torstai 4. kesäkuuta 2015

Nagu Selbu eli nauvolaiset kirjoneulelapaset

Toukokuu oli kirjoneulekäsineiden armoitettua aikaa. Siinä samassa huumassa päätin neuloa suomalaista kirjoneuleperinnettä kunnioittavat Nagu Selbu -lapaset. Langoiksi valitsin varastojeni uumenista kahta eri sinisen sävyä Novita Floricaa ja puikoiksi 2-milliset rannejoustimeen sekä 2,25-milliset kirjoneuleeseen.


Rannejoustimen tein pitkäksi ja raidoituksen oman mieleni mukaan, muuten neuloin lapaset täsmälleen ohjetta seuraillen. Kämmenselän kirjoneulemalli on melkein sama kuin yksi Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjan malleista, mutta kämmenkuvio on erilainen ja näissä lapasissa on kiilallinen peukalo, jossa on lisäksi kaunis kuvio. Peukalokiila on kolme silmukkaa kämmenen puolella sivusaumaan nähden, joten lapasten istuvuus on aivan erinomainen: anatomisesti oikealle kohdalle sijoitetun peukalokiilan ansiosta lapanen pysyy suorassa, eikä lähde kiertymään samalla tavalla kuin niissä malleissa, joissa peukalokiila on tehty aivan lapasen sivuun.

Malli on kapeahko, mikä on minusta vain hyvä ominaisuus, sillä lapaset saavatkin olla napakasti istuvat. Minun lyhytsormisiin käsiini nämä ovat vähän pitkät, mutta enhän minä näitä itselleni neulonutkaan, kun en mikään sinisen ystävä ole. Eiköhän aika tavaran kaupitse ja nämäkin lapaset löydä joskus onnellisen omistajan sopivine käsineen. Minä sain jo tyydytykseni paitsi siitä, että neulominen oli todella mukavaa ja lopputulos hurmaava, myös siitä, että Florica-varastoni pieneni taas noin 60 grammalla.

5 kommenttia:

  1. Voi sentäs, jostain pitäis löytää aikaa näillekin... Tosi viehättävät.
    Tänne on vaarallista tulla, kun aina tahtoisin tehdä näitä esittelemiäsi neuleita. Eikä ole aikaa, huoh.

    VastaaPoista
  2. Kauniit lapaset! Nauvo on sitten kiva paikka!

    VastaaPoista
  3. Sievät lapaset, tosi kiva malli :)

    VastaaPoista