Terveisiä anoppilasta

Anoppilaan on hankittu kahden megan laajakaista, joka laajentaa oleellisesti mummolareissujen ajanvieterepertuaaria. Tämän viikonlopun lisäbonuksena anoppi kaivoi kätköistään neljä kerää mustaa Novita Woolia, jotka hän ystävällisesti lahjoitti minulle. Olivat kuulemma marinoituneet hetken jos toisenkin kaapin kätköissä odottaen lähinnä Kontin keräyslaatikkoon viemistä. Hilloamiset on hillottu, minä kun jo ehdin suunnitella neulovani Pipoavun ribbipipon mustana versiona mieheni siskonpojalle. Langat tulivat kuin tilauksesta - ilmaiseksi ja vaivatta!

Tunnustan, penkaisin myös äitini lankavarastoa. Siellä odottaisi neljä kerää Novitan Miniä tummansinisenä, aivan kuin pikkupojan slipoveria odottamassa. Kiitokseksi voisin ommella äidille (ja siinä sivussa itselleni) puikkopussit sekä pitkille että sukkapuikoille. Mikähän olisi paras tapa säilöä pyöröpuikot?

(S)purkulankaa

Luovuin lopullisesti huopuneen neulehupun saneeraamisesta (lähempi tarkastelu osoitti, etten ollut yrittänytkään neuloa sisäosaa uusiksi, sillä se olisi vaatinut koko neuleen purkamista ja uudelleen neulomista). Sisäosan puuvillaneule oli kuitenkin niin siistissä kunnossa, että se piti tietysti ottaa talteen ja kehittää hetimiten tarvekin sille. Koska purkulangasta ei sellaisenaan saa siistiä neulomalla, päätin tarttua virkkuukoukkuun ja toteuttaa vapaalla assosiaatiolla kaulahuivin.

Lanka on merseroitua puuvillaa, vastannee paksuudeltaan suunnilleen Novitan Kotiväkeä, joten omistamistani koukuista 2,00 oli lähinnä sopiva. Meneillään oleva anoppilaviikonloppu mahdollistaisi periaatteessa työn vauhdikkaankin etenemisen, mutta kädet eivät tunnu tottumattomuuttaan kestävän tuntitolkulla virkkaamista - vasemman käden etusormen ylin nivel ehti jo kipeytyä kiitettävästi. Onneksi pakkasin mukaan myös neulomisvehkeitä - ensimmäinen Pipoapu-pipo ehti jo valmistua, siitä(kin) kuva jahka kotiin ehditään. Neulomiseenkin pitäisi kehittää lisää turnauskestävyyttä, nyt oikean käden sormet tuppaavat puutumaan. Tekniikkalajeja nämä käsityöt...

Vaihdantataloutta

Farmaseuttiystäväni kertoi taannoin löytäneensä Farmasiapäiviltä paitsi kuukuppeja, myös kankaisia terveyssiteitä. Löydöstään innostuneena hän oli jo tilaamassa itselleen muutamia, kun minä ehdin väliin. [Käsittämätöntä, etten ollut koskaan hehkuttanut omia kestositeitäni lapsuudenystävilleni, kuukupin sentään olin jo kehunut kuplille.] Lupasin suoralta kädeltä ommella hänelle muutaman siteen materiaalikustannusten (= nepparin) hinnalla. Lopulta päädyimme vielä tätäkin tyydyttävämpään lopputulokseen, nimittäin vaihtokauppaan. Minä saisin vaihdossa erittäin hyväkuntoiset Eccon goretexit kokoa 26, ystäväni kolme kestosidettä. Aah, kuopuksen ensi syksyn kenkäongelma on ratkaistu!

Yllä vaihdokit - aika hyvä kauppa molemmin puolin kun ottaa huomioon, että ystävänikin oli ostanut kengät kirpputorilta. Ompelin varmuuden vuoksi neljä sidettä ja lupaan option vielä lisäkappaleisiin, kunhan selviää, mikä kokoonpano näistä on paras. Yhdessä on PULin tyyppistä kangasta kosteussulkuna, yhdessä fleeceä, kahdessa ei mitään.

Samalla kertaa päätin, etten enää koskaan koske pitkällä tikullakaan halpisneppareihin. Pihdit olivat tälläkin kertaa tarpeen, kun mielenterveyttäni uhaten vasaroin neppareita kolmanteen kertaan ja toivoin, että piikit vihdoinkin uppoaisivat vastakappaleeseensa. En  ole myöskään halpis-PUL-yhteensopiva, joten jatkossa keskityn  kosteussuluttomiin tai microfleecellisiin siteisiin hermoparkojani säästääkseni.

Jono lyhenee edelleen

Sain paikattua kuopuksen housunpolven: nyt perheessämme on toinenkin Batistini-mies. Paikka on nimittäin peräisin ehdan Dressmann-paidan mukana tulleesta tuotemerkistä. Se roikkui narun päässä ja oli upotettuna pahvikerrosten keskelle, mutta pienimuotoisen kaivausoperaation jälkeen "se" osoittautui pieneksi kangasmerkiksi, joka nyt siis päätyi polvipaikaksi. Myös kuopuksen pitkälahkeiset Ruskovillat saivat jälleen kerran lisäpaikan polviin. Onneksi postituslistatuttavani lahjoitti minulle pilalle huopuneet Ruskovillat, joista on syntynyt paitsi eräskin polvipaikka, myös eristekerros uusimpien patakintaitten kämmenosaan. Kuten isäni valisti: "Paikka paikan päälle, markka markan päälle", heh heh.

Eilettäin viimeistelin myös kaksien risojen villasukkien yhdistämisprojektin. Laiskuuksissani neuloin terän purkaen samalla lankaa toisesta sukasta. Lopputuloksen tietää, kiharasta langasta ei saa siistiä tekemälläkään. Mutta sukista tuli omalla tavallaan ihan viehättävät ja erittäin käytännölliset, kun pujottelin kärkiosan pohjaan vahvistuslankaa parsimisoperaatiota lykätäkseni. Hullun hommaa, mutta tulipahan kokeiltua. Tuli erityisen hyvä mieli siitä, että sain varsin käyttökelpoiset sukat melkein käyttökelvottomista ostamatta lainkaan tarvikkeita. Vielä jäi varsiosien verran lankaa, saisikohan noista pienet sukat vaikkapa Venäjälle?

Villapolvisukat

Työlistan ylläpito blogissa näköjään edistää jononpurkukäsitöiden valmistumista oleellisesti. Ensin sain parsittua lempivillasukkani ja tänään sain valmiiksi villapolvisukat. Pitänee harkita myös pienien korjaustöiden listausta siinä toivossa, että saisin muutaman vuoden korjausta odottaneet housunpolvetkin viimein kursittua kasaan...

Varret neuloin sovita-ja-neulo -periaatteella. Lanka on seiskaveikkaa, puikot taisivat olla 3,5 mm ja aloitussilmukoita oli 54. Siitä pikkuhiljaa kaventelin 48 silmukkaan. Pohjaan on jälkikäteen sisäpuolelle neulottu toinen kerros ja ommeltu se sivuistaan kiinni. Muuten ihan hyvä, mutta koska kantalappu on yksinkertainen kun taas kantapään ja terän pohja on kaksinkertainen, ohuen kantalapun ja paksumman pohjan välinen sauma tuntuu vähän ikävältä paljaaseen jalkaan. Alussukan kanssa ei ole samaa ongelmaa, joten hyvät päiväsukat näistä tuli. Varsi kääntyy mukavasti myös kaksinkerroin. Pitkänä muistuttavat kyllä erehdyttävästi marjapuuron värisiä ratsastussaappaita...

Työn alla

Päätin listata blogiini työn alla olevat projektit, josko ne siten edistyisivätkin joskus.

• Toppahousujen lyhentäminen. Vuosi sitten kirpparilta ostamani toppapuvun housut ovat tietysti ylipitkät. Lyhennystä kaipaisivat sekä lumilukot että varsinainen lahje. En ole vielä päättänyt, tuleeko lahkeesta vain suora vai jaksanko tehdä alkuperäisen kaltaiset kiristettävät pyörökuminauhakujat.
• Villasukkien parsiminen. Äitini Novitan Isoveli Colorista neulomat sukat on parsittu pohjasta jo pariin kertaan ja taas alkaa päivä paistaa läpi. Kohta pohjassa on enemmän parsinlankaa kuin alkuperäistä, mutta mitäpä sitä ei lempisukkiensa eteen tekisi.
• Polvipituisten villasukkien neulominen loppuun. Kanervanväriset Novitan Seiskaveikat (suoraan Prisman poistovärialesta) ehtivät jo melko pitkälle, kunnes neulomisinto lopahti. Valmiina on toinen sukka ja toinen on kantapäässä. Näihin tulee kaksinkertainen pohja, jotta parsimishommiin ei tarvitsisi ryhtyä ihan heti.
• Kaksien pohjasta puhkikuluneiden sukkien yhdistäminen yhdeksi ehjäksi pariksi. Kahdet Novitan Nallesta neulotut sukat ovat nekin pohjasta puhki. Suunnitelmissa on leikata molemmista pareista kuluneet kärkiosat pois ja purkaa toisesta parista langat toisen parin uusia kärkiä varten. Lankaa jäänee myös pohjan vahvistamiseen jo etukäteen. Toiset sukat ovat tosin sini-valkoraidalliset ja toiset punaista Nalle Coloria, mutta väliäkö tuolla.
• Nilkkaimien osittainen purkaminen ja neulominen sukiksi. Äitini muinoin neulomat villasukat olivat liian isot, joten muutin ne kengän päälle laitettaviksi nilkkaimiksi. Tuolloin ainoat talvikenkäni olivat matalavartiset goretexit, joilla ei juuri lumihangessa lasten kanssa tehnyt mieli peuhata. Nyttemmin omistan pitkävartiset Sievin Jalkineen saappaat, joten nilkkaimet voisi muuttaa aina niin tarpeellisiksi villasukiksi. Purkutyö on tehty, enää tarvitsisi neuloa kantapää ja terä. Seiskaveikkaa voisi löytyä, ei tosin millään muotoa harmaa-punaraitaiseen varteen sopivaa väriä...
• Huopuneen neulehatun saneeraus. Sisareni oli mennyt pilaamaan neulehuppunsa konepesussa. Päällisen villa oli huopunut lasten kokoon, sisäosan puuvillalle ei ollut käynyt kuinkaan. Purin puuvillaneuleen ja yritin ensin neuloa sisuksen päälliosan kokoon, mutta susihan siitä tuli. Ehkäpä keksin huopuneelle villalle jotain ihan muuta käyttöä, käkkärä puuvillalanka voisi sopia vaikkapa neulenuken tukaksi?
• Sohvatyynyjen päälliset silkistä. Ex-työkaverini lahjoitti pari vuotta sitten ilmeisesti bourettesilkkiä. Vasta hiljattain keksin, että hiekanvärisestä voisi tehdä pestävät päälliset perusteellisesti kuolattujen koristetyynyjen päälle. Vetoketjutkin kävin ostamassa eilen. Jostain syystä 40 cm:n leninkivetoketjut maksoivat Eurokankaassa euron kappaleelta. En jäänyt ihmettelemään asiaa ääneen vaan luikin pikaisesti takavasemmalle. Edes Kontista ei löydy näin edullisia vetoketjuja...
• Liivinsuojat ja kestositeet. Näitä tulee ommeltua jämätilkuista silkasta terapiasta. Pöydällä lainehtii epämääräinen kasa valmiiksi leikattuja kappaleita odottamassa sopivia vastinpareja. Muutamasta siteestä puuttuvat enää nepparit.
• Vaippoja. Esikoisen vanhoista vaipoista viisi ensimmäistä ostovaippaa alkaa lahota käyttökelvottomaksi ja osa uudemmistakin on jäämässä kuopukselle pieneksi. Alkaisi pikkuhiljaa olla aika ommella lisää vaippoja, kun ystävä toi vaatimattomat viisi metriä joustofroteetakin tykötarpeiksi. Pitäytyäkö Mummuissa vai kokeillako uusinta Suuren Käsityölehden kaavaa, siinäpä pulma.

Toppahousujen lyhentämistä lukuunottamatta siis suoraviivaista ja simppeliä. Jononpurkukäsitöiden lisäksi voisi tietysti pyöräyttää Barbielle jakkupuvun mekkojen vastapainoksi. Ystävän esikoisen helletoppiinkin on jo kangas katsottuna kaapista ja malli etsittynä. Krokotiilipannukintaatkin tekisi mieli tehdä, tosin sekundalaatuinen tikkikangas alkaa olla lopussa enkä ole varma, haluanko tuhlata hyvää levyvanua tähän tarkoitukseen. Pohdinnan alla on myös se, raskinko vielä saneerata kahdet huonokuntoiset huopavillakuoret kämmenosan eristeeksi vai kuvittelenko jonkun käyttävän niitä vielä vaippahousuina.

Korjausompelua

Pesin taannoin kuopuksen jo aikaa sitten hylkäämiä vauvaleluja koneessa sillä seurauksella, että ainoastaan käsinpesun kestävän kangaskirjan sisus pakeni kirjan nurkkiin. Sain kuningasidean purkaa kirjan ja vaihtaa sisukseen uudet täytteet. Kukaan täysjärkinen ei tähän tietenkään olisi ryhtynyt etenkään, kun omaan perheeseen ei välttämättä koskaan tule uutta kangaskirjanpurijaa, mutta Don Rosan Geronimoa vapaasti lainatakseni bloginpitäjän "wigwamin latvassa lienee hieman häkää"...

En erityisemmin nauti saumuriompeleen ratkomisesta varsinkaan kun sormenpääni ovat talvikaudelle tyypillisesti sekä kuivankarheat että haavaiset. Hommaan piti silti ryhtyä heti sen jälkeen, kun olin siksakannut palkeenkielen isännän pitkistä kalsareista. Kangaskirjan sisältä paljastui varsinaista ongelmajätettä: sähköistä purua, joka valtasi joka sopukan. Lopulta päädyin tunkemaan puretut kankaat imurin kitaan, mikä oli projektin ehkä paras idea.

Kaapista löytyi odotusteni mukaan riittävästi levyvanua, sen sijaan saumurilankojen kanssa piti jo käyttää mielikuvitusta (päädyin käyttämään jokaisessa kartiossa eri väristä lankaa). Kuten kuvasta näkyy pystytikkaukset eivät tokikaan osuneet molemmilla puolilla yhtä siististi linjaan, mutta en minäkään niin järkijättö ole, että olisin enää uudemman kerran lähtenyt saumurointeja purkamaan ja tähtäämään "sivuja" paremmin kohdikkain. En usko, että tuleva käyttäjä hylkää kirjan vinojen tikkausten vuoksi, vaan esimerkiksi kuopuksen tapaan selluloosanmaistelun alkaessa houkutella enemmän. Samasta syystä jätin alkuperäiset solmimisnauhat pois ja jemmasin ne mahdollisia tulevia käsityöprojekteja varten.

PS. Kuka älyn pikkujättiläinen on keksinyt valmistaa imeväisikäisille leluja, jotka saa pestä ainoastaan käsin? Vai tunnustaako joku tosiaan pesevänsä leluja nyrkkipyykillä? Kysyy eräs, joka tyytyväisenä hinkkaa villahousut lavuaarissa, vaikka ne kestäisivät konepesunkin, ehhheh.

Tarinaa kankaiden takaa

Olen useampaankin otteeseen viitannut käyttäneeni kirpputorikankaita, joten ehkäpä sananen niistä. Joitakin kankaita olen hankkinut SPR:n Kontista, mutta paikan hintapolitiikan muututtua varsin epäystävälliseksi kotihoidontukea päätulonaan nauttivalle olen jopa onnistunut ohittamaan Kontin kangaslaarit kopaisematta niitä kertaakaan. Sen sijaan tein uskomattomat kaupat puolitoista vuotta sitten: ilmoitin suosikkinettikirpputorillani ostavani kankaita ja käsityötarvikkeita edulliseen hintaan. Sen johdosta eräänä loppukesän 2006 iltana pihaamme pärähti auto takakontti täynnä kankaita. Ostin koko satsin pikavilkaisun perusteella 45 euron hintaan (enempää ei käteistä talosta löytynyt). Jos oikein muistan, kankaita oli puolenkymmentä pahvilaatikollista ja muovikassillista, värejä ja laatuja joka lähtöön. Tovi jos toinenkin tuli vietettyä kuistilla laatikoita ja pusseja peraten ja järjestellen, yksi laatikollinen meni suoraan Kontin keräyspisteeseen, loput päätyivät täyttämään yhden kaapin kodinhoitohuoneesta.

Voi mikä aarreaitta kangaskaappini nyt onkaan! Sisustuskankaita, vaatekankaita, tilkkuja, pitsejä, tekonahkaa, vakosamettia, vuorikankaita, villakankaita, tekoturkista, polyesterivelouria, enstexiä... ja paljon muuta. Tämä on nyttemmin koko pienen käsityöpajani perusta: mitä minulla ei ole, sitä ilmankin voinee tulla toimeen - ainakin suurimman osan aikaa.

Origamitaittelua

Viisivuotias esikoispoikani pyysi pari päivää sitten, että taittelisin hänelle paperista linnun (ei, hän ei ole katsonut MTV3:n Pako-sarjaa, vaikka isänsä onkin siihen koukussa!), joten kokeilin onneani Googlella ja löysin Origami Clubin oivalliset sivut. En tietenkään omista aitoa origamipaperia - enkä aio sellaista hankkia! -, mutta yhtä kaikki paperintaittelu on mukavaa ajanvietettä. Viihdytimme esikoisen kanssa toisiamme hyppivällä sammakolla ja voltteja tekevällä ponilla. Vaaleanpunaisesta kopiopaperista taittelin perinteisen iiriksen/liljan, johon laitoin varren puisesta varrastikusta. Verholehdet tein paperinarusta, jolla päällystin myös varren puutikun. Koska kukka on menossa tänään 14-vuotissynttäreitä viettävälle veljentyttärelleni, lisäsin terälehtiin vaaleanpunaista kimalleliimaa. Virheliike, origamitaittelun tietynlainen yksinkertaisuudesta kumpuava viehätys katoaa turhan glitterin alle. No, tulipahan kokeiltua.

Tässä muuten harvinainen esimerkki siitä, että olen sentään joskus jalallani astunut aitoon erikoisliikkeeseen tarvikkeita hankkiakseni: paperinaru lienee Sinooperista, ellei sitten ole Käsityömessuilta hankittua. Tiimarinkin "paperinarua" on tullut kokeiltua, mutta jokin raja se on minullakin...

Uusi alku

Käsityöinnostuksen vallatessa alaa ajattelin herätellä blogini uudelleen eloon. Pitkiäkin hiljaiselon hetkiä lienee tiedossa ajankäytön priorisoinnin takia ja jatkossa keskittynen raportoinnissani enemmän käden kuin pään tuotoksiin.

Mitä teinkään viime vuoden äitienpäivän ja tämän hetken välillä? Joitakin lastenvaatteita, ison kasan vaippoja kuopukselle, oman osani korjausompelua ja sukanneulontaa myös. Päätin myös kokeilla, osaisinko sittenkin valmistaa vaatteita Barbie-nukelle, sillä seurauksella, että hurahdin hommaan pahan kerran. Onneksi ystäväni tytöt ovat prinsessavaiheessaan ja leikkivät innoissaan äitinsä vanhoila Barbie-nukeilla, joten pelkäksi rekvisiitaksi vaatteet eivät jääneet. Päätin samalla, että keskityn nimenomaan valmistamaan vaatteita lasten leikkeihin, en keräilynukeille, viimeksi mainittu kun on aivan oma taiteenlajinsa. Toinen ystäväni lainasi minulle sovitusnukeksi aidon Mattel-Barbien suoraan 80-luvulta, itse en aitoa Barbie-nukkea koskaan omistanutkaan.

Yllä olevan iltapuvun sain valmiiksi eilen illalla. Se on jälleen kerran valmistettu tavallaan kierrätysmateriaaleista: kangas (joka on miehustassa oikea puoli ja helmassa nurja puoli ulospäin) on ostettu kirpputorilta ja miehustan "kultahelminauhan" sain lahjoituksena ystävältäni, jonka kaappiin se oli jäänyt muistona joistakin polttareista. Takana on tarranauhaa, jonka pehmopuoli oli varsinainen löytö torilta: kokonainen kiekko 5 cm leveää lenkkipuolta huikeaan kymmenen sentin kokonaishintaan!

Iltapuvun malli on jonkin vanhan Suuren Käsityölehden morsiuspukumalli monelta kantilta yksinkertaistettuna. Samaa kaavaa olen hyödyntänyt moniin erilaisiin kankaisiin hyvällä menestyksellä.

Tämän mekon kaavat ovat peräisin 90-luvun alun Suuresta Käsityölehdestä (lämmin kiitos kaavoista postituslistatuttavalleni!) ja se on virallisesti empirepuku - minulle vain tuli pakkomielle tuollaisesta kansanomaisesta mekosta. Vaalea kangas on peräisin aikanaan sisareltani joululahjaksi saamastamme aluslakanasta, joka hiutui keskeltä puhki, mutta jonka reunat ovat muuttuneet moneksi (mm. tyyny- ja nenäliinoiksi sekä patakintaitten vuoriksi). Ruutukangas on kirpputoriostoksia, kauluksesta pilkottava pitsi vuonna -95 Espanjan matkalle marketista ostamastani helletopista. Takana jälleen roisisti tarrakiinnitys.