tiistai 17. helmikuuta 2009

Imitaatio BB:n Tiinan piposta


Yleissivistyksessäni on Big Brotherin mentävä aukko: kuulun siihen vähemmistöön, joka ei ole koskaan katsonut Talon tapahtumia. Niinpä olin täysin tietämätön myös "BB:n Tiinan piposta" siihen saakka, kunnes aloin etsiä Maissikaulaliinani pariksi sopivaa pipomallia. Muistin puolitoista vuotta sitten lenkkikaverini päässä ihailemani pipon, joten kysyin häneltä, millä mallilla se oli tehty, ja hän ohjasi minut Lauran blogiin.



Pipolangan olin hankkinut jo syksyllä Tapion kaupasta. Se on ihanaista Dropsin Silke Alpacaa (20% silkki, 80% alpakka) - minun mittapuuni mukaan todellista hifistelylankaa siis. Koska olen suuripäinen ja lanka oli alkuperäisen mallin lankaa ohuempaa, tein pipon 112 silmukalla ja 4 mm puikolla. Tein piposta myös ohjetta syvemmän, sillä en voi sietää päälaella keikkuvia lättysiä. Kukan virkkasin oman mallin mukaan lisäten keskelle vanhoista koristetyynyistä pelastetun puunapin.


Lanka on todella silkkisen kiiltävää, pehmoista ja raskasta - pipoon kului kukka mukaan lukien melko tarkalleen kaksi 50 gramman kerää, kolmisen metriä taisi jäädä yli. Piposta tuli juuri sopivan kokoinen, toivottavasti se ei käytössä kovasti viru. Kovin oli lanka liukasta neuloa ja käsialasta tuli normaalia(kin) löysempää, mutta epätasaisuus oikeastaan sopii tyyliin. Tämä taitaa itseoikeutetusti jäädä hienostelupipoksi, en raaski sitä ihan joka säähän ja joka ryntteen kanssa pukea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti