Äidin liinavaatekaapilla

Siivosin taannoin äitini lankavaraston, tänään oli liinavaatekaapin vuoro. Säntillisyydestä äitiä ei voi ainakaan moittia, siinä määrin sikin sokin pyyhkeet, lakanat, liinat ja sekalaiset kankaanpalaset oli pinottu hyllyille. Puhkihiutuneet tyynyliinat oli viikattu siististi sinne tänne, sopuisasti upein kirjopitsein somistetuin kapiolakanoiden sekaan. Löysinpä myös lukion vanhojentanssien jälkeen mystisesti kadonneet pitkät iltapukuhansikkaanikin.

Jätin jälkeeni sievät pinot loogisesti järjesteltyjä liinavaatteita: froteiset käsipyyhkeet, pellavaiset käsipyyhkeet, kylpypyyhkeet; pussilakanat, valkoiset aluslakanat, hyvät värikkäät aluslakanat, hiutuneet (mutta ehjät) värikkäät aluslakanat, joustofroteelakanat; tyynyliinat, liinat, verhot, nenäliinat, kangasnäytteet, perintöpellavat (mitä ikinä ne mahtoivat ollakaan).

Suurinpiirtein kaiken muun joko heitin roskiin tai haalin itselleni isäni kannustamana.

Kuvassa otos saaliista: Sinivalkoiset verhot, äitini arvion mukaan noin 50 vuoden takaa, minulle tutut kesämökin aitasta, jo elämää nähneet, mutta paksua, hyvälaatuista kangasta ja raikas kuosi. Punaiset jouluverhot, joista isäni ehdotti tehtäväksi tonttulakkeja. Musta-sinapinkeltaruutuista kangasta, jonka muistan lapsuudenkotini takkahuoneen verhoista. Mustaa sifonkia ties mistä. Kesämökin takkatuvan auringonhaalistamat palloverhot. Ja paljon muita tilkkuja ja kankaanpalasia.

Olen periaatteessa kankaanhankintalakossa. En osta mitään - paitsi vaaleaa flanellia, jos sitä sattuu kirpputorilta (tai Asevarikolta) löytymään. En mielellään ota edes vastaan ilmaisia kankaita. Mutta monissa äidin kankaissa on muistoja ja tarinoita, ei niitä noin vain voi ohittaa. Sitä paitsi kaappien järjestely ja siivous oli erityisesti isäni mieleen, hän kun ei voi käsittää äitini leväperäistä arkistointitapaa, joka pätee paitsi vaatekaappiin, myös asiapapereihin (nekin saan kuulemma joskus arkistointivimmassani järjestellä).

Helmenä kankaitten joukossa pilkisti tyynyliina, jonka olin itse ommellut ja käsin nimikoinut peruskoulun käsityötunnilla:

Keittopesunkin jälkeen kangas jäi paikoin kellertäväksi, liekö valkaisuun jotakin hyvää kikkaa, joka ei kuitenkaan haalistaisi pahast kirjailua? Jos suojaisi kirjailun ja roikottaisi tyynyliinaa auringossa? Proteesien valkaisuainetta en suostu ainakaan kokeilemaan.

Nimikirjailun värit paljastavat tyynyliinan olevan luultavimmin 1990-luvun taitteesta, jolloin olin juuri saanut oman huoneen ja valinnut sen väreiksi harmaan, valkoisen ja persikan. Todennäköisesti koulun muliinilangoista ei ole löytynyt persikan sävyä, joten olen joutunut tyytymään vaaleanpunaiseen. Ei hassumpi valinta sekään. Noinkohan enää jaksaisin kirjailla yhtä siististi...?

NYT olen virallisesti kankaanhankitalakossa. Poikkeuksena edelleen ne flanellit. Ehdottomasti ei muuta kangasta tähän taloon ainakaan puoleen vuoteen (mieluummin vuoteen). Vaikka takkahuoneeseen kyllä pitäisi hankkia uudet verhot.

Hm.