torstai 11. heinäkuuta 2013

Pitsimyssyjä

Välipalaneuleina on valmistunut edelleen pikkuhiljaa sytomyssyjä. Viime aikoina puikoilla on ollut tavallistakin enemmän pitsiä.


Keväisen retriitin lahjoituspöydästä nappasin kerän punaista Pirta Caritaa, luultavasti lähestulkoon vintageksi luokiteltavaa puuvillalankaa. Siitä puolet eli noin 50 g kului tähän Novitan Kesä 2009 -lehden pitsimyssyyn, jota muokkasin sen verran, että neuloin oikeat silmukat joustimessa ja pitsisoirojen välissä kiertäen. Myssy on neulottu 108 silmukalla, joustimessa puikossa mittaa 2,25 mm ja pitsiosassa 2,75 mm. Tein myssystä myös ohjetta muutaman sentin lyhyemmän, kun en halunnut myssystä superroikkuvaa ja toisaalta ajattelin, että saisin lopusta kerästä vielä toisenkin yksivärisen myssyn.


Samaisesta retriitin lahjoituspöydästä otin huostaani myös ison kerän luonnonvalkoista puuvillaa, jossa ei ollut vyötettä mukana laisinkaan. Siitä neuloin 2,25 mm puikolla Rosalindan uusimmasta Ullasta. Tai no, tämä on melkein-Rosalinda, sillä lankani oli ohjeen lankaa selvästi paksumpaa ja toisaalta minulla on jonkin sortin fiksaatio siitä, että mallineuleen tulee jatkua luontevasti reunajoustimesta:


Loin 108 silmukkaa ja päähänpinttymäni vuoksi suunnittelin joustimen jälkeiset silmukoiden lisäykset siten, että mallineuleen palmikot ja pitsiosuudet istuvat joustimeen saumattomasti. Esimerkiksi kuvassa oleva neljän silmukan palmikko rajautuu joustinneuleen oikeisiin silmukoihin, kun joustimen jälkeen lisätään yksi silmukka juuri noiden rajaavien oikeiden silmukoiden väliin. Lisäsin silmukoita yhteensä 18, jolloin myssyyn tuli kuusi 21 silmukan mallikertaa.

Tämä päähänpinttymäni reunajoustimen ja mallineuleen saumattomuudesta on joskus jopa este sille, että neuloisin jonkin tietyn mallin. Monesti pähkäilen itsekseni jonkin ratkaisun joustimen nivomiseen mallineuleeseen, mutta joskus se on kertakaikkiaan liian työlästä. Sama fiksaatio hidastaa joskus omaa neulesuunnitteluanikin, sillä yllättävän usein on vaikea saada jokin säännönmukainen joustinneule istumaan haluamaani silmukkamäärään ja mallineuleeseen. Tällä kokemuksella arvostankin erityisen suuresti niitä neulemalleja, joissa suunnittelija on jaksanut tehdä ajatustyön puolestani.

5 kommenttia:

  1. Kauniita ovat. Ja ihan ehdottomasti pitää mallineuleen jatkua nätisti jousteesta. Ei kai kukaan voi käyttää esteettisesti epäjatkuvia pipoja?

    VastaaPoista
  2. Kauniita myssyjä! Ja onhan se juu kauniimpaa kun mallineule jatkuu suoraan joustimesta. =)

    VastaaPoista
  3. Mukavia ja nättejä myssyjä!

    VastaaPoista