perjantai 1. toukokuuta 2015

Villiviini

Tänä vuonna en poikkeuksellisesti osallistunut savolaiseen Kierot Puikot -retriittiin. Sen sijaan suunnittelin järjestäjien pyynnöstä retriittiläisten iloksi aivan erityisen sukkaohjeen, joka sai nimekseen Villiviini. Kaiman mainiosta blogista kannattaa käydä kurkkaamassa kuvia hänen neulomistaan testisukista.


Sukkien juju on intarsiana neulottava pitsikaistale jalkapöydän ulkosyrjässä. Sukat neulotaan kyllä perinteiseen tapaan varresta varpaisiin ja niissä on ranskalainen kantapää sekä kärjessä nauhakavennus, mutta vain varrensuun joustin ja kärki neulotaan perinteisesti pyöröneuleena, kaikki niiden välillä on pyöröneuleintarsiaa. Mallisukissa päävärin lankana on tummanvihreä Fortissima Socka ja kontrastivärinä Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Omena.

Olen erityisen tyytyväinen siihen, miten ratkaisin väriosioiden sitomisen toisiinsa pitsikaistaleen siinä reunassa, jossa sitomista ei voi tehdä perinteisesti eri väriset langat toistensa kanssa kietomalla. Kehittelin systeemin ihan itse, mutta tuskinpa se sentään aivan ennennäkemätön ja uniikki on. Tyytyväinen olen myös siihen, miten sain kavennettua pitsikuvion loogisesti ja siististi kärkeä lähestyttäessä.

Ohje on retriittiin osallistuneiden käytössä yksinoikeudella kuuden kuukauden ajan, julkiseen jakoon se tulee maksuttomana tämän vuoden marraskuussa. Ilahduttavasti retriittiläiset ahkeroivatkin kieron sukkaohjeen kanssa, ja valmistumassa on mitä herkullisimpia väriyhdistelmiä! Tähän malliin voi hyvin yhdistää myös kirjavan päävärin, jos pitsiosion neuloo yksivärisellä ja pääväristä selvästi erottuvalla langalla.

P.S. En ole unohtanut projektipussukka-arvontaa. Hajotin vain tyhmyyksissäni saumurini yläsiepparin, enkä ole saanut aikaiseksi hakea Husqvarnan koneita korjaavalta hepulta varaosaa (tarkistin kyllä, että heillä sellainen on). Vakaa aikomukseni on nimittäin ommella loputkin valmiiksi leikatut kassi- ja pussipalat kasaan, ja valita sitten kaikista pussukoista arpavoitot. Vaan eihän sitä voi tehdä, jos ei ole saumuria, sillä minähän en piilosaumoja ompelukoneella ompele...

5 kommenttia:

  1. Kyllä kuule sietääkin olla tyytyväinen! Tämä sukkaohje on puhdasta kultaa. <3

    VastaaPoista
  2. Nää on ihanat! Mullakin tuolla ohje odottaa...kun vaan ehtis.

    VastaaPoista
  3. Marraskuuta odotellen, juuri Kontiot puikolta päätelty jo joululahjalaatikkoon, anopille huomiseksi Hovineidot menossa lahjaksi :) Eeva

    VastaaPoista