torstai 7. toukokuuta 2015

Kaksi pientä elefanttia

Mitä kiihkeämmin neulon sukkia, sitä enemmän kertyy myös sukkalankajämiä. Kun niille varattu pussi alkoi noin 600 jämälankagramman kohdella pullistella, päätin tarttua toimeen ja tehdä asialle jotain - neulomalla jämälankasukkia, tietysti. Ensihätään valikoin malliksi jo tutun Water for the Elephants ja puikoiksi ne vakiot 1,75 mm ja 2,25 mm.


Pyörittelin hetken erilaisia väriyhdistelmävaihtoehtoja, ja lopulta päädyin ydistämään omenanvihreän Louhittaren Luolan Väinämöisen tummanharmaaseen Roosa Nauhaan sekä kirkkaankeltaisen Opalin 4-säikeisen Katia Laine nylonin grafiitinharmaaseen. Varauduin siihenkin, että joutuisin tekemään toisen sukan vastakkaisilla väreillä, mutta ensimmäisen sukan lopussa varmistui, että langat riittäisivät kahteen samantyyppiseen sukkaan.


Halusin näihinkin elefanttisukkiin kärkeen saman aaltokuvion kuin varren yläosaan, joten jouduin lopulta purkamaan ensimmäisestä sukasta keskiosan kuviosta puolikkaan vinoruudun verran kärjestä, että sain tuon vihreän aaltoraidan sopimaan mukaan. Ja tietysti tein tässäkin parissa saman virheen kuin ensimmäisissä norsusukissani: myös kärjen aaltokuvioiden piti olla peilikuvat (kuten varressa), mutta huolimattomuuksissani luin väärää kaaviota ja huomasin virheen vasta langat pääteltyäni.

Saaja näille sukille on ollut mietittynä jo neulomisprosessin ollessa kesken; toivottavasti muistin saajan jalan kokoluokan edes auttavasti oikein. Harmaata Roosa Nauhaa jäi vielä pikku nöttönen, joten jos sukat ovatkin liian pienet, kärjet voi vielä purkaa ja neuloa muutaman harmaan lisäkerroksen ennen kavennuksia.

P.S. Joku saattoi nähdä tämän postauksen jo viikko sitten, sillä julkaisussa tuli jokin tekninen häiriö pienen ajoitusmokailun vuoksi. Pahoittelut Enkulille, että tekstin poistamisessa ja uudelleen ajoituksessa katosi myös sinun kommenttisi!

9 kommenttia:

  1. Nää on ihanat! Ja ihmettelinkin, että miksi postaus näkyi mulla bloggerin lukijassa, mutta sitten mitään ei kuitenkaan ollutkaan missään.

    Tämän mallin haluaisin kyllä ehdottomasti neuloa. Nyt entistäkin enemmän.

    VastaaPoista
  2. Ihanat ! En kyllä sanoisi näitä jämälankasukiksi ;)

    VastaaPoista
  3. Mielettömät! Nämä värit ovat ihan superkivoja, etenkin tuo omponvihreä alkoi huudella kovastiki.

    VastaaPoista
  4. Wautsi! Nää sun kirjoneulesukat on ihan mielettömiä!

    VastaaPoista
  5. Kauneimmat näkemäni kirjoneulesukat. Olet taitava.

    VastaaPoista