perjantai 7. tammikuuta 2011

Gekkonen, Gekkonen, Gekkonen...


Huomaan unohtaneeni raportoida tyystin viime vuoden lopun koukuttavimmasta virkkausmallista ja sen aiheuttamasta liskoinvaasiosta.



Viimeiset pätkät Villa Mokan Mokkasukkaa virkkaantuivat puoleksi tusinaa Gecko Bookmarkeja 2,0 mm koukulla. Koska olen laiska ja mukavuudenhaluinen, muokkasin alkuperäistä ohjetta siten, että sain virkattua jalat ja tehtyä pään muotoilut yhdellä kertaa. Näin vältyin massiiviselta lankojen päättelyoperaatiolta. Myös hännän korkkiruuviosuutta pidensin alkuperäisestä.



Eihän se gekkoilu siihen jäänyt, vaan vauhtiin päästyäni väkersin liskoja kaikista mahdollisista ohuista jämälanganpätkistä, joita minulla osoittautui olevan lopultakin melko vähänlaisesti. Osaan tuli lyhyempi häntä langan loppuessa kesken, mutta hyvä niin, sillä lyhythäntäiset sopivat oivallisesti vaikkapa pipojen koristeiksi. Tosiasiassa pitkähäntäisiä gekkoja tuli tehtailtua niin paljon, että puolisen tusinaa kanssaneulojaa sai gekkopariskunnan Satunnaisena Ystävällisenä Tekona. Itselle jätin muutaman eri värisen lyhythäntäisen yksilön. Näitä tulee virkattua aivan taatusti lisää sitä mukaa, kun pieniä jämänöttösiä ohuita villa- ja villasekoitelankoja kertyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti