Runsaudensarvi

Pitihän sitä lopulta ryhtyä tuumasta toimeen ja nyhrätä ihan oma kirjoneulelapaskaavio. Innoituksenani toimi taas kerran anopilta saatu, viime vuosisadan puolivälin tienoilla painettu kirjontakirja, jossa on muutamia oikein herkullisia ristipistomalleja. Halusin pelata kaikin puolin varman päälle ja otin käyttöön enimmäkseen jämälankoja, sillä harvoinhan ensimmäinen malliversio on täysin toimiva ja tyydyttävä.

Pohjalankana lapasissa on kahta eri värjäyserää tummaharmaata Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia värissä Scorzonera. Ostin kaksi vyyhtiä ko. lankaa ihan henkilökohtaisesti suoraan värjäriltä, joten tiesin ostaessani, että vyyhdit ovat värikylläisyydeltään erilaiset, muuten olisin saattanut olla harmissani värierosta. Rannekkeen vihreä on Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä Radioactive Swamp ja käsiosan vaaleampi vihreä The Uncommon Threadin Posh Fingeringiä värissä Envy.

Ihan kehityskelpoinen malli, mutta parannettavaa jäi vielä. Tärkeintä kuitenkin oli nähdä, että yleistasolla idea voi toimia ja että lapasen mitat ovat tällaiselle töpösormiselle juuri passelit. Toinen evoluutioversio on jo neulottu (siitä tuota tuonnempana) ja jonkinasteinen päätös tehty, että siitä se lopullinen ohjekin tulee. Piirtelen luultavasti ohjeeseen kaksi erilaista peukalokiilavariaatiota, jotta on edes kaksi eri vaihtoehtoa peukalon sijoittamiselle suhteessa muuhun lapaseen ja siten pidempisorminenkin voisi tehdä lapaset itselleen. Tosin olen sitä mieltä, että useimmat kirjoneulelapasmallit ovat juurikin pitkäsormisille, meille töpötassuille on vähemmän valmiita malleja tarjolla.

Sukkahulluutta tai sitten ei

Tänäkin vuonna kisataan kansainvälisessä Sock Madness -sukanneulontakisassa. Minä olin jo hyvän aikaa sitten päättänyt, etten halua varsinaiseen kisaan mukaan, mutta ohjeet olisi mukava saada samaa tahtia kisailijoiden kanssa. Sen mahdollisti ensimmäisen kierroksen SlipStripeSpiral -sukkien neulominen vähintään puolivalmiiksi (mutta ei kuitenkaan valmiiksi asti) ja raportoiminen kahden viikon määräajassa. Minun sukkani valmistuivat kyllä ennen määräajan umpeutumista, mutta raportoin ne keskeneräisinä välttääkseni kisajoukkueeseen joutumisen.

Sukat neulottiin varpaista varteen ja niissä oli minulle uusi (oikein mieluinen) aloitustapa sekä ns. sweet tomato heel -kantapää, jota en ollut aikaisemmin kokeillut. Kantapään lyhennetyt kerrokset olisi pitänyt neuloa hankalasti ylimääräisten kilkkeiden kera, minä vanhana huijarina analysoin tekniikkaa hieman syvällisemmin ja toteutin sen itselleni helpommalla tavalla. Lopputulos on siis täsmälleen sama kuin ohjeessa, juuri niin kuin kuuluukin, se vain on saavutettu ilman ohjeessa mainittuja apuvälineitä. Kantapää oli kyllä ihan mukavaa neulottavaa, mutta ei se mikään istuvuuden riemuvoitto ole, ainakaan yhtään rintavampaan jalkaan.

Langoiksi valikoituivat lankavarastoni ainoat perussukkalangat, kirpparilta löytämäni auringonkeltainen Lang Yarnsin Jawoll Superwash ja paikallisten neulojien käsityövaihtolaatikosta nappaamani vuosikertalanka (made in W. Germany!) likaisenvihreä Schoeller Esslinger Viva, puikkokokona minulle vakio 1,75 mm. Vihreää sain kulumaan kokoluokan 38-39 sukkiin 44 g ja keltaista puolet vähemmän. Aika retro väritys näissä, ja kuosi kuin vaarin kalsareista, mutta tulipahan tehtyä. Eivätköhän nämäkin sukat käyttäjänsä löydä viimeistään jonkin hyväntekeväisyyskeräyksen kautta.

Vaan kyllä on aikoihin eletty, kun kisasukat ovat vasta maaliskuun toinen valmistunut käsityö. Se ensimmäinen oli jämälankanorjalaismyssy:

Tässä myssyssä on luksusta kerrakseen: The Uncommon Threadin Posh Fingeringiä, Hopeasäikeen Cashia ja Lanitium Ex Machinan Basic Sockia. Ja taas on kulutettu pieniä jämälankanöttösiä vähemmäksi.

Lankavarastoni pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Mitä pienempi lankavarastoni on, sitä vapautuneempi olen, sillä yht'äkkiä minulla ei olekaan mikään kiire neuloa. On oikein mukavaa ja ehkä terveellistäkin päästä irti lähes pakkomielteenomaisesta neulomisesta ja ryhtyä harrastamaan kenties jotain ihan muutakin. Hetken harkitsin, että alkaisin kirjoittaa kantaaottavia blogikirjoituksia minua ihmetyttävistä asioista, mutta taidan sentään armahtaa käsityöblogini lukijoita siltä riesalta. Uutta blogia tuskin perustan.

Viimeiseen metriin

Minut paremmin tunteville on tuttua se, miten paljon nautin, kun saan kulutettua mitä tahansa täysin loppuun. Niinpä kaikenlaiset jämälankatyöt ovat oleellinen osa käsityöharrastustani, ja nyt niiden merkitys korostuu, kun tavoittelen yhä pienempää ja pienempää lankavarastoa.

Lopuista ohuista Pirkkalangoista päätin neuloa vielä yhdet (järjestyksessään jo viidennet) kirjoneulelapaset. Koska lankoja oli rajoitetusti, valitsin mallin niin, että pystyin käyttämään kahta eri harmaata kuviovärinä oranssin toivottavasti riittäessä lapasparin pääväriksi. Mallineuleet nappasin Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta ja tuhersin taas jonkinlaiset peukalokiila- ja peukalosuunnitelmat ruutupaperille.

Enpä voi sanoa erityisesti pitäväni lopputuloksesta, mutta päätavoitteeni saavutin: oranssi riitti juuri ja juuri loppuun saakka, tummanharmaa loppui muutamaa silmukkaa vaille kesken (jatkoin sujuvasti puuttuvat silmukat lähinnä vastaavan värisellä sukkalangalla) ja vaaleanharmaatakin jäi vain sen verran, että neuloin sen suoraan pienten sukkalankajämien kanssa vaakapeittotilkkuun. Ei lapasissa varsinaisesti mitään isoa vikaa ole, mitä nyt peukalokiilan seutu kuvioineen on ihan omituista suttua (paperilla suunnitelma näytti ihan selkeälle) ja rannekkeen väritys kontrastin puutteen vuoksi epämääräinen. Eivätköhän nämä ole ihan pätevät lapaset johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen tai muuten lahjoitettavaksi vapaaehtoiselle vastaanottajalle.

Ystävä- ja tuttavapiiriini on syntymässä lisää jälkikasvua. Siitä ja sukkalankajämistä innostuneena pistelin menemään useammankin Norwegian Sweet Baby Capin. Kaikki seuraavat vauvamyssyt on neulottu 2,25 mm puikoilla ja 102 aloitussilmukalla.

Ensimmäisenä yhdistin Lorna's Laces Shepherd Sockin monivärisessä Christmas at Downton -värissä tuntemattomaan (näppituntumalta hyvin Wollmeise Twinin oloiseen) viininpunaiseen. Lopputulos on yllättävänkin kiva, vaikken tuosta monivärisestä sukkalangasta noin muuten erityisemmin välitäkään.

Seuraavaksi kyytiä saivat Hopeasäie Cashin Sammal (myssyn aina oikein -reunus ja solmimisnauhat), Kraftin vihreäksi värjäämä Regia sekä sinapinkeltainen Fabel. Tämä väriyhdistelmä on omaan makuuni aina yhtä onnistunut.

Kolmanteen sain vision, kun tarvitsin haaleansinistä mysteerisukkalankajämää täydentämään yhtä keskeneräistä vaakapeittotilkkua. Jämä oli sen verran iso, että päätin neuloa siitä ensin yhdessä siniharmaan Regian kanssa perinteisen poikavärisen norjalaismyssyn. Murretun sävymaailman ansiosta myssystä tulikin oikein mainio, ei millään muotoa imelä.

Joku voi tietysti olla sitä mieltä, että sukkalangat ovat liian karkeita vauvan herkkää ihoa vasten. Jos niin on, ainahan neulotun hatun alle voi pukea vaikkapa Ruskovillan silkkisen kypärämyssyn, kuten me usein teimme omien lastemme ollessa pieniä. Ja ainahan tällaisen myssyn voi siirtää nukkeleikkeihin asusteeksi, jos ei ihmislapsen päässä tule käytettyä syystä tahi toisesta.

Ollaan enkeleitä toisillemme

Vielä on muutama työkaveri, joilla ei ole (ollut) mitään minun neulomaani, ja niinhän ei asiaa voi jättää, ikään kuin keskeneräiseksi. Niinpä päätin neuloa ohuiden Pirkkalankojen työstöhuumassa kimppakyytikaverilleni ja työpäiviäni mainiolla juttuseuralla keventävälle kollegalleni kirjoneulelapaset norjalaisella mallilla, josta joku ihanainen blogilukijani minulle jokin aika sitten oli vinkannut. Tein toki omat muunnokseni ja siirsin peukalokiilaa ylemmäs, tiesinhän työkaverini käden vielä vähän omaanikin pienemmäksi.

Kaksinkertainen taittoreuna on kirjoneulelapasissa se minulle mieleisin, sen tein tähänkin pariin. Peukalokiilan siirtäminen ylöspäin antoi minulle mahdollisuuden täydentää kämmenselän kuviota hieman alaspäin, jolloin ranneosastakin tuli mukavan pitkä. Peukaloa lyhensin hiukan sopimaan uusiin mittasuhteisiin, samalla peukalonkärjen risti vaihtui pelkkiin kettinkeihin.

Niinhän ne istuvat kuin lapaset konsanaan, ja ranneosakin on mukavan pitkä. Mitkään superpehmeäthän Pirkkalangasta tehdyt lapaset eivät ole, mutta toivon mukaan käyttökelpoiset kuitenkin.

Peukalo on anatomisesti asemoitu, joten lapasen kärki ja sivusaumat eivät lähde toivottavasti kiertämään, ainakaan kovin pahasti. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, ja niin taisi olla lapasten uusi omistajakin.

Koska Pirkkalankoja riitti ja riitti, neuloin toisellekin työkaverille kirjoneulelapaset, tällä kertaa Eyelash Ticklersit omin muunnoksin.

Muutin alkuperäisen mallin sivusaumaan sijoitetun peukalon anatomisemmaksi, mikä vaati pientä fiksailua myös rannekkeen kuvioon, ja muutenkin yritin pienentää silmukkamäärää. Värien kontrasti ei ole omaan makuuni riittävä ja kuvakin on aivan kammottava, mutta kaipa tuosta nyt selväksi käy, minkä sortin lapaset tuli neulottua. Toivottavasti eivät ole aivan liian suuret lahjonnan kohteelle; se selvinnee ensi viikon lopulla.

Eyelash Ticklersit olivat jo neljännet kirjoneulelapaset kolmesta vyyhdistä Pirkkalankoja. Vielä jäi jämät viidensiin, niistä sitten tarinaa tuota tuonnempana. Vaan sen tämä lapasmania teetti, että piirtelin ruutupaperille elämäni ensimmäisen kokonaan oman kirjoneulelapasmallin, josko katkaisisin sen myötä vuoden kestäneen suunnitteluhorroksen. Tosin pelkkä ruutupaperisuunnitelma ei siihen ihan riitä, vielä pitäisi ne lapasetkin neuloa ja hyviksi todeta. Noinkohan näillä lumilla tapahtuu, vai hautautuuko luonnos monien muiden suunnitelmien tapaan pöytälaatikkoon - tai oikeammin kaapin syövereihin.

Vain muutaman molaarin tähden

Työtoverini täyttää maaliskuun alkupuolella pyöreitä vuosia, ja työporukka alkoi keräillä halukkailta rahaa yhteislahjaa varten. Minä osallistuin toki keräykseen, mutta en voinut ohittaa tilaisuutta neuloa päivänsankarille myös sukat, olihan hän eri toimipisteessä työskentelevänä jäänyt kokonaan paitsi joulun alla järjestämästäni lahjoitussessiosta. Ravelry-ryhmän lankakarusellista nappasin sopivasti miesvärisen Austermann Step -sukkalankakerän, jonka arvelin soveltuvan lahjasukkiin.

Projekti ei ollut ihan yhtä suoraviivainen kuin alunperin kuvittelin. Suunnittelin varren yläosaan työhön liittyvän kirjoneulekuvion ja päätin 1,75 mm puikon sekä 72 silmukan riittävän myös miesten kokoon. Kirjavan langan värit alkoivat kuitenkin läikittyä rumasti, joten jouduin säätämään sekä silmukkamäärien että mallineuleen kanssa sillä seurauksella, että ensimmäisestä sukasta tuli aivan liian kapea mahtuakseen ainakaan oman mieheni jalkaan. Purkuun koko sukka, uusi yritys 80 aloitussilmukalla ja kirjoneuleen jälkeen 78 silmukkaan vähentäen, ja kirjoneuleessakin pitemmät langanjuoksut onteloneuletyyliin sitoen jouston maksimoimiseksi, ja tulosta alkoi syntyä.

Kaikenlaisia neuloo-purkaa -operaatioita liittyi myös toiseen yritykseen niin liian kapean kantalapun kuin yhden puikoilta pudonneen silmukankin vuoksi, mutta lopulta sitkeys palkittiin ja sukat valmistuivat. Mallineuleeksi jäi läikittymisen estämiseksi joka 6. silmukan nostaminen neulomatta joka toisella kerroksella. Ihan noin kirjava ei yleisilme luonnossa ole, kamera tahtoo näemmä korostaa vaaleita värejä. Toivottavasti lahjansaaja osaa arvostaa sekä sukkia yleensä, että kuvioon sisältyvää huumoria. (Ei, ne eivät ole väärin päin olevia bikiniyläosia vaan poskihampaita; toiseen sukkaan neuloin tarkoituksella yhden välipinnan karieksen ja toiseen paikkaylimäärän, ihan vain koska voin.) Minä kiitän itseäni siitä, että sain kulumaan sukkiin 90 grammaa kirjavasta langasta, loppu saa luvan mennä joskus vaakapeittotilkkuun.

Vaan taas kerran miesten sukkia viimeistellessäni totesin, että tarvitsen kipeästi L-koon blokkerit. Nuo kuvassakin olevat M-kokoiset eivät kertakaikkiaan aja asiaansa, ja tällaiset kurttuun vetävät mallineuleet jäävät auttamattomasti viimeistelemättömän näköisiksi. Ostoslistani alkaa pidentyä artikkeli kerrallaan, ja kun joskus viimein päätän tilata lisää lankaa, taidan tilata myös parit blokkerit.

Joskus kannattaa odottaa

Neuloin reilut kolme vuotta sitten luksuslangoista Veera Välimäen Different Lines -huivin, mutta vasta viime syksynä keksin itselleni mieluisan tavan käyttää sitä - ja niin huivista tuli pitkän odottelun jälkeen yksi suosikeistani. Kun sitten mietin, mitä neuloisin lankavarastoni viimeisestä luksushuivilangasta, ihanan vihreästä The Uncommon Threadin Posh Fingeringistä (70 % villaa, 20 % silkkiä, 10 % kashmiria - uuuuh!), tuumasin ansaitsevani toisenkin Different Linesin. Poshille ei olisi mikä tahansa kaveri kelvannut, mutta onneksi olin tullut hankkineeksi pari vyyhtiä Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia värissä Scorzonera, joten huivi oli enää neulomista vaille valmis.

Nopea ja helppo neulontasessio se olikin, 3 mm puikolla pistelin menemään kiltisti ohjeen mukaan, mitä nyt neuloin lyhennettyjen kerrosten kiedotut langat yhteen kiedotun silmukan kanssa, ettei raitoihin jäänyt turhia kynnyksiä. Vihreää lankaa kului noin 65 g ja harmaata 75 g, joten odotettavissa on joskus joko pipo tai lapaset huiville kaveriksi. Kirjoneulelapaset houkuttelisivat, mutta ehkä raitapipo olisi tarpeellisempi. Järki vai tunteet, käytännöllisyys vai neulomiskokemuksen ihanuus, siinäpä päätöksentekoon puntaroitavaa.

Näin minä tykkään Different Linesejäni pitää, kaksi kertaa kaulan ympäri kiedottuna ja tuosta harmaan sektorin alta kiinnitettynä. Puikkotuoreena ja viimeistelemättömänä kiinnitykseen tarvitaan pieni huivineula, mutta käytössä huivi venähtänee sen verran, että sen saa tarvittaessa solmittuakin. Paitsi että näin käytettynä saan nautiskella maksimaalisesti ihanuuslankojen tunnusta iholla, myös huivin minulle tärkeimmät visuaaliset puolet - vaihtelevan levyiset raidat ja yksivärinen reunus - näkyvät mukavasti. Ei kai tässä voi muuta kuin taas kerran hyristä tyytyväisyydestä.

Pöllöjä ja oliivinoksia

Oli ilo bongata Ravelrysta maksuton Grey Eyed -kirjoneulelapasmalli, jonka arvelin sopivan ohuille Pirkkalangoilleni. Mallissa tosin ei ole peukalokiilaa, mutta piankos sellaisen itse piirtelee. Siinä samalla voi piirrellä muitakin muutoksia, lisätä sivuihin kuvioväripystyraidat helpottamaan lankojen kulkua lapasten sivuissa ja kuvioitakin saattaisi jatkaa vähän pidemmälle kärjessä neulomista helpottamaan. Enkä kyllä neulo turhaan kirjoneulejoustinta, ihan hyvin ranteeseen kelpaa oikeilla silmukoilla neulottu pin stripe. Ja niin edelleen.

Mutta kyllähän ne kumminkin melkein samalta näyttävät kuin alkuperäinen malli, istuvat vain paremmin käteen peukalokiilan ansiosta. Rannekkeista tuli neulottua vähän turhankin pitkät, mutta mieluummin niin kuin liian lyhyet. Ja muutenkin lapasista tuli taas pitkät pötkylät jollekin soittajansormiselle. 2,25 mm puikoilla nämä neuloin, oranssinpunaista kului noin 30 g ja tummanharmaata 25 g, aika vähästä sitä näköjään saa lapasparin aikaiseksi. Ja Pirkkalankojahan riittää, niitä kun oli alunperin kolme täyttä vyyhtiä, ja vasta kahdet lapaset olen aikaiseksi saanut. Nämä pöllölapaset siirtyvät lipastonlaatikkoon odottelemaan sopivaa lahjomis- tai lahjoituskohdetta.

Takaisin mukavuusalueelle

Kyllä se vain on niin, että kirjoneulesukat tiukkakierteisistä fingering-sukkalangoista ovat minun henkilökohtaisen mukavuusalueeni ytimessä. Aina parempi, jos kuvio on jollain tavalla toistuva ja siten helposti ulkoa opittavissa. Niinpä nautiskelin yhden sukkaparin verran vähän tuskaisemman lapasneulonnan välissä, jotta muistan, mikä harrastuksessani on kaikkein parasta. Näiden sukkien idea lähti siitä, kun huusin itselleni Ravelryn Lankalaatikko-ryhmän lankakarusellista itselleni kerän sinapinkeltaista Fabelia.

Tarvitseeko minun edes mainita, että sukat on neulottu varresta varpaisiin 1,75- ja 2,25-millisillä pyöröpuikoilla ja että niissä on vahvistettu ranskalainen kantapää? No, mainitsin silti. Silmukoita näissä sukissa on kuviomallikerran sanelemana 70. Kirjoneuleen malli on puolestaan napattu Mastering color knitting -kirjasta.

En uskaltanut luottaa yhden Fabel-kerän riittävän koko sukkapariin, joten neuloin varmuuden vuoksi joustimet lähes saman värisellä Cascade Heritage -jämällä niin pitkiksi kuin jämää suinkin riitti. Tummanharmaa lanka on Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä 26Fe, jota minulle oli jäänyt kohtuullinen jämä näistä sukista. Se ruoja loppuikin sitten kesken, mutta onneksi ystävällinen Rav-kanssaneuloja pelasti neulojan pulasta ja lähetti oman jämänsä minulle projektipussukkaa vastaan. Lopulta kävi ilmi, että Fabel olisi juuri ja juuri riittänyt yksinkin, sillä nyt sitä jäi hieman isompi jämä kuin mitä Heritagea alunperin oli, mutta samapa tuo, mikä sinapinkeltainen sukkalankajämä varastoihini jäi.

Olin tällä kertaa laiska, enkä viitsinyt miettiä jalkapohjan puolelle erilaista kuviointia. Tuttuun tapaani sijoitin pin stripe -kiilan jalkapohjaan, jossa se vähiten häiritsee muuta kirjoneulekuviota. Melkein kuin sattumalta sukista tuli omaan jalkaani sopivat, mutta vaikka pidän lopputuloksesta lähes yhtä paljon kuin sukkien neulomisesta, laitan valmiit sukat kiltisti lipaston lahja-/lahjoituslaatikkoon odottamaan tarvitsevampaa käyttäjää. Omassa villasukkalaatikossani on edelleen useampi pari sukkia, joita en ole ehtinyt käyttää vielä kertaakaan, joten sinne ei lisäsukkia kaivata.

Niin, se mukavuusalue. Kun ei tarvitse liikaa miettiä, vaan siistiä ja kaunista tulee puoliautomaatilla neuloessa. Joskus on toki mukava haastaa itseään opettelemaan uutta ja miettimään totutusta poikkeavia ratkaisuja, mutta niin kovin usein on kaikkein rentouttavinta pistellä menemään tutulla kaavalla. Taidan siis olla mieluummin juuttunut kuin muuttunut.

Syvällä harmaassa metsässä

Jo jokunen vuosi sitten sain paikallisten neulojien jouluvaihdossa Tuulia Salmelan Deep in the Forest Mittens -kirjoneulelapasohjeen. Tuolloin olin vielä aika noviisi kirjoneuleen kanssa, enkä vielä erityisemmin innostunut lapasten neulomisesta. Aikoja myöhemmin nappasin samaisen neulojaporukan kesken kierrätettävästä käsityövaihtolaatikosta tumman- ja vaaleanharmaan ohuen Pirkkalangan aikomuksenani neuloa niistä anopille raitahuivi. Raitahuivin neuloin, mutta aivan muista harmaista langoista, ja niin tuli se hetki, kun tajusin Pirkkalankojen soveltuvan oikein mainiosti myös lapasiin.

