Mikä on oikein ja mikä kohtuullista?

Käsityöyhteisössä ja välillä laajemminkin käydään keskustelua käsitöiden myymisestä. Siitä, maksavatko käsityöharrastajat myymistään tuotteista asianmukaiset verot, vievätkö he mahdollisesti verottomilla polkuhinnoillaan leivän ammattilaisten suusta ja polkevatko he tekijänoikeuksia plagioimalla ideoita tai käyttämällä suoraan jonkun toisen tekemiä ohjeita myyntiartikkeliensa valmistamisessa. Viimeksi eilen luin Kototeko-blogin Kässäharrastaja - ethän syö ammattilaisen leipää! -blogikirjoituksen, jonka myötä ryhdyin miettimään, mitä minun pitäisi tehdä ylijäämäneuleillani.

Minä neulon paljon. Todella paljon. En kuitenkaan neulo ammatikseni, vaan intohimosta lajiin. Joskus neulon tarpeeseen, useimmiten neulon juuri sitä, mitä sattuu huvittamaan, lähinnä sukkia ja lapasia. Vääjäämättä niitä kertyy ylimäärin lipastonlaatikkoon odottamaan lopullista kohtaloaan. Joskus se tuntuu yhtä ongelmalliselta kuin ydinjätteen loppusijoitus.

Kuva 1. Se usein mainitsemani lipasto, joka on ensimmäinen äitini itselleen hankkima huonekalu. Sittemmin se palveli minun koulupöytänäni alakoululaisena, minkä jälkeen isäni kunnosti sen kokonaan ja se kulkeutui vanhempieni mukana päätyäkseen viimein minulle. Laatikoiden muoviset vetimet vaihdoimme jokunen vuosi sitten vähän (mutta vain vähän) tyylikkäämpiin. Tämä lipasto on niitä harvoja huonekaluja, joista en tunnesyistä aio luopua kuin korkeintaan antaakseni sen aikanaan jommalle kummalle lapsistani.

Ainahan voi lahjoittaa. Ja voi pojat, minähän olen lahjoittanut. Olen lahjoittanut niin moneen hyväntekeväisyyskeräykseen, etten jaksa kaikkia muistaa, eikä niiden muistelu tai luettelointi tarpeen olisikaan. Olen antanut tuotoksiani ystäville, tuttaville ja joskus kylänmiehillekin. Viime vuonna keksin viedä korillisen ylijäämäsukkia ja -lapasia työpaikan kahvihuoneeseen, jossa jokainen halukas sai ottaa korista mieleisensä ja lahjoittaa parhaaksi katsomansa summan haluamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. En pyytänyt todisteita lahjoituksista, joten saattoi joku ottaa sukat tahi lapaset ihan ilman vastinettakin, mutta pääasia, että minä pääsin eroon ylimääräisistä neulomuksista ja vastaavasti joku muu sai kenties tarvitsemansa. Joku otti useammat ja antoi eteenpäin joululahjaksi. Mikäpä siinä - mutta veinköhän nyt leivän ammattilaisen suusta eli olisiko tuo "joku" ostanut vastaavia neuleita ammattilaiselta käypään ammattilaishintaan, ellei olisi saanut ilmaiseksi/halvalla minun tekemiäni? En oikein usko.

Lahjoittaminenkin alkaa joskus vähän kyllästyttää. Olen vuosien varrella alkanut suosia yhä yksilöllisempiä ja laadukkaampia lankoja, jotka ovat toki kalliimpia ja joskus valmiiden neuleiden huolto vaatii vähän enemmän viitseliäisyyttäkin. Kai se on puhdasta itsekkyyttä, kun en haluaisi lahjoittaa käsinvärjätyistä ihanuuslangoista tehtyjä neuleita hyväntekeväisyyteen kuin korkeintaan satunnaisesti. Rakkaimmilleni ja neuloville ystävilleni sen sijaan lahjoitan niitä aina yhtä mielelläni, sillä tiedän heidän osaavan arvostaa sekä työpanosta että käytettyjä materiaaleja. Heille en kuitenkaan pysty ihan kaikkea syytämään, sillä rajansa on heidänkin kulutuksellaan ja säilytyskapasiteetillaan.

Kuva 2. Lipaston sukkalaatikko, jossa ovat loppusijoitustaan odottavat ylijäämäsukat. Niitä on tällä hetkellä laatikossa 15 paria; työpöydälläni lojuu lisäksi kaksi paria odottamassa sitä hetkeä, että saisin itsestäni irti kasata kummastakin parista ohjeen. Kyllähän tuohon laatikkoon vielä toiset 15 paria ainakin mahtuu, joten mikäs hätä tässä. Sitä paitsi ainakin kaksille sukille on jo saaja mietittynä, enää pitää toimittaa ne perille.

Entäs se myyminen sitten? Ensimmäinen kompastuskivi on hinta, sillä käsinneulotuille asusteille on mahdoton asettaa mitään järkevää hintaa. Liian matala hinta vie käsityön arvostuksen ja leivän ammattilaisten suusta. Liian matalaa hintaa yhtään korkeampi hinta - joka sekään ei ole lähellekään ns. käypää hintaa - karkottaa ostajat. Pimeänä verotta myyminen on vähintään synti ellei suorastaan rikos, ja verottajaa varten tehtävä kirjanpito rasittaa jo pelkästään ajatuksen tasolla. Sitä paitsi olen tälläkin hetkellä työtön työnhakija, ja TE-palvelut varmasti hanakasti tuuppaisi minut yrittäjälokeroon "työllistämään itseni", jos antaisin siihen pienenkin mahdollisuuden. Niin hullu en sentään minäkään ole, että kuvittelisin neulomisharrastuksen elättävän minut ja siinä sivussa vielä perhettänikin.

Jos en voi tai halua myydä enkä jaksa aina ja iankaikkisesti lahjoittaa, jää jäljelle kaksi vaihtoehtoa: joko jemmaan jatkuvasti valmistuvia neuleitani niin, että pian voin lisäeristää talomme niillä (aika kalliisti, sanoisin) tai vaihtoehtoisesti lopetan huvineulomisen ja neulon vain silloin, kun on tarve, eli en käytännössä juuri koskaan. Jostain syystä en innostu kummastakaan skenaariosta.

Kuva 3. Lipaston lapaslaatikko, jossa majailee tällä hetkellä myös yksi orpo käyttämättä jäänyt huivi. Lapasia on vain 10 paria, lisäksi työpöydällä lojuu sekä lapaset että kämmekkäät samasta syystä kuin edellisessä kuvatekstissä mainitut sukat: ohje niistä (tai ainakin lapasista) tulee sitten ajallaan. Tähän laatikkoon mahtuu vielä hilloamaan varmasti ainakin 30 lapasparia lisää.

Jos kuitenkin myisin, koska kyse on ylijäämäneuleista, ei suunnitellusti tai tilauksesta myytäväksi tehdyistä? Jos en pidä rahoja itselläni, vaan lahjoitan tuoton lyhentämättömänä parhaaksi katsomaani kohteeseen, oli se sitten urheiluseuran tai koulun varainkeruu tai jokin hyväntekeväisyysorganisaatio, voinko silloin skipata verottajaa koskevan kohdan ja murehtia vain leivän viemisestä ammattilaisen suusta? Voisin toimia samaan tapaan kuin vuosi sitten, eli raha ei kiertäisi ollenkaan minun kauttani, vaan menisi suoraan kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi kuopukseni leirikoulutilille. Mutta kai tässä byrokraattisessa oikeusvaltiossa nimeltä Suomi on jokin este tällaisellekin toiminnalle, jos ei laillista estettä niin vähintäänkin moraalinen: jonkun on aina pakko pahoittaa mielensä, se on selvä.

Minähän vien muutenkin leipää ammattilaisten suusta tarjoamalla neuleohjeitani maksutta. Onko se suunnittelutyön arvostuksen polkemista? Jättääkö joku ammattilaisen suunnitteleman ohjeen ostamatta, koska saa minun ohjeeni maksutta? Entäs jos ajateltaisiinkin niin, että sille ostajalle jää minun ohjeestani säästyneet roposet käytettäväksi johonkin toiseen, maksulliseen ohjeeseen? Että kukaan ei häviäisikään, vaan kaikki voittaisivat?

Kaikkein helpointahan olisi lopettaa ohjeiden julkaiseminen ja neulominen, sillähän nämä ikuisuusongelmat ratkeaisivat. En taida kuitenkaan pystyä kumpaankaan, joten luultavasti taiteilen ylijäämäneuleiden lahjoittamisen ohella jossain pienimuotoisen "hyväntekeväisyysmyymisen" ja maksuttomana julkaistavien neuleohjeiden hetteiköllä. Joka tapauksessa itselläni ei ole mitään intressiä hyötyä harrastuksestani taloudellisesti, eikä edes yrittää kattaa sen kuluja, sillä harrastuksethan nyt tuppaavat joka tapauksessa maksamaan enemmän tai vähemmän. Lopultakin minulle tärkeintä on se, miten suunnattoman paljon nautin neulomisesta.