Huoleton Hulda

Ostin muutama vuosi sitten virtuaalikanssaneulojalta neljä vyyhtiä kertakaikkisen ihastuttavaa, eläväisen virheää Pirkanmaan kotityön ohutta Pirkkalankaa, ilman minkäänlaista suunnitelmaa langalle sopivasta mallista tietysti. Aikani kaavailin neulovani Veera Välimäen Foldedin, mutta lopulta tulin siihen tulokseen, että villatakki olisi minun tapauksessani ehdottomasti käytännöllisempi vaihtoehto. Niinpä joulun alla vihdoin päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja tartuin Huldan takin ohjeeseen.

Koska minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta siitä, mihin hieman vajaa 400 g lankaa riittäisi, päätin neuloa takin ylhäältä alaspäin. Neuloin mallitilkun (!) ja huomasin ilahtuneena pääseväni 3 mm puikolla suunnilleen ohjeen mukaiseen tiheyteen. Ohjeet ylösalaisin neulomiseenkin löytyivät valmiiksi Ravelrysta. Valitsin rohkeasti kooksi M/L, vaikka todellisuudessa olen ennemminkin kokoa XL. Ehdin neuloa yhden vyyhdin kokonaan, mikä riitti juuri hihojen erotukseen asti, vain todetakseni, että takista oli tulossa ehdottomasti liian suuri. Jokseenkin surutta iskin langanpään kiinni kerijälaitteeseen, ja hetken veivaamisen jälkeen lanka oli jälleen kerällä.

Uusintakierroksella vähensin 10 silmukkaa ja neuloin vähän napakammin. Tein malliin muutaman muutoksen, erityisesti hihoihin tiesin tarvitsevani lisää tilaa. Muutama ylimääräinen raglanlisäys ja 10 silmukkaa kainaloon viiden sijaan, niillä uskoin pärjääväni.

Monta, monta kertaa epäilin koko projektin mielekkyyttä. Kokeilin keskeneräistä neuletta, se tuntui valuvan pahasti ihan vääriin suuntiin: raglanit kääntyivät etupuolelle, reunukset rullasivat, ensimmäisestä hihasta tuli liian leveä, koko homma ahdisti. Päätin kuitenkin sisukkaasti neuloa takin loppuun (hihan tosin purin ja tein kavennukset alkuperäistä suunnitelmaani tiheämmin) ja katsoa, mitä viimestelyllä olisi korjattavissa. Harkitsin jopa sitä, että huovuttaisin takkia kevyesti, mikäli se olisi selvästi liian suuri.

Vaan viimeistelykeiju teki taas taikojaan. Takista tuli paljon parempi kuin missään vaiheessa olisin osannut odottaa.

Eihän se aivan täydellinen ole, mutta ei kai ensimmäiseltä ohuehkolta villatakilta voi sitä odottaakaan. Kuvastakin voi päätellä, että kainaloissa on vähän ylimääräistä tilaa. Kuvausta varten puin tosin alle vain spagettiolkaintopin, kun taas käytännössä käytän alla vähintäänkin lyhythihaista T-paitaa, joten kainaloihin tulee paidasta lisää täytettä. Pääntiekin on aika avara ja valuu helposti alas lisäten ryttyä kainaloon, mutta sekin ongelma poistunee hihallisen aluspaidan myötä. Hihoista neuloin tarkoituksella ylipitkät; jos kyllästyn niihin, ne on helppo lyhentää, kun hihat on neulottu muun takin tavoin ylhäältä alaspäin.

Takin juju on varmaankin ensisijaisesti nuo isot etukappaleet, jotka alkuperäisissä mallikuvissa laskeutuvat kauniisti laskoksille. Minun päälläni takki näyttää auki pidettynä lähinnä muutamaa numeroa liian suurelta vaatteelta, joten luultavasti pidän tätä ensimmäisen kuvan tapaan kiinni. Neulojalla on neulojan ratkaisu: koivuinen sukkapuikko toimii aivan hyvin myös villatakin kiinnittimenä. Tähän kävisi kyllä loistavasti monenlaiset huivineulatkin.

Neulomisprosessi oli välillä aika takkuinen, vaikka pidin langan rouheasta tunnusta ja ihanan eläväisestä väristä. Yllättäen rouheudestaan huolimatta takki ei kutita paljaallakaan iholla; minulla tosin ei ole erityisen herkkä iho. Tällä kokemuksella uskallan ehkä jatkossakin neuloa jotakin isompaa ja kenties ohutta itselleni.