Kanadalaisten hullu juna, osa 1

Kanukit päättivät Tour-de-Sock -kisan jälkimainingeissa kehitellä oman sukanneulontakilpailun alkuvuodelle 2015. Minä tarjouduin mielenkiinnosta testineulomaan kisaohjeita, sillä testaaminen ei velvoittanut tekemään välttämättä kaikkia malleja. Ensimmäisenä neuloin Catherine Reitseman Kicking Horse Pass -mallin, joka neulotaan varpaista varteen ja jossa on jälkikäteen neulottu kantapää. Langaksi valikoitui Regian harmaansininen 4-säikeinen sukkalanka, puikot olivat luultavasti 1,75-milliset teräspyöröpuikot.

Kärki tehtiin hyvin sädekavennuskärjen oloisena, toki vastakkaiseen suuntaan. Mallineule pienine nypylöineen oli sinänsä helppo, vaikkakin nypylöiden neulominen jonkin verran hidasti kokonaisnopeutta. Oikean koon hahmottaminen (eli sopivan kantapääpaikan määrittäminen) oli aika haasteellista, joten päädyin tekemään varmuuden vuoksi reilusti isot sukat. Nämä lähes 100 g kuluttaneet sukat ovatkin juuri sopivat mieheni koon 45-46 jalkoihin.

Jälkikäteen neulottu kantapää oli aika hauska kokemus, tässä se on nauhakavennuskantapäästä poiketen enemmän sädekaventeinen. Yllättävän kivasti kantapää istuu, kun viimeiset silmukat silmukoitiin poikittain yhteen - ainakin muistelen niin. Tässä mallissa mallineuletta jatkettiin hieman kantapään puolelle sukan takaosassa, minkä vuoksi mallineuleeseen tuuli pieni epäjatkuvuuskohta; itse olisin neulonut koko kantapään sileänä, mikäli en olisi kokenut testineulonnan velvoittavan neulomaan mahdollisimman tarkasti ohjeen mukaan. Voi tosin olla, että neuloin ohjeesta poiketen sukansuun joustimen yksittäiset oikeat silmukat kierrettyinä, ihan vain siistimmän yleisilmeen vuoksi.

Sukista tuli ihan mukiinmenevät, ja oli hauska kokeilla uusia sukkatekniikoita. Mallikin on mukavan unisex, ja mies taisi olla ihan tyytyväinen saatuaan pitkästä aikaa uudet ohuet villasukat käyttöönsä aikaisempien kolmen parin rinnalle.

Mitä paketeista paljastuikaan

Osallistuin vuoden lopun kunniaksi perinteiseen paikallisten neulojien jouluvaihtoon. Oman pakettini avasin jo pikkujouluissa, ja niin teki myös Miikkulainen, minun kokoamani paketin saaja. Koska vaihtoparit oli määrä pitää salassa jouluaattoon asti, pääsevät molemmat paketit esittelyyn näin joulupäivän kunniaksi.

Minun avaamastani paketista löytyi tällaisia herkkuja:

Alimpana on soma Ilon Lapsen laukku, suomalaista käsityötä oleva kangaskassi, jossa on niin pitkät sangat, että sitä voi kantaa helposti myös olkapäällä. Langat oli valittu selvästi kirjoneulemieltymyksiäni silmällä pitäen: kaksi kerää Regian 4-säikeistä sukkalankaa ja kaksi kerää Hot Socksia. Bonuslankana paketissa oli kerä Novita Ainoa, jonka neuloin saman tien Vertigo-myssyksi Joulupuu-keräykseen. Herkkuosastoa edusti appelsiininkuorella maustettu tumma suklaa ja omin käsin tehtyä rehdit villasukat sekä pieni huovutettu kukkanen, jossa on takana hakaneula. Selvästi näki, että parini on ajatellut minua pakettia kootessaan, ja sekös ilahduttaa mieltä vielä paketin sisältöäkin enemmän.

Minulla oli ilo koota jouluvaihtopaketti Miikkulaiselle, jonka ilmoittautumislomake antoi sekä runsaasti vapauksia että selkeitä vihjeitä siitä, mikä saattaisi olla erityisen mieluisaa. Ensimmäisenä tartuin kommenttiin siitä, ettei Miikkulainen ei saa neulottua kirjoneuletta eikä itselleen käsineitä; oli siis aivan pakko neuloa hänelle kirjoneulelapaset! Malliksi valikoitui Tuulia Salmelan Egyptiläiset lapaset ja langoiksi kirpputorilta aikanaan haalimani vihreä ja leijonankeltainen Novita Florica.

Aluksi yritin neuloa lapaset 2,25 mm puikolla, mutta olin tyytymätön sekä kokoon että neulejälkeen. Niinpä purin aloituksen ja neuloin lapaset 2 mm puikoilla, mikä osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi.

Malli oli mielenkiintoista neulottavaa ja arvostin paitsi sitä, että peukalo on kiilallinen ja samaa kirjoneuletta kuin kämmenselkä, myös sitä, että oikean ja vasemman käden lapasten kämmenselässä kirjoneulekuviot ovat eri järjestyksessä. Lapasprojekti oli kertakaikkisen nautinnollinen: Florica on mitä mainioin kirjoneulelanka, lopputulos oli kaunis, koko ilmeisen sopiva ja mikä parasta, saaja ilmeisen tyytyväinen.

Kirjoneuleelapasista innostuneena päätin tehdä pakettiin myös kämmekkäät, sillä sain vision petroolin Novita Woolin yhdistämisestä keltaiseen mysteerivillalankaan. Hail Hydra -kämmekäsmalli oli niin Miikkulaisen näköinen, että päätin uhmata neulejumalia ja yrittää sitä ohjetta paksummista langoista. Samalla tulin opetelleeksi latvialaisen kierreraidan tekemisen. Sellainen olisi kuulunut myös kämmekkäiden yläosaan, mutta omassa versiossani yläreuna lähti rullautumaan pahasti kierreraidan vuoksi. Niinpä jouduin tekemään oman ratkaisuni ja neulomaan kaksiväristä nurjaa pari kerrosta. Kämmekkäistä tuli aika isot ohjetta paksumman langan vuoksi, mutta sen verran karkeatkin ne ovat, että niitä on parempi pitää toisten käsineitten päällä.

Ei pakettia minulta ilman jotakin ompelusta. Tällä kertaa päädyin tuttuun kauppakassiin, jonka kankaat olen haalinut tietysti kirpputorilta. Toinen puoli on joulun kunniaksi tummanpunaista kuosikangasta. Kauppahallista kävin ostamassa herkuksi pöllön muotoisen suklaan sekä suklaan, jossa oli teksti "Hyvää joulua".

Sopivien lankojen hankkiminen pakettiin oli todellinen tuskien taival. Minulla oli kyllä selvä mielikuva siitä, mitä olin etsimässä, mutta yritys toisensa perään karahti kiville syistä X, Y ja Z. Lopulta päädyin kysymään, värjäisikö Inaya Creations minua varten Evolution Sport Sockia värissä Acid rain, sillä tietokoneen ruudulla kyseinen värjäys oli houkuttelevan intensiivinen liuku petroolihtavasta turkoosista kirkkaankeltaiseen. Vahinko vain, että totuus oli jonkin verran odotuksiani haaleampi, keltaisen osalta jopa pastellinen. Myös kanssaneulojan omista varastoistaan myymä Lanitium ex Machinan Basic Sock värissä Fire Opal osoittautui luonnossa vähemmän värikylläiseksi kuin esimerkiksi yllä olevassa kuvassa. No, aina ei voi voittaa, ja pelkän netissä olevan kuvan perusteella ostamalla käy usein juuri näin. Laadukkaita, Suomessa käsin värjättyjä lankoja nämä molemmat joka tapauksessa olivat, ja yritystä riitti, joten päätin lankojen kelpaavan, vaikkeivät ne täydellisiä olleetkaan.

Pakkasin lahjasisällön omista jemmoistani löytyneeseen ikkunalliseen pahvilaatikkoon, joka oli kooltaan kuin tehty juuri näille komponenteille. Laitoin mukaan vielä perinteisen "kootut selitykset" -kirjeen, joka korvasi askartelematta jääneen kortin.

Olipahan ihan älyttömän kivaa koota näin värikästä pakettia ihan älyttömän mukavalle neulojatoverille!

Kaarisillalla

Onnistuin viime kesänä hukkaamaan talvella neulomani puuvillaisen Kaarisilta-huivini. Vaan eipä hätää, kasvikuitulankojen laatikosta löytyi tarvikkeet uuteen: tummanruskeaa Hjertegarnin Blend Bamboota ja omenanvihreää Novita Bambua, sitä vanhempaa versiota.

Sellainen tuli niin kuin pitikin, pitkä ja kapeahko lirpake. 3 mm puikolla tuli sopivan rentoa pintaa; Blend Bamboota kului vajaat 80 g ja Bambua reilut 30 g.

Saako omasta mallistaan sanoa, että onpa ihana ja toimiva? Sanon kumminkin. Bambu-puuvillasekoitteisena tämä on ihan loistava kaulaan kietaistava pikkulämmike kevät- ja kesä-, miksei syysviileillekin. Kyllä minä niin tykkään epäsymmetrisistä raidoista!

Ei, aina ei ihan onnistu (ja muita pikkusäätöjä)

Olen kehua retostellut sillä, miten taitava olen tekemään huovutettuja tumppuja. Esiteltäköön tässä säännön vahvistava poikkeus. Kuvan heikko laatu on täydellisesti linjassa onnistumisprosentin kanssa.

Olin ostanut Kontista kiekon luonnonvalkoista Muhoksen villan hahtuvalankaa. Se oli kiekotettu kahdelle säikeelle, ja mukana tulleessa ohjelappusessa kehotettiin neulomaan kyseistä hahtuvaa peräti nelisäikeisenä noin 5 mm puikolla. Niin hullu sentään en ollut, että olisin moista yrittänyt, olihan hahtuvan yksikin säie jo paksumpaa kuin ohut virolainen pikkuserkkunsa kaksisäikeisenä. Päätin kuitenkin mennä kahdella säikeellä ja niin, että neuloisin ensin loput siniharmaat Pirtin kehräämön hahtuvat tumppujen rannekkeiksi. Puikkokooksi valitsin 4 mm ja aloitussilmukkamääräksi 32.

Jo neuloessa tuli aika tiukkaa tavaraa. Päättelin sen perusteella tumppujen kestävän hyvin 60 asteen huovutuksen, tuskin ne siitä enää kovin paljon huopusivat. Luulo ei ole tiedon väärti, joten jouduin noukkimaan pesukoneesta kovat mytyt, jotka sain venytettyä puoliksi väkivalloin käteen meneviksi käsineentapaisiksi. Aikamoiset turvakäsineet näistä tulikin, ei taatusti uho puhalla läpi. Rohkeasti laitoin kuitenkin nämäkin tarjolle Joulupuu-keräykseen.

Lopuille hahtuville piti keksiä jotain käyttöä myös, ne kun vievät turkasesti tilaa lankalaatikoissa, ja ärsytys hahtuvia kohtaan oli kohtuullisen kova epäonnistuneiden tumppujen vuoksi. Arvelin huovutetun pannunalusen olevan hyvä kohde lopulle luonnonvalkoiselle hahtuvalle; päätin neuloa sen tutulla tiskirättimallilla ja pelkästään yhdellä säikeellä. Ja taas pyykin sekaan, ettei vaan 60 asteeseen jälleen...

Ei tullut pannunalusta, tuli laakea kippo. Tiiviiksi huopunut mytty ei suostunut tasaiseksi millään, joten venytin sen suosiolla jälkiruokakipon päälle. Kyllä tuosta joulukonvehdit voi hyvinkin tarjoilla, ja sillä varjolla annoin kipon (pienenpienillä sukkalankajämävyyhdeillä täytettynä) paikallisten pikkujoulujen emännälle yllärilahjana.

Kuvassa on myös vihreä huovutettu kipponen-kupponen. Vihreääkin hahtuvaa oli jämä, ja arvelin siitäkin tulevan kivan pannunalusen. Hahtuva meni ja loppui pahasti kesken, joten arvelin tehdä vihreästä ihan tarkoituksella kulhon mallisen. Melko hyvinhän se huovutuksen jälkeen asettuikin juomalasin päälle venytettäväksi. Mallailin vihreään versioon kirkkaanoranssia jämälankakerää, josko siinä olisi meidän joulukukkamme. Toistaiseksi olen säästänyt perhettäni kyseiseltä sisustuselementiltä.

Pikkujouluihin piti tietysti olla pientä arvottavaa ja lahjakin. Mitäpä muuta meikäläinen tekisi kuin tiskirättejä ja neulatyynyjä.

Kaikki tuttuja malleja blogini historian varrelta, langatkin suurelta osin aikaisemmin nähtyjä: oliivinvihreää Novita Linneaa (pellava-puuvillasekoitetta) ja korallinpunaista Alabamaa tiskiräteissä ja pesusienissä, kaikenkarvaisia puuvillajämiä värikkäässä neulatyynyssä ja kirpparilta ostettua, suurimmaksi osaksi huiviksi neulottua vihreää villalankaa toisessa. Neulatyynyjen täytteenä käytin vuoden varrella käsitöistä kertyneitä päättelylanganpätkiä, tummia vihreään ja vaaleita värikkääseen.

Värikkäämmässä neulatyynyssä oli oikein aurinkoinen kääntöpuoli, ja se nieli toistakymmentä pientä pätkää ja nöttöstä yhtä sun toista puuvilla- ja puuvillasekoitelankaa. Vielä olisi voinut virkata harmaasta siniseen liukuvan neulatyynyn, mutta virkkausinto hyytyi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Näihin neulatyynyihin yhdistin vähän muutakin, vihreään pikkujoululahjaksi menneeseen pari pakettia huivien pingotukseen oivallisia T-neuloja ja värikkääseen nappeja ja heijastimen. Hyvin piti arvontapalkintojen ja yllätyspikkujoululahjan saajilla pokka heidän kehuessaan tekeleitäni, hehhee.

Koska tähän postaukseen voi ladata kaikki ei-kunnioitustaherättävät käsityöt, raportoitakoon lopuksi myös mieheni tilaamaat frisbeegolfaajan hihanjatkeet, jotka toteutin siitä vanhasta ja vielä pehmoiseksi laskettavasta Novita Nallesta, jonka vyöte oli hopeanharmaa ja beigellä nallella varustettu.

Tilauksessa oli siis pelkät neulotut pötkylät, jotka pystyisi vetämään sormien suojaksi siirryttäessä väylältä toiselle, mieheni kun tykkää heitellä kiekkoja kylmemmilläkin ilmoilla, mutta ehdottomasti paljain käsin. Ensiapuna olleet vanhat äitini neulomat säärystimet olivat kuulemma ihan hyvät, mutta vähän turhan löysät.

Heittämisen ajaksi lämmikkeet piti saada helposti vetäistyä pois tieltä. Neuloin alkuun vähän tiukemman ranneosan 2 o, 2 n -joustinneuleella ja 48 silmukalla, ja jossain vaiheessa tein lisäykset oikeiden silmukoiden väliin niin, että reilusti yli puolet pötkylästä on 3 o, 2 n -joustinneuletta. Sinne meni vajaa kerä Nallea ja mies vaikutti oikein tyytyväiseltä lopputulokseen. Minä olin tyytyväinen lähinnä siihen, että lankavarastoni keveni taas melkein kerän verran.

Jospahan sitä seuraavaksi esittelisi jotain edes etäisesti salonkikelpoisempaa.

Alusta uudelleen

Joskus syksyllä muistaakseni Novitalla ja Fazerilla oli yhteinen neulekisa, jossa peräänkuulutettiin karkkiaiheisia neuleita Novitan langoista. Idea oli kyllä oikein muikea, mutta en pidä siitä ajatuksesta, että lankafirma omii kisaneuleiden ideat omaan käyttöönsä. Huikean halvalla - muutamien Novita-lankojen ja Fazer-makeisten palkintopotilla - iso firma kerää valtavan ideapankin sen sijaan, että todelliset suunnittelijat saisivat kunnon korvauksen ja kunnian. Tai tämä vaara ainakin leijuu sen verran voimakkaasti näissä kilpailuissa, etten edes harkitse niihin osallistumista, periaatesyistä.

Kuten sanottua, idea sinänsä oli oikein hauska, ja sain heti vision Da Capo -sukista. Minulla oli valmiina keltaista Nallea, ja kysymisen vaivalla sain kanssaneulojalta hänelle tarpeettoman purkujämän ruskeaa Nallea, joten sukat olivat vain kaavioiden piirtämistä ja neulomista vaille valmiit. Alkuperäinen ajatus oli kunnianhimoinen: neuloisin Da Capo -tekstin pyöröneuleintarsiana sen sijaan, että tekisin sen jälkikäteen silmukoita jäljentäen. Kyllästyin kuitenkin intarsiakikkailuun noin kymmenen kerroksen jälkeen ja päätin tyytyä kirjomiseen.

Lopulta kirjailu silmukoita jäljentäen oli niin tuskastuttavaa, että toteutin sen vain toiseen sukkaan, toinen sai jäädä tekstittä. 54 silmukalla ja 2,25 mm puikoilla neulottuina sukista tuli oikein onnistuneet. Värit ovat varsin autenttiset, ja mielestäni onnistuin jäljittelemään suklaapatukan ulkoasuakin aika hyvin. Da Capon syntyhistoriaan liittyy kierrätys, sillä kyseinen suklaa sai alkunsa siitä, että virheelliset liköörikonvehdit sulatettiin uudelleen ja seosta terästettiin jonkin sortin rommilla. Niinpä on vähintään oikeutettua, että näissäkin sukissa on rinnakkain sekä uutta että kierrätettyä lankaa. Sukat matkasivat muutaman muun parin mukana Joulupuu-keräykseen; toivottavasti saaja on puoleksikaan yhtä tyytyväinen sukkiinsa kuin tekijä.

Raitarakkautta

Hukkasin viime kesänä ainokaisen puuvillahuivini, ruskea-vihreäraidallisen Kaarisillan. Marraskuun viimeiseen viikonloppuun asti piti odotella innostusta neuloa itselle uusi kesähuivi, mutta sittenpä se valmistuikin parissa-kolmessa päivässä. Langoiksi valikoituivat tummanruskea Hjertegarn Blend Bamboo ja helmenharmaa Järbo Tropik, molemmat bambu-puuvillasekotteita (jälkimmäisessä taisi olla neljännes akryyliäkin), malliksi oma Raitahullaannus ja puikkokooksi 3,25 mm.

Neuloin raitoja niin pitkään kuin yhdestä 50 gramman kerästä Tropikia riitti: harmaita raitoja on yhteensä 38. Blend Bamboota kului jonkin matkaa kolmatta kerää.

Osittain kiihkeästä neulomistahdista johtuen neuletiheys jäi melko harvaksi ja huivista tuli yllättävänkin iso - sen saa siis pariin kertaan kaulan ympäri ja vielä päistään kevyelle solmulle, jos niin tahtoo. Väriyhdistelmä on mukavan neutraali ja bambusekoitelankojen tuntu todella miellyttävä, joten eiköhän tälle käyttöä tule. Taidan kuitenkin neuloa itselleni vielä uuden Kaarisillankin, sillä se on malliltaan kapeampi ja siten vielä sopivampi kesälirpake.

Haavistolaislapasia

Kerran jossain asiassa vauhtiin päästyäni jyrään saman teeman parissa joskus pitkäänkin. Tällä kertaa olen jäänyt jumiin paksuista (keskimäärin 200 m / 100 g) langoista neulottaviin kirjoneulelapasiin.

Viime kevään retriitin lahjoituspöydästä hamstrasin kahta eri sinisen sävyä paksua Pirkkalankaa: tummansinistä oli kokonainen 100 g vyyhti, vaaleampaa noin puolikas. Tummansinisestä ehdin käyttää noin puolet syksyn ensimmäisiin kirjoneulelapasiin, joten jäljellä oli sopivasti noin 50 g molempia värejä. Puikkokoko (4 mm) ja sopivat silmukkamäärät (38 s rannekkeessa, 48 s kämmenosassa) olivat jo tiedossa, joten enää tarvitsi keksiä sopiva mallineule. Se löytyi helposti Eeva Haaviston kokoamasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta; tämä on nro 49, Kymenlaakso. Toki omassa versiossani on aivan erilainen ranneosa sekä peukalokiila, mutta itse kirjoneule on kyllä suoraan kirjasta. Tällä kertaa onnistuin suunnittelemaan kuvion aloituksen niin, että lapasesta tuli sopusuhtaisen kokoiset ja kärkikavennuksista oikein kauniit. Mikä parasta, onnistuin tekemään kerralla kaksi samankokoista lapasta!

Samoilla lämmöillä kulutin kaksi muutakin paksun Pirkkalangan jämää melkein täsmälleen samanlaisiin lapasiin. Ja taas tuli kaksi samankokoista lapasta, vaikka tulin neuloneeksi ihan muutakin oikean ja vasemman käden lapasten välissä. Alankohan pikkuhiljaa oppia jotain? Kuopus näitä puna-oransseja katseli jo sillä silmällä, joten taidan jättää nämä odottamaan hänen käsiensä kasvua; siniset laitan menemään paikallisen leijonaklubin joulukeräykseen, jossa kerätään vaatteita, jalkineita, harrastusvälineitä, leluja ja pelejä vähävaraisille lapsiperheille. Siellä rikkana rokassa mennevät yhdet kirjoneulelapasetkin siinä missä kaikki muutkin tänä vuonna neulomani ja saajaansa vailla olevat kädenlämmittimet.

Vielä minulla olisi yksi vyyhti rusehtavanoranssia Pirkkalankaa sekä kerä harmaata Lauri-sukkalankaa. Niistä saisi vielä paritkin kirjoneulelapaset. Noinkohan sitä vielä innostuisi, vai jokohan olisi kokonaan muiden neulomusten vuoro.

Kohti mukavuusrajaa ja sen yli!

Olen tunnetusti monivärivammainen: kaikenlaiset itseraidoittuvat ja pätkävärjätyt langat ovat minulle lähinnä kauhistus. Viime kevään retriitissä olin kuitenkin poikkeuksellisella tuulella: sen lisäksi, että hamstrasin lankoja lahjoituspöydästä, vaihdoin ja ostin niitä myös neulojatovereilta melko vapaamielisellä otteella. Siinä langanhankintatuiskeessa päädyin tekemään kaupat myös Wollmeise Twinistä värissä Aspentree ajatellen, että on vaihteeksi aika kokeilla omia mukavuusrajoja monivärilankojen suhteen. Vyyhdillä Aspentree oli oikein kaunis kimara tummanharmaata, vihreää, keltaista ja luonnonvalkoista, mutta tiesinhän minä jo siinä vaiheessa, että pätkärääkkihän se oli.

Puolisen vuotta vei, ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen, kerin Aspentreeni (luvalla sanoen käsittämättömän rumankirjavalle lankakakulle) ja loin silmukat Lintillaan; Martina Behmin aina oikein -neuleiset huivit nyt vain on luotuja kirjaville langoille. Usko oli kyllä koetuksella moneen kertaan, mutta päätin neuloa huivin loppuun ja päättää vasta sitten, mitä mieltä siitä olisin.

Semmoinenhan siitä tuli, villi. Värit lätäköityivät varsin kohtuullisesti ja tasaisesti pitkin huivia, mikä on yksinomaan hyvä asia; yhden Aspentree-Lintillan löysin Ravelrysta, ja siinä keskellä huivia oli laaja keltavoittoinen lätäkkö.

Neuloin huivin löysähkösti 2,5 mm puikoilla, jolloin 157 grammaa lankaa riitti 19 röyhelöön runko-osassa sekä päättelyröyhelöön. Pidän huivin muodosta ja reunaröyhelöstä, mutten ole vieläkään päättänyt, onko väritys aivan kammottava vai jollain mielenvikaisella tavalla tosi päräyttävä. Mukavuusrajojani tämä huivi totisesti koettelee, ja jos päätän sen päälleni pukea, se lennättää minut kyllä takuuvarmasti myös kauas mukavuusrajan tuntemattomalle puolelle. Taidan kuitenkin jatkossa tyytyä hankkimaan hieman rauhallisemman värisiä lankoja, ihan vain mukavuuden nimissä...

Hyvän mielen sukkia

Olen taas joulun lähestyessä potenut pienimuotoista maailmantuskaa: siinä missä itselläni on henkisesti ja taloudellisesti turvattu elämä, moni muu elää joko subjektiivisesti tai objektiivisestikin mitattuna ahdingossa. Omat keinoni auttaa ovat rajalliset, mutta neulomaan onneksi pystyn edelleen ja lankaa minulla totisesti riittää. Niinpä päätin kerätä vuoden mittaan kaappiin kertyneet, puikkotuoreet villasukat yhteen ja neuloa vielä parit sukat lisukkeeksi Hyvän mielen sukkien Vaasan keräykseen lähetettäväksi.

Novitan valkoisesta Nallesta ja Regian sinisestä 6-säikeisestä syntyi kokoluokan 38 sukkapari. Malli on ihan peruskauraa varresta varpaisiin 54 silmukalla (kirjoneuleen kohdalla mallikuviosta johtuen 55 s), kantapää on vahvistettu ja käännös pyöreä, kärjessä sädekavennus. Hieman olisi voinut tehdä pidemmän valkoisesta kärjestä, mutta hyvä näinkin. Tätä yksinkertaista kirjoneuleideaa voisi jatkojalostaa vaikkapa kauttaaltaan raidallisiin sukkiin.

Lahjoitus-Nalleja minulle on kertynyt useampikin kerä, niistä punainen päätyi pääväriksi kissasukkiin, joiden kirjoneulekuvio on kaapattu maksullisesta Temple cats -pipomallista. Olin sen verran röyhkeä, etten ostanut ohjetta, vaan piirsin ruutukaavion itse pelkkien kuvien perusteella. Näissä on 56 silmukkaa ja ristiinvahvistettu kantalappu, muuten ovat samanlaiset perussukat kuin sinivalkoisetkin, ehkä vähän suuremmat tosin.

