tiistai 14. kesäkuuta 2011

Tuikitavallisia perussukkia


Neuletuttava haastoi meidät paikalliset neulojat tekemään sukkia merimiehille. Yhteistyötahona toimii Oulun merimieskirkko, joka on lupautunut toimittamaan tarvittavat langat (tämä tiedoksi kaikille oululaisille neulojille, joita toivotaan sankoin joukoin mukaan sukanneulontaan). Minä lupasin ottaa ensialkuun viisi Seiskaveikkakerää työstettäväkseni. Ensimmäisestä harmaasta syntyivät nämä mallikokeilusukat jo silloin, kun maata peitti vielä metrinen hanki (kuten kuvasta näkyy): 




Sinänsä mallikokeilu epäonnistui hieman, mutta tämän kokeilun perusteella tein onnistuneesti kahdet uudet palmikkosukat, jotka esittelen joskus myöhemmin, ja joista ajattelin kirjoitella ohjeet syksyn Ullaan. Nämä harmaat ovat varsin isot, kokoluokkaa 45-46 ainakin (elleivät vähän isommatkin), joten sain kulumaan niihin 3 mm puikolla ja 56 silmukalla neuloen lähestulkoon koko 150 gramman kerän. 





Harmaata olin ottanut kaikenkaikkiaan kolme kerää, joten kahdesta jälkimmäisestä neuloin tavallistakin tavallisemmat raitavartiset sukat, joiden raitoihin käytin kaikki senhetkiset paksut sukkalankajämät ruskeita lukuunottamatta. Nämä sukkaparit ovat hieman harmaita palmikkosukkia pienemmät, ehkäpä tuollaista 42-44 koon luokkaa, joten niihin kului hieman vähemmän lankaakin, arviolta noin 130 g. Loput harmaat sekä paksujen vaaleanruskeiden sukkalankojen jämät käytin puolestaan toistaiseksi viimeiseen Ilmastosukkapariin, jonka päälanka on tummanruskeaa Erämiehen sukkalankaa ja jotka on neulottu 3,5 mm puikolla ja 48 silmukalla kokoluokkaan 42-43.



Minulle on ilmeisesti kehittynyt Maine nopeana perussukanneulojana. Sain nimittäin puhelun kälyltäni, jonka esimies oli jäämässä eläkkeelle ja eläköitymisjuhlallisuuksiin kaivattiin lahjan osaksi villasukkia maakunnan väreissä. Neulonta-aikaa oli puhelusta laskien 8 vuorokautta, joista käytin kolmea näiden sukkien neulomiseen: 





Maakuntavärejä minulla ei ollutkaan ennestään, joten turvauduin paikalliseen lankakauppaan ja ostin kolme kerää Gjestalin Jannea. Neuloin arviolta kokoluokan 43-44 sukat 3 mm puikolla ja 56 silmukalla, raidoituksen tein ihan fiiliksellä toukokuun viimeisten luentojen aikana. Musta lanka loppui kesken, joten lisäsin vielä keltaisen raidan kärkikavennusten alkuun ja silti jouduin toisessa sukassa turvautumaan johonkin tuntemattomaan jämälankaan saadakseni sukat kunnialla valmiiksi. Joko siis neuloin jälkimmäisen sukan hieman löysemmin tai vaihtoehtoisesti kerässä oli muutama metri vähemmän lankaa kuin ensimmäiseen sukkaan käytetyssä kerässä. Varsi on 2 o, 2 n - joustinneuletta, joka jatkuu jalkapöydän päällä sädekavennetun kärjen alkuun saakka, kantapää on pyöreä ja kantalappukin joustinneuletta. Sai luvan kelvata, vaikken itse täysin vakuuttunut lopputuloksen tyylikkyydestä ollutkaan.


Kuten tarinasta voi päätellä, kaikki nämä sukat on neulottu ennen kesäkuun KYHiä. Blogini laahaa edelleen noin kuukauden jälkijunassa, joten varsinaiset KYH-raportoinnit ajoittunevat heinäkuulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti