Suloisesti sekaisin aalloista

Rakkauteni jämälankoihin on käynyt varmasti selväksi kaikille blogini lukijoille. Jotkut jämälankatyöt onnistuvat huonommin, jotkut paremmin. Joskus harvoin lopputulos suorastaan hivelee silmää. Niin kävi alkukuusta neulomieni Mixed Waves Mitts -kämmekkäiden kanssa.

Nöttöset oranssikirjavaa Sprint Strumpf und Sportwollea, ruskeankirjavaa Pro Lana Pro Socks Harmonya ja tummanruskeaa Adriafil Avantgardea olivat selvästikin odottaneet juuri tätä ohjetta. Väriyhdistelmä on sykähdyttävä: harmoninen olematta kuitenkaan tylsä.

Alkuperäisessä ohjeessa yksivärinen peukalopaneeli neulotaan ensin alhaalta ylöspäin erikseen, minkä jälkeen kappaleen sivusta poimitaan silmukat ja neulotaan aaltokuvio. Lopuksi neulotaan vielä peukalo ja ommellaan sauma yhteen. Minusta se kuullosti turhan vaivalloiselta ja päätinkin kokeilla, saisinko tehtyä peukalopaneelin kiiloineen päivineen poikittain. Loin aloitussilmukat väliaikaisella aloituksella, neuloin aaltokuvion (sivumennen sanoen 2 mm puikolla, mikäli se ketään kiinnostaa) ja sen perään peukalopaneelin, jossa peukalokiila on tehty lyhennetyin kerroksin. Lopuksi poimin silmukat aloitusreunasta ja silmukoin aloitus- ja lopetusreunan yhteen. Taivaallisen siisti ja saumaton lopputulos! Ravelryn projektisivulla on englanninkieliset muistiinpanot malliin tekemistäni muutoksista. Sivun pitäisi näkyä myös niille, jotka eivät ole rekisteröityneet Ravelryyn.

Alkuperäisestä mallista poiketen tässä versiossa on vain peukaloaukko, ei varsinaista peukalontynkää ollenkaan. Tein myös vähän lisää leveyttä neulomalla yhden kapean väriraidan lisukkeeksi. Kuviot neuloin oikeaan ja vasempaan kämmekkääseen peilikuviksi. Joko sanoin, että rakastan näitä värejä ja näennäisen epäsymmetrisesti aaltoilevia sektoreita?

Ketään ei kai yllätä, että neuloin perään toisetkin aaltokämmekkäät. Toisella kierroksella päätin yrittää tehdä myös peukalon sekä kokeilla, miltä näyttäisi värillinen peukalokiila.

Langoiksi valikoitui jälleen jämiä: keväänvihreää Austermann Step Classicia, tummanvihreäkirjavaa Pro Lana Pro Socks Harmonya ja mustaa Novita Tico Ticoa. Ei lainkaan hassumpi yhdistelmä tämäkään.

Peukalon lisääminen ei ollut oikeastaan sen suurempi juttu, lisäsilmukoita loin väliaikaisella aloituksella ja silmukoin saumat. Värillisestä peukalokiilasta voi olla montaa mieltä, ehkä yksivärinen puoltaa sittenkin paikkaansa rauhoittavana elementtinä. Peukalokiilaohjeetkin kirjoitin ylös vihreiden kämmekkäiden omalle Ravelry-projektisivulle, joka sekin on julkinen kaikille.

Malli on kuin luotu kaikille ihanille ohuille luksuslankajämille: aaltovärejä kului kymmenisen grammaa kumpaakin, kontrastiväriäkin vain noin 20 g. Kukapa kieltäisi käyttämästä vaikka jokaiseen sektoriin omaa minijämää, jos värit (ja langanpäättelyhermot) niin sallivat.

Minulle nämä projektit olivat kuitenkin vielä enemmän kuin vain koukuttavaa ja omasta mielestä onnistunutta värien yhdistelemistä. Peukalopaneelien suunnittelu ja toteuttaminen tuottivat valtavaa mielihyvää: olen ymmärtänyt jotakin oleellista neuleiden anatomiasta.

Hurmaava harmaa

Värimieltymysten aaltoilu on mielenkiintoinen ilmiö, jonka orgaanista luonnetta pohdiskelen silloin tällöin antaumuksella. Esiteininä rakastin persikkaa ja minttua, huoneeni seinätkin olivat persikkaiset. Varhaisaikuisuudessa tuli kirkkaitten värien jakso, lämmintä keltaista, oranssia, unikonpunaista, usein yhdistettynä valkoiseen. Pikkuhiljaa liu'uin kohti murrettuja, maanläheisiä sävyjä, kuitenkin melko suppeassa väriskaalassa, lähinnä ruskeiden ja vihreiden eri variaatioina. Aivan viimeisinä vuosina silmääni ovat alkaneet miellyttää yhä enemmän ja enemmän erilaiset murretut, ruskehtavan keltaiset tai kellanruskeat sävyt, sellaiset kuten okra, sinapinruskea ja tuleentuneen viljan keltainen. Sinisistä sävyistä petrooli on houkutellut jo jonkin aikaa.

Uusin tulokas väriviehtymyksissäni on hurmaava harmaa. Jo vuosi sitten ostin kerän La Alpacan nimikkolankaa kauniissa meleeratussa vaaleahkon harmaan sävyssä ajatuksenani neuloa palmikkokämmekkäät. Toteutus otti aikansa, innostukseen tarvittiin Elsebet Lavoldin kirja Viikinkineuleet, josta nappasin kämmekkäisiin palmikkokuvion.

Neuloin kämmekkäät sormista ranteeseen päin, jotta sain palmikot alkamaan ja loppumaan itselleni mieluisassa kohdassa. Eipä näissä ole mitään sen kummallisempaa, 2,5 mm puikolla pistelin menemään, aloitussilmukoita saattoi olla 42. Tyylilleni uskollisesti tein myös peukalokiilan.

En ole erityisemmin mieltynyt alpakan neulomiseen, eivätkä nämä kämmekkäät sitä tosiasiaa miksikään muuttaneet. Päättelykin tuli tehtyä vähän turhan napakaksi, mutta onneksi kälyni sai nämä mahtumaan käteensä, joten kämmekkäille löytyi sentään loppusijoituspaikka. Mutta väri, se on hieno, vaikka hämärä kuva yrittää muuta väittääkin.

Sitten eräänä päivänä joulun jälkeen kävin pikaisilla lankaostoksilla marketin yhteydessä olevassa lankakaupassa, johon viime vuonna saapuivat myös Garnstudion DROPS-langat. Tarkoituksena oli vain ostaa pikaisesti langat anopin myssyyn ja kauluriin, mutta kun näin harmaan DROPS Big Merinon, huomasin nappaavani pari kerää ihan vain itseäni varten. Ei se kuitenkaan ihan heräteostos ollut kuin miltä kuullostaa, sillä lapsemme olivat saaneet paikallisen jääkiekkojoukkueen perhejoulutapahtumasta kivan harmaan pipon (onginnasta ehkä?), jota olin mallaillut itselleni, ja jonka kaveriksi olin suunnitellut harmaata kauluria.

Jonossani oli ollut jo jonkin aikaa A Noble Cowl, jota ajattelin soveltaa pienemmäksi. Lopulta muutin paitsi silmukkamäärää, myös itse mallineuletta vastaamaan paremmin omia neulomismieltymyksiäni.

Syntyi ylhäältä alas tutulla höyhenpitsimallilla neulottu kauluri, jonka alaosa on vähän leveämpi, jotta kauluri istuu kauniimmin hartioille. Tässä versiossa on 84 aloitussilmukkaa, puikkokokona 4 mm ja langankulutus reilusti alle 100 g. Kaulurista tuli oikeastaan juuri sellainen kuin ajattelinkin, ihan kertaneulomalta. (Tai no, aloitinhan minä kerran tuolla varsinaisella A Noble Cowlin mallineuleella vain todetakseni, että ei sovi meikäläisen rytmitajulle yhtään, vaan pitää säveltää omia.)

Siinäpä se fanipipokin, toisella puolella pipoa on napituslista, jonka saa auki. Pipo mahtuu minulle päähän, kun jätän alimman napin auki, hauska yksityiskohta sekin, harmi ettei tullut kuvattua vasemmalla kädellä (vaikka kuvan laatu voisi siihen viitatakin).

Niin, hurmaavat harmaat eivät ole lainkaan samaa sävyä, eihän minulla ollut pipo mukana lankaostoksilla. En anna asian häiritä liikaa. Pipo on akryyliä, joten ehkä voisin neuloa kaulurille ihan itse samantyyppisen, mutta luonnonkuituisen kaverin. Toisaalta pidän enemmän pipon kuin kaulurin harmaasta, joten ehkä minun on ostettava lisää harmaata lankaa ja neulottava uusi kauluri?

Harmaata on joka tapauksessa varmaankin luvassa jatkossakin, jossain muodossa. Ehkä enemmän tuon pipon sävymaailmassa, enemmän ruskeaan kuin siniseen taittuvaa harmaata kuitenkin. Grafiitinharmaakin kyllä houkuttelisi.

Mitähän seuraavaksi? Tuleekohan joskus sekin päivä, että alan pitää violetista, se kun on väreistä melkein niitä ainoita, josta en ole oikein koskaan tahtonut löytää yhtään miellyttävää sävyä, en kylmistä enkä lämpimistä, en puhtaista enkä murretuista, en vaaleista enkä tummista.

P.S. La Alpacan jämistä virkkasin hiiren, ihan vain siksi, että satun osallistumaan Ravelryssa jämälanka-KALiin, jossa saa myös virkata.

Tämän tällaisen virkkaisi ihan omasta päästäkin, mutta tällä kertaa käytin valmista Mouse Toy -ohjetta. Hauskat korvat sillä on, tietysti ompelin ne miten sattuu, epäsymmetrisesti. En kyllä tiedä, mitä tällaisella amigurumilla / virkatulla lelulla / maskotilla tekisi. Ei ollut edes kissanminttua laittaa sisälle houkuttimeksi, eikä kulkusta, joten ei taida kelvata kissoillekaan leluksi. Neulatyynyksikin on vähän pienensorttinen. No olkoon ja odottakoon ottajaansa. Onhan se sentään harmaa.

(Edellisen blogipäivitykseni tyylikkyyskommentti herätti yllätyksekseni keskustelua. Tarkoitukseni ei ollut kalastella kehuja, sillä kyllä minä omista käsitöistäni pidän, eikä blogini missään nimessä ole huono. Kuitenkin aina kasatessani noita sillisalaattipostauksia käy mielessä, että näistä olisi voinut kyllä saada vielä houkuttelevamman raportin kuvaamalla kauniisti, kirjoittamalla nokkelasti - tai vaikka jättämällä osan epämääräisistä töistä maininnan asteelle. Vaan oleellisinta ehkä on, ettei kaikkia kirjoituksiani kannata ottaa ehkä ihan niin vakavasti kuin minkälaisiksi ne on kenties naamioitu...)

Sitä sun tätä

Käsityöblogeista tyylikkäimmät esittelevät vain onnistuneita töitä. Tai ainakin niissä yksittäiset postaukset keskittyvät yhteen työhön tai aihealueeseen. Onneksi minun blogini ei koskaan ole ollut kovin elegantti, joten voin säännöllisen harvakseltaan kaataa yhteen kirjoitukseen kaikki ne sekalaiset tekeleet, jotka eivät syystä tai toisesta ole tulleet erikseen raportoiduiksi.

Aloitetaanpa siitä edustuskelpoisimmasta päästä. Yksi pöllöpussukka on nimittäin jäänyt esittelemättä, vaikka ompelin sen siinä samassa viimesyksyisessä pöllöhuumassa kuin kaikki muutkin kässäpussit.

Tästä pidän itse jostain syystä aivan erityisesti. Ruskea-turkoosi kangas on aikanaan ollut Tiinan verho, sisällä on pinkkiä pellavaa, kiristysnyörit DROPS Safrania ja pöllö jämäpuuvilloja. Tuota kangasta on vielä reilusti jäljellä, siitä voisi ommella vaikka mitä kivaa. Pussi löysi omistajan taannoisten pikkujoulujen arpajaisissa.

Räväkämpi kuosikangas (Tiinan entisiä verhoja sekin) siirtyi haltuuni lankakirppiksen myötä. Rykäisin siitä kolme peruspussukkaa, kaikissa taitaa olla vaaleankeltainen sisus. Nämä päätyivät mikä minnekin, pari taisi mennä korvauksina saaduista langoista ja yksi Sukkasato-palkinnoksi.

Peittopalojakin on tullut virkkailtua muutama, siis siihen ystävyyspeittoon, jonka Lellu on luvannut kasata tämän vuoden ystävänpäiväksi (eilen peiton tilanne oli tämä). Koko- ja mallirajoituksiahan ei ollut, joten tälläkin kertaa virkkasin vähän mitä sattuu. Näihin neljään palaseen sain upotettua lähes kaiken Vahva sydän -lapasista jääneen Adriafil Reginan, viimeisen pikkunöttösen vihreää Hopeasäie Sukkaa sekä orvon mustan keränlopun, jonka epäilen olleen Nallea. Lisukkeena on pätkä tuntematonta ruskeaa lankaa, jota vielä jäi jämäpussin täytteeksikin. Kyllä minä edelleen ihmettelen, miten Lellu aikoo selvitä peittopalapelistä, sen verran eri kokoisia jo pelkästään minun virkkaamani palat ovat - vaan uskoni Lellun ongelmanratkaisukykyyn on vankka, tiedossa on varmasti uniikki taidetekstiili vailla vertaa.

Hinkuni pitää jämälangat minimissä on joskus vertaansa vailla. Siitä pakottavasta tarpeesta syntyi auringonkukka, jonka funktio oli lähtökohtaisesti epäselvä, mutta jonka virkkaaminen oli kertakaikkisen hauskaa. Aluksi virkkasin ruskeasta hahtuvasta kiinteillä silmukoilla pyörylän, jonka ympärille kyhäsin kaksi kerrosta terälehtiä keltaisesta Novita Mambosta. Lopuksi kiinnitin terälehdet virkkamalla hahtuvalangalla kierroksen ketjusilmukoita ja toisen kiinteitä silmukoita terälehtien kärkien kautta.

Valmistumisen jälkeen visioin auringonkukan keskelle pienen lasisen kipon, jossa voisi pitää pähkinöitä tai jotakin muuta pientä mutusteltavaa. Tai voisihan tuo toimia pannunalusenakin isolle kattilalle. Värit sopivat joka tapauksessa vanhapoikaisoveljeni huusholliin, jonne tämä aikanaan matkaa somisteeksi, niin olen päättänyt.

Mamboa jäi vielä neljä pientä palleroa, joten kaivelin niiden kaveriksi jämälankapussissa lymyilleen tummanruskean Luxus Stone -nöttösen ja pyöräytin vähän pienemmän auringonkukan.

Koko täsmäsi täydellisesti Iittalan Kivi-tuikkulyhdylle, joita minulla on toistakymmentä eri väristä, kuvassa niistä ruskea. Aika onnistunut yhdistelmä, sanoisin. Tällaisia settejä voisi tehdä eri värisinä yhdistelminä vaikkapa lahjoiksi: kuvitelkaapa keltainen keskusta, valkoiset terälehdet ja keltainen Kivi-lyhty - ilmiselvä päivänkakkara!

Taistelu pakkasia vastaan

Lastemme serkkutyttö on vallan ihastunut huovutettuihin tumppuihin ja on ehtinyt kuluttaa edelliset hänelle neulomani parit puhki. Kun kuulin tästä, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja neuloa vihdoinkin viimeiset virolaiset hahtuvani tumpuiksi asti. Johan tämä lanka ehtikin viipyillä varastossani yli 3,5 vuotta!

Ensin neuloin kaksinkertaiseksi kerimäni palleron selkeästi vihreät sävyt varresta aloittaen. Loin 44 silmukkaa 3 mm puikolle ja hieman ennen peukalokiilaa lisäsin vielä 4 s, peukalokiilaan tuli yhteensä kuusi lisäysparia. Neuloin peukalot heti kiilan valmistuttua, jotta sain värit liukumaan katkottomasti. Nämä tumput kävivät kahdesti 40 asteen peruspyykissä, ennen kuin huopuivat kunnolla. Isoiksi nämä vielä jäivät, joten menivät serkkutytön äidille tai isoveljelle pidettäviksi. Pidän siitä, miten värit liukuvat toistensa peilikuvina, toisessa vaaleasta tummaan ja toisessa tummasta vaaleaan.

Liukuvärjättyä hahtuvaa jäi ensimmäisistä tumpuista sen verran vähän, ettei siitä yksin olisi saanut kokonaisia lapasia. Onneksi jämälankojeni joukossa oli vielä paksumpaa, vaaleanruskeaa hahtuvaa, jonka yksi säie vastasi suurinpiirtein kaksinkertaista virolaista. Nämä tumput neuloin kärjestä aloittaen ja jälleen neuloin peukalon heti peukaloaukon luotuani. Langan ja värin vaihto osui jonnekin peukalokiilan puolivälin tietämille, mutta aika mukavasti raja maastoutuu ja värit käyvät yksiin, vaikka vaihto on edelleen huomattavissa. Ensimmäisestä huovutuksesta viisastuneena nakkasin tämän parin suoraan 60 asteen pesuun muun pyykin joukkoon, ja hyvä tuli. Se hyvä puoli melko pienillä puikoilla neulomisessa on, että huovutustulos on paremmin ennustettavissa. Kuvaamisen jälkeen kirjailin vielä valkoisella jämälangalla värien vaihtumiskohdan tienoille, kämmenselän puolelle, muutamia kukkia piristämään vähän valjua yleisilmettä.

Olen oikeastaan aika ylpeä siitä, miten kerta toisensa jälkeen onnistun saamaan oikein mukavia huovutettuja tumppuja. Minusta nämä peukalokiilalliset ovat paitsi istuvampia, myös kauniimpia kuin kiilattomat. Erityisen ylpeä olen siitä, että jaksan kerta toisensa jälkeen huolehtia peukalon värien istumisesta ympäristöönsä. Omahyväisyyden puuskassani päädyinkin ostamaan lisää hahtuvaa, sitä kun löytyi tummanruskeana iso kiekko Kontista. Onpahan materiaalia valmiina tulevillekin talville!

Perusasioiden äärellä

Olen ilokseni huomannut, miten käsinneulotut asusteet ovat nykyään katu-uskottavia myös alakouluikäisten poikien keskuudessa. Niinpä oma esikoiseni omi yhdet huovutetuista tumpuistani alpakkaisine aluslapasineen hajotettuaan talvirukkasensa mäenlaskupuuhissa. Koska halusin omat tumppuni mahdollisimman pian takaisin, päädyin neulomaan pikapikaa pojalle omat tumput ja aluslapaset. Onneksi sopivat langat löytyivät varastoista.

Ensin tein aluslapaset tummansinisestä Novita Woolista, jonka olin sopivasti saanut/vaihtanut syksyn lankakirppistapaamisessa, ja joka on peräisin ajalta, jolloin Wool oli vielä merinovillaa. Silmukoita lapasissa oli 48 ja puikon koko 2,5 mm, kärjessä sädekavennus. Eipä lapanen tästä enää yksinkertaisemmaksi juuri voi muuttua (paitsi jos jättää peukalokiilankin neulomatta).

Päällystumput neuloin kaksinkertaisesta Tovesta 5 mm puikolla ja huovutin ne normaalin 60 asteen peruspyykin mukana. Tumpuista tuli juuri niin tiiviit ja pehmeät kuin pitikin, ja molempien käsineitten mitoitus osui täsmälleen oikeaan. Helppohan se on kerrankin tehdä lapselle oikean kokoista, kun sekä hänen kätensä että jalkansa ovat juuri nyt täsmälleen saman kokoiset kuin omani.

Esikoisen jalka oli kesän aikana kasvanut ulos viimetalvisista villasukista, joten oli aiheellista neuloa myös ohuet, luistimiin ja monoihin sopivat villasukat. Olisihan esikoinen tietysti voinut lainata minun sukkiani, mutta kaikki ohuet sukkani ovat kovin pitsisiä tai palmikkoisia, ja tarve oli nimenomaan sileille perussukille, jotka eivät taatusti painaisi mistään kohtaa. Tätä varten olinkin hamstrannut poistomyynnistä mustaa Tico Ticoa, varteen esikoinen halusi välttämättä yhden leveän keltaisen raidan, joka syntyi lankalaatikosta löytyneestä Baby Ullista. Näissä sukissa on 66 silmukkaa, varressa 2 o, 1 n -joustinneuletta, ranskalainen kantapää ja kärjessä sädekavennus. Tein vähän reilut, jotta varmasti mahtuvat koko talven ja on pieni kutistumisvara, viimevuotiset Tico Tico -sukat nimittäin tiivistyivät jonkinverran pesuissa.

Perustavisneuleet ovat kyllä aika tylsää neulottavaa, mutta nopeastihan nämä tulivat, kun hommaan ryhtyi. Parasta on, että tarve on taattu ja käyttäjä erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

Sytomyssyjä ystävänpäiväksi

Seijasisko ja Lankapirtin Matleena haastoivat neulomaan sytomyssyjä ystävänpäiväksi. Minulla sytomyssyily on talven tullen jäänyt muiden neuleiden jalkoihin, joten herättely aiheen äärelle oli ihan tervetullutta. Lahjoituslankoja on onneksi vielä varastoissa ja jonossa monta mielenkiintoista mallia, joten eiköhän myssyinto tästä taas palaile.

Viime vuoden lopulla pyöräytin jossain välissä pari yksittäistä sytomyssyä, johan ne on viimeistään nyt aika esitellä.

Tummansinisestä Tennesseestä neuloin mukaelman maksullisesta A Crown for Tyrion -mallista. Ohjetta en viitsinyt ostaa, kaappasin vain kuvista idean ja sovitin sen omiin tarpeisiini. Isohan tuosta hatusta tuli, joten se on aseteltava "myssyttämään" isommassakin päässä.

Tasokuvasta käy paremmin ilmi oikeilla ja nurjilla silmukoilla toteutettu mallineule. Ei tämä nyt mitään värinöitä aiheuttanut, mutta mennee rikkana rokassa.

Sen sijaan aakkoshaasteneulonta herätteli taas pitkästä aikaa jonkinlaista luovuuden kipinää, ja päätin hahmotella X-kirjaimella alkavaa neulemallia. Ensimmäisestä prototyypistä tuli tietysti sytomyssy.

Langaksi valikoitui Schachnmayr nomotta Catania Aloe Vera jo värinsäkin vuoksi. Siirsin jo mallin villalangalle ja koetin saada siitä vähän enemmän myssyttävän, päälakikavennuksetkin kokivat aikamoisen muutoksen. Jotakin tämäntapaista on siis jatkossa luvassa ohjerintamalla, mahdollisesti vuoden ensimmäisessä Ullassa.

Näiden myssyjen myötä haastan minäkin neulojat ja virkkaajat sytomyssytalkoisiin myös tänä vuonna!

Vahva sydän ja vähän heikompi esitys

Vajaa vuosi sitten annoin veljentyttärelleni 18-vuotislahjaksi lahjakortin, joka oikeutti johonkin neulottuun asusteeseen lahjansaajan valitsemasta langasta ja väristä. Vasta marraskuussa sain toiveen viininpunaisista lapasista, joissa olisi "jotakin koristeneuletta". Ensin piti löytää sopiva lanka, vasta sen jälkeen saatoin etsiskellä sopivaa mallia. Lopulta päädyin nappaamaan palmikkomallin Strong Heart -kämmekkäistä/lapasista, muuten etenin omia polkujani.

Lanka on Adriafilin Reginaa, 100 % konepestävää merinovillaa, joka oli oikein miellyttävä uusi tuttavuus. Aloitin lapaset 44 silmukalla ja 3 mm puikolla, lisäsin rannejoustimen jälkeen neljä silmukkaa palmikkokuviota varten ja neuloskelin tapani mukaan lapasiin myös peukalokiilan. Kärkikavennukset tein palmikkomallin ehdoilla hyvinkin eksoottisesti, lapasten kärki on itseasiassa silmukoitu poikittain yhteen. Ehkä se ei ollut maailman järkevin ratkaisu, mutta parempaakaan en siihen hätään keksinyt. Kuvittelen lahjansaajalla olevan omia töpöjäni pidemmät sormet, joten tein lapasista sillä ajatuksella itselleni vähän reilut.

Sain myös toimeksiannon mieheni työkaverilta, joka kyseli, voisinko (korvausta vastaan) neuloa huovutetut tumput eräälle ulkomaalaiselle työntekijälle. Lupauduin hommaan, sillä toimeksiantajalle kelpasivat varastoistani löytyneiden jämälankojen värit.

Tummanruskeita Toveja oli lopulta kahta eri värjäyserää, joten päätin kikkailla tehostevärin kanssa siten, että lapasten suut ja kärjet olisivat vaaleammalla ruskealla ja keskiosa tummemmalla. Sain kyseenalaisen kuningasidean neuloa tehosteet kirjoneuleella, mallin nappasin Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta.

Koska lapaset olivat menossa miehelle, päädyin neulomaan ne peräti 48 aloitussilmukalla ja 3 mm puikolla. Lopulta jouduinkin huovuttamaan lapasia pariin otteeseen, että sain niistä järkevän kokoiset. Kirjoneule kiristää myös huovutetussa neuleessa, joten lopputulos on kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Annoinkin lopputuotoksen eteenpäin erittäin kohtuulliseen hintaan ajatellen, että hyvä jos edes kelpaavat. No, ainakin pääsin eroon epämääräisistä (alunperin naapurin lahjoittamista) jämälangoista.