä on melkein-Rosalinda, sillä lankani oli ohjeen lankaa selvästi paksumpaa ja toisaalta minulla on jonkin sortin fiksaatio siitä, että mallineuleen tulee jatkua luontevasti reunajoustimesta:

Loin 108 silmukkaa ja päähänpinttymäni vuoksi suunnittelin joustimen jälkeiset silmukoiden lisäykset siten, että mallineuleen palmikot ja pitsiosuudet istuvat joustimeen saumattomasti. Esimerkiksi kuvassa oleva neljän silmukan palmikko rajautuu joustinneuleen oikeisiin silmukoihin, kun joustimen jälkeen lisätään yksi silmukka juuri noiden rajaavien oikeiden silmukoiden väliin. Lisäsin silmukoita yhteensä 18, jolloin myssyyn tuli kuusi 21 silmukan mallikertaa.

Tämä päähänpinttymäni reunajoustimen ja mallineuleen saumattomuudesta on joskus jopa este sille, että neuloisin jonkin tietyn mallin. Monesti pähkäilen itsekseni jonkin ratkaisun joustimen nivomiseen mallineuleeseen, mutta joskus se on kertakaikkiaan liian työlästä. Sama fiksaatio hidastaa joskus omaa neulesuunnitteluanikin, sillä yllättävän usein on vaikea saada jokin säännönmukainen joustinneule istumaan haluamaani silmukkamäärään ja mallineuleeseen. Tällä kokemuksella arvostankin erityisen suuresti niitä neulemalleja, joissa suunnittelija on jaksanut tehdä ajatustyön puolestani.

Tour-de-Sock: neljäs etappi

Sukkakisan neljännelle etapille kehotettiin varaamaan 100 g yksiväristä tai semisolidia lankaa sekä noin 500 helmeä. Ohje julkaistiin 30. kesäkuuta klo 14.00, mikä määritteli samalla mökkikyläilyn ajankohdan - minun oli saatava printattua ohje ja tehtyä vaadittavat lisämerkinnät kotona ennen lähtöä. Hullu mikä hullu, ihan kaheli suomalainen sukanneuloja, se minä olen.

Kuvittelin, etten lasten kanssa ystäväperheen mökillä kyläillessä pystyisi juurikaan neulomaan, mutta toisin kävi: lapset viihdyttivät toisiaan ja me äidit elimme hidasta mökkielämää. Ja minähän neuloin! Sukat valmistuivatkin noin kahdessa vuorokaudessa ohjeen julkaisemisesta lukien. Onnekseni mökillä oli nettiyhteys ja läppäri, joten sain myös raportoitua sukat heti niiden valmistuttua.

Langaksi olin valinnut kalakukkopikkujouluissa lahjaksi saamani oranssin langan, jonka merkistä minulla ei ole mitään käsitystä, ja helmiksi ruskeat tsekkiläiset 8/0 -siemenhelmet, juuri Touria varten tilatut. Neuloin kokemuksesta viisastuneena ohjeen pienemmällä koolla eli 64 silmukalla ja 2 mm puikolla, joten lopputulos oli juuri sopiva omaan jalkaani. Helmet pakkasin valkoiseen filmipurkkiin, josta niitä oli kätevä napata pieneen 0,6 mm virkkuukoukkuun muutama kerrallaan. Tiivis filmipurkin kansi takasi sen, että helmet pysyivät tallessa vaihtelevissa neulomisolosuhteissa.

Ihastuin toden teolla helmien laitteluun, sillä sain kehitettyä itselleni nopean ja kätevän tavan lisätä helmiä virkkuukoukulla. Malli itsessään oli helmiä lukuunottamatta aika peruskauraa, jatkuvaa pientä palmikonkiertoa, josta selviän helposti ilman apupuikkoa, ja kantapääkin oli tuttu ranskalainen, tällä kertaa vahvistetulla kantalapulla. Ainoa minua hieman häiritsevä asia mallissa oli mallikerran reunimmaisten vinoneliöiden sisäosan "pitsireijät", jotka näyttävät lähinnä siltä, että joku ötökkä on käynyt napostelemassa oman osansa sukista.

Ystäväperheen mökillä oli mukavasti myös kuvausmiljöötä valittavaksi asti. Vanhojen kärrynpyörien päällä taiteilu vaati pientä akrobatiaa, otinhan kaikki kuvat itse sukat omissa jaloissani. Ranta-aitan kaunis harmaa hirsiseinä oli täydellinen pari oranssille langalle.

Aikatauluhaasteista huolimatta olin etapin 16. nopein. Tästä sijoituksesta olin erityisen tyytyväinen, sillä onnistuin jättämään Tourin voitosta kisaavan suomalaisjoukkueen pahimman kilpailijatiimin jäsenen juuri taakseni, jolloin hän ansaitsi joukkueelleen vain kaksi pistettä neljän sijaan. Näin toimii kelpo cheerleader: kun ei voi hankkia pisteitä joukkueelle, voi aina estää kilpailijajoukkuetta saamasta lisäpisteitä! Nelosetappi oli muutenkin suurta suomalaisjuhlaa, voittihan sen Speedy Finns -joukkueen Päivi, jonka upeita sukkia voi ihastella täällä.

Nämä oranssit Walking Through The Maze Gardens -sukat ovat ensimmäiset Tour-de-Sock -sukat, jotka jäävät minulle itselleni. Jään mielenkiinnolla odottamaan viidennen etapin haasteita - ja suunnittelemaan, mitä kaikkea muuta helmin koristeltua voisinkaan neuloa jatkossa.

Välipalamyssyjä

Olen jatkanut sytomyssyjen ja vauvapipojen neulomista välipalatöinä eli silloin kun käsillä ei ole mitään erityisen houkuttavaa ja koukuttavaa muuta neuletta. Näkyy päähineitä valmistuvan tälläkin systeemillä.

Tummanpunaisesta Novitan Tennesseestä syntyi Ode to Spring -myssy, johon tosin tein tavoilleni uskollisesti muutamia muutoksia, esimerkiksi reunajoustimen muutin niin, että mallineule jatkuu loogisesti suoraan joustimesta. Myssystä uhkasi tulla kovin pitkä, joten sovelsin myös päälakikavennuksia. Taisinpa tehdä lehdyköiden vaatimat silmukanlisäyksetkin oman mieleni mukaan. Tämä on kyllä kaunis malli, voisin kuvitella tekeväni itselleni samanlaisen villaisena versiona.

Tummansinisestä Tennesseestä veivasin ihan urakalla palmikoita Italian Wheat Hat -mallilla, tällä kertaa lähes täysin ohjeen mukaan; vain reunajoustimen oikeat silmukat vaihdoin kierrettyihin oikeisiin. Tulipahan napakka pipo, mutta kyllä se pienempään päähän menee ongelmitta.

Kirpputorilla tuli vastaan isohko pussukka puuvillalankoja eurolla, joten mukaanhan ne oli otettava. Persikkaiset (tai paremminkin kypsän lohen väriset) langat oli neulottava vauvapipoiksi melkein tuoreeltaan, kyseinen väri kun kuuluu inhokkilistani kärkikaartiin yhdessä vaaleanlilan ja mintunvihreän kanssa. Alarivistä voi tunnistaa Will I Be Prettyn sekä Tähdellisen variaation.

Hyväntekeväisyyspäähineisiin korvamerkittyjä lankoja riittää edelleen, joten eiköhän tässä kesän mittaan synny vielä lisääkin sairaalalle meneviä myssyjä ja pipoja.