tiistai 24. kesäkuuta 2008

Lisää lahjoituskankaita sekä vaihtokauppalankoja

Sen lisäksi, että naapuri on kiikuttanut meille jo viidesti miehensä kalastamia kuhia valmiiksi fileoituna, hän heivasi vielä kolmannenkin kangaserän takapihojamme erottavan aidan pohjoispuolelle eli suoraan minun haltuuni. Varastojen perkaus oli tällä kertaa viimeinen, mutta lahjoituserä ei ollut suinkaan vähäisin:



Uskomaton määrä vaatetus- ja sisustuskankaita silkistä villaan ja puuvillasta tekokuituihin, pääsääntöisesti isoja tai vielä isompia paloja. Kaikki lahjoitukset yhteenlaskien siis satojen eurojen arvosta laatukankaita, joista suurinta osaa ei tästä kaupungista saisikaan. Olen nöyrän mykistynyt ja teen parhaani laittaakseni hyvän kiertämään entistä tehokkaammin.

Altocumulus tarttui tarjoukseeni lahjoittaa kankaita. Vaihdossa puoleen metriin vihreää fleeceä ja samaan mittaan Rukan vuorikangasta sain nämä jämälangat Altocumuluksen lankavuoren uumenista:



Paria villaisempaa lankaa lukuunottamatta jämät ovat suurimmaksi osaksi peräisin Arska Akryylilampaan markkinointikoneistosta, mutten epäile hetkeäkään, ettenkö keksisi
lopulta käyttöä kaikille. Imelänväriset babylangat ovat jo pikkuhiljaa
muuntumassa barbien neuleiksi
samoin kuin valkoinen Novita Chenille.

Toisen ongelmajäte on toisen aarre. Minulla on nyt oikea aarreaitta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti