Onnellinen on hän, jolla on ystäviä.

Pian alakoulun jälkeen minulle kävi melkolailla selväksi, ettei minusta yleisemmin ottaen pidetty, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Olenkin usein kokenut olevani ulkopuolinen, ylimääräinen, erilainen - jollain tapaa vääränlainen joka tapauksessa. Vaikka äitiyden myötä löysin muutamia ihmisiä, joita uskallan nyt kutsua ystäviksi, on aina yhtä yllättävää huomata, että maailmasta löytyy muitakin ihmisiä, jotka viihtyvät seurassani. Yhteisöllisen käsityöharrastuksen myötä olen löytänyt aivan erityisen joukon, johon uskallan tuntea kuuluvani sellaisena kuin olen. Iso osa siitä joukosta kokoontui (minä mukaan lukien) huhtikuun puolivälissä savolaiseen neuleretriittiin, jonka tunnelmiin voi palata Villaviidakossa ja Täti Vihreän luona.

Retriitti oli oikeastaan aika järisyttävä kokemus. Luultavasti nauroin viikonlopun aikana enemmän kuin edelliseen kahteen vuoteen yhteensä. Sen sijaan en juurikaan nukkunut ja neulominenkin jäi vähemmälle. Yön pimeinä tunteina, takkahuoneen upottaviin nojatuoleihin juuttuneena tuli ruodittua asioita syvällisemminkin siinä missä paljussa liotessa  mausteena oli hervottomia mauttomuuksia aikamoinen kimara. Saatettiinhan sitä olla Vynnen kanssa lauantai-illan karaoken paskimmat tanssi- ja taustalaulajatytötkin...

Vein retriittiin myös laatikollisen itselleni joutavia käsitöitä toiveissani vaihtaa niitä johonkin. Moni projektipussukka ja neule vaihtui toisille tarpeettomiin lankoihin, jokusesta suostuin ottamaan rahaakin. Joidenkin retriittiläisten kanssa sovittiin vaihtokauppaneulonnasta. Niin kuin esimerkiksi Tiinan kanssa, joka huoli vaihtolaatikosta mukaansa vaarinkalsarisukat (ne ensimmäsiet ohuesta sukkalangasta neulomani kirjoneulesukat) sekä huovutetut lapaset. Minä toivoin itselleni harmaata myssyä vastineeksi. Taisimmepa istua viimeisinä valveillaolijoina sunnuntain vastaisena yönä (mahdollisesti joskus kahden-kolmen maissa aamuyöstä?) mietiskelemässä sopivan mallin ominaisuuksia sekä harmaan eri sävyjä.

Vajaa viikko sitten sain postia, jonka arvasin liittyvän vaihtokauppoihin.

Jo paketin koosta saattoi päätellä, että se sisälsi vähän enemmänkin kuin yhden harmaan myssyn. 

Sisällä oli monta, monta pienempää pakettia, kauniisti ruskeaan paperiin käärittyjä, tumman viininpunaisella niinellä (?) sidottuja ja pienin huopasydämin koristeltuja. Melkein liian kauniita paketteja avattaviksi, joten kun avasin paketit, tein sen taiten saadakseni kaikki materiaalit talteen uusiokäyttöä varten. Kirjeen jätin viimeiseksi, sokeriksi pohjalle.

Ensimmäisenä avasin litteän paketin, josta paljastui bambu-puuvillasekoitteesta virkattu rätti. Voi miten minä tästä riemastuinkaan! Pidin retriitissä epämuodollisen virkkauspajan, josta en halunnut lopulta periä pajamaksua, sillä en jaksanut valmistella ohjausta sillä hartaudella kuin olisin halunnut. Paja ei kuitenkaan ilmeisesti epäonnistunut kovinkaan pahasti, kun sain tartutettua virkkausinnostuksen kaimaani (eikä Tiina ollut ainoa, sillä Niinakin raportoi taannoin pajan hyödyllisyydestä siitäkin huolimatta, että on itse käsityöalan ammattilainen). Tämä rätti on kuulemma pajamaksu ja minä olen siitä kovin, kovin onnellinen.

Ja sitten harmaa myssy, ihana ihana ihana Veera Välimäen Here and There Cascade 220 Superwashista ja DROPS Alpacasta. Koko on minulle juuri sopiva, pääni kun on jokusen sentin isompi kuin toistaiseksi nimettömällä mallipäälläni. Joko sanoin, että se on ihana?

Toinenkin harmaa myssy! Jos mahdollista vielä ihanampi kuin ensimmäinen: Woolly Wormheadin Tangled River Handun merinovillasta. Kertakaikkisen kaunis malli, täydellinen harmaa ja ihastuttava pehmeys. Tiina kertoi saaneensa myssyn alusta kirkkoveneassosiaation, joka sopii kerrassaan mainiosti retriittihuumorimme genreen. Suorastaan kiherryttävä mielleyhtymä! Tätä myssyä ei voi käyttää tulematta hyvälle tuulelle!

Ei pakettia Tiinalta ilman sukkia. Nämä Utunan langasta neulotut sukat saivat sydämeni tulvimaan yli äyräiden: tunteiden tulva puski pisaroina silmistä ja nauruna suupielistä. Rakastan langan rasvaista, maanläheistä tuntua ja tuoksua sekä upeita värejä, eikä kokokaan voisi olla sopivampi. Nämä ovat lämpimimmät sukkani koskaan, enkä ehkä luovu niistä ikinä. Onneksi Tiina lähetti reilun palleron parsintalankaa, jolle tulee taatusti käyttöä, sillä nämä sukat eivät jää sukkalaatikon pohjalle häpeämään.

Sokerina pohjalla oli se käsin kirjoitettu kirje. Sen sanat suljen sydämeni sopukoihin ja palaan niihin aina kun minusta tuntuu, etten kelpaa, etten kuulu joukkoon, etten ole oikeanlainen.

Miten onnekas olenkaan, kun yhteinen harrastus on tuonut elämääni Tiinan ja monta muuta käsityöystävää, joiden seurassa sieluni lepää ja akkuni latautuvat. Eikä tunnetta latista lainkaan se, että tapaamme melko harvakseltaan ja lähes yksinomaan neuleisiin liittyvien tapahtumien tai tapaamisten tiimoilta. Siellä jossain pohjalla virtaa voimaannuttava yhteenkuuluvuuden tunne.