sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Sukkia, sukkia, sukkia...


Niin, aina vaan sukkia. Lupaan, että loppusuoralla ollaan. Ennen kalkkiviivoja kuitenkin vielä nämä.



Minulle päätynyt Novitan Nalle aloevera tuli neulottua reilunkokoisiksi naistensukiksi. Mallineule on sama kuin Sykloni-pipossa, se jatkuu myös kantalappuun. Olikin aikamoinen haaste keksiä, miten mallineule toteutetaan nurjalla kerroksella, mutta onnistuin siinä vähintäänkin välttävästi. Silmukoita sukissa on 56(55), puikot 2,5 mm ja langankulutus kokoluokan 39 sukissa aavistuksen yli 80 g. Nämä sukat ovat vielä vailla omistajaa; en ehkä sittenkään haluaisi antaa ihan kaikkia sukkia hyväntekeväisyyteenkään, mutta itselleni nämä ovat selvästi liian isot ja kaikilla työkavereillakin tuntuu olevan pieni ja siro jalka. Muilta osin oma lähipiirini onkin melko kyllästetty villasukilla jo ennestään.



Raitasukkiin yritin kuluttaa varastoni viimeiset Nallet. Sukille tuli 40 silmukalla ja 2,5 mm puikoilla kokoa arviolta 25-26, langankulutus jäi alle 40 gramman. Nämä, kuten seuraavat kaksi paria myös, lähtevät Joulusukat 2010 -keräykseen.



Tämän langan luulisi olevan kielonlehdillä värjättyä, niin identtinen väri on, mutta tällä kertaa käytin Seiskaveikan värjäykseen puoli pussillista vanhentunutta espressokahvijauhetta. Lopputulos on ihan yhtä ruma (minä en itse edelleenkään pidä tuosta väristä), mutta lanka jäi selvästi kielonlehtivärjäystä pehmeämmäksi. Reuna on neulottu Ysoldan tubular cast on -menetelmällä kaikkine edestakaisine aloituskerroksineen ja siitä tulikin todella joustava ja pehmeä. Aloitussauman yhdistämisessä on sen sijaan vielä rutkasti parantamisen varaa. Silmukoita sukissa on 54, puikot 3,5 mm ja kokoluokka arviolta 42-43, langanmenekki noin 130 g.



Vihonviimeiset Seiskaveikkani upotin näihin perussukkiin, joissa on 48 s neulottuna 3,5 mm puikoilla. Kokoa sukilla lienee 39-40 eli sopivat niin naiselle kuin hyvässä kasvuvauhdissa olevalle (esi)teinillekin.


Nyt on kaikki hyväntekeväisyystarkoituksiin korvamerkityt sukkalangat käytetty ja sukkalankalaatikon sisältö on luultavasti kilon luokkaa, suurin osa ohuehkoa laatulankaa. Voi kuitenkin olla, että tämän sukkasatomaratonin jälkeen voi viedä useamman kuukauden innostua taas sukista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti