lauantai 12. huhtikuuta 2008

Vauvalahja

Sain tänään saatetuksi loppuun vauvalahjaprojektin, joka on edistynyt pikkuhiljaa parin kuukauden aikana. [Se siitä käsityölakosta sitten.] Lastemme järjestyksessään kymmenettä serkkua odotetaan syntyväksi elokuussa perheensä viidenneksi (ja huhujen mukaan viimeiseksi) lapseksi. Perhe edustaa meidän näkökulmastamme katsoen ainakin nykyisin kertakäyttökulttuurin tyyssijaa, joten en voinut vastustaa kiusausta koota jonkinlaista kestosettiä, vaikka anoppi (tuleva yhdeksänkertainen mummi) ja mieheni olivat täysin vakuuttuneita, ettei perheen äiti tule vaippoja vauvalla käyttämään. Tulevan pienokaisen vanhin sisar ehtii kuitenkin täyttää 14 ja perheeseen tulee myös au pair, joten pitäähän tällaisen ekohöperön sukulaistädin pitää huolta nuorison asennekasvatuksesta näinä ilmastonmuutoksen päivinä...

Pakettiin kuuluu jo esiteltyjen bambusukkien sekä reilun tusinan liivinsuojaparin ja kestositeen lisäksi seuraavat vaippatarvikkeet:




Kahdet pitkälahkeiset hahtuvahousut. Tummanruskeat ovat ihanaista Pelson vankilan hahtuvaa yksisäikeisenä ja nelosen puikoilla neulottuna, menekki 40 g. Malli on muokattu Ruskovillan malli nro 3. Joskus kauan sitten luin nimittäin ohjeen huolimattomasti ja kavensin takapuolella jokaisen kerroksen alussa yhden silmukan sen sijaan, että olisin kaventanut ohjeen mukaan silmukat joka kerroksen alusta ja lopusta. Virhe osoittautui erinomaiseksi, sillä pyllypuoleen tuli juuri sopiva pussitus pikkukippuran vaipalle. Nyöri on keltaisesta Woolista neulottu kahden silmukan "i-cord". Luonnonvalkeat raitahahtuvat ovat yksisäikeistä Ruskovillan hahtuvaa (raidat Myllymuksuilta ostettua, liukuvärjättyä hahtuvaa) kolmosen puikoilla, malli on sama ja langanmenekkikin samaa suuruusluokkaa kuin tummissa. Takakavennuksissa hyödynsin sukkien tiimalasikantapään periaatetta eli en oikeasti kaventanut, vaan jätin jokaisen kerroksen ensimmäisen silmukan kiristettynä "lepäämään". Siinä minulla oli valmiit silmukat lahkeita varten. Kätevää, eikö?

Pelson hahtuvaa olisi jäljellä vielä hyvinkin yksiin housuihin. Oikeastaan nelosen puikko oli hiukan suuri yksisäikeiselle, mutta en vieläkään omista lyhyttä 3,5 mm pyöröä. 3 mm puikko taas mahtaa olla liian pieni, sillä Pelson hahtuva on paksumpaa kuin  Ruskovillan yksi säie. Pitäisikö viimein hankkia se kolmepuolonen... vai jättää hahtuva odottamaan jotakin muuta käyttötarkoitusta.




Sisätäyttövaippoja on kuusi, kaikki Kestovaippainfon Mummut NB -kaavalla tehtyjä. Keltaiset on ommeltu kirpputoriflanelleista (päällikangas oli muuten alunperin Liberon lakana), kiinteänä imuna on pari kerrosta flanellia ja jalansuissa ja takana on röyhelöt. Mintunvihreät ovat Ylivieskan Marit ja Muksut -liikkeen euron joustofroteesta, kolmessa on ihoa vasten vaaleansinistä kirppisfleeceä ja yhdessä tipunkeltaista joustofroteeta. Viimeksimainitussa on myös kiinteää imua parin joustofroteekerroksen verran.



Imuiksi on tarjolla neljä tiimalasia, jotka on tehty kirpputorin "ota tästä ilmaiseksi" -froteepyyhkeestä. Sisälle on tikattu pienempi suorakaide samaa froteeta. Näitä tein itsellekin (tosin hieman pidempänä versiona ja kahdella sisäimukerroksella) kuopuksen vaippojen imuiksi. Tiimalasit sopivat passelisti joustofroteetäyttöihin; pikkuruisiin flanellivaippoihin ne ovat turhan tuhteja. Niinpä ompelin niihin Asevarikon jalkarättiflanellista kaksi taittoimua, koko 30 x 30 cm.

Minusta tämä on ihan mukava vauvalahja, mutta oikeastaan kyseiseen perheeseen kannattaisi tarjota mieluummin PUL-taskuja, ne kun eivät vaadi erikoishuoltoa kuten villahousut. Aion toki laittaa mukaan kirjalliset vaippojen huolto-ohjeet sekä villanpesuaineen ja -hoitoaineen, mutta vaatinee edes hieman motivaatiota hinkata mahdollisia maitokakkoja pöksyistä. Jaa mutta vaipathan ovat tietysti niin erinomaisia, etteivät koskaan ikinä falskaa, heh heh. Villahousuja toisaalta voi pitää lämmikkeenä kertiksenkin päällä, joten niiden käyttö ei ole kiinni valitusta sisävaipasta.

Toisekseen ajattelin pyytää, että vaipat lahjoitettaisiin pieniksi jäätyään hyväntekeväisyyteen, käyttipä perhe niitä tahi ei. Mutta minne vaippoja oikeastaan voi helposti lahjoittaa? Vaaka ei taida (enää) huolia? Vita Karla ry voisi olla potentiaalinen lahjoituskohde. Ehkäpä yhteydenotto Kestovaippayhdistykseen auttaisi? Lisää vinkkejä?
Tjaah, ainahan tulevan vauvan täti voi myydä vaipat huutonetissä. Mieluummin kuitenkin ohjaisin ne lahjoitettavaksi. Roskiin nämä eivät ainakaan saa joutua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti