tiistai 17. maaliskuuta 2015

Ihan käsi

Vuodenvaihteen lankainventaario sekä päätös vähintään 100 päivän langanhankintalakosta siivittivät kuluttamaan varastoista tavalla tai toisella hankaliksi muotoutuneita lankaeriä. Yksi sellainen oli kälyni kirpputorilta minulle haalima liukuvärjätty virolainen hahtuvalanka. Olin jo aikaa sitten kerinyt ohuen yksisäikeisen hahtuvan kaksisäikeiseksi, mutta sellaisenaankin se oli kovin ohutta. Vaan koskapa pyöreäksi kerityt pallerot eivät asettuneet millään siivosti lankalaatikkoon, päätin viimein toimeentua kuluttamaan moiset ongelmakerät. Mitäpä muutakaan niistä olisin neulonut kuin huovutettuja tumppuja.


Tumput on neulottu 2,75 mm puikoilla ja mahdollisesti 44 aloitussilmukalla. Huovuttaminen hoitui perinteisesti 40 asteen peruspyykin mukana. Huopumisvaraa jäi vielä paljonkin ja omaan käteeni koko on reiluhko, mutta päätin jättää lapaset odottamaan lopullisia käyttäjiään, jotka voivat itse päättää, haluavatko kenties huovuttaa tumppujaan lisää.

Eihän se hahtuva tietenkään tasan tarkkaan loppunut kahteen pariin. Ärsyttäviä pikkupalleroita oli värien täsmäilyn jäljiltä sekä yhtenä orpona yksisäikeisenä väriliukuna vielä niin paljon, että päätin nitkutella niistä huovutettavia patalappuja.


Patalaput/pannunaluset on neulottu muistaakseni kolminkertaisella hahtuvalla ja mahdollisesti 3 mm puikoilla. Aloitin kuvasta katsoen yläkulmasta kolmella silmukalla ja lisäsin jokaisella kerroksella työn keskellä yhden silmukan, kunnes koko vaikutti jotensakin järkevältä. Kovin paljoa nämä eivät pyykin mukana pyöriessään huopuneet, sen verran tiivistä tuli ilmeisesti neulottua valmiiksi. Ihan pienet jämänöttöset jäi tuota tumminta punaruskeaa, joskin osan loppujämistä sain kulutettua parsimalla joskus aikaisemmin neulomiani ja melkein puhki kuluneita hahtuvatumppuja.

Kun kerran käsihommiin olin ryhtynyt, päätin samoilla lämmöillä neuloa pari alpakkajämää huovutettujen tumppujen alle sopiviksi aluslapasiksi.


Vajaan kerän ruskeaa Sandes Garnin Alpakkaa olin pelastanut SPR:n Kontista, punainen oli Silje-jämä esikoisen aluslapasista. Erityisesti ruskea lanka tuntui niin ohuelta, että neuloin lapaset peräti 2,25 mm puikoilla ja 48 silmukalla. Eiväthän nämä lapaset mikään käsityötaiteen riemuvoitto ole, mutta ihanan pehmoiset ja takuulämpimät aluslapaset. Ruskea rannejoustin takaa sen, että päällystumpun alta pilkottaa vain yhtä neutraalia väriä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä idea nuo patalaput! Mullakin on sekä erilaista hahtuvaa että puroa, josta voisi noita tehdä? Kiitos siis vinkistä :-)

    VastaaPoista
  2. Hahtuvatumpuista tuli kauniit. Sä olen kyllä niin reippaasti vähentänyt ongelmakeriä että ihan heikompaa hirvittää. Hienoa työtä.

    VastaaPoista