tiistai 23. marraskuuta 2010

Kerta kiellon päälle


Taisin jo kertaalleen luvata, ettei loppuvuodesta synny enää yhtään sukkaparia. Toisin kuitenkin kävi, kun ensin halusin eroon värivirheellisestä Mokkasukka-jämästä ja sen jälkeen törmäsin vielä nöttöseen persikanväristä Woolia, jota en enää jaksanut katsella omissa varastoissani.



Mokkasukan lopusta neuloin 2 mm puikoilla tutut junasukat, langanmenekki vähän reilut 25 g ja kokoluokka ehkä puolivuotiaalle sopiva. Sukkakuvasta näkyykin jo langan värivirhe, jota valittelin Galder-sukkapostauksessa. Kerällä sama näyttää tältä:



Jos itse olisin ostanut kyseisen langan suoraan yrittäjältä, olisin toki reklamoinut asiasta, mutta tällä kertaa pidin tappion omanani, koska olin hankkinut lankani kanssaneulojalta. Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että Mokkasukka on harvinaisen kauniisti värjättyä lankaa tällaiselle värivammaiselle, joka ei tahdo sietää minkäänlaista raidoittumista (sen sijaan haluaisin langan, jossa sävyt lätäköityvät). Kakkosen metallipuikoilla neulottaessa lanka halkeilee käsissäni melko helposti, joten neulominen vaatii vähän tavallista enemmän tarkkaavaisuutta, mutta siitäkin huolimatta Mokkasukan neulominen on nautinto.



Persikan värisen Woolin ja vihonviimeiset jämät oranssista sekä keltavalkokirjavasta Nallesta sain tuhottua näihin vauvasukkiin, jotka eivät totisesti ole mikään suuri silmänilo, mutta toivottavasti pääsevät lämmittämään jonkun pienen ihmisen varpaita. Nämä kahdet pikkusukat ovat 15. ja 16. parini Joulusukat 2010 -keräykseen - lisää sukkia on tuskin luvassa, mutta jospa vaikka huovutettuja tumppuja vielä saisin aikaiseksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti