Vappuaattona esikoisen koulussa järjestettiin karnevaali, jonne sai pukeutua johonkin naamiaisasuun. Harry Potter on ollut viime viikkoina kova sana niin äänikirjoina kuin tietokonepelinäkin ja onpa esikoinen ensimmäisen Potter-elokuvankin katsonut, joten kysäisin, haluaisiko hän olla karnevaalissa Harry Potter. Lupasin, että voisin jonkinlaisen viitan ommella rekvisiitaksi. Siitä se ajatus sitten lähti.
Minulla oli hämärä muistikuva, että jossakin Suuressa Käsityölehdessä olisi valmis viitan kaava. Yllätys oli aikamoinen, kun löysin kaavat "englantilaisen velhokoulun oppilaan" viittatakkiin (SK 3/2004)! Suuri koko oli tosin 128/134, mutta arvelin selviäväni pelkällä helman ja hihojen pidennyksellä. Innostus vain kasvoi, kun löysin varastoistani sopivaa (ja muuten aivan turhaa) mustaa tekokuitukangasta - naapurin lahjoittamaa tottakai -, jota oli silmämääräisestikin arvioituna vähintään riittävästi. Yhdessä illassa syntyi itse viitta.
Ohjeessa viitan rintataskussa oli jonkinlainen vaakuna ja kun kyselin esikoiselta tarkennusta, hän kertoi sen olevan Rohkelikon tupavaakuna. Sellaiseen minulla ei ollut materiaaleja, joten tein rohkeasti SYT-toiveen Kaheleille. Heti seuraavana päivänä postiluukusta kolahti siirtokuvakalvolle printatut neljä Rohkelikko-vaakunaa, jotka siirsin samantien ohjeiden mukaisesti tukikankaalla vahvistetulle lakanakankaalle.
Laatu oli hämmästyttävän hyvä huomioiden sen, että alkuperäinen kuva oli napattu netistä ja printattu siirtokuvakalvolle. Jo tässä vaiheessa aavistelin roolivaatteen onnistuvan yli odotusten.
Leikkasin omatekoisesta kangasmerkistä vaakunaosan jättäen reunoille hieman mustaa ja applikoin merkin koneella viitan rintataskukappaleeseen. Applikointi onnistui heti ensimmäisellä kerralla riittävän hyvin, joten pääsin ompelemaan taskun viittaan. Jäljelle jäi siis vielä kolme käyttökelpoista Rohkelikko-kangasmerkkiä myöhempiä tarpeita varten.
Rooliasu täydentyi blogimiehen vanhoilla silmälaseilla, joista poistettiin linssit, sekä blogimiehen puusta vuolemalla taikasauvalla. Kulmakynällä piirrettiin otsaan salamanmuotoinen arpi ja viitan alle puettiin puna-ruskea-raidallinen kauluspaita. Esikoinen ei ollut uskoa silmiään, kun katseli peilikuvaansa, niin autenttiselta (joskin vaaleatukkaiselta) Harry Potterilta hän meistä näytti.
Minä olen paitsi iloinen ja onnellinen lapseni puolesta, myös hämmentynyt ja ihmeissäni siitä, miten pyyteettömän avuliaita ja ihania ihmisiä käsityöharrastajat ovatkaan. Rohkelikko-vaakuna kruunasi ehdottomasti roolipuvun ja tapa, jolla se saatiin niin nopeassa aikataulussa, on oiva esimerkki virtuaalisen käsityöyhteisön voimasta ja halusta auttaa ja ilahduttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti