ANTI-graffiteja ja muuta pientä

ANTI-festivaalin production assistant lähestyi taannoin Villaviidakon Emmaa kysyen, olisiko mahdollista saada "monta pientä ANTI-logolla varustettua neulegraffitia markkinointia helpottamaan", ja Emmahan rekrytoi meidät kalakukkoneulojat hommiin. Minä päätin virkata mahdollisimman paljon "odds and ends" -jämiäni graffiteiksi.

Ensin syntyi vihreä viritys käsinkehrätyn langan lopusta. Sitten intouduin räsymattofiilistelemään, kokosin kasoihin langanloppuja vähän väriteemoittain ja ryhdyin hommiin. Musta-valko-harmaata ehkä lukuunottamatta graffiteista tuli aika rujoja, ei vähiten alkeellisten ANTI-kirjailuiden vuoksi. Toisaalta, jos festivaalin aiheena on contemporary art, voi näitäkin kai tituleerata jonkinlaiseksi nykykatutaiteeksi. Joka tapauksessa minä sain kulutettua kymmeniä joutavia langanpätkiä ja hauskan pikkupuuhan katsella arkiympäristöäni graffitin kiinnittäjän näkökulmasta.

Siinäpä sininen graffiti paikoillaan. Eipä tuollainen metallinen valotolppa peltiseinä taustallaan enää rumempi voisi olla, joten siihen joutikin tällätä graffitin. Bonuksena eräs varttuneempi rouvashenkilö tuli ihastelemaan anarkiaani, kun ompelin lappusta tolppaan, ja välillemme sukeutui oikein hauska ja iloinen sananvaihto. Yllättävän vähän minua muutenkaan haittasi kiinnittää tekeleitäni, vaikka ohikulkijoita riitti jokaisessa paikassa.

Olen minä  muutakin jämäillyt, kuinkas muuten. Villahousuneulonnasta jäi vielä nöttöset oranssinsävyisiä hahtuvia, joista keksin testailla Ten-stitch-blanketin (Rav-linkki) tekniikkaa.

Syntyi pannunalunen, vieläpä aika soma sellainen, eikä lankaa jäänyt jäljelle juuri nimeksikään. Lappunen on noin 20 cm kanttiinsa, joten alkuperäinen suunnitelma huovuttaa se koneessa piti haudata, mutta kyllä tämä kuuman kattilan alusena toimii ihan moitteetta näinkin. Neuletekniikka on sen verran hauska, että sitä voisi joskus hyödyntää isompaankin projektiin, mikäli käytössä olisi riittävästi liukuvärjättyjä lankoja.

Kaupungista poismuuttaneelle ystäväperheelle neuloin sen sijaan ihan iskemättömistä keristä tiskirättejä tuparilahjaksi uuteen kotiin.

Lankana Novitan Luxus Cotton, puikot muistaakseni 3,5 mm ja malli vanha tuttu The Windmill Dishcloth omin ulkoreunamuutoksin. Tuo Hämeenlinnaan muuttanut ystäväperhe oli niitä harvoja, jossa oli tarjolla seuraa niin minulle, blogimiehelle kuin kuopuksellekin. Meillä on hyvin vähän tuttavaperheitä, joiden kanssa kaikilla olisi helppo ja luonteva olla kaikenlaisilla kokoonpanoilla, joten oli erityisen suuri haikeus päästää tämä perhe niin kovin kauas, lopullisesti. Toivottavasti saamme käytyä kylässä uudessa kodissa "edes joskus".

Itselläkin on ollut tiskirättipuutetta, sitä paikkaamaan neuloin yhdellä uimarantareissulla Sunburst dishclothin.

Lanka ja puikot ovat samat kuin edellisissäkin räteissä ja mallikin käytännössä sama lukuunottamatta ulkoreunan reikärivejä. Vaan pitäisiköhän minun joskus urmistautua ja neuloa jokin aivan erilainen tiskirätti näiden ainaisten kukkasien sijaan...

Villahousuvimma

Käsityölamasta noustuani moni varastolanka alkoi yhtäkkiä puhutella. Laatikosta, jossa säilytän huovuttuvia villalankoja sekä kasvikuitulankojani, vaativat hahtuvat päästä pikaiseen käsittelyyn. Onnekseni ystäväni odottaa neljättään, perheen iltatähteä, joten sain hyvän syyn neuloa pitkästä aikaa villavaippahousuja. Edellisestä kerrasta lienee lähemmäs kuusi vuotta aikaa.

Ensimmäiseksi testiohjeeksi valitsin Villapöpät Ullasta. Olin saanut naapuriltani mitäänsanomattoman keskiruskeaa hahtuvaa jättikiekollisen, onneksi hoksasin ryhtyä piristämään sitä muiden hahtuvien jämillä. Aloitin 40 silmukalla ja 4 mm puikolla, lopputulos oli sopiva lähinnä vauvanukelle. Nukke on kyllä 50-senttinen, mutta kuvassa villapöksyjen alla ei ole vaippaa lainkaan. Päätin kaivella arkistoista kuopukselle aikanaan ompelemani sisätäyttövaipan, jotta voisin mallailla muutoksia seuraavaan villahousuversioon.

Olen säilyttänyt muutamien harsojen ja parien villahousujen lisäksi vain tämän yhden pienen itse ompelemani sisätäyttövaipan muistona. Kun puin vaipan nukelle ja sovittelin päälle villahousuja, mieleen tulvahti voimakas tunnemuisto siitä, miten kovasti pidinkään kestovaipatuksesta. Esikoista odottaessani vuonna 2002 kestovaippailu teki vasta uutta tulemistaan, vaihtoehtoja oli vielä kovin vähän. Vaipatusta suunnitellessani ajattelin, että harsot ja villahousut olisivat siitä kätevä ratkaisu, että mikäli päätyisimmekin kertakäyttövaippoihin, mikään kestovaippatarvike ei menisi kuitenkaan hukkaan. Vaan niin vain hurahdimme kestovaippailuun ja etenkin villahousuihin, joten kuopusta odottaessani tiesin jo varautua ompelemalla harsojen rinnalle myös muotoonommeltuja vaippoja. Tuolloin vuonna 2006 kestovaipatus oli jo niin yleistä, että malleja, merkkejä, kaavoja ja ohjeita oli joka lähtöön.

Koska ensimmäiset villahousut kiristivät vaipan päällä erityisesti pyllypuolelta, risteytin toiseen pöksyversioon Villapöpät ja Tiuhtis-villikset.

Lyhennettyjen kerrosten lisääminen takapuolelle riitti antamaan sopivasti lisätilaa vaipalle ja pepulle. Kuvassa vauvanukella on siis tuo sisävaippa imuineen villahousujen alla. Syysvauvalle soveltuvat myös pitkät lahkeet lyhyitä paremmin; toivottavasti vauvanuken jalkojen pituus vastaa edes etäisesti oikean vauvan mittoja.

Samalla vauhdilla syntyivät kolmannet, vähän isommat villahousut.

Aloitussilmukoita oli neljä enemmän, levennyksiä sivuissa ja haarakiilassa sekä lyhennettyjä kerroksia takana yhdet enemmän. Myös lahkeisiin tein enemmän pituutta.

Näitä oli mukava neuloa, etenkin kun tiedän, että vastaanottajalla on sama viehtymys villahousuihin kuin minulla. Meillä on samanikäiset esikoiset, ja yhdessä intoilimme esikoistemme vauva-aikana kestovaipoista, imetyksestä ja kantoliinoista. Ystäväni piti minut järjissäni niinä sumuisina kuukausina, kun suuritarpeinen vauvani itki ja valvoi - ja niin tein minäkin. On ilo fiilistellä ystäväni kautta myös kestovaippailua, kuitenkin kiitollisena siitä, että oma lapsiluku on jo täynnä.

P.S. On muuten aika erikoinen tunne ajatella, että Kestovaippainfo on juuri Kestovaippainfo sen ansiosta, että minä keksin tuon nimen. Olin omalta pieneltä osaltani rakentamassa Kestovaippainfon sisältöä ja ideoimassa joitakin ratkaisuja sivuston perustamisvuonna. Näkyvin, ehkä myös ainoa jättämäni jälki on juuri Kestovaippainfon nimi.

Vihainen lintu

Perheessämme on kolme Y-kromosomilla varustettua jäsentä, joista kaksi alaikäisiä, joten luulisi talon olevan kyllästetty Angry Birdseillä. Toisin kuitenkin on: kaikenlaisen turhan krääsän sijaan lapset ovat tyytyneet mukisematta ilmaisiin kännykkäpeleihin. Aina silloin tällöin etenkin kuopuksen äänessä on kuitenkin häivähtänyt kaipaus, kun hän on hypistellyt kaupassa lintupehmoja. Niinpä päätin yllättää lapseni ompelemalla hänelle eskariin Angry Birds -jumppapussin.

Kaikki tarvikkeet löytyivät luonnollisesti omista varastoistani, autenttisen ilmeen takaamiseksi lintuprofiili on haettu netistä (suurensin kuvan haluamaani kokoon, printtasin sen ja käytin sellaisenaan kaavoina). Sen verran näin vaivaa, että silitin linnun osiin tukikankaan ompelua helpottamaan. Pussin on vuoritettu valkoisella kierrätyslakanalla ja alakulmat on otettu sisään, jotta muoto olisi vähän säkkimäisempi. Päälliketikkaukset eivät ole mikään siisteyden riemuvoitto, mutta siitä huolimatta pussista tuli oikein riemastuttava, ja mikä tärkeintä, se ilahdutti odotetusti kuopusta.

Jumppapussia ommellessani tulin ajatelleeksi, miten tietyllä tavalla vaatimattomaan elämäntapaan lapsemme ovat tottuneet. Esikoinen aloitti aikanaan eskarinsa ilman reppua, ja kun reppu sitten piti eskarin toiveesta hankkia, lapselle kelpasi vallan mainiosti kirpputorilta vitosella löytynyt perusreppu. Sillä samalla hän kulki ensimmäisen ja toisen luokan ilman ensimmäistäkään toivetta uudesta (puhumattakaan mitään tiettyä brändiä mainostavasta) repusta. Kolmannelle luokalle mennessä reppu oli jo sen verran kulunut, että se joutikin siirtyä jalkapallokamojen kuljetusrepuksi, mutta edelleen esikoinen halusi valita kaupasta neutraalin perusrepun uudeksi koululaukukseen, vaikka lupa oli valita kerrankin aivan mikä tahansa.

Nyt kuopus on samalla tiellä, hänelle eskarireppu löydettiin (muistaakseni kolmella eurolla) SPR:n Kontista jo viime keväänä. Innokkaana ja ylpeänä lapsi on huolehtinut laukustaan ilman puoltakaan sanaa siitä, että kaupasta pitäisi saada Angry Birds / Star Wars / Spiderman / Whatever -reppu. Ilahduttavasti omat lapseni myös arvostavat sitä, että äiti ja iskä osaavat tehdä itse ja korjata rikkoontunutta, ne kun tuntuvat olevan taitoja, joita harvemmat lasten kaverien vanhemmat hallitsevat tai haluavat käyttää.

Paloina maailmalla

Ei kesää ilman pientä pitsinvirkkausta. Tällä kertaa sain hyvän syyn sekalaisille virkkuille, kun eräs kanssaneuloja etsiskeli pieniä pyöreitä pitsiliinoja tehdäkseen niistä lampunvarjostimen Vilman tapaan.

Kaikki on virkattu SPR:n Kontista löytämästäni puuvillalangata 1,5 mm koukulla. Kuvan palojen ja pikkuliinojen mallit löytyivät Ravelryn kautta, osan olen tehnyt aivan ohjeen mukaan, toisia olen muokannut lähinnä uloimpien kerrosten osalta.

Pari pyörylää syntyi saksalaisen virkkauslehden ohjeilla. Lehden otin kevään retriitin lahjoituspöydästä, siinä kun oli ilokseni virkkausohjeet kaavioina. Nämä liinaset ovat isompien liinojen keskusosia, tuohon isompaan säädin omasta päästä uloimman kerroksen, pienempi sai kelvata muokkauksitta.

Parin päivän mökkireissulle en jaksanut printtailla ohjeita mukaan, vaan virkkailin ihan omasta päästä. Nyt on siis tultu siihen pisteeseen, etten ole enää pitsin virkkaamisessakaan ohjeiden orja. Ohjeetta virkkaillessa joutuu kyllä välillä purkamaan ja miettimään ratkaisuja uudelleen, mutta siinähän sitä oppii pyörövirkkauksen anatomiasta aina jotakin uutta. Toistaiseksi omat pitsivirkkuuni on toteutettu täysin ilman ennakkosuunnitelmia, joten kovin isoja kokonaisuuksia niistä ei edes kannata yrittää tehdä.

Pitihän se lanka tietysti virkata loppuun saakka. Näihin olen katsonut mallia paitsi Ravelrysta, myös Mary Oljen kirjasta Virkattuja vuodepeitteitä sekä Eeva-Liisa Kortelahden kirjasta Pitsejä virkaten ja nypläten. Aika monia malleja modifioin ulkoreunan suhteen, että sain esimerkiksi tähdistä pyöreämmän mallisia ja ihan pienistä lumihiutalemalleista vähän suurempia.

Näitä virkatessani pohdin, miten moni käsityöni onkaan päätynyt jonkun toisen käyttöön. Mitä ajattelivat ne etiopialaisäidit, jotka saivat neulomani nutun vauvalleen? Tai missä ovat ne petroskoilaislapset, joiden varpaat kerran lämpenivät tekemissäni sukissa? Moniko niistä pitkäaikaisosaston vanhuksista, jotka muutama vuosi sitten saivat jouluksi minun käsistäni lähteneet sukat, on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen - ja minne ovat heidän sukkansa päätyneet? Miten monta elämäntarinaa piiloutuukaan tekemäni sytomyssyn itselleen ottaneiden ihmisten taakse. Olen osallistunut niin moneen hyväntekeväisyyskeräykseen, etten edes muista kaikkia.

Hyväntekeväisyyden lisäksi käsitöitäni on päätynyt lahjojen, arpajaisvoittojen, vaihdokkien ja erilaisten satunnaisten ilahdutusten myötä kymmenille ja taas kymmenille ihmisille, tutuille ja tuntemattomille. Tänä kesänä virkkasin palasen lohtupeittoon, joka koottiin ravelrylaisten neulojien kesken kanssaneulojalle, joka oli kokenut täysiaikaisen vauvan kohtukuoleman.

Minun palasessani lentelevät perhoset, lankoina Novitan Nalle ja TeeTeen Pallas, jotka olivat lähestulkoon ainoat valmiiksi omistamani langat, jotka sopivat värinsä ja materiaalinsa puolesta koottuun peittoon. En voi edes etäisesti kuvitella lapsen menettämisen tuskaa: minun maailmassani se on suurin mahdollinen menetys. Kunpa hennot perhosen siivet kannattelisivat omalta osaltaan perhettä edes pienen hetken.

Toinen virtuaalisen käsityöyhteisön tänä kesänä pysäyttänyt hetki oli, kun niin kovin monen neulojan elämää tavalla tai toisella koskettanut Villasukka kuoli yllättäen 42-vuotiaana. Minä tapasin Helin vain kerran tämän vuoden toukokuun lopulla, savolaisessa neuleretriitissä Lapinlahden Portaanpäässä, jossa hän voitti lankalotossa ompelemani projektipussukan. Muistan, kuinka Heli sanoi pussukan olevan kuin hänelle tehdyn, se kun oli sammalenvihreää pellavaa. Niin kovin vähän aikaa hän ehti pussukasta iloita; löytääköhän se koskaan yhtä kiitollista käyttäjää.

Siellä ne ovat, niin monet neuleet, virkkaukset ja ompelukset, palasina maailmalla. Miten monta tarinaa niillä olisikaan kerrottavaksi.

Hampurilainen eli miten noustaan käsityölamasta

Kärsin koko heinäkuun totaalisesta käsityökyllästymisestä. Tai enhän minä siitä kärsinyt, paremminkin käsitöiden kiinnostamattomuus tuntui tervetulleelta irtiotolta ja hengähdystauolta. Neulomisen, virkkaamisen ja ompelemisen sijaan kokosin kuopuksen kanssa parhaimmillaan monta tuntia päivässä legoja (suomeksi sanottuna minä kokosin ohjeista yhden jos toisenkin rakennuksen, aluksen ja auton samalla kun kuopus leikki jo valmistuneilla kokonaisuuksilla). Luin myös muutaman dekkarin, kokosin pari palapeliä ja reissusin pitkin ja poikin kotimaata lasten kanssa. Jotain kyllästymisen tasosta kertonee se, etten ottanut neuletta edes esiin seitsemän tunnin junamatkalla Rovaniemelle ja takaisin.

Jossain vaiheessa minulta alkoi kuitenkin tekeminen loppua. Mitä ihmettä tekisin, jos en tekisi käsitöitä? En kertakaikkiaan tahtonut keksiä kaikelle sille vapautuneelle ajalle mielekästä puuhaa. Selailin lankojani, selailin virkkaus- ja neulemalleja, innostumatta. Sitten kuopus keksi pyytää taas lisää virkattuja ruokia. "Äiti, katotaan netistä sopivia." Siitä se sitten nousi, pitkästä aikaa, innostus.

Yhden päivän aikana, lasten kirittämänä, virkkasin jokseenkin luonnollisen kokoisen juusto-ananashampurilaisen. (Ei tähän toki kokonaista päivää mennyt, mutta kun muutakin välillä puuhattiin, siinä kaiken lomassa se sitten valmistui yhden päivän aikana.)

Hampurilainen koostuu Luxus Cottonista virkatusta hampurilaissämpylästä (täytteenä vanua, pohjan ja kannen tasaisten puolien kovikkeena pahvia), jauhelihapihvistä (jotakin paksua jämävillalankaa), juustoviipaleesta ja ananasrenkaasta (SPR:n Kontista löytynyttä 100 % villalankaa), salaatinlehdestä (jämäpuuvillaa) sekä tomaattisiivusta (Tennesseen jämä), jota tosin kuopukseni käyttää ketsuppitöräyksenä.

Parasta tällaisissa projekteissa on paitsi lasten ilo, myös lopputuloksen toiminnallisuus. Hampurilaisen voi koota mieleisekseen ja sen osia voi käyttää myös erikseen muissa ruokalajeissa. Ketsuppi pääsikin jo hot dogiin, jonka kuopukseni luovasti kokosi aikaisemmin esittelemästäni tortillaletusta ja makkarasta. Jalomielisesti virkkasin mukaan myös viimeisen metrin pätkän sinapinväristä puuvillaa, sillä pitihän hodariin sinappiakin saada.

Ei niiden käsitöiden tarvitse aina olla henkeäsalpaavan upeita design-luomuksia tuottaakseen iloa. Aika usein riittää pelkkä jämälangoilla iloittelu.

Pieni tutkielma kirjavasta langasta

Miten minusta tuntuu, että olen kirjoittanut tämän blogipostauksen jo kertaalleen, en vain löydä sitä mistään. No, antaa mennä toisen kerran, onhan tässä muutenkin harrastettu vanhojen muistelua kuvia blogiin palautellessa.

Tulin keväämmällä ostaneeksi kanssaneulojalta kaksi kerää kirjavaa puuvillalankaa sytomyssyjä ajatellen. Oikeastaan alunperin etsiskelin vain Shibui Sockia värissä Peacock (kuvitellen sen olevan tummaa petroolia, mutta siitä virhearviosta ehkä myöhemmin), mutta katsastin tietysti muutkin tarjolla olleet langat. Kun sytomyssylangoista oli tuossa vaiheessa selkeästi pulaa, päätin kokeilla hiilloksenhehkuista Algarve Coloria.

Langan värit hehkuvat todella kauniina, mutta tiesin jo etukäteen, että lopputulos olisi vähemmän kuin osiensa summa. Niinpä päätinkin kohdistaa mielenkiintoni siihen, miten eri tavoin värit käyttäytyisivät virkatussa ja neulotussa myssyssä.

Ensin virkkasin Pauliina-myssyn, muistaakseni 3 mm koukulla. Kirjava mikä kirjava, eihän siitä mihinkään pääse. Paikoitellen värit yrittivät jopa hieman läikittyä, mutta pääosin kaikki meni sikinsokin.

Neulominen tuotti enemmän tiikeriraitaa, joka sotkeentui reunan helmineuleessa. Juu ei, ei osu eikä uppoa. Yksittäiset värit ovat kauniita, lopputulos kovin levotonta. Mutta tulipahan kokeiltua. Siihen on kai luotettava, että joku näistäkin tykkää. Ainakin ovat rikkana rokassa, hämähäkkinä taikinassa. Jatkossa taidan kuitenkin olla viisaampi ja jättää kirjavat langat niistä enemmän pitäville.

Raidallisia sytomyssyjä

Mökkeilykäsitöinä valmistui raidallisia sytomyssyjä viimeisistä tarkoitukseen varatuista langoista.

Yksi virkattu Pauliina ja kolme neulottua omasta päästä, lankoina Tennesseetä, Rowanin handknit cottonia ja Lily Sugar'n Creamia. Sukulaistyttö katseli neulomistani ja kysy, miksi teen aina samanlaisia raitamyssyjä. No, tällä kertaa perimmäinen tarkoitukseni oli vain saada käytettyä olemassa olevat langat mahdollisimman tarkkaan loppuun, mitään sen suurempaa designia ei ollut tavoitteenakaan. Mökillä oli mukava neuloskella aina muutama kerros suurempia ajattelematta, hitaan elämänmenon kunniaksi.

Yksi yksivärinenkin sytomyssy mahtunee samaan postaukseen:

Idean hattuun otin jostakin maksullisen hattuohjeen kuvasta, muutoin virkkasin omiani. Suora osa on virkattu poikittain, päälaki lopuksi pyörönä pylväillä. Nappirivin saa halutessaan osittain tai kokonaan auki; parhaimmillaan hattu on, kun nappirivin asettaa sivulle ja muualta reunan taittaa pienelle käänteelle. Lankana tummansininen Tennessee, koukku joko 3 tai 3,5 mm. Mallivirkkaus on Virkkaajan käsikirjasta.

P.S. Tähän päivään päättyi minun ja lasten ihanan pitkä kesäloma, joka sittenkin tuntui liian lyhyelle. Esikoinen aloitti neljännen luokan, minä kolmannen vuoden omassa opinahjossani ja kuopuksen tie vei eskariin. Kunpa voisin viettää lasten kanssa vielä ensi kesänkin kotona.

Parit paksulankasukat

Omistan vähintään riittävästi kauniita, laadukkaita, ohuita sukkalankoja. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi pyöräytin taas parit miesten koon sukat paksuista peruslangoista.

Naapurilta saadusta tummanruskeasta Seiskaveikasta syntyi juhannusreissulla Petäjä-muunnelmat 3 mm puikolla ja 54 silmukalla.

Näihinkin tuuppasin Fredrika-sukista tutun kantapään, kuinkas muuten. Pidän edelleen kovasti Petäjän mallineuleesta, se antaa sukalle napakan rakenteen ja ilmettä ja on kuitenkin todella nopeaa neulottavaa. Johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen nämä menevät; jos ovat liian synkät Hyvän Mielen Sukiksi niin ainakin Sivarisukiksi luulisi kelpaavan. Tai ehkäpä tänäkin vuonna tulee taas paikallinen Joulusukkatempaus.

Kun jäljellä oli enää mustaa Seiskaveikkaa, sain syyn vihdoinkin pistää päreiksi yhdet vanhimmista villasukista, jotka olin parsinut päkiästä ainakin kolme kertaa. Varret olivat edelleen oikein hyväkuntoiset, joten niistä sain purettua oivalliset raitalangat mustaa piristämään.

Nämäkin sukat on neulottu 3 mm puikolla ja 54 silmukalla, kuten Petäjä-sukat. Sukissa on 2 o, 1 n -joustinneuletta ja ranskalainen kantapää, vartta raidoitin niin pitkään kuin sinistä riitti, terään käytettyä vihreää jäi vielä vähän ylikin. Näiden luulisi mustasta huolimatta olevan riittävän iloiset tuottamaan hyvää mieltä.

Siinäpä olivat käytännössä viimeiset paksut sukkalankani. Saa nähdä, milloin neuleinto palaa ja tartun taas puikkoihin. Niin kovin monet kauniit langat odottaisivat kirjoneuleharjoituksia...

Josephine Shawl

Ravelryn Kaheli-ryhmän aakkoshaasteen J-ohje tuotti todellista päänvaivaa. Olisin voinut kuitata sen neulomillani Juulian helminauhat -pipoilla, mutta se olisi tuntunut pahemmanlaatuiselta huijaukselta, sillä keksin mallille J:llä alkavan nimen juuri takaportiksi aakkoshaasteen J-kuukautta varten. Jossain huhti-toukokuun tietämillä sain kuningasidean neuloa Josephine Shawlin alkuvuodesta SPR:n Kontista ostamistani vihreistä villalangoista. Ideasta voin syyttää kaimani neulomuksia, jotka ovat ennenkin saaneet minut astumaan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle...

En käsitä, mikä minuun meni, kun tähän hommaan ryhdyin. Aloitin huivin raidallisena vain huomatakseni hyvin nopeasti, että tummempi (ja hieman paksumpi) villalanka ei tulisi riittämään yhtään mihinkään. Sitä paitsi minähän en erityisemmin pidä raidoista. Enkä aina oikein -neulepinnasta. Siitä huolimatta väänsin ja ähräsin 2,5 mm puikolla, vaikka jossain vaiheessa jouduin purkamaankin tekelettä.

Ainoastaan värit saivat minut pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa. Molemmat vihreät ovat kauniita ja raidallisesta pinnasta tuli lopulta varsin houkutteleva. Oli minulla myös suunnitelmat B ja C sen varalle, etten pitäisi lopputuloksesta sitäkään vähää kuin puuduttavasta neulomisesta. Kyllähän mikä tahansa reilunkokoinen huivi menisi mökillä varalämmikkeenä, tai kelpaisihan lopputulos ainakin Vaaka ry:n huivikeräykseen. Niinpä kuljetin huivineuletta mukana sitkeästi yhdessä jos toisessakin reissussa, ja kerros kerrallaan se edistyi valmistuakseen kuukausi-puolitoista aloittamisen jälkeen.

Ja lopulta huivista tulikin aika ihastuttava. Raitaosuus osuu hauskasti vain toiselle puolelle, selkäpuoli ja toinen sivu ovat yksivärisiä. Huivi on juuri sopivan kokoinen hartioitten lämmikkeeksi, ja Hurja-Hannan tekemä huivineula on kuin tehty tällaista tiivistä ja hieman rouheaa neuletta varten. Taidan pitää lopputuloksesta siinä määrin, että ei se minnekään mökille tai huivikeräykseen jouda.

Huomatkaa komeat halkopinot, joita olen korkeimman omakätisesti kyhännyt blogimiehen pilkkomista polttopuista. Pinot on tehty juuri niin suurpiirteisesti ja laiskasti kuin vain tyytyväinen kesälomalainen kykenee. Ainakin puut kuivuvat harvassa harakanpesässä pikavauhtia!

Teemaväri: musta

Alkukesästä virkkailin ja neuloskelin myös sytomyssyjä. Naapurini viimeisimmässä lankalahjoituserässä oli mustaa Novitan Tennesseetä niin keskeneräisenä neuleena kuin neulomattomina keränperinä, niistä syntyivät nämä kolme mustaa hattua.

Perussileässä hatussa on helmineulereunus ja kolme jämälangoista virkattua pyörylää koristeina. Pyörylät ovat kiinni napeilla, ja ne saa halutessaan myös irti, jolloin tummat napit eivät juuri taustasta erotu. Tennessee-neuleissa käytän 3 mm puikkoa, tässä hatussa on näemmä ollut 104 silmukkaa ja päälaen kavennukset on tehty kahdeksassa kohtaa joka toinen kerros.

 

Neulotun pipon kohoraidat ovat uusimmassa Ullassa julkaistusta lasten Ketju-piposta ja se on neulottu 96 silmukalla. Virkattu hattu on puolestaan tuttu Shell Brimmed Cloche. Näihin kumpaankaan en halunnut mitään koristeita, sillä tiedän, että on myös niitä, jotka eivät koristeista ja väreistä pidä. Vaikka moni saattaa pitää mustaa synkkänä, toisten mielestä se on ainoa väri, jonka he hyväksyvät hattuunsa. Niinpä uskon, että näillekin löytyy aikanaan tyytyväiset käyttäjät.