perjantai 4. tammikuuta 2013

Vahva sydän ja vähän heikompi esitys

Vajaa vuosi sitten annoin veljentyttärelleni 18-vuotislahjaksi lahjakortin, joka oikeutti johonkin neulottuun asusteeseen lahjansaajan valitsemasta langasta ja väristä. Vasta marraskuussa sain toiveen viininpunaisista lapasista, joissa olisi "jotakin koristeneuletta". Ensin piti löytää sopiva lanka, vasta sen jälkeen saatoin etsiskellä sopivaa mallia. Lopulta päädyin nappaamaan palmikkomallin Strong Heart -kämmekkäistä/lapasista, muuten etenin omia polkujani.


Lanka on Adriafilin Reginaa, 100 % konepestävää merinovillaa, joka oli oikein miellyttävä uusi tuttavuus. Aloitin lapaset 44 silmukalla ja 3 mm puikolla, lisäsin rannejoustimen jälkeen neljä silmukkaa palmikkokuviota varten ja neuloskelin tapani mukaan lapasiin myös peukalokiilan. Kärkikavennukset tein palmikkomallin ehdoilla hyvinkin eksoottisesti, lapasten kärki on itseasiassa silmukoitu poikittain yhteen. Ehkä se ei ollut maailman järkevin ratkaisu, mutta parempaakaan en siihen hätään keksinyt. Kuvittelen lahjansaajalla olevan omia töpöjäni pidemmät sormet, joten tein lapasista sillä ajatuksella itselleni vähän reilut.

Sain myös toimeksiannon mieheni työkaverilta, joka kyseli, voisinko (korvausta vastaan) neuloa huovutetut tumput eräälle ulkomaalaiselle työntekijälle. Lupauduin hommaan, sillä toimeksiantajalle kelpasivat varastoistani löytyneiden jämälankojen värit.


Tummanruskeita Toveja oli lopulta kahta eri värjäyserää, joten päätin kikkailla tehostevärin kanssa siten, että lapasten suut ja kärjet olisivat vaaleammalla ruskealla ja keskiosa tummemmalla. Sain kyseenalaisen kuningasidean neuloa tehosteet kirjoneuleella, mallin nappasin Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta.

Koska lapaset olivat menossa miehelle, päädyin neulomaan ne peräti 48 aloitussilmukalla ja 3 mm puikolla. Lopulta jouduinkin huovuttamaan lapasia pariin otteeseen, että sain niistä järkevän kokoiset. Kirjoneule kiristää myös huovutetussa neuleessa, joten lopputulos on kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Annoinkin lopputuotoksen eteenpäin erittäin kohtuulliseen hintaan ajatellen, että hyvä jos edes kelpaavat. No, ainakin pääsin eroon epämääräisistä (alunperin naapurin lahjoittamista) jämälangoista.


9 kommenttia:

  1. Tuo kirjoneule huovutetuissa neuleissa on kiva, mutta sen toteutus varsin haastavaa. Olen kokeillut hahtuvaan, mutta kyllä se huovutuksen jälkeenkin oli turhan paksu, Huopasesta tuli vielä paksumpi. Kuvion pitäisi olla suht simppeli ja toisaalta ei pitkiä langanjuoksuja.
    Noissa sinun lapasissa tuo kirjoneuleen kiristys tavallaan sopii, kun supistaa ranneosaa ja kuvio sopii hyvin saajalleen.

    VastaaPoista
  2. Musta molemmat lapaset ovat tosi hienot! Oletko kuullut kommenttia huovutettujen lapasten saajalta? Mulla meni kirjoneulelapasten huovutus ihan metsään, kun oli uusi lanka, enkä testannut sen huovuttumista kovinkaan varovaisesti vaan menin ohjeen mukaan. Tuli liian pienet. :(

    VastaaPoista
  3. Olipa toteutus kuinka kyseenalainen tahansa, niin kyllä nuo molemmat näyttävät kovin kauniilta!
    Noista sydäntumpuista innostuin kovin, jos mäkin vaikka joskus ryhtyisin moiseen. Ja kirjoneule huovutettuun pintaan ois kans jännä kokeilla, vaikka ei kovin helpolta hommalta kuulosta.

    VastaaPoista
  4. Ihanat lapset molemmat ja kuten tuossa Inkeri totesi, ranteeseen sopii hyvin, vaikka vähän kiristäiskin.

    VastaaPoista
  5. Aivan onnessani aloin lukemaan tekstiä miten sait kuvio
    huovutukseen. Ohjeet sanovat, ettei onnistu kiristää nuo juoksut huovuttaessa. Entä jos ne leikkaisi poikki ennen pesua??? Sitä olen tässä tuuminut mutta en ole ehtinyt kokeilla.
    Ihania neuleita ja puijontornilta katselu on aina kivaa.

    VastaaPoista
  6. jippii.. löysin sinut :)
    aivan ihanat sydän lapaset !!

    VastaaPoista