Ritarillista

Neulojatoveri diilasi keväällä lähilammastilan villalankoja varsin kustannustehokkaaseen 6 € / 100 g hintaan. Pitihän sitä pari vyyhtiä ottaa kokeiluun, josko saisi aikaan paksuja kirjoneulelapasia seuraavan talven paukkupakkasiin. Lanka on juoksevuudeltaan noin 230 m / 100 g, rouheaa ja maanläheistä, lampaisen lanoliiniselta tuoksuvaa ja rasvaista, siis kerrassaan aitoa villaa. Sopivaa mallia etsiskelin aikani, ja lopulta päädyin muokkaamaan omiani Wehlse Wanten -ohjeen kaavion pohjalta.

Ensimmäinen yritys 3,5 mm puikoilla tuotti peltiä, mutta oli silti liian suuri. Piirsin kaavioita uudelleen vähemmille silmukoille, mutten tyhmyyksissäni vaihtanut puikkokokoa. Niinpä ensimmäinen kokonainen lapanen päätyi lopulta purkuun, kun päätin vaihtaa 4 mm puikkoon. Hyvä päätös, nyt lapasista tuli juuri sopivat joko itselleni tai kuopukselle, jolle näitä alun perin kaavailin vanhojen, pilalle huopuneiden kirjoneulelapasten tilalle. Vaan mitä vielä! Siinä missä minä näen tummaa grafiitinharmaata, oikeastaan luonnonmustaa sekä keskiharmaata, kuopus ja moni muu näkee ruskeaa. Eikä ruskea kuulemma käy alkuunkaan. Sitä paitsi kuopus valitti, että lapaset pistelevät inhottavasti. Ei auttanut, vaikka lupasin neuloa alle siloiset aluslapaset, ei kelpaa sitten mitenkään.

Ja minusta kun näistä lapasista tuli tosi hienot, jotenkin sellaiset aatelisen oloiset ritarilapaset. Voin vain kuvitella, miten käyttö huovuttaa ja samalla pehmentää lapaset aivan täydellisen tiiviiksi ja lämpimiksi, mutta sen ne tekevät ilmeisesti jonkun muun kuin kuopuksen käsissä. Häntä varten pitänee ostaa jotakin konepestävää, paksua ja mahdollisuuksien mukaan pehmoisen kutittamatonta lankaa, sillä kyllähän hänellä on kirjoneulelapaset oltava myös ensi talvena.