Tiesin mallin olevan työläs, sillä siinä ei ole mitään toistuvaa kuviota, jonka voisi oppia ulkoa, vaan kaaviota pitää seurata jokaisella rivillä lähes ruutu ruudulta. Kaukaa viisaasti otin langat, puikot (1,75 mm yksiväriseen osuuteen ja 2 mm kirjoneuleeseen) ja ohjeen anoppilaan vuodenvaihteessa, ja siellähän valmistui ensimmäinen lapanen, kun ei ollut juuri muita houkutuksia. Toinen lapanen ottikin sitten viikkotolkulla aikaa valmistuakseen, väliin kiilasi kaikki hiljattain esitellyt jämälankasukat ja vähän muutakin. Vaan sinnikkäästi taistellen urakoin lapaset vihdoin valmiiksi asti.

Kyllähän niistä ihan hienot tuli. Alkuperäisestä mallista poiketen neuloin lapasen suun tummalla vaalean sijaan, ja olen tyytyväinen ratkaisuun. Peukalot ovat melkoisen kapeat ja pitkät, ja pitkät ovat lapaset muutenkin. Anopille näitä aluksi ajattelin, mutta noinkohan ovat hänellekin liian pitkät.

Omiin käsiin kokeillessa muistin taas, miksi en erityisemmin välitä lapasmalleista, joissa peukalokiila on sivusaumassa. Se nyt vaan on niin, että peukalo on anatomisesti hieman kämmenen puolella, ja näissä sivusaumapeukalolapasissa muu lapanen ja siten kärjen kavennuslinjat kiertyvät rumasti. Tämä lievää voimakkaampi epätyytyväisyyteni moiseen peukaloratkaisuun estää minua neulomasta monia hienoja malleja, ainakin sen aikaa, että saan ratkaistua peukalon sijoittelun ja mallineuleet uudelleen. Eniten pidän malleista, joissa peukalokiila on pari silmukkaa kämmenen puolella ja se kasvattaa lapasten silmukkamäärää niin, että ranteessa on vähemmän silmukoita kuin kämmenessä.

No jaa, lapaset kuluttivat vain noin 60 g lankaa (suurin piirtein suhteessa 35 g tummaa, 25 g vaaleaa tai jotain sinne päin), joten vielä niitä riittää useampiinkin lapasiin - etenkin kun menin hamstraamaan samaista ohutta Pirkkalankaa vielä yhden tiilenpunaisen vyyhdin viimeisimmältä vaihtolaatikkokierrokselta...

Voi mikä sirkus!

Saatoin vähän innostua, jämälangoista ja randomraidoista nimittäin. Tein ihanuusraitasukkien perään toisetkin, tällä kertaa kaikista mahdollisista kirkkaammista sukkalankajämistä.

Tulipahan aika päheet näistäkin! Taktisesti neuloin sukat itselleni vähän liian isoiksi (1,75 mm puikoilla ja 66 silmukalla varresta varpaisiin), ettei tule houkutusta pitää näitäkin sukkia itselläni. Oma sukkalaatikkoni on nimittäin edelleen sen verran runsas, etten totisesti tarvitse lisää sukkia vuosiin. Niinpä nämä iloiset sirkuksenkirjavat randomraitajämälankasukat päätyivät heti tuoreeltaan siihen lipastonlaatikkoon, jossa hilloan lahjoiksi tai lahjoitukseen meneviä ylimääräneuleita.

Vielä niitä sukkalankajämiä olisi, mutta malttaisikohan sitä neuloa jotain muutakin välillä kuin pelkkiä jämiä?