torstai 24. joulukuuta 2009

Hiljaa leijaa maahan hiutaleet


Vietämme tänä jouluna aaton ja joulunpyhät pitkästä aikaa anoppilamummolassa valmiiden herkkupatojen äärellä. Kiitollisena siitä halusin varmistaa omalta osaltani "valkoisen joulun" virkkaamalla tusinan verran lumihiutaleita ripustettavaksi anoppilamummolan joulukuuseen. Kaikki hiutaleet on virkattu tuntemattomasta lahjoituslangasta 1,75 mm koukulla.



Kahdeksan lumihiutaletta on virkattu Northern Snowflake  -mallilla ripustuslenkillä lisättynä. Hiutaleet on pingotettu ja tärkätty sokerivedellä. Alunperin virkkasin tällä mallilla yhteensä 13 hiutaletta, mutta viisi niistä päätyi toisaalle.



Loput neljä hiutaletta ovat Mechanic's Snowflake -mallilla (Ravelry-linkki) virkattuja, pienin modauksin ja ripustuslenkein varustettuja ja pingotuksen jälkeen sokerivedellä tärkättyjä. Tällaisia lumihiutaleita lähti lisäksi jokunen korttien mukana tuttavaperheisiin.


Oikeaakin lunta tuli onneksi tänä vuonna hyvissä ajoin ennen joulua, joten emme ole virkattujen hiutaleiden varassa. Näiden lumisten tunnelmien myötä toivotan blogini lukijoille taianomaista joulunaikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti