Hyväntekeväisyysähky

Olen aina elänyt fyysisesti, psyykkisesti ja taloudellisesti turvattua elämää. Minulla on ollut omakohtainen tarve jakaa omasta hyvinvoinnistani edes pienin teoin niille, joita elämä koettelee. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kärsiä enenevässä määrin hyväntekeväisyysähkystä. Olen neulonut vuosien varrella lukemattomiin keräyksiin, lahjoittanut rahaa kuukausilahjoittajana tai kertaluonteisesti ja ostanut erilaisia tukituotteita. Tänä vuonna ovellani on käynyt feissari houkuttelemassa kuukausilahjoittajaksi Itämeren ja norppien suojelemiseksi, minulle on soitettu Koulurauha- ja Freestyle-kannatuslehtien tilaamiseksi (ensimmäinen koululaisten kriisipuhelimen rahoittamiseksi, jälkimmäinen peruskoululaisten päihdevalistustyön tukemiseksi). On ollut nälkäpäivää, janopäivää, nenäpäivää, on ollut Roosa Nauhaa ja SPR:n keräyksiä Haitin maanjäristyksestä kärsiville ja Syyrian Aleppon lapsille. Operaatio Joulun Lapsi keräsi joululahjoja Euroopan köyhille lapsille ja parhaillaan MLL kerää valtakunnallisesti varoja vähävaraisten lapsiperheiden joululahjakortteihin. Hope-yhdistys, Lions Club ja Nuorkauppakamari yhdessä kaupungin sosiaalitoimen kanssa keräävät kukin tahollaan joululahjoja paikallisille vähävaraisille lapsiperheille. Olisi mahdollisuus neuloa sukkia ensi vuonna syntyville lapsille, 100 vuotta täyttäville veteraaneille, Suomen puolesta sodissa taistelleille virolaisille, asepalvelusta suorittaville tai vaikkapa oman kaupungin maaseutualakoulun oppilaille.

Kun keräyksiä ja tempauksia on koko ajan enemmän ja enemmän ja niitä tulvii joka tuutista aina sosiaalisesta mediasta ja televisiosta oman puhelimen kautta omalle kotiovelle asti, tulee ähky. Miten ihmeessä niistä kaikista tärkeistä kohteista pystyisi valitsemaan ne, joihin eniten haluaisi osallistua, kaikkeen kun ei hyvällä tahdollaankaan veny. Kun saturaatiopiste on saavutettu, tekee mieli olla osallistumatta enää yhtään mihinkään. Mutta vielä tänä vuonna päätin saada edes jotain itsetehtyä aikaiseksi Joulupuu-keräykseen, ihan vain siksi, että siitä on tullut minulle joulunalusperinne.

Woolly Wormhead lahjoitti Trumpin vaalivoiton jälkeisessä shokissa yhden omista ohjeistaan maksutta jakaakseen iloa tuona synkkänä päivänä. Minä nappasin omaan kirjastooni Quynn-pipon ohjeen, ja Pay it forward -hengessä neuloin ohjeella pipon kirpputorilta löytämästäni tummanruskeasta Hjertegarn Lima -villalangasta. Yksivärisyyttä rikkoakseni ja mallin muotoa korostaakseni tein reunaan harmaita raitoja Sandes Garnin Peer Gyntin jämällä. Isoimmalla koolla (96 silmukkaa) ja 3,5 mm puikolla tuli pienehköön aikuisen päähän tai lapselle sopiva pipo.

Samaisesta Hjertegarnin Lima -erästä riitti pipon lisäksi lapasiin. Malliksi valikoitui maksuton Sydänmaa.

Mallissa houkutteli erityisesti ns. intialainen peukalokiila, jota en ollut aikaisemmin tullut kokeilleeksi. Malli on kapea ja ohjeen mukaisena toteutettuna melko pitkä. Helppohan tuota olisi ollut lyhentää, mutta noudatin tällä kertaa orjallisesti ohjetta ajatellen, että onhan niitä pitkäsormisiakin lapasentarvitsijoita - jospa sellainen löytyisi kaupungin sosiaalitoimen asiakasperheiden joukosta.

Tällä kertaa Joulupuu-osallistumiseni typistynee pipoon, lapasiin ja aikaisemmin neulomiini lasten sukkiin. Voisin tietysti käyttää ajan sijasta rahaa ja hankkia lisäksi ostolahjoja, mutta rehellisesti sanottuna inhoan lahjojen ostamista. On riittävän tiukassa saada ostettua omille lapsille pari-kolme lahjaa jouluksi, muillehan en lahjoja annakaan.

Enpä olisi uskonut, että olisin joskus niin väsynyt, etten jaksaisi oikein innostua mistään hyvän tekemisestä. Vaan niin on sekin päivä nyt nähty.