lauantai 27. marraskuuta 2010

Buttercup Bag sukkasatoilupalkinnoksi


Lupasin Sukkasadon alla ompelevani Buttercup Bagin sille, joka julkaisisi satoaikana ilmaisen sukkaohjeen tai mikäli ohjeen kirjoittajia olisi useampi, arpaonnisimmalle. Leena Katon kontista oli ainoa, joka täytti palkinnonsaantikriteerin, joten kyselin häneltä vähän väritoiveita ja sain aikaan tämän:



Molemmat kankaat olen saanut naapuriltani, päällikangas oli ommeltu ilmeisesti tyynynpäällisen muotoon, mutta oli jäänyt käyttämättä, sisuskankaasta muistan nähneeni naapurin keittiössä paneeliverhot. Molemmat kankaat ovat Ikean puuvillaa. Tapani mukaan tein yksinkertaistetun version alkuperäisestä, tästä puuttuvat niin magneettilukko, tamppi kuin tukikangaskin.



En yleensä ole kovinkaan hanakka yhdistämään kahta kuosikangasta, vaan suosin yksiväristä vuoria kuosillisen päällisen parina. Jostain syystä juuri nämä kaksi kangasta kuitenkin suorastaan vaativat päästä pariksi keskenään ja yllättäen pidän itse lopputuloksesta aikalailla. Sisätasku ei onnistunut aivan halutusti ja se taisi mennä hieman vinoonkin (kuva tosin korostaa vinoutta, todellisuudessa se ei ole aivan noin paha), mutta muutoin olen ihan tyytyväinen - toivottavasti Leenakin on!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti