Touria odotellessa päätin pusertaa loppuun jo kevättalvella Holst Garnin Coastista aloitetun Breathing Spacen, joka oli jäänyt ainakin pariksi kuukaudeksi vaiheeseen, jossa ensimmäinen hiha oli puolivälissä. Takkuinen oli senkin puseron loppusuora, sillä neulekäsialani vaihtelee sekä tietoisesti että tiedostamattani, ja ensimmäinen yritys jatkaa puolikasta hihaa johti vain purkamiseen turhan löysän käsialan vuoksi. Tahtia hidasti entisestään epäusko projektin onnistumisesta - mutta lopulta paidasta tuli odotuksia paljon parempi.
Niin, siinäpä se koivupöllin nokassa lepäilee viikattuna, päällään loppulangoista (melkein kahteen kertaan) neulottu kauluritötterö. Pitäisi saada kuvattua, mutta kukahan kuvaisi. Inhoan kuvattavana olemista ihan yhtä paljon kuin ennenkin, enkä ole jaksanut ruveta säätämään kolmijalan ja vitkalaukaisimen kanssa. Tätä menoa paita jää kuvaamatta ja käyttämättä vähintäänkin ensi vuoden savolaiseen retriittiin saakka. Mutta onpahan nyt neulottu jokavuotinen kiintiövaate, loppuvuodesta voinkin neuloa pelkkiä sukkia. Ja ehkä muutamat lapaset, pipon ja huivin.
Paidan ja kaulurin jälkeen iski paha neulejumi. Nolla keskeneräistä neuletta ja pari liian alkutekijöissään olevaa sukkamalli-ideaa eivät auttaneet asiaa. Epämääräisen levoton olo piti kuitenkin jotenkin saada taltutettua, joten päätin neuloa kaikki paksulankajämät ja muutaman ohuemmankin peittotilkuiksi.
Langat riittivät yhdeksään 20 cm x 20 cm -kokoiseen tilkkuun, jotka toimitan eteenpäin hyväntekeväisyyspeittoihin käytettäviksi. Voisin koota itsekin peiton, mutta puuttuvia 11 tilkkua saisi odotella luvattoman kauan, sen verran vähän enää neulon sellaisia lankoja, joiden jämät ohjautuisivat tilkkukäyttöön. Oma mieleni keventyi kummasti, kun sain mieltä vaivanneet epämääräiset langanloput kulutettua hyödyllisesti. Neulejumikin helpotti, ja tilkkujen jälkeen oli mukava tarttua unelmanpehmeisiin, käsinvärjättyihin lankoihin sekä valmiiseen huiviohjeeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti