maanantai 7. joulukuuta 2009

Haastavia lankoja


Olen saattanut mainita jokusen kerran, etten erityisemmin pidä erikois-/efektilangoista. Olen myös värirajoitteinen, joten vain harvat monivärilangat saavat minut lämpenemään (tiettyjen sävymaailmojen liukuvärjätyt tekevät tästä merkittävimmän poikkeuksen). Siitä huolimatta yritän keksiä jonkin käyttökohteen kaikille langoille, jotka haltuuni tavalla tai toisella päätyvät, pidinpä langasta tai en.


Rakas ystäväni toi minulle kesällä pussillisen lankoja, joiden valintaan hänen kolme tytärtään olivat päässeet vaikuttamaan merkittävästi. Pussi sisälsi pari varsin lupaavaakin lankaa, mutta pääsääntöisesti koin valinnat hyvinkin haastaviksi. Näin joulun alla päätin tarttua härkää sarvista ja kehitellä tyttöjen valitsemille langoille projektit, joiden lopputuotteet voisin lahjoittaa tytöille itselleen. Ensimmäiseksi puikoille päätyi helpoin langoista, Marks&Kattensin Moss Space, josta syntyi pipo luultavasti 3-vuotiaalle kuopukselle:



Tämäkin oli oikea huonon onnen projekti. Aluksi valitsin erään palmikkopipomallin Ravelrystä ja kävin jopa lainaamassa naapurista mahdollisimman ison puikon (7 mm). Melko alkuvaiheessa sain kuitenkin magic loopiin liian lyhyen pyöröpuikon jäykän kaapelin murtumaan säleiksi ja jatkettuani pipoa omalla 5,5 mm pyörölläni lopputulos oli aivan liian pieni. Ajattelin laittaa pikkupipon ensin SPR:lle, mutta asia vaivasi siinä määrin, että päädyin purkamaan koko tekeleen ja aloittamaan alusta omalla mallilla, 5,5 mm pyöröllä ja 60 silmukalla.


Lopputulos lienee oikeaa kokoluokkaa, mikä onkin koko pipontekeleen paras puoli sen lisäksi, että sain kulutettua langan lähes loppuun. Nopeatekoinenkin tämä oli, mutta värimaailma on, no, jotakin muuta kuin omaan makuuni sopiva. Toivottavasti se on kuitenkin pikkutyttöjen mieleen, sillä lahjaksi tämä joka tapauksessa menee.


Seuraavaksi oli vuorossa muutamaa kertaluokkaa haastavampi lanka, Hjertegarnin Up 21. Possunpunainen muovikarvakerä oli melkein pelottava, enkä keksinyt neuloa siitä mitään muuta kuin simppelin kaulaliinan.



Efektilangan kaveriksi otin samaa sävyä olevan SandnesGarnin Sisun ja neuloin 14 silmukalla aina oikein -neuletta 7 mm puikolla (sillä naapurini rikkoutuneella pyöröllä) niin pitkään kuin Up 21:a riitti eli vajaaseen metriin saakka. Samalla kului puolisen kerää Sisua. Toivottavasti tämä kelpuutetaan edes satunnaiseen prinsessaleikkiin, saman perheen riesaksi tämäkin lähtee kuin palmikkopipokin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti