Esikoinen on lukenut tarkkaan uusinta Lego-kuvastoa ja löytänyt sieltä jo aikaa sitten Indiana Jones -legot. Erehdyimme valottamaan Indiana Jonesin taustoja, mikä innosti esikoista entisestään seikkailuleikkeihin. Eipä aikaakaan, kun hän esitti toiveita Indy-roolivaatteista: "Äiti, semmoinen ruskea takki ja ruskea lierihattu ainakin ja sitten semmoinen laukku ja ehkä vielä vaalean ruskeat housut myös."
Ruskean takin olin jo aiemmin suunnitellut tekeväni, sillä sain naapurilta erinomaista, vettähylkivää takkikangasta. Koska suunniteltu takkiprojekti vaatii kuitenkin varsin paljon paneutumista, päätin tarttua helpoimpaan toiveeseen, lierihattuun. Sopiva kangas löytyi jälleen naapurin hylkäämistä materiaaleista, tällä kertaa kyseessä oli puuvillainen valmispaneeliverho.
Mallin olin jo aikaisemmin bongannut Suuresta Käsityölehdestä 8/2003, onneksi ainoa annettu koko (noin 58 cm) oli riittävä Herra Suuripäälle. Lierissä on vahvikkeena kerros leikkaussaliliinaa, josta ompelin taannoin muutaman kauppakassin. Hatusta tuli odotuksia paljon indymäisempi, joten sekä tekijä että käyttäjä olivat tyytyväisiä.
Lara Croft on jäänyt hieman taka-alalle, mutta ei sentään unohtunut. Tilauslistalla oli siis myös ruskeat shortsit Tomb Raider -leikkeihin, mikä sopi yhteen muunkin shortsitarpeen kanssa. Samaisesta paneeliverhosta riitti juuri ja juuri koon 128 cm shortseihin.
Lara Croft on jäänyt hieman taka-alalle, mutta ei sentään unohtunut. Tilauslistalla oli siis myös ruskeat shortsit Tomb Raider -leikkeihin, mikä sopi yhteen muunkin shortsitarpeen kanssa. Samaisesta paneeliverhosta riitti juuri ja juuri koon 128 cm shortseihin.
Kengurutaskullinen malli on Suuresta Käsityölehdestä 6/2000. Hyödynsin paneeliverhon sivupäärmeet lahkeensuissa, kappaleet on siis leikattu kankaasta "poikittain". Vyötärö ei ole erityisen kaunis, kuminauhakuja on liian leveä tarjolla olleeseen kuminauhaan nähden, mutta en nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä säätämään kujaa sen enempää. Shortsit ovat lähes bermudamittaiset, joten aivan laramaisia mikroshortseja näistä ei tullut. Lahkeet pari kertaa kääntämällä ne kuitenkin kelpasivat myös roolivaatteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti