Minä, suunnittelija(ko?)

Viimeisen puolen vuoden aikana aktivoitunut suunnittelumoottorini on pistänyt minut miettimään neulesuunnittelua ja siihen liittyviä ilmiöitä laajemminkin. Niinpä päätin voivani yrittää jäsennellä niitä kirjoitettuun muotoon. Tämä blogipostaus ei siis sisällä mitään uutta auringon alla, ja pelkistä käsitöistäni kiinnostuneiden kannattaakin lopettaa lukeminen tähän. Tosielämän tutuille sisältö on jo entuudestaan tuttua huttua, joten hekin voivat käyttää aikansa johonkin hyödyllisempään. Niin, jäikö niitä lukijoita tämän jälkeen vielä jäljelle...? No mutta, itsellenihän minä tätä enimmäkseen kirjoitan, jotta voin vuosien päästä naureskella omille pohdinnoilleni. Siinä sivussa voi naureskella joku muukin.

Mutta asiaan. Viime vuosina neulesuunnittelu on ollut kovassa kurssissa, ja erilaisia neulekirjoja on julkaistu ilahduttavan paljon myös suomeksi. Maailmalla ja kotimaassakin on muutamia ikonin asemaan nousseita suunnittelijoita, joilla on omat ihailijakuntansa. Starojen varjossa tuhannet muut suunnittelevat ja julkaisevat ohjeita, jotkut ammattimaisemmin ja suurin osa puhtaasti amatööripohjalta. Minä olen laskenut itseni aina viimeisimmäksi mainittuun kategoriaan - tähän asti. Olen nauranut railakkaasti, kun minusta on käytetty sellaisia termejä kuin Neulesuunnittelija, Sukkaguru tai Sukkajumalatar. Yhtä lailla minua on hymyilyttänyt palaute, jonka mukaan voisin aivan hyvin pyytää rahaa ohjeistani, kyllä niille ostajakuntaa löytyisi. Olenpa jopa kuullut ääneen lausuttavan sanat "Sinä voisit kyllä ihan hyvin julkaista oman villasukkaohjekirjan". Sellaisille puheille olen viitannut (kirjoneule)kintaalla, joutavaa hupatusta.

Tänä vuonna ajattelussani on ollut havaittavissa jonkinlaista muutosta. Olen selaillut etenkin painettuja sukkakirjoja ja löytänyt yhdestä jos toisestakin mallista toivomisen varaa. Sitä kritiikkiä vasten olen pohtinut omia syitäni suunnitella ja kirjoittaa ohjeita. Ja tästäpä päästäänkin sujuvasti ns. suunnittelijanurani historiikkiin. Kaikkihan alkoi syksyllä 2009, kun uskaltauduin julkaisemaan ihan ensimmäisen neuleohjeeni, Verso-sukat, verkkoneulelehti Ullassa. Olin toki sitä ennenkin neulonut kaikenlaista ihan omasta päästäni, mutten ollut koskaan kirjoittanut mitään ohjeen muotoon - ei nimittäin ollut tullut mieleenkään, että ketään kiinnostaisi minun turaamiseni.

Olin tuossa vaiheessa tutustunut jo verkossa jaettaviin maksuttomiin neuleohjeisiin ja tuskastunut siihen, miten kaikkien pitsisukkamallien kuvio loppui töksähtämällä sileään kärkeen. Piti kehitellä malli, jossa mallineule jatkuu koko kärjen matkalta ja vieläpä loppuu loogisesti. Mallineuleen nappasin jostain vanhasta saksalaisesta mallineulelehdestä, neuloin yhdet koesukat, tein tarpeelliseksi katsomani korjaukset ja neuloin kuvan sukat, joihin kirjoitin ohjeen.

Sitten tuli joitakin pipokokeiluja ja Elonpolkuja-sukat, joissa ei mielestäni ollut mitään uutta, kunhan istutin kirjasta nappaamani ja vähän muokkaamani palmikkomallin perussukkaan. Seuraava todellinen haaste oli korjata tuohon aikaan uskomattomaan suosioon nousseen Cookie A:n Kai Mei -sukissa ärsyttämäni ominaisuus: taas kerran mallineule yksinkertaisesti lopahti sileään kärkeen. Minä halusin suunnitella jonkinlaisen kiertävän pitsimallin, jossa pitsi kaventuisi jalkaterän sivussa loogisesti pois ennen kärkikavennuksia. Niin syntyi muutamien kokeilujen jälkeen Kiertoradalla.

Kovinkaan paljoa en viitsinyt panostaa itse pitsineuleen malliin, tärkeintä oli se pitsiraidan kaventaminen pois ennen kärkeä. Näiden sukkien jälkeen tuli taas sytomyssyilyn innoittamia pipomalleja, joissa ainoa idea taisi olla erilaisten mallineuleiden istuttaminen päähineeseen, sekä päälaelta aloitettujen pipomallien testailu. Jonnekin väliin mahtui myös ensimmäinen verkkoneulelehti Ullan kansikuvaäänestyksen voittoni. Niistä ei sen enempää. Samalla metodilla neuloskelin myös sittemmin melko laajan suosion saavuttaneita Merenkulkija-sukkia.

Minulle ne olivat vain yhdet perussukat, joihin olin tällännyt mallineulekirjasta bongaamani ja omaan käyttööni sopivaksi muokkaamani mallineuleen. En olisi koskaan kirjoittanut ohjetta noihin sukkiin, ellei lankakaupassa pidetyssä neuletapaamisessa kanssaneulojat olisi minua siihen patistelleet. Kummallisia ovat kohtalon tiet: enpä olisi koskaan uskonut, minkälaiseen lentoon Merenkulkija pyrähätäisikään. Tästä jotain oppineena olen myöhemmin kirjoitellut ohjeita sellaisiinkin oman pään tuotoksiin, joilla ei ole itselleni mitään uutuusarvoa tai niihin ei liity mitään itseni haastamista.

Niin, se itsensä haastaminen ja itselle mieluisten ratkaisujen löytyminen, kun valmiina ohjeina ei sellaisia löydy. Tai kun tulen kokeilleeksi jotakin mallia, jossa on kiinnostava rakenneratkaisu, mutta joka ei sellaisenaan toimi. Niin sai alkunsa Fredrika, jonka kantapään anatomian innoittajana toimi Helix Cable Socks -ilmaismalli.

Kantapään ympärille piti tietysti kehitellä jotain riittävän nopeasti neulottavaa, että itse rakennetta pääsi testaamaan ja kehittelemään istuvammaksi. Fredrika oli Verso- ja Kiertoradalla-mallien ohella jotain, josta osasin itsekin olla jollain tasolla ylpeä. Fredrikan jälkeen julkaisin taas kaikenlaista sekalaista, sytomyssyilyn ja mallineulekokeilujen tuottamaa perushuttua, kunnes oli aika haastaa itsensä suunnittelemaan helposti hartioille asettuva pitsihuivi. Syntyi Myrskylintu.

Myrskylinnusta minulla ei ole juuri mitään erityistä sanottavaa, toinen yritelmä taisi tuottaa jokseenkin halutun lopputuloksen, jonka kirjoitin ohjeeksi. Taas yksi "en ole koskaan suunnitellut" -listalla ollut asia tuli näin kuitatuksi. Samalta listalta kuittasin pois sellaiset ensimmäiset kerrat kuten sukat fingering-vahvuisesta langasta (Quintessence) ja kärjestä aloitettavat sukat (Arkadian Ulla). Viimeksi mainituissa oli toinenkin haaste, nimittäin kääntää Fredrika-sukkien kantapää varpaista päin neulottavaksi.

Arkadian Ulla oli samalla myös ensimmäinen MKAL (mysteeriyhteisneulonta), jossa julkaisin ohjeen pienemmissä osissa neulojien tietämättä, minkälainen lopputulos oli luvassa.

Väliin mahtui taas kaikenlaista, kunnes tuli Kujeillen-kämmekkäät. Minulle sekin malli oli vain peruskämmekäs, johon istutin itse suunnittelemani, melko yksinkertaisen palmikkomallin.

Koskaan, en ikikuuna kullanvalkeana olisi voinut kuvitella, minkälaiseen suosioon tämä yksinkertainen kämmekäsmalli singahtaisi. Kujeillen päätyi Ravelryn Hot right now -listan kärkeen, mikä on suoranainen ihme, kun kyseessä on ilmaismalli, suunnittelija ihan Nobody enkä markkinoinut mallia mitenkään. Niin, onhan tuo palmikkokuvio aika viehättävä, mutten vieläkään käsitä, miten jokin näin yksinkertainen perusjuttu voi lyödä niin tehokkaasti läpi.

Itseni haastaminen ja "en ole koskaan ennen suunnitellut" -listan perkaaminen alkoivat pikkuhiljaa nousta yhä kantavammaksi teemaksi suunnittelussani. Tuli ensimmäiset kirjoneulesukkani, Kyrönniemet.

Kyrönniemi oli myös ensimmäinen malli, jonka suunnittelin neulekisaan. Se oli rento, pienen suomalaisen joukon sisäpiirijuttu, mutta yhtä kaikki kisa.

Kaarisillan myötä haastoin itseni suunnittelemaan raitahuivin lyhennetyillä kerroksilla.

Tavallisuudesta poiketen tähän huiviin minulla oli jo visio, jonka halusin toteuttaa. Tietysti toteutin sen kirpputorilta haalimistani peruslangoista, en mistään ihanuusluksuksesta. Lyhennettyjen kerrosten makuun päästyäni huiville syntyi kaveriksi myös pipo (Kaarisillan päässä) ja siinä sivussa toinenkin raitahuivi (Raitahullaannus).

Jokin kynnys ylitettiin, kun nyt jo edesmennyt helsinkiläinen lankakauppa Villavyyhti pyysi minua suunnittelijakseen Suureen suomalaiseen neulekerhoon. Olin suorastaan äimistynyt: ihanko oikeasti minua pyydetään varta vasten suunnittelijaksi johonkin noin hienoon juttuun! Sen toimeksiannon lopputulemana oli Keväthuuma.

Sinänsä sukkien rakenne mukaili Arkadian Ullaa, mutta kehittelin malliin jo kärkilevennysten aikana alkavan palmikkokuvion. Tästä mallista, aivan kuten Fredrikasta, olin jopa lapsellisen ylpeä. Pidän edelleen tuosta palmikkomallista, ja vielä joskus käytän sitä jossakin muualla.

Eteenpäin piti päästä. Koska olin jo suunnitellut varresta aloitettavat kirjoneulesukat, piti minun tietysti saada suunniteltua varpaistakin aloitettava malli, mieluummin fingering-sukkalangalle. Tuumasta toimeen, ja niin näki Keisarin morsian päivänvalon.

Tässä vaiheessa aloin olla omien mallieni suhteen jo melko kriittinen ja kunnianhimoinenkin, halusin kaikkien yksityiskohtien olevan tarkkaan harkittuja. Aika monta kertaa neuloin ja purin tämänkin mallisukkaparin, ennen kuin sain kaiken natsaamaan. Keisarin morsian toi minulle taas verkkoneulelehti Ullan kansikuvaäänestyksen voiton, vieläpä Ullan 10-vuotisjuhlanumeroon. Samalla juhlistin oman "suunnittelijaurani" viisivuotista taivalta. Viidessä vuodessa olin tullut sport-vahvuisesta langasta ja varresta varpaisiin neulottavista sukista fingering-sukkalangasta ja varpaista varteen neulottaviin kirjoneulesukkiin. Ei hassummin. Onneksi ei tarvinnut sittenkään jäädä polkemaan paikalleen, haasteita riitti edelleen. Etenkin kun kansainvälisen Tour-de-Sock -sukkakisan järjestäjä kysyi, haluaisinko minä suunnitella kesän 2015 Tourille varpaista aloitettavan mallin sport-vahvuiselle sukkalangalle. Halusinhan minä, jälleen kerran täysin puulla päähän lyötynä silkasta yllättyneisyydestä. Minä, ihan oikeiden suunnittelijoiden joukossa, kansainvälisillä vesillä, aika hurjaa ja käsittämätöntä!

Virrat-sukkiin halusin taas jotain uutta, niinpä kehitin niihin sädekavennuskärjen varpaista aloitettavan muodon. Halusin mallista melko yksinkertaisen, mutta riittävän kiinnostavan neuloa. Itselleni tärkeät yksityiskohdat hioin mieleisikseni, kaikenlaisten pystylinjojen piti olla kohdistettuina eikä epäjatkuvuuskohtia saanut tulla. Mutta kyllä tämän mallin tärkein anti sittenkin oli se Tour-huuma ja ajatus siitä, että minua oli ihan oikeasti pyytämällä pyydetty suunnittelijaksi Tourille. Hämmentävä kokemus kerrassaan, eikä vähiten siksi, että suunnittelin ja kirjoitin ohjeen syksyllä 2014, joten jouduin pitämään koko asian salassa yli puoli vuotta.

Onneksi oli Kierot Puikot 2015, jonne suunnitella ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan intarsiaohjeeni osallistujen iloksi ja riesaksi.

Myös Villiviini kuuluu niihin omiin malleihin, joihin olen aidosti tyytyväinen. Katselin YouTubesta pyöröintarsiaohjevideoita, joita oli ainakin silloin luvattoman vähän. Lopulta yrityksen ja erehdyksen kautta kehitin oman systeemini intarsian tekemiseen. Eikä tietenkään riittänyt, että olisin tällännyt sukkaan pätkän pitsiä, sehän piti saada loppumaan kauniisti ennen kärkikavennuksia. Jep, taas yksi yliviivaus "en ole koskaan suunnitellut" -listaan.

Villiviinin jälkeen tuli pitkä kuiva kausi. Pääasiassa työttömästä tuli pääsääntöisesti pätkätyöllistetty. Ehkä kyllästyinkin suunnitteluun, siihen jatkuvaan säätämiseen ja ohjeiden kirjoittamisen työläyteen. Mitä minä suunnittelemaan, maailma on neuleohjeita pullollaan. Salaa odotin, että minua pyydettäisiin toistamiseen suunnittelijaksi Tourille. Pyyntöä ei koskaan tullut, joten hautasin Touria varten alustavasti hahmottelemani sukkasuunnitelman pöytälaatikkoon vain kaivaakseni sen uudelleen esille tämän vuoden kevättalvella.

Oli minulla tämänkin mallin julkaisuun omat syyni. Kaikenlaisia kirjoneulesukkamalleja on netti pullollaan, mutta harvassa ovat ne, joissa on useampi kuin yksi koko. Minä halusin julkaista ohjeen, joka olisi helposti muokattavissa hyvinkin moneen kokoon, ja ohjeeseen kirjoitin valmiiksi kolme kokoa. Taas kerran piti sipistellä yksityiskohdilla, joten tein yksivärisessä osassa olevan sivupalmikon samanlaiseksi kuin varressa olevan punapohjaisen kirjoneuleraidan kuvio on. Kokonaisuus oli omasta mielestäni onnistunut, ei vähiten upeiden lankojen ja niiden värien vuoksi, mutta kyllä mallin saama suosio yllätti taas kerran.

Kuvakaappauksen Ravelryn hot right now -listasta otin, kun Echoes from Karelia oli listalla neljäntenä. Tuosta se kipusi vielä yhden sijan ylöspäin. Aika muikea fiilis!

Karjala-sukkien jälkeen tuli julkaistua Valtiatar, jossa ei ollut mitään sen kummempaa haastetta tai uutuusarvoa, se oli vain yksi kuvioversio Keisarin morsian -mallin päälle liimattuna. Kaunis sellainen, ja puolustanee paikkaansa yhtenä monien joukossa, mutta kyllä minä hetkisen melkein häpesin, miten matalan aidan yli tällä kertaa loikkasin ohjeen suunnittelun ja kirjoittamisen kanssa. Eihän siinä ole edes kuin yksi ainoa kokovaihtoehto!

Kun Pandoran lipas oli kerran avattu, sieltä onkin sitten pursunnut kaikenlaista. Niin kuin esimerkiksi elämäni ensimmäinen lapasmalli, Keisarinna. Se piti suunnitella ihan vain siksi, että kaikki valmiit kirjoneulelapasmallit tuntuvat olevan niille, joilla on pitkät soittajansormet. Kai maailmassa on muitakin kaltaisiani töpösormia, jotka arvostaisivat valmiiksi suunniteltua, napakasti istuvaa mallia. Sitä paitsi en ollut koskaan aikaisemmin suunnitellut mihinkään aikaisempaan malliini taittoreunaa. Nyt on sekin tehty. Niin kuin on tehty malli, jossa on latvialaisia kierreraitoja ja kuvio, jossa ei ole toistuvaa mallikertaa: Garden Dreams Mittens.

Mikä oli koko tämän pitkän ja puuduttavan historiikin opetus? Ehkä sittenkin olen Melkein Oikea Suunnittelija, vaikken mitään elämänkoulua ja -kokemusta kummempaa koulutusta ole aiheeseen saanutkaan. Kyllä näistä malleista olisi yhden neulekirjan kasannut, jos siihen olisi ryhtynyt. Vaan ei asu minussa minkäänlaista kaupallista kunnianhimoa; minua ajaa suunnittelijana eteenpäin aivan toisenlainen kunnianhimo. Sen kunnianhimon pakottamana luvassa on tulevaisuudessakin lisää maksuttomia neulemalleja, joista ainakin osassa on jotakin minulle itselleni uutta tai haastavaa, tai jonka myötä ratkaisen jonkin itseäni harmittaneen puutteen tai epäkohdan muiden suunnittelemissa malleissa. Yritän myös päästä irti liiasta itsekritiikistä sen suhteen, että jokaisen uuden ohjeen on sisällettävä jotakin uutuusarvoa. Välillä voinee julkaista myös pelkkiä entisten mallien variaatioita (ks. kappale Valtiatar-sukista), sillä niinhän tekevät myös Ihan Oikeat Suunnittelijat, jotka tienaavat jos ei aivan leipäänsä niin ainkin leikkeleitä leivän päälle suunnittelutyöllään.

Kirjoneulesukka-aiheinen kunniamerkki sille, joka luki koko tekstin alusta loppuun asti haukottelematta kertaakaan. Ja sitten se loppukaneetti, jonka halusin kirjoitta ihan ensimmäiseksi: Jokainen meistä voi olla oman elämänsä puikkomaisteri. MOT.