Uusi aluevaltaus

En ole tilkkuihmisiä. Ihailen muiden tekemiä tilkkutöitä, mutta yleisesti ottaen en halua kotiini tilkkutäkkejä - eikä minun kärsivällisyydelläni ja boheemilla käsityöasenteellani sellaisia tehtäisikään. Siitä huolimatta löysin itseni suunnittelemasta ja lopulta toteuttamasta melkein-tilkkutyötä.Valmista tuli kolmessa tunnissa siitäkin huolimatta, etten tyylilleni uskollisena kirjannut suunnitelmiani paperille ja mittaamistenkin kanssa oli vähän niin ja näin. Tilkkutöiden teoriaankaan en jaksanut perehtyä muutamaa laiskanlaista tilkkublogin bongausta lukuunottamatta. Innoituksensa tämä peitto sai Nuppupeitosta ja inspiraation ulkoasuun ruutukuosisesta kangassoirosta, jota taannoinen "sikasäkki"-hankintani sisälsi metritolkulla.

Peitto on kooltaan noin 50 x 70 cm ja sen nurja puoli on Asevarikon luonnonvalkoista flanellia. Päällinen on ex-työkaverin lahjoittamaa lakanaa, Puh on leikattu vanhasta pussilakanasta ja applikoitu koneella siksakkaamalla. Välissä on kaapista löytynyttä levyvanua.

Olen ylpeä ja lapsellisen onnellinen lopputuloksesta. Ehkä en sittenkään raaski antaa tätä keskolaan, vaan pidän sen itselläni, viimeisen (kenties syntymättä jäävän) lapsemme peittona. Siihen on ommeltu väsyneen äidin utopistiset haaveet kolmannesta lapsesta.

Tositilkkuilijat löytänevät peitosta paljonkin huomautettavaa. Juuri nyt en kuitenkaan kaipaa rakentavaa kritiikkiä siitä, miten tiheässä tikkausten tulisi olla, että vanu pysyy kuosissaan myös pesuissa, tai miten kangaspalat olisi tullut asetella oikeaoppisesti. Tahdon vain tuntea pienen ihmisen ylpeyttä siitä, että tein taas käsityön saralla uuden aluevaltauksen vieläpä niin, että lopputulos miellyttää omaa silmääni. Ja ainahan tikkauksia voi lisätä, vaikkapa hunajapuun muodossa.