Harmaa hurmaa

Kampaajani löysi minulta ensimmäisen harmaan hiuksen ollessani alle 20-vuotias. Kolmekymppisenä harmaantuminen oli jo siinä määrin hyvässä vauhdissa, että Tivoli Sariolan mutkapeilistä päälakeani katsellessani erehdyin miettimään, liekö pulu paskonut päähäni vai miksi pääni näyttää niin vaalealta. Nuorempana värjäytin hiuksiani kampaajalla, mutta ajan kuluessa ja harmaantumisen edetessä päätin, että harmaa on hienostunut klassikkoväri, jota on turha peitellä. Hiusteni luonnollisesta väristä lähtenyt harmaan arvostaminen on sittemmin levinnyt myös lankamieltymyksiini jopa siinä määrin, että suppea lankavarastoni alkaa olla melko monokromaattinen. Niinpä esittelen tälläkin kertaa harmaan neuleen.

Neulojatoverini Niina esitteli alkusyksystä tekemäänsä palmikkopipoa ja pohdiskeli, kannattaisiko siitä kirjoittaa ohje. Kannattihan siitä, sillä pipossa oli mietitty yksityiskohdat loppuun saakka. Testineulontavaiheeseen en ehtinyt mukaan, mutta onneksi Fredrica hat -ohje tuli jakoon maksutta, ja lopulta minäkin sain hankittua sopivat langat. Kerrankin kävi niin, että lankakaupassa pyöriskellessäni muistin alkuperäisen mallipipon langan, ja kun siitä löytyi mieluinen grafiitinharmaa sävy, ostin suositellut kolme kerää Schachenmayr Merino Extrafine 85:a. Oman löysän käsialan tuntien valitsin puikoiksi 3,5-milliset joustimeen ja 4-milliset palmikko-osaan.

Kertakaikkisen parasta on se, kun valmiiseen ohjeeseen ei tarvitse tehdä kerrassaan mitään muutoksia, vaan se on sellaisenaan juuri oman maun mukainen. Taisin neuloa puolivahingossa joustinta sentin enemmän kuin ohjeessa, mutta muuten noudatin ohjetta orjallisesti. Lanka riitti, kuten luvattiin, myös muhkean kokoiseen tupsuun niin, ettei pätkääkään lankaa jäänyt tähteeksi. Ihan parasta.

Yksityiskohdista tarkka neuloja nauttii erityisen paljon paitsi siitä, että palmikkokuvio jatkuu saumattomasti reunajoustimesta, myös siitä, miten tässä pipossa palmikkokuvio kavennetaan päälaella kerrassaan nerokkaasti. Tarkkasilmäisimmät toki tuumaavat, että tupsu saattaisi kaivata vielä trimmausta, ja olen heidän kanssaan täsmälleen samaa mieltä - minulla on edelleen vaikeuksia onnistua tekemään pyöreitä tupsuja, joissa mikään lanka ei törröttäisi muita pidempänä.

Puikkotuoreena pipo tuntui omaan 60-senttiseen päähäni aika napakalta, mutta merinolle tyypillisesti neulos rentoutui sopivasti viimeistelyvaiheessa, kun kastelin pipon perikotaisin ja annoin kuivua rauhassa tasolla. Minun harmaa Fredricani on ihanan muhkea ja lämmin, toivottavasti osaan pakkasten tullen käyttää tupsullista pipoa ensimmäisen kerran sitten lapsuusaikojen.