Vaasaan lähti lopulta kaikkiaan 9 paria sukkia. Ennen joulua ehtinen neuloa jokusen lasten sukkaparin vielä paikallisiin keräyksiin, joihin toimitan luultavasti myös syksyn mittaan tekemiäni lapasia. Lasten neuleiden mukaan pitänee keksiä jotain pientä lisäkivaa, sillä muistan itse omasta lapsuudestani, etten erityisemmin arvostanut niitä pehmeitä joulupaketteja. Enhän halua, että minun neulomani sukat tai tumput aiheuttavat jouluaattona haikeankatkeria pettymyksen kyyneliä...

Lauri ja Virpi ne yhteen soppii

Tämä on (lyhyehkö) tarina täydellisten, paksujen kirjoneulelapasten metsästyksestä: peltimaatuskoista alkanut jahti on päässyt kolmanteen Puna-mustakirjavat lapaset -ottoon saakka. Tällä kertaa langoiksi valikoituivat tummanharmaa Lauri-sukkalanka sekä Kontista taannoin ilman sen kummempaa suunnitelmaa haalimani Kouvolan Villa Oy:n varsin retrohenkinen kirkkaanoranssi Virpi (100 % konepestävää villaa, TEX 250 x 2 eli tutummin ilmaistuna 200 m / 100 g). Edellisen oton kokeilujen perusteella päätin käyttää 80-senttistä ja 4-millistä pyöröpuikkoa.

Tällä kertaa sain valita itse pohjavärin, joten se oli paitsi visuaalisesti, myös lankojen riittävyyden varmistamisen kannalta luonnollisesti harmaa. Koska olen kovasti viehättynyt latvialaisiin kierreraitoihin, niitä tuli tähänkin versioon. Peukakiilan siirsin sivusilmukan ympäriltä parin silmukan verran kämmenpuolelle, sillä kaikki edelliset lapaset tuntuivat kiertyvän hieman epämiellyttävästi peukalon suuntaan. Tämän seikan huomioiden jaksan edelleen ihmetellä, miten kummassa alkuperäisessä mallissa hieman kämmenselän puolelle tuleva peukalo voi oikein toimia. Makukysymys lienee tämä, ja onneksi meillä neulojilla on täysi mahdollisuus muokata mallia omien mieltymysten mukaan.

Kämmenpuolelle tein perusruudukkoa, jota piti tietysti vähän asemoida peukalokiilan suhteen. Luulin kerrankin olevani kaukaa viisas ja piirsin ruutupaperille asemointisuunnitelman - paha vain, etten tullut noudattaneeksi suunnitelmaani riittävän tarkasti, vaan aloitin ruutukuvion väärästä kohdasta. Niinpä päädyin pienimuotoisiin ongelmiin kärkikavennusten aikana, ja ongelma kertautui jälkimmäisessä lapasessa, jossa olin epähuomiossa aloittanut kämmenpuolen kuvion kerroksen ensimmäisen puolikkaan silmukoilla enkä jälkimmäisillä, kuten ensimmäisessä lapasessa. Lankoja kului yhteensä 90 g, josta 50 g Lauria ja 40 g Virpiä.

Kolmansista kelttilapasista tuli kyllä istuvuudeltaan ja väreiltään oikein mieluisat, mutta kämmenpuolen virhe jäi harmittamaan. Purkamaan en kuitenkaan ryhtynyt, vaan ajattelin joskus neuloa vielä neljännet (ne Täydelliset) lapaset omilla muokkauksillani. Minusta tämä oranssi-harmaa -kombo on kerrassaan loistava, ja jostain omituisesta syystä tuo mieleen ritarit. Esikoiseni puolestaan saa näistä mielleyhtymän kesämökistämme, ja kuopukselle kokeilin markkinoida lapasia HPK-henkisinä. Harmi, että kuopus on käsistään niin herkkäihoinen, että nämä lapaset ovat ehdottomasti liian karkeat ja kutittavat. Tai ehkä sittenkin parempi niin, käyttäköön pieni toiminnallinen alakoululainen mieluummin teollisia hanskoja rymypuuhissaan ja jätetään nämä käsinneulotut niille, jotka mylläävät vähän vähemmän ryteiköissä.