Kesä syksyyn vaihtuu

Jälkikasvu aloitti tänään uuden lukuvuoden, toinen seiskaluokkalaisena ja toinen lukion kakkosvuosikurssilaisena. Luonto tuntui myötäilevän tunnelmia: satoi, ja ilmassa oli aavistus lähestyvästä syksystä. Niinpä onkin sopiva hetki esitellä Tuhansien villasukkien maa -kirjan Kesä syksyyn vaihtuu -sukkamalli.

Kuva: Kati Länsikylä

Kaikki lähti oikeastaan iKKen kirjavasta sukkalangasta värinimeltään Don't dead open inside. Se suorastaan uhkui maaruskaa, ja halusin kokeilla, taipuisiko se pohjaväriksi kirjoneuleelle. Taipuihan se, suorastaan ihastuttavasti. Maaruskan kaveriksi sopi mielestäni lehtikuvio, joka tosin välillä toi mieleen höyhenet, luultavasti värivalintani vuoksi - iKKen Glitter Sock värissä Ivory on hyvin hienostunut sävytetty luonnonvalkoinen, ja sen neuletuntuma on kimallelangaksi hämmästyttävän pehmeä, suorastaan pumpulinen. Päässäni soi PMMP:n Joutsenet, mutta aikani huurteisia lehtiä katseltuani se vaihtui J. Karjalaisen kappaleeseen Hän.

Kuva: Kati Länsikylä

Oli tähän malliin muukin syy kuin pelkkä kirjava pohjavärilanka. Halusin tämänkin mallin kirjoneulekuviosta sellaisen, ettei kerroksen vaihtumiskohtaan jää pykälää. Sen ja kuviokohdistusten vuoksi ohje sisältää kaikenlaisia pikkukikkailuja silmukansiirtoineen; jos nyt suunnittelisin mallin ja kirjoittaisin ohjeen, tekisin sen hieman toisin, eli helpommin kaikkien kannalta. Tästä huomaa, että sunnittelija ei ole koskaan valmis, vaan aina oppii uutta oman toimintansa myötä, kun pohtii valintojaan ja miettii, voisiko jonkin asian tehdä sittenkin helpommin ja paremmin.

Joko sanoin, että rakastan tämänkin mallin kuvia? Kati Länsikylä ja Johanna Ylistö todellakin tiesivät, mitä tekivät.

Autioituu rannan talot

Tämä malli ja etenkin kirjassa oleva kuva on yksi omista TOP3-suosikeistani Tuhanisen villasukkien maa -kirjassa. Innoituksensa malli on saanut pohjalaisista taloista, eikä päänsisäinen jukeboksini pysty ajattelemaan pohjalaisuutta ilman assosiaatiota Lauri Tähkään.

Kuva: Kati Länsikylä

Mitä tästä nyt voisi muuta sanoa, kun että kuva kertoo kaiken oleellisen sukkamallista ja sen tarinasta. Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Joulu oli kertakaikkisen täydellinen valinta pääväriksi, mutta tästä mallista on tehty hienoja versioita monissa muissakin väreissä.

Tämän kuvan takia kannatti tehdä koko kirja, vaikka vieläkin tuntuu, että koko prosessi oli siitä saatuun hyötyyn ja iloon nähden turhan kuormittava. Taidan sittenkin olla irto-ohjeiden julkaisun kannalla, ja vakavasti harkitsen siirtymistä takaisin maksuttomalle linjalle.

Hidden Riches eli Tour-de-Sock 2019

Tänään on tämän vuoden Tour-de-Sock -KAL (eli yhteisneulonta, ei kisa) edennyt neljänteen etappiinsa. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että julkaisin koko KAL:n ainoan uuden mallin ohjeen, joka kantaa nimeä Hidden Riches. Ohje on toistaiseksi vain englanniksi, ja se on ladattavissa maksutta Ravelrysta elokuun 11. päivän loppuun saakka. Sen jälkeen saatan muuttaa ohjeen maksulliseksi.

Kaikki alkoi oikeastaan jo joskus viime kesänä, kun tuumailin, että voisin suunnitella jotakin itselleni vähän epätyypillistä kesän 2019 Tourille tarjottavaksi. Olin jo pitkään halunnut soveltaa Lesley Stanfieldin Kauneimmat neulemallit -kirjan tiettyä mallineuletta sukkiin, joten otin sen suunnittelun lähtökohdaksi.

Ensimmäisen kokeiluversion neuloin Lanitium ex Machinan Merino Bamboo Sockista. Mallineuleen luonteen vuoksi aloitin kärjestä ja leveän kantapääkäännöksen jälkeiset kiilakavennukset sijoitin varren takana kulkevan pitsineuleen sivuihin. Sukan edessä lisäsin viimeiseen mallikertaan kokeeksi helmiä.

Ensimmäinen versio ilman mitään keskikuviota näytti kovin orvolta ja keskeneräiseltä. Otin keltaisen Merino Bamboo Sockin ja lisäsin keskelle pientä palmikkoa sekä koko matkalle helmiä.

Paljon parempi! Vaan vieläkin jäi parantamisen varaa, sillä mallikertatoiston kerroslukumäärä ei ollut neljällä jaollinen takana kulkevan mallineuleen tapaan, joten etu- ja takakuviossa olevien lehdyköiden synkronointi samaan tahtiin kulkevaksi ei olisi onnistunut niin, että se olisi toiminut missä tahansa kokovariaatiossa.

Kolmas kerta toden sanoi, ainakin muistaakseni.

Kässäkerhon BFL Sock (värisävyssä Kevät) on hieman LeM:n Merino Bamboo Sockia ohuempaa, joten mallikertoja tarvitsi enemmän. Niinpä päätin suunnitella varren yläosaa varten monta erilaista lopetuskaaviota, jotka mahdollistavat varren pituuden säätämisen noin sentin tarkkuudella. Vihreisiin sukkiin käytin myös pienempiä, koon 8/0 siemenhelmiä, kun edellisessä kahdessa parissa olin käyttänyt 6/0-kokoa.

Niin monta kertaa olin muokannut mallia matkan varrella, että ohjeen ollessa jo suunnilleen kasassa halusin neuloa vielä yhden malliparin, tällä kertaa rakkaan ystäväni erityisesti tätä tarkoitusta varten värjäämästä Vole's Nest Merino Sockista värissä Linnea Borealis.

Tässsäkin malliparissa on pienet koon 8/0 tsekkiläiset siemenhelmet, joiden väri on hienostunut läpikuultava haraa. Malli toimii moitteetta myös ilman helmiä, mutta helmet antavat kyllä kivaa ryhtiä kuviolle.

Ohjeessa on kolme kokoa, mutta vain yhdet kaaviot sekä eteen että taakse; vain niiden välisten sileän neuleen osuuksien leveys vaihtelee koosta toiseen. Takaosan kuvio on synkronoitu kulkemaan samaa tahtia etuosan sivulehdyköiden kanssa ihan neulomisen helpottamiseksi.

Tämä malli on totisesti kaukana tyypillisestä tyylistäni, onhan tässä vähän kaikkea: pitsiä, palmikoita ja helmiä. Puolustuksekseni voin vain sanoa, että tämä tosiaan oli suunniteltu kilpaneulontaa ajatellen niin, että mallissa olisi kaikenlaista pientä puuhastelua ja toisaalta se olisi helppo tuomaroida selkeiden mallikertatoistojen vuoksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan neulojien reaktioita syrjähyppyyni herkemmän tyyli puolelle.

Silmitön talvi

Näin helteisenä heinäkuun päivänä on juuri oikea aika esitellä talven viimoistaan inspiraationsa saanut sukkamalli Silmitön talvi. Sen alkujuuret juontavat jämälankoihini, Louhittaren Luolan Väinämöinen Sportiin värissä Muste ja helmenharmaaseen Vuorelma Vetoon. Lankoja oli sen verran niukalti jäljellä, että tuumasin varpaista aloitettavan mallin olevan se kaikkein käytännöllisin.

Ihan alunperin olin vähän sitä mieltä, että tämä malli on liiankin yksikertainen kirjaa ajatellen, mutta testineulojani olivat tällä(kin) kertaa oikeassa ja minä väärässä, sillä Silmitön talvi on ollut yksi kirjan suosituimpia malleja. Ja mikä ettei, helppoa kirjoneuletta, johon jämälangat ovat omiaan, ja malli, jonka voi kääntää helposti neulottavaksi myös varresta aloittaen. Ja koska kantapään seudussa on vain yhtä väriä, myös sen mallia on helppo vaihtaa.

Kirjan kuvauksia varten päätin neuloa toisenkin parin Regian 6-säikeisistä sukkalangoista. Se pari päätyikin lopulta alkuperäisen sijaan kirjaan asti.

Kuva: Kati Länsikylä

Tässä kuvassa on tavoitettu jotain hyvin olennaista. Siinä on juuri sitä talvista valoa ja jonkinlaista kaihoa. Ja harmaa, se ei petä koskaan.

Silmitön talvi pitäisi joskus neuloa fingeringistä. Sen voisi myös tehdä raidallisena versiona niin, että kantapään alue tulisikin samalla värillä kuin kärki ja sukansuu. Tai ehkä jokin kiva pieni pintaneule olisi paikallaan, sellainen, joka myötäilisi sahalaitaista värinvaihtumisrajaa. Mahdollisuuksia on loputtomasti, neulomisaikaa ei.

Valuva taivas

Valuva taivas on yksi niistä Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleista, joita voin neuloa yhä uudelleen ja uudelleen erilaisina variaatioina. Jälleen kerran kaikki sai alkunsa aaltoilevasta kirjoneuleesta, jonka myötä sukansuun väri vaihtuu toiseen ja jälleen kärjessä takaisin. Oleellista oli jälleen kerran se, että kerroksen vaihtumiskohta on mahdollisimman huommamaton sekä kirjoneuleessa että sen muotoja toistavassa pintaneuleessa.

Ihan ensimmäisen parin neuloin valkoisesta ja hernekeitonvihreästä Novita Venlasta jo niin kauan aikaa sitten, että siitä parista otettu kuva on jäänyt edellisen tietokoneeni uumeniin (tai paremminkin jonnekin, johon mieheni on varmuuskopioinut tietokonevainaan tärkeimmät tiedostot). Sen sukkaparin sai ex-työkaverini osana työporukan kokoamaa läksiäislahjaa.

Ensimmäinen julkaisukelpoiseksi hyväksymäni sukkapari syntyi Lanitium ex Machinan Glitter Sockista värissä Ra (oranssi) ja Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista värissä Rust (ruosteenoranssi).

Kuva: Kati Länsikylä

Rakastan tämän sukkaparin hehkuvia värejä, jotka olivat osasyynä siihen, että henkilökohtainen jukeboksini soitti korvieni välissä Neljää Ruusua "palava maa ja valuva taivas...". Kirjan pääkuvaksi valikoitui kuitenkin testineulojani upea pinkkivoittoinen sukkapari:

Kuva: Kati Länsikylä

Kantapääksi neuloin Kanteletar-sukkamallistani tutun version, mikä jälkikäteen vähän harmitti, sillä kantapohjan alla olevan kantalapun kavennuslinja ei asetu loppuosastaan kauniisti suhteessa jalkapöydän päällä kulkevaan pintaneulekuvioon. Päätin kuitenkin sietää visuaalisen epäjatkuvuuden sen sijaan, että olisin lähtenyt neulomaan uusia mallisukkia; minulla ei enää ollut Kraftin Rustia jäljellä, ja lisälangan saatavuus oli epävarmaa. Mallin muokkaamisen sijaan neuloin toisenkin parin vaihtoehdoksi kuvauksia varten:

Tämä Lanitiumin langoista neulottu beige-harmaa pari ei koskaan päätynyt kirjaan asti, vaikka omasta mielestäni väriyhdistelmä on harmonisen kaunis. Hiekanruskea Alabaster on hienostunut, ja harmaan bambu-villasekoitesukkalangan hienostunut uniikkiväri suorastaan klassinen.

Kun viralliset, ohjeenmukaiset malliparit oli neulottu, saatoin neuloa samalla mallilla lisää kaikenlaisin muokkauksin, useimmiten korvaamalla pintamallineuleen sileällä ja vaihtamalla kantapäämallia.

iKKen vihreästä BFL Sockista (Plan 9 From Outer Space) ja petroolista Handun glittersukkalangasta neulotuissa sukissa on kantapäänä sama kuin kirjan Rakkautesi jäljet -mallissa. Nämä sukat menivät baby shower -lahjaksi työkaverilleni, jolle syntyi kevättalvella esikoinen.

Toisen työkaverin yllätin rakkaan ystäväni värjäämästä roosasta merinosukkalangasta (virallisesti Vole's Nest Merino Sock värissä Linnea Borealis) ja harmaasta Austermann Stepistä neulotuilla Valuva taivas -sukilla, joissa on kantapäänä mm. Arctic Dawn -mallista tuttu kiilallinen tiimalasi- tai bumerangikantapää.

Anoppini puolestaan saanee osana 80-vuotislahjaansa tämän harmaaskaalan sukkaparin, jossa kantapäänä on jälleen kerran minikiilallinen tiimalasi/bumerangi ja lankoina iKKen ihanuuksia, vaaleanharmaa BFL Sock värissä Mithril ja tummanharmaakirjava Woolly Sock värissä Dorian Gray.

Olen siis laskujeni mukaan neulonut tällä samalla kirjoneuleidealla ainakin 6 paria sukkia, mahdollisesti enemmänkin, sillä on hyvin mahdollista, että olen unohtanut dokumentoida jonkin parin. Eikä tuo anopin harmaa pari varmaankaan viimeiseksi jää, sen verran leppoisaa ja kiitollista neulottavaa tämä malli on.

Kaikki loputon kauneus

Tämän sukkamallin suunnitteluprosessissa ensimmäisenä oli kirjoneule. Se oli alunperin laajempi, mutta lopulta iso kirjoneulepinta oli liiankin koristeellisen oloinen, joten päädyin itselleni tuttuun ja turvalliseen ratkaisuun: kirjoneuleraitoihin niin varressa kuin terässäkin.

Kuva: Kati Länsikylä

Kirjoneuleraidan kaareva reuna suorastaan huusi sitä myötäilevää pintaneulekuviota kaverikseen. Kantapää olisi voinut olla käytännössä mikä tahansa, tähän valikoitui minikiiloin avarrettu tiimalasikantapää - vai kutsutaankohan tällaista lyhennettyjen kerrosten kantapäätä, jossa on pari välikerrosta käännöksessa, itse asiassa englanniksi nimellä boomerang heel.

Kaikki loputon kauneus on osoittautunut yhdeksi suosituimmista Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleista. Se toimii kauniisti ilman pintamallineulettakin, eikä kukaan kiellä jättämästä päkiän kirjoneulettakaan pois. Tai vaihtamasta kantapäämallia. Olen suureksi iloksi huomannut niin Instagramissa kuin Ravelryn omassa Tiina Kuu Knitwear -keskusteluryhmässäkin, että neulojat todella ovat lähteneet muokkaamaan malleista itselleen vielä mieleisempiä. Se on juuri sitä, mitä kirjallani olen hakenut: että mallini toimisivat lähtökohtana johonkin vielä parempaan.

Tämä malli on siinä mielessä itsellenikin erityinen, että kappale, johon nimi viittaa, on hyvin henkilökohtaisesti merkittävä. Se nimittäin oli se kappale, jonka soitin isälleni viimeiseksi hänen kuolinvuoteellaan. Rakkaus käsitöihin on nimenomaan isältäni peritty, ja syvällä sisimmässäni tunnen voimakkaasti sen, miten ylpeä hän olisi ollut minun kirjaprojektistani. Juuri tänä vuonna, kun isäni kuolemasta on kulunut yli 3 vuotta, olen ajatellut (ja kaivannutkin) häntä tavallista enemmän. Minulle isä oli järjen ääni, se pimeyden reunalla vakaana loistava valo, joka merkitsi jotakin hyvin järkähtämättömän juurevaa ja turvallista silloinkin, kun kaikkialla muualla tuntui olevan pelkkää sumua tai pimeyttä.

Koneeseen kadonnut

Joskus sukkamallin lähtökohdaksi riittää yksi sana, tällä kertaa se oli testineulojani toive mallista, jossa olisi hammasrattaita. Hahmottelin ensin yhden hammasrattaan, sitten useamman vierekkäin. Sen jälkeen tuli ketjuja, ja pään sisäinen jukeboksini alkoi soittaa Apulannan Koneeseen kadonnut -kappaletta. Oli ihan pakko piilottaa tuo nimi taittoreunan sisään. Kukaan ei tosi estä neulomasta tekstiä taittoreunan sijaan näkyvälle paikalle, kuten yksi testineulojistani teki (kannatta käydä kurkkaamassa Koneeseen kadonnut -mallin sivut Ravelrysta).

Kuva: Kati Länsikylä

Pelkkä mallikuvio ja piiloviestin sisältävä taittoreunus ei riittänyt, jotain muutakin piti keksiä. Kokeilin, miltä näyttäisi kantalapussa se, että vahvistetun neuleen aikana neulomaton lanka kulkisikin työn oikealla puolella nurjan sijaan. Syntyi kaunista, kudotun kankaan oloista pintaa, juuri sopivan rouheaa tekstuuria aihepiiriä ajatellen. Periaatteessa neuloksen pitäisi joustaa ihan yhtä hyvin kuin perinteisen vahvistetunkin, mutta jostain syystä työn oikealla puolella kulkevat poikittaislangat tuntuvat vähentävän kantalapun joustavuutta verrattuna siihen, että ne kulkisivat nurjalla puolella.

Ei siinä vielä kaikki. Päätin haastaa itseni suunnittelemaan kantapään jälkeisen kavennuskiilan kuviollliseksi niin, että se erottuisi muusta kirjoneuleesta mahdollisimman vähän.

Kuva: Kati Länsikylä

Onnistuin mielestäni varsin hyvin. Jokaiseen ohjeen kolmesta koosta on oma kiilakaavionsa, joita voi toki hyödyntää ristiin, mikäli muuttaa kantalapun korkeutta ja poimittavien silmukoiden määrää.

Kuva: Kati Länsikylä

Jälleen kerran olen nöyrän kiitollinen kuvaaja Kati Länsikylän ja kuvausjärjestelijänä ja mallina toimineen Johanna Ylistön yhteistyöstä. Tämä viimeisin kuva on yksi omia suosikkejani, ja ylipäänsä Koneeseen kadonnut -mallin kuvausmiljöö kertoo samaa tarinaa sukkien kanssa.

Suunnaton tie

Siihen aikaan, kun suunnittelin ja neuloin Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleja, sukkamaailmassa tuntui olevan yksi trendi ylitse muiden: jälkijättöisesti neulottu kantapää. Minä mietin, mikä olisi sellainen syy, että haluaisin sellaisen sukkiini neuloa. Keksin äkkiseltään muutaman syyn:

1. Symmetrinen, kontrastivärinen kantapää. Lyhennetyin kerroksin neulottava tiimalasikantapää ilman välikerroksia on kyllä sellainen, mutta itse en saa lyhennettyjen kerrosten käännöksistä siistejä ilman välikerroksia. Välikerrokset aiheuttaisivat puolestaan kontrastivärisen raidan muiden raitojen väliin.

2. Raidallinen kantapää. Jos haluaisikin tasaraitasukkiin samalla tavalla raidallisen kantapään, sen saa kätevimmin neulomalla kantapään jälkijättöisesti.

3. Pystyraitainen kantapää kirjoneulesukkiin, mikäli haluaa kantapäästä vaikkapa kärjen kanssa identtisen. Moni muukin kirjoneuleinen kantapää voi olla kätevämpää neuloa jälkikäteen.

Kiilatonta jälkijättöistä kantapäätä en sen sijaan pystynyt kuvittelemaan, joten minikiilat piti tähänkin viritykseen kehittää. Samalla ajattelin ohjeistaa yhden tavan yrittää häivyttää raitasukkiinkin kerroksen vaihtumiskohtaan helposti syntyvää pykälää.

Ihan ensimmäinen kehitelmä oli samalla yritys kesyttää kirjava lanka yksivärisellä:

Kirjavan Louhittaren Luolan Väinämöisen (värinimeltään Orientti) ja auringonkieltaisen Jawollin kimppa oli kyllä kiva, mutta joustimen, kantapään ja kärjen pystyraidat olivat sittenkin liikaa, lopputulema oli rauhallisen sijaan levoton. Vaan onpahan tässä esimerkki siitä, miksi jälkijättöinen kantapää on tarpeen, jos haluaa kantapäästä identtisen kärjen kanssa.

Jotain rauhallisempaa siis, ja edelleen jokin hyvä syy neuloa kantapää jälkijättöisesti. Eikun vaan jämälankoja kehiin ja kokeilemaan.

Kuva: Kati Länsikylä

Kolmesta Lanitium ex Machinan sukkalankajämästä syntyi kirjaan päätynyt versio. Jos olisin halunnut neuloa kantapään tummemalla vihreällä (Radioactive Swamp), olisin voinut tehdä sen tiimalasikantapäänä ja välikerroksin ilman, että raidoituksen rytmitys oisi kärsinyt. Mutta harmaa kantapää vihreän raidoituksen keskellä olisi vaatinut joko tiimalasikantapään ilman käännöksen välikerroksia tai harmaan raidan tuonne virheiden raitojen väliin, joista kumpikaan ei sovi minun neuloimstyyliini tai estetiikkaani.

Anna Puun Linnuton puu -laulun hengessä tämä malli saa kukoistuksensa vasta siitä, että kukin neuloja tuo siihen jotain omaansa. Se voi olla värivalintoja, neulomissuunnan muutos (kiilat ovat symmetriset kantapään molemmin puolin, joten aivan hyvin nämä sukat voi neuloa myös kärjestä aloittaen) tai vaikkapa jokin oma kirjoneulekuvio.

Näissä jouluisissa raitasukissa on unohdettu pystyraitakirjoneule ja lisätty varteen hiutalekuvio. Jälkijättöinen kantapää oli perusteltu, sillä en osannut arvioida, riittääkö harmaa lanka kärkiin, jos neulon myös harmaat kantapäät. Kun jätin kantapään neulottavaksi viimeisenä, minulla oli mahdollisuus tehdä harmaan riittäessä yksiväriset kantapäät tai raidoittaa kantapää tarvittaessa punaisella muun sukan tyyliin, kuten alla olevassa sukkaparissa.

Edellisessä parissa harmaa riitti yksivärisiin kantapäihin, tässä parissa tumma lanka ei olisi riittänyt. Kun kantapään apulanka oli asetettu raidan keskelle (kuten edellisessäkin parissa) eikä raitojen väliin, kuten kirjan ohjeessa, raidat sai jatkumaan kantapäässä täysin saumattomasti. Aivan yhtä saumattomasti jatkuvaa raitakantapäätä on käsittääkseni aika vaikea neuloa muuten kuin jälkikäteen. Tätä paria piristin (tai oikeammin mustanruskean ja punaisen langan loppumisen pelossa jatkoin niin varresta kuin terästäkin) ihan eri värisillä kirjoneuleraidoilla. Ei ehkä ihan heti uskoisi, että tämäkin pari on neulottu yhteensä viidestä eri jämälangasta, koska tummanpunaisiakin oli kahta eri laatua kahdelta eri värjäriltä. Eron huomaa vain luonnossa, jos tietää katsoa, tottumattomampi luulisi punaisen langan olevan koko matkaltaan samaa.

Kaikissa kuvissa taitaa hyvin näkyä kantapään molemmin puolin olevat kiilat, jotka tuovat lisätilaa rintavammallekin jalalle. Kiilat voi aivan hyvin jättää pois, jos kiilaton jälkijättöinen kantapää istuu paremmin. Itse ottamissani räpsyissä on näkyvillä myös kerroksen vaihtumiskohta, jossa raidat tekevät pienen mutkan, mutta varsinainen pykälä puuttuu.

Paljon tarinaa yksinkertaisesta mallista. Mutta pitihän minun perustella, miksi tällainen minun tyylistäni jonkin verran poikkeava malli on päätynyt kirjaan asti.

Merivesi lainehtii

HUOMIO! Kirjan ensimmäisessä painoksessa B-kaavioiden mallikertatoisto on virheellisesti rajattu kerroksille 2-10, kun sen pitäisi olla (kuten tekstissä sanotaan) kerrokset 3-10.

Tämä keskipaksuille sukkalangoille suunniteltu sukkamalli sai alkunsa pienestä kirjoneulekuviosta ja jämälangoista. Jostain syystä mallisukkien harmaa kirjoneulekuvio toi mieleen pohjalaiset helavyöt, ja kun siniseen osaan lähti muodostumaan veden pintaväreitä, alkoi päässäni soida vastustamattomasti Elastisen ja Lauri Tähkän Lempo-kappale.

Kuva: Kati Länsikylä

Malli on kaikin puolin perinteinen, se neulotaan varresta varpaisiin ja kantapää on ranskalainen. Mallineuleet ovat vain neljän silmukan levyisiä, joten skaalaamismahdollisuudet ovat vallan loputtomat. Oma aikomukseni on neuloa tämä joskus malliparin Tukuwool Sockin sijaan ohuista sukkalangoista.

Testineulojani värivalinnat ovat suoraan kanervanummelta:

Kuva: Kati Länsikylä

Näistä kahdesta malliparista minun neulomani eli nuo ensimmäisen kuvan sukat lähtevät mukaan Jyväskylän Neulefestareille, jossa niitä voi käydä hypistelemässä Titityyssä. Tai niin on ainakin tarkoitus, toivottavasti muistan pakata mukaan mukavan pinon Tuhansien villasukkien maa -kirjan mallisukkia.

Täältä sinne

Täältä sinne -mallissa ei ole oikeastaan mitään ihmeellistä, se on kertakaikkisen tavallinen kirjoneulesukka. Itse ohjeessa on kaikenlaista pientä säätöä, että kuvio kohdistuu symmetrisesti suhteessa kantalappuun ja kärkeen joka koossa, ja että kerroksen vaihtumiskohta pysyy kaavion vaihtumiskohdassa, mutta noin muuten varresta varpaisiin neulottava malli, jossa on ranskalainen kantapää - eihän sen tavanompaisempaa oikein olekaan.

Kuva: Kati Länsikylä 

Kirjan kanteen valikoidussa kuvassa on kuitenkin jotain hyvin puhuttelevaa. Siihen tiivistyy koko Tuhansien villasukkien maa -kirjan ydin: tarina, jossa sukkamalli, sen nimi ja kuva nivoutuvat yhteen. Ei ole sattumaa, miksi tämän mallin nimi on Täältä sinne, ja sen vuoksi olen erityisen tyytyväinen, että juuri tämä malli päätyi kannen kuvaan.

Kuva: Kati Länsikylä

Testineulojani monivärinen toteutus on osoitus siitä, miten täydellisesti saman mallin tunnelma muuttuu värivalinnoilla. Oli kerrassaan huikea huomata, miten testineulojani luki ajatuksiani ja toteutti juuri sen värienvaihtovision, jota olin itsekin paperille hahmotellut ennen päätymistä klassiseen harmaa-harmaa -kombinaatioon.