maanantai 25. toukokuuta 2015

Kuin kukka kämmenellä

Ei kahta ilman kolmatta. Tällä kertaa kirjoneulekämmekkäiden malliksi valikoitui Pressed Flower Mitts ja Florica-väreiksi luonnonvalkoinen sekä murrettu vaaleansininen. Koska mallissa on vain 52 silmukkaa, otin kirjoneuleeseen 2,5 mm puikot tavanomaisen 2,25 mm sijaan.


Mallissa viehättää se, että sen on kämmenselän puolelta rauhallisen harmoninen, mutta elävä. Latvialaisiin kierreraitoihin ihastuneena reunustin niillä rannejoustimen, jonka neuloin muiden joustinosuuksien tavoin 2 o, 2 n eli ohjeesta poiketen. Neuloin myös sivujen valesaumat oikeilla silmukoilla nurjien sijaan.


Kämmenen puolella on romanttishenkinen kukkakuvio kuin piilossa katseilta. Koska peukalokiila on tässäkin kämmekäsmallissa sivussa, käsineitä voi toki käyttää myös kukka kämmenselän puolella. Oikean käden kämmekkäässä kukka on tietysti peilikuvana.

En ole sinisen suuri ystävä, ja alkuun väriyhdistelmä näytti aika kasarihenkiseltä, mutta ehkä se sittenkin on ihan OK. Joka tapauksessa lopputulos on minusta kaunis - ja taas sai lahjalaatikko lisää täytettä. Pitänee pikkuhiljaa hankkia isompi laatikko tai vaihtoehtoisesti pitää oikein huolellinen give away...

5 kommenttia:

  1. Hei mokoma, aina kun mä olen tulossa tänne kommentoimaan ja ihastelemaan jotain uusiksi, niin sä olet jo blogannut uudestaan - uudet kämmekkäät! :D Ihania nämä kaikki, mitä on viime aikoina puikoilta pudonnut. Sinä se teet jopa vaaleansinisestä nättiä.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahottoman kauniita kämmekkäitä olet tehnyt, ja hengästyttävällä vauhdilla!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kämmekkäitä kaikki :)

    VastaaPoista