Luovuudesta ja luovuudesta

En koskaan ajatellut olevani luova. Olen ollut nopea oppimaan ja hyvä muistamaan, ja olen pystynyt hyödyntämään oppimiani asioita varsin tehokkaasti. Minulla on ollut kiinnostuksen lisäksi luontaista lahjakkuutta kielten ja matemaattis-luonnontieteellisten aineden oppimiseen. Tein kouluaikana valtavasti töitä osatakseni ihan kaiken, mitä minulle opetettiin - ja aika hyvin osasinkin niin pitkään, kun kyse oli yhtälönratkaisusta, lauserakenteista tai muusta jo opittujen asioiden laittamisesta paperille. Siinä vaiheessa, kun matematiikan tunnilla olisi vaadittu luovaa ongelmanratkaisua, jotakin uutta, iso pyörä suti lahjakkaasti tyhjää.

Minulle luovuus on tarkoittanut kokonaan uuden luomista, ei valmiiden palikoiden asettelua uuteen järjestykseen. Neulesuunnittelun saralla olen nähnyt sieluni silmin oikeasti luovien suunnittelijoiden tekevän lennokkaita luonnoksia uusista malleistaan ja sen jälkeen tarkentavan luonnoksiaan. Niinpä en ole koskaan pitänyt itseäni erityisen luovana, minähän vain yhdistelen muiden jo keksimiä osasia uudella tavalla yhteen, niin kuin esimerkiksi näissä sukissa:

Ensin oli Opalin teollisesti liukuvärjätyn turkoosin kerän reilu puolikas, jonka arvelin sopivan yhteen valkoisen Regian kanssa. Halusin tehdä sukat 72 silmukalla, ja sillä ajatuksella etsin väreihin sopivan kirjoneulemallikuvion Suuresta Kinnaskirjasta. Koska päätin olla reipas, tein kerrankin myös sukansuun joustimen, kantapään ja kärjen kirjoneuleena; samalla varmistin, ettei turkoosi lanka pääsisi vahingossa loppumaan kesken.

Loin silmukat kahdella värillä, eikä siihenkään mitään suurta luovuutta vaadittu. Kantalapun jälkeen oli luontevaa jatkaa kiilakavennuksia pohjassa. Sukista tuli mukavan talviset ja kaikin puolin tasapainoiset, ellei oteta lukuun vähän turhan pitkäksi livahtanutta kantalappua. Tällaisia ja tämäntapaisia sukkia voisin tehtailla pilvin pimein ottamalla aina uuden mallineulekuvion jostakin valmiista lähteestä. Niin teenkin, mutten näe tarpeelliseksi kirjoittaa niistä ohjeita, koska "kuka tahansa neuloja osaa halutessaan päätellä, miten sukat on tehty".

Viime vuosina olen kuitenkin alkanut havahtua siihen todellisuuteen, ettei ehkä sittenkään kuka tahansa osaa tällaista minulle hyvin luontaista palikoiden yhdistelemistä. Ehkä kyse on osittain matematiikasta: neulemallien kehittely on lopultakin enimmäkseen numeroita ja laskemista, sopivan palikan etsimistä ja löytämistä (ja joskus myös puoliväkisin survomista) sopivanmuotoiseen koloseen. Olen alkanut kutsua tätä ominaisuutta termillä insinööriluovuus.

Aina välillä mietin, että minusta olisi tullut hyvä insinööri - samaan viittasivat vuonna 2010 ammatinvalintapsykologilla tekemäni testitkin. Vielähän tuota ehtisi vaihtaa alaa, kolmannen kerran. Olisihan se aikamoinen urakaari, akateemisesta tutkimuksesta sosiaali- ja terveysalan kautta insinööriksi.

P.S. Sukista tuli aivan yhden tietyn ystäväni näköiset, ja toivottavasti myös hänelle sopivat (kantapäästä huolimatta). Hän ne saa siirtyessään piakkoin samalle ikävuosikymmenelle kanssani.