Kelttiritarilliset

Kaiken maanisen suunnittelusäätämisen välissä neuloin suomenlammasvilloista vielä toisetkin kirjoneulelapaset. Lähtökohtana oli Memmun Kelttisolmukuvioiset lapaset, mutta niin kuin aina käy, minä menin ja muutin mallia aika radikaalisti niin, että alkuperäisestä mallista jäi jäljelle lähinnä se kelttisolmukuvio. Puikkokokona oli edellisissä lapasissa hyväksi havaittu 4,0 mm.

Koska lapaset oli tarkoitus tehdä esikoiselle, jonka koura alkaa olla jo ihan miehen mitoissa, silmukoita ja kerroksia on enemmän kuin edellisissä ritarilapasissa. Kämmenselän kelttisolmut ovat lapasissa peilikuvina, kämmenpuoli ja ranne ovat lähinnä liituraitaa. Lopputulos on ihan OK ja koko sopiva esikoiselle, mutta sama vikahan näissä on kuin edellisissäkin: kovasti tuntuvat kutittavan herkkähipiäistä teiniä. Pitänee vielä miettiä jonkinlaista hoitoainekylpyä tai kevyttä huovutusta, josko kuitenkin pehmenisivät riittävästi - ellei, pitänee yrittää tarjotella molempia lapasia vähemmän herkkäihoisille ystäville, tuttaville tahi kylänmiehille.

Ritarillista

Neulojatoveri diilasi keväällä lähilammastilan villalankoja varsin kustannustehokkaaseen 6 € / 100 g hintaan. Pitihän sitä pari vyyhtiä ottaa kokeiluun, josko saisi aikaan paksuja kirjoneulelapasia seuraavan talven paukkupakkasiin. Lanka on juoksevuudeltaan noin 230 m / 100 g, rouheaa ja maanläheistä, lampaisen lanoliiniselta tuoksuvaa ja rasvaista, siis kerrassaan aitoa villaa. Sopivaa mallia etsiskelin aikani, ja lopulta päädyin muokkaamaan omiani Wehlse Wanten -ohjeen kaavion pohjalta.

Ensimmäinen yritys 3,5 mm puikoilla tuotti peltiä, mutta oli silti liian suuri. Piirsin kaavioita uudelleen vähemmille silmukoille, mutten tyhmyyksissäni vaihtanut puikkokokoa. Niinpä ensimmäinen kokonainen lapanen päätyi lopulta purkuun, kun päätin vaihtaa 4 mm puikkoon. Hyvä päätös, nyt lapasista tuli juuri sopivat joko itselleni tai kuopukselle, jolle näitä alun perin kaavailin vanhojen, pilalle huopuneiden kirjoneulelapasten tilalle. Vaan mitä vielä! Siinä missä minä näen tummaa grafiitinharmaata, oikeastaan luonnonmustaa sekä keskiharmaata, kuopus ja moni muu näkee ruskeaa. Eikä ruskea kuulemma käy alkuunkaan. Sitä paitsi kuopus valitti, että lapaset pistelevät inhottavasti. Ei auttanut, vaikka lupasin neuloa alle siloiset aluslapaset, ei kelpaa sitten mitenkään.

Ja minusta kun näistä lapasista tuli tosi hienot, jotenkin sellaiset aatelisen oloiset ritarilapaset. Voin vain kuvitella, miten käyttö huovuttaa ja samalla pehmentää lapaset aivan täydellisen tiiviiksi ja lämpimiksi, mutta sen ne tekevät ilmeisesti jonkun muun kuin kuopuksen käsissä. Häntä varten pitänee ostaa jotakin konepestävää, paksua ja mahdollisuuksien mukaan pehmoisen kutittamatonta lankaa, sillä kyllähän hänellä on kirjoneulelapaset oltava myös ensi talvena.

Puutarhaunelmia

Muistaako joku nämä kirjoneulelapaset, joiden toisesta evoluutioversiosta lupailin tehdä ohjetta? Projekti vähän venähti, kun väliin kiilasi uusia ideoita ja tietysti sukka-Tour. Vaan tulipahan viimein valmista, ja kun muutaman testineulojan avulla saatiin pahimmat virheetkin karsittua, saattoi ohjeen vihdoin julkaista.

Garden Dreams Mittens -ohje on englanninkielinen ja saatavilla maksutta Ravelryn kautta. Vierasta kieltä vieroksuville lohdutukseksi voinee sanoa, että pelkkien kaavioiden avulla pääsee jo pitkälle. Lapasen suussa on Keisarinna-lapasista tuttu taittoreuna ja rannekkeen kirjoneuleraitaa reunustavat rakastamani Latvialaiset kierreraidat. Ohjeessa on YouTube-linkki videoon, jossa neuvotaan kierreraidan tekeminen.

Kämmenselän puolella kuviot ovat peilikuvina, samoin rannekkeessa. Molempiin lapasiin on omat kaavionsa, vaikka totta puhuen peilikuvat saisi neulottua lukemalla samaa kaaviota eri suuntiin. No, olen kiltti suunnittelija ja helpotan neulojan elämää, vaikka tuollaisen ei-säännöllisen kirjoneulekaavion tekeminen onkin melkolailla tuskallista väkertämistä.

Lapasissa on peukalokiila - tietysti! -, joka on sijoitettu pari silmukkaa kämmenen puolelle. Tällä kertaa haastoin itseni  suunnittelemaan myös peukalokiilaan sopivaa kirjoneuletta. Peukalon sisäpuolen kuvio on hieman erilainen; siitä puolesta peukaloa minulla ei taida kuvaa ollakaan.

Lankoina näissä mallilapasissa käytin Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia värissä Scorzonera (tummanharmaa) ja Lola-Doodle's Pure Sockia värissä Sweet Pea - siis täysin samoja lankoja kuin taannoisissa Valtiatar-mallisukissa. Lapasten koko on annetulla neuletiheydellä melko napakka ja lyhytsormiselle suunniteltu, mutta peukalokiilaa on kyllä varaa siirtää ainakin sentin verran alaspäin, jos on tarvetta vähän pidemmälle sormiosalle.

Blogini hiljennee joksikin aikaa, sillä suunnittelumoottori lähti pyörimään isolla vaihteella. Keskeneräisyyksiä ei passanne esitellä ennen kuin ohjekin on julkaistavissa ja siinä saattaa kestää, niin kuin kävi näiden puutarhalapasten kanssa. Puikoilla on kuitenkin koko ajan jotakin, eli sitten taas joskus jotain, kun sen aika on.

Palmikoita melkein randomisti

Se on sitten tämän vuoden Tour-de-Sock paketoitu - suomalaiset jyräsivät tänäkin vuonna laajalla rintamalla, mikä tuntui jäytävän yllättävänkin monia toismaalaisia neulojia. Vaan minkäs sille voi, jos vaan on niin nopea ja näppärä sekä erityisesti sitkeä ja tavoitteellinen. Minä tosin rentoilin onnistuneesti tänä vuonna, kuudennen etapin aloitin viisi tai kuusi päivää starttiajankohdan jälkeen. Tulihan ne Entanglements-sukat kuitenkin neulottua, vieläpä määräajan puitteissa.

Tällä kertaa työn alle lähti pienin koko, lankana käytin ihan Touria varten hankkimaani pinkkiä Regiaa ja puikot olivat ne vakiot eli 80-senttiset ja 1,75-milliset Hiya Hiyan teräspyöröt. Koko mallin juju oli arpomalla kehittyvä palmikkoviidakko. Minulla oli kipossa numerolaput 1-7 ja lisäksi kolikko, jota viskellä. Näillä välineillä ja välillä ihan itse omin päin palmikkojen suuntia päättämällä sain aikaiseksi epäidenttisen sukkaparin 75 grammasta lankaa.

Moni tuskasteli sitä, että tälläkin Tour-ohjeella tuli minimispekseillä kohtuuttoman isot sukat. Minä onnistuin tikistämään omat sukkani niukahkoon 36-37 kokoluokkaan. Ihan kiva malli, enkä ymmärrä, mikä tässä nyt oli taas joillekin (rapakontakaisille) neulojille niin ylitsepääsemättömän hankalaa. Helpompaa kuin heinänteko, sanoisin, vaikken koskaan ole heinäntekoa kokeillutkaan.

Oli kiva olla mukana paikallisten neulojien Finnish Kalakukko -tiimissä, sen siivittämänä sain tahkottua lopulta kaikki etapit vastoin ennakko-odotuksiani. Tosin viidennen etapin sooloilin omia polkujani, mutta sen tein sentään annetun aikarajan sisällä.

Siinäpä minun Tourini 2016. Yhdetkään sukat eivät näillä näkymin jää omaan käyttööni, mutta eivätköhän ne ajan kanssa löydä ottajansa. Sen verran kivaa oli, että taidanpa osallistua ensi vuonna myös, samalla rennolla otteella ja toivottavasti samassa rennossa tiimissä kuin tänä vuonna.

Kopukoita Taalainmaalta

Olen jatkanut hyvin alkanutta Tour-välitöiden putkea kirjoneulelapasten merkeissä. Dala Selbu Hybridit aloitin ennen vitosetapin alkua ja päädyin neulomaan ne loppuun ennen sukkaetapin aloittamista.

Koska olen melkolailla tylsä ja ennalta-arvattava, tein näihinkin lapasiin samanlaisen rannekkeen kuin kaksissa edellisissä Seppo-lapasissa. Noin muutoin neuloskelin aikalailla ohjeen mukaan, mitä nyt peukalon sisäpuolelle tein saman kuvion kuin ulkopuolelle alkuperäisen ohjeen tekstikuvion sijaan.

Kämmenselästä kuviot ovat peilikuvina. Hevosaiheen tienoilla käytin pitkien lankajuoksujen sitomisessa onteloneuletekniikkaa, joka tuottaa erinomaisen siistin lopputuloksen, mutta on jonkin verran joustavampaa kuin perinteinen tapa. Viimeistelemättömissä lapasissa keskusosa pullotti hieman löysempänä, mutta kastelu ja kuosittelu teki tehtävänsä.

Pitkäthän näistä taas tuli, niin kuin kaikista valmismalleista tuppaa minun neulominani tulemaan. Olisivat ihan sopivat teinipoikani pitkäsormisiin käsiin, mutta hevosaihe sai hänet kavahtamaan - hänen luokallaan on puheitten mukaan ihan liikaa "tosi rasittavia hevostyttöjä". Niinpä nämäkin lapaset menevät lipaston laatikkoon odottamaan sopivaa lahjoituskohdetta.

Ai niin, ne langat. Vihreä on länsisaksalaista vuosikertalankaa, Schoeller Esslinger Vivaa ja valkoinen kirpparilta ostettua, luultavasti Vivan ikäluokkaa olevaa Novitan Panda Babya, molemmat fingering-paksuutta, ensin mainittu vahvikkeella ja jälkimmäinen puhdasta villaa. Muistiinpanojen mukaan langankulutukset ovat 32 g ja 25 g, puikot olivat taas vakiot eli 2,25-milliset. Miten sitä ei enää tasamillisillä osaa neuloakaan, kaikki on noita varttikokoja...

Ei mosaiikkia, kiitos

Sukka-Tourin vitosetappi osoittautui siis mosaiikkineuleeksi. Osaan kyllä tekniikan, mutta minusta se tuottaa sileänä neuleena toteutettuna useimmiten aikamoista suttua, vähän niin kuin horjuvasti tehtyä kirjoneuletta. Päätin siis hetimiten hylätä mosaiikin ja hypätä ulos kehästä käyttämällä Six Tastes -ohjeen mosaiikkikaavioita sellaisenaan kirjoneulekaavioina. Pyrin noin muutoin pitämään kiinni kisasukkamallin ominaispiirteistä siinä määrin kuin se oli järkevää. No, aika monessa kohtaa menin ja modasin, mutta tietyllä tapaa yleisilme pysyi samantyyppisenä. Langoiksi valikoituivat pienen pohdiskelun jälkeen Lanitium ex Machinan Basic Sock värissä Time Traveler sekä luonnonvalkoinen Regia.

Neuloin sukat 72 silmukalla, joka vastasi mallin kokoa M. Valitsin eteen kuitenkin L-koon kaaviot, kumpaankin sukkaan erilaisen. Puikkokoot olivat ne vakiot: 1,75 mm yksivärisissä osuuksissa ja 2,25 mm kirjoneuleessa.

Sukan sivupaneelien leveys määräytyi etu- ja takapaneelien väliin jäävien silmukkamäärien mukaan. Siksak-kuvio ei ole aivan alkuperäisen mosaiikkikaavion mukainen, vaan muokkasin sitä omaa silmääni miellyttäväksi ja kirjoneuleeseen sopivaksi. Kantakiilan vaakaraita muuttui pystyraidaksi, mikä tiivisti sopivasti muuten avarahkoa kantapäärakennetta. Lisäyksiä tein S-koon sukan mukaisesti 16 molemmille puolille, joka toinen kerros. Todellinen eri kokojen yhdistelmä tämä minun vitosetappini siis.

Varren takaosasta kantapään kautta jalkapohjaan jatkuvat kirjoneulekuviot ovat ohjeen mosaiikkikaaviot sellaisenaan, molemmissa sukissa toki erilaiset keskenään. Kantapään käännös lienee melkein ohjeen mukainen, en tosin tainnut ohjetta kovin tarkasti lopulta lukea, vaan menin ihan omalla perstuntumalla. Hyvä tuli, vähän piti tosin kursia käännöksen reunasilmukoiden välisiä rakoja nurjalta pienemmäksi sukkien valmistuttua.

Isothan näistä tuli, kun halusin etukuvion päättyvän siihen, mistä se alkoikin, vaan enpä minä näitä itselle olisi halunnutkaan. Time Traveler oli vyyhdillä aika kammottava värien sekasotku, mutta yllättäen se asettui kirjoneuleen pohjavärinä jopa kauniisti tähtisumua muistuttavaksi värimatoksi. Kirjoneulekuviot toivat mieleeni takaumia muinaishistoriallisiin tietokonepeleihin, joten taisin nimetä nämä sukat Space Invaderseiksi.

Mitä tästä etapista sitten lopulta jäi käteen? Ehkäpä tuo takana kulkeva kirjoneuleraita ja kantapää, jotka tällaisenaan kirjoneuleena toteutettuna tuntuu aika istuvalta ja näyttää hauskalta. Pitänee jättää idea muhimaan omia jatkosäätöjä ajatellen.

Toinenkin Seppo-kepponen

Niinhän siinä kävi, että piti neuloa toisetkin Seppo-lapaset, kun kerran sopivia kirpparilankajämiä oli vielä jäljellä - tai paremminkin niin, että ostin kirpparilta varta vasten vajaan kerän ruskeaa Floricaa muiden jämien kaveriksi, ihan vain koska paksumpiakin lankoja on välillä kiva neuloskella.

Tällä kertaa pohjaväriksi valikoitui valkoinen mysteerivilla (luultavasti Novita Woolia), ja kuviot tein rannekkeessa kahdella eri Floricalla varmistuakseni ruskean langan riittävyydestä. Näistä tuli vähän edellisiä Seppo-lapasia isommat, olihan valkoinen lanka Floricaa paksumpaa. Kivat tuli ja langatkin riittivät, joten ei voi valittaa. Ja niin sai perintölipaston yksi lahjaneulelaatikoista taas täytettä.

Kaikuja Karjalasta - Echoes from Karelia

Sukka-Tourin viidennen etapin mosaiikkineulesukat eivät sytyttäneet sellaisinaan, ja niiden innoittamat kirjoneulesukat ovat vielä kesken, joten lienee sopiva aika tuoda blogin puolelle hiljattain Ravelryssa julkaisemani Echoes from Karelia -sukkamalli.

Tämä pari on oikeastaan toisinto viime kesän lopulla (vai olikohan se jo alkusyksyä) neulomastani jämälankasukkaparista. Tällä kertaa päätin neuloa mallin kunnon langoista: Kraft Hand-Dyedin BFL Sockeista väreissä Scorzonera (tummanharmaa), Phantom (vaaleanharmaa) ja tiilenpunainen Trial&Error, jota lähin vakioväri lienee Tamarillo. Koko jutun juoni oli se, että kuviot ovat vain neljän silmukan levyisiä, joten sukan kokoa on helppo säädellä lähes rajattomasti; ohjeessa on valmiiksi lasketut nuotit 64 / 68 / 72 silmukalle. Mallisukkaparin neuloin napakasti 72 silmukalla sopimaan omaan normilevyiseen töpöjalkaani.

Malli yllätti suosiollaan, nousihan se Ravelryn Hot right now -listalla parhaimmillaan peräti kolmanneksi. Jotain siinä kai sitten on, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Pidän kyllä itsekin mallista kovasti, erityisesti valituilla väreillä toteutettuna. Vaan kyllä sitä on ihmispolo sokea, sillä huomasin vasta ohjeen julkaisun jälkeen, että oikean jalan sukan terässä kirjoneuleosuudesta puuttuu kaksi tummanharmaata pohjavärin kerrosta, jotka erottavat punapohjaisen raidan vaaleanharmaapohjaisista - tarkkasilmäisimmät kyllä huomaavat sen yllä olevasta kuvasta. Kyllä harmitti! Purin valmiin sukan ja neuloin nuo puuttuvat kerrokset vain huomatakaseni jälkikäteen, että olin neulonut korjattuun sukkaan kärkikavennukset eri tavoin kuin alkuperäisessä mallissa. Nyt minulla on oikean jalan sukka, jossa kärkikavennusten välissä on kaksi silmukkaa, kun taas vasemman jalan sukassa on vain yksi. Pohdinnassa on, jaksanko vielä kerran purkaa kärjen ja neuloa kavennukset uudelleen vai antaisinko olla.

Kaikkea sitä sattuu, kun vanhaksi elää. MOT.

Helmiä ja pitsiä

En pysy blogini päivityksessä millään missään järkevässä aikataulussa. Ehkä vika onkin siinä, että koko bloggaaminen on jo niin vanhanaikaista. Mutta minä en instaa, vlogaa/tubeta, snäppää enkä tviittaa, fasetan hyvin harvakseltaan ja Pinterestiinkin loin tunnukset vain päästäkseni käsiksi johonkin kuukkelin mukanaan tuomaan käsityömalli-ideaan. Wappaan kyllä, mutta vain hyvin pienessä piirissä, enkä silloinkaan käsitöistä. Yhden neulepodcastiksi luettavan tubevideon olen katsonut, mutta siihen se on sitten jäänyt. Olen auttamattomasti ulkona someskenestä, ja ihan omasta halustani, en siksi, ettenkö osaisi tai tietäisi, miten ja missä voisi somettaa. En vaan jaksa, mutta yritän sentään pitää vanhanaikaisesti blogipäiväkirjaa valmistuneista käsitöistä. Joskus on itsekin hauska palata vuosia taaksepäin ja ihmetellä, mitä onkaan tullut tehdyksi.

Pitkän johdanto oli aasinsilta siihen, että minulla on vielä sukka-Tourin neljännen etapin sukat esittelemättä, vaikka viideskin osuus on ollut jo hyvän aikaa käynnissä. Nelosetapille kerrottiin tarvittavan langan lisäksi 180 helmeä. Vaikka helmien laittelu neuleeseen on minusta oikein mukavaa puuhaa, en oikein arvosta helmisukkia käytännön näkökohtiin vedoten: olen jo kertaalleen onnistunut kävelemään itselleni rakon akillesjänteen huudeille, kun käytin parin vuoden takaisia Tour-helmisukkia varrettomissa goretex-kengissäni. Niinpä valikoin vähistä langoistani vähintään neljännesvuosisadan vanhan Schoeller-Esslinger Viva -sukkalangan retrossa sammalenvihreässä sävyssä sekä rubiininpunaiset helmet - niitä helmiäkään kun ei ollut varastoissani varsinaisesti valittavaksi asti.

Malliksi paljastui A Song of Beads and Lace, ja hetken harmittelin, ettei minulla ollut yhtään hienompaa lankaa ja kauniimpaa lanka-helmiyhdistelmää. Päätin tehdä tällä kertaa sukkaparin minimivaatimusten mukaisesti sillä ajatuksella, että kyllä aika tavaran kaupitsee. Pienimmässä koossa on 64 silmukkaa, ja rohkeasti päätin 1,75-millisten puikkojeni kyllä riittävän.

Ihan kauniithan niistä tuli, vähän niin kuin puolukoita varvikossa tai karpaloita suolla. Neuloskelin sukat mökillä upean kesäisestä viikonlopusta nautiskellen. Ilma oli suosiollinen ulkona neulomiselle: järveltä tuuli reippaanlaisesti, joten siivekkäistä ötököistä ei juuri ollut riesaa, samainen tuuli piti ilmanalan sopivan raikkaana auringonpaisteesta ja lämmöstä huolimatta.

Loppua kohti kiristin vähän tahtia, että saisin sukat pois puikoilta hyvissä ajoin ennen työviikon alkua. Valitettavasti se vaikutti aavistuksen neulekäsialaan: jälkimmäinen sukka on aavistuksen tiiviimpi kuin ensimmäinen. Ei se ehkä keskivertosukankuluttajaa haittaa, mutta itse olen nykyään raivostuttavuuteen asti tarkka sukkien istuvuudesta ja sopivuudesta, joten harmittihan se hiukan. Jospa sukkien tuleva omistaja (kuka se sitten lieneekin) ei kuitenkaan olisi melko huomaamattomasta kokoerosta moksiskaan. Minut viikonlopun mökkineuloskelu vei tällä etapilla nipin napin 50 parhaan joukkoon eli sijalle 45.

Seppo teki kepposen

Niin tein minäkin: neuloin toisenkin Tour-välietappiprojektin neljännen osuuden alkua odotellessa. Olin nimittäin sortunut ostamaan kirpputorilta (kahdella erillisellä kerralla) kerän harmaata Novita Floricaa sekä pari kerää luonnonvalkoista mysteerivillaa (näppituntumalta kenties Novita Woolia), ja kun olin sattunut lainaamaan kirjastosta Käsineitä kesästä talveen -kirjan, keksin paritta kirpparilöydöt Seppo-lapasiksi.

Voi miten hurmaavaa olikaan neuloa pitkästä aikaa vähän paksumpia lankoja! Poikkesin ohjeesta ainoastaan parissa-kolmessa kohdassa: loin silmukat kaksivärisen aloituksen sijaan pohjavärillä eli harmaalla, rannekkeen tein kaksivärisenä kolmen värin sijaan ja peukaloon tein yhden mallikerran vähemmän pituutta, lisäksi neuloin peukalon takapuolelle kämmenen kirjoneuletta pelkän pohjavärin sijaan. Neuloin lapaset napakoiksi 2,25 mm puikoilla: lopputulos on ihastuttavan tiivis ja koko melko passeli omaankin käteen (kuvatodiste alla).

Taidan kuitenkin laittaa tämänkin parin lipaston lahjaneulelaatikkoon odottamaan talven viimoja ja lapasten tarvitsijaa. Oma kuopukseni kyllä tarvitsisi talveksi uudet, paksu(hko)t kirjoneulelapaset ja nämä olisivat hänelle kooltaan sopivat, mutta kuulemma kaverit dissailisivat häntä tuommoisten lapasten vuoksi. Lupasin yrittää neuloa hänelle ennen talvea katu-uskottavammat kädenlämmittimet, vaikka minusta Seppo-lapaset juuri sellaiset oikeastaan olisivatkin.