perjantai 20. joulukuuta 2013

Rispektiä sukilla

Esikoiseltani hävisi toinen musta-keltainen villasukka ystäväperheen mökillä kyläillessä. Puute realisoitui talven lähestyessä, joten ei auttanut muuta kuin ryhtyä etsimään sukkamallia, joka miellyttäisi esikoista ja inspiroisi tekijäänsä. Melko nopeasti päädyimme yhteistuumin Dither-malliin, johon lapsi itse visioi värit punaisesta oranssin kautta keltaiseen. Oranssi ja keltainen Opal minulta löytyivätkin jo jämälankaosastolta, ja punaisenkin ostamiselta vältyin, kun kyselin jämälankojen perään nettifoorumilla; punainen lanka on Fabelia.


Ensimmäisen sukan neuloin aloittaen esikoisen toiveesta punaisella. Kun oli toisen sukan aloittamisen vuoro, kysyin, halusiko hän kaksi samanlaista sukkaa vai toisen sukan värityksen keltaisesta punaiseen; lopputulos on nähtävissä kuvassa. Nämä sukat on neulottu 72 silmukalla ja pääosin 2,25 mm puikolla, 1,5 mm puikkoa käytin aloitusjoustimessa, vahvistetussa kantapäässä ja yksivärisessä kärjessä. Koko osui kerralla passelisti omaa jalkaani vähän suuremmaksi - eli esikoisen kokoluokan 38-39 jalkaan juuri sopivaksi.


Olisin saattanut itse suunnitella liukuvan gradientin vähän eri tavoin, mutta nämä sukat tein kirjoneuleen osalta orjallisesti alkuperäisohjeen mukaan. Sen sijaan tavoilleni uskollisesti sooloilin ihan omiani kantapään, kiilakavennusten ja kärjen suhteen.

Eiköhän näillä sukilla saa ihan kiitettävästi rispektiä vitosluokkalaisten poikien (ja miksei tyttöjenkin) keskuudessa.

15 kommenttia:

  1. Tosi nätit. Listalla olis täälläkin, jos joskus ehtisi sinne asti listaa. :D

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit! Ohje löytyi näköjään omaltakin suosikkilistalta. :)

    VastaaPoista
  3. No kyllä varmasti saa kovasti rispektiä näin komeilla sukilla! =)

    VastaaPoista
  4. Oon monesti harkinnut näiden aloittamista, mutta en ole vielä uskaltanut... Rispektiä:)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat sukat, väritys mahtava :)

    VastaaPoista
  6. Todella upeat, ja että vielä lapsen valitsemat värit, ihan mahtavat!

    VastaaPoista
  7. Ihanat sukat. Todella upea väritys.

    VastaaPoista
  8. Upeat. Listalle menevät, mutta mistähän löytyisi aikaa.

    VastaaPoista
  9. Kyllä! Ovat niin kauniin väriset, malliset ja näköiset, että hyväksyisin heti omaankin kaappiini! AIvan ihanat ja lääh lääh...
    :D

    VastaaPoista