torstai 22. toukokuuta 2014

Neulojien seuraava sukupolvi

Paikalliset neulojat jatkavat seuraavan sukupolven kasvattamista. Tällä kertaa perheenlisää on tullut Villaviidakkoon, sen johdosta onnea koko perheelle! Yhtä aikaa Emman vauvamahan kanssa kasvoi myös neulojaporukan valmistelema lahjakasa, jonka kokoamiseen minäkin luonnollisesti osallistuin.


Helmikuussa hahtuvia tumpuiksi neuloskellessani päätin pitkästä aikaa pyöräyttää myös parit pitkälahkeiset vaippahousut. Ruskean, Kontista löytyneen hahtuvan korkkasin ihan tätä tarkoitusta varten (myöhemmin neuloin siitä vielä parit tumput), oranssi virolainen hahtuva oli puolestaan ylijäämää parin tumppuparin jäljiltä. Malli on jokseenkin sama kuin aikaisemmin neulomissani pöksyissä: kombinaatio Villapöpät- ja Tiuhtis-villahousuista (linkit ohjeisiin edellä mainitussa postauksessa). Puikkoja ja silmukkamääriä en enää muista, mutta näistä tuli kyllä melkolailla pienet. No, Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen, joten ehkäpä näille tulee jokunen käyttökerta - tai vaihtoehtoisesti tuore isosisko saa omalle vauvanukelleen oivat villahousut!


Vahingosta viisastuneena päätin neuloa toiset villahousut reilusti isommiksi. Arvelin Altocumulukselta saamani yhden virolaisen kiekon valkoista hahtuvaa riittävän, kun raidoittaisin sen lopulla oranssi-punaisella hahtuvajämällä. Vaan niin kävi, että sekä valkoinen että punainen loppuivat kesken. Eipä hätää, onneksi ruskeaa oli jäljellä, joten sillä sitten loppuun. Pöksyistä tuli todellakin reilusti isommat ja tuo eriparilahkeisuus on oikeastaan aika herttainen ominaisuus.


Vaippojen ompeluun ei tällä kertaa energia ja into riittänyt, joten tyydyin kevyempään kesto-ompeluun. Tiina tuuppasi minulle sopivasti raidallista flanellia, joka riitti kuuteen ohuehkoon pikkuhousunsuojaan ja neljään pariin liivinsuojia. Varastoista löytyi edellisen vauvalahjakierroksen jäljiltä vielä sekalainen joukko liivinsuojia, joissa toisena puolena on joustofrotee, ja jotka siten palvelevat tarvittaessa mukavasti myös pesulappuina.

Vielä kerran onnea Villaviidakkoon!


1 kommentti: