lauantai 1. toukokuuta 2010

Pieni on kaunista


Virkkauslankapussissani pyöri pitkään ystävältä saatua Coats Mercer Crochet Cotton #40:a, varsin ohutta merseroitua puuvillalankaa, jolle en tahtonut millään keksiä mitään sopivaa projektia. Lopulta muistin nähneeni Ravelryssä kauniin virkatun kirjanmerkin, jonka ohjeen totesin onnekseni ilmaiseksi.



Fan Bookmark syntyi melko mitättömästä määrästä edellä mainittua lankaa 1,00 mm koukulla. Oikeammin kirjanmerkkejä syntyi saman päivän aikana kolme - ja seuraavana päivänä vielä mustasta Sternzwirn 20/3 -polyesterlangasta yksi lisää, niin paljon innostuin helposta ja kauniista mallista. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun virkkasin näin pienellä koukulla, joten lopputulos ei ollut aivan tasalaatuinen, mutta sekään ei himmentänyt intoa. Ennen kuvan ottoa en malttanut edes silittää (saati tärkätä) virkkuuta, mutta yllättävän sileä ja siisti se on ilmankin. Lähetin tällaiset kirjanmerkit Seijasiskolle ja Matleenalle kiitokseksi alkuperäisen Sytomyssykampanjan ideoinnista ja toteutuksesta; itse lähetin OYSin kampanjaan 20 myssyä juuri Seijasiskon kautta. Kolmannen valkoisen kirjanmerkin saa esikoisen opettaja kevään päätteeksi, musta jää lahjalaatikkoon odottamaan sopivaa kohdetta.


Kuvausrekvisiittana on muuten Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia. Niin moni oli Larssonin trilogiaa minulle kehunut, että vannoutuneena dekkarifanina päätin lainata ensimmäisen osan blogianopin kirjahyllystä. Minulle tämä kirja ei kuitenkaan avautunut samalla tavalla kuin niin monelle muulle. Minusta se oli ihan OK, mutta mikään (kieli, sisältö tai henkilöhahmot) eivät tehneet minuun mitään ylivertaista vaikutusta. Vain Lisbeth Salanderin jatkokohtalo kiinnostaa sen verran, että ajattelin selailla toisen ja kolmannenkin kirjan läpi sitten joskus, jos ne sattuvat eteeni helposti tulemaan.

1 kommentti:

  1. Hei, olisiko tuosta Starburst Hotpadista suomenkielistä ohjetta tai sitten jossain lyhenteiden selitykset että ymmärtää enkunkielisen, kiitos! :)

    VastaaPoista