Keski-ikäisen pätkätyöläisäidin ja -vaimon käsistä karanneita neuleita, virkkauksia ja joskus ompeluksiakin.
maanantai 23. kesäkuuta 2008
Projekti "Miinus viisi"
Tällä kertaa viisi ei tarkoita prosentteja langoista eikä edes kiloja kankaista, vaan kellukemateriaalia bloginpitäjän ihon alla ja valitettavasti osittain myös sisäelinten ympärillä. Kyse on siitä laardista, joka on kertynyt vuodenaikana rasittamaan niin tuki- ja liikuntaelimiä, glukoosiaineenvaihduntaa kuin kanssaeläjien silmiäkin. Miinus viisi vie minut taas normaalipainoisten kirjoihin ja toivottavasti myös muutamiin tällä haavaa ahdistaviin housuihin. Koska ihra istuu tunnetusti tiukassa, projektin ensimmäiseen vaiheeseen on varattu aikaa vuoden loppuun saakka. Sen jälkeen olisi tarkoitus onnistua myös siinä loppuiän jatkuvassa kakkosvaiheessa.
Tuskallisinta on tietoisuus siitä, että tällä vuosituhannella olen onnistunut painonpudotuksessa vain kerran. Raskausdiabetesdieetillä lähti vanhaa läskiä seitsemän kiloa. Ehdin nauttia hyvän olon painosta reilun vuoden, mutta imetyksen loputtua alamäki - tai ylämäki - alkoi vaivihkaa. Viimeiset puoli vuotta olen ollut liian väsynyt todella välittääkseni.
En voisi juuri vähempää välittää ulkonäköseikoista, mutta ylipainoisena olen pian kakkostyypin diabeetikko. Sitä paitsi tuoreessa muistissa on viisi kiloa kevyempi olo. Ei auta, että strategiset mitat ovat 90 - 60 - 104, kun ensimmäinen mitta on vyötärönympärys ja keskimmäinen reidenympärys.
Tuokoon puolijulkisuus tarvittavaa lisäpontta projektiